Maallikko-opettaja (adventismi/naiset)

Palstan aktiivi, maallikko-opettaja kertoo suhteestaan adventismiin: "Sekoitin pääni aina kun rakastuin naisiin, niin kävi nytkin sitten juuri silloin."
Adventismi ei poista himoja vaan sekoittaa pään.
Naiset aiheuttavat monelle myös "maallikkopastorille" uupumusta ja suorituspaineita.
69744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

"Maallikkopastori" ei ole oikea termi adventtikirkon piirissä. On vain maallikoita (niitä, joille ei makseta palkkaa työstä seurakunnan ja kirkon piirissä).
Maallikot eivät saa toimia pastoreina. He ovat vain ja ainoastaan vihittyjen pastoreiden helpon elämän helpottajia. He tekevät jo ennestään laiskasta adventtikirkon pastorista vielä laiskemman.
Maallikot tekevät suuren osan pastoreille kuuluvasta toimesta, jolloin pastorille jää vielä enemmän aikaa oleskella vaikkapa kesämökillään tai tehdä huvimatkoja (nimitetään koulutusmatkoiksi) jäsenistön varoilla.

Äänestä
  • Vietän eläkepäiviäni. En ole yhdenkään pastorin alainen, enkä sellaiseksi koskaan ryhdy eläkepäivilläni kenenkään alaiseksi, enkä ota "opettajan" tehtävää. Keskustelen kansalaismielipiteelläni PL 11-12 valtuuksilla.

    Yksikään palkkapappi ei ole minun esimies, koska en ole
    työsuhteessa.

    Olen liiketoiminnan esimiestyöskentelyn perusteet lukenut 1980 luvulla, ja organisaatio-johtajuuden- 2010 luvulla. -- Minulla on hyviä perustietoja, ei sen enempää kuitenkaan koska noista ei tutkintoa ole._


    Aamen.

    Äänestä

Minä en ole opettaja, enkä Adventtikirkolle mikään. Olen ollut poissa kirkon seurakunnan yhdistys-talkoo- hommista 12,5 vuotta, enkä ole tekemässä paluuta toistaiseksi, mutta ehkä joskus kymmenen vuoden kuluttua -harkitsen seuraavan kerran silloin asiaa.

On tärkeätä ymmärtää että keskustelen foorumilla kansalaismielipiteellä PL 11-12 oikeuksilla, eikä minulla ole ollut mitään vuorovaikutusta ristin sieluunkaan Adventti- ko. piireihin, enkä ole kenenkään uskonnoksi -miksikään muuksikaan muuttunut.

Minä en ole kiinnostunut yhdenkään uskonnollisen tai hengellisen organisaation yhdistys-järjestö-toiminnasta -aktiivijäsenyydestä.
- Minä en ole muuttunut enkä muutu edesmenneiden sukulaistenikaan uskonnoiksi, enkä ole ainuttakaan sanaa keskustellut edesmenneiden tai olevaisten sukulaisteni kanssa uskonnoista ja uskosta.


Harkitsen kymmenen vuoden kuluttua seuraavan kerran, josko minua motivoisi olla ko. piireissä mukana.

Olen liikarasituksen seurauksina 12,5 vuotta sitten poistunut.
Kun joskus olin liikarasittunut tukkumyyjän työssäni, jossa asiakkaat soittivat minulle koko ajan ja paljon muutakin työtä oli, -havaitsin että en ollut soittanut ainuttakaan puhelua 20 vuoteen.

Tuiki tutut ihmiset ovat härnänneet minua vuodesta 2005 täällä, tuiki tutut ihmiset, -jotka eivät koskaan suvainneet pitää minuun vuorovaikutuksellista yhteyttä.
Paskat housuissa täällä isot miehet nimimerkin takaa härnäämässä ja leikkimässä johtajaa jotkut minulle.

Olen blogini vasemmassa laidassa ohjeistanut tarpeeksi hyvin ja tässä linkissä; tuiki tuttuja ihmisiä; https://keskustelu.suomi24.fi/t/15470882/monensorttisten-lahkolaisten-vaiva---------

Oppikaa siitä ja miettikää oletteko johtaja eläkeläiselle ?!

Äänestä

"Olen ollut poissa kirkon seurakunnan yhdistys-talkoo- hommista 12,5 vuotta, enkä ole tekemässä paluuta toistaiseksi, mutta ehkä joskus kymmenen vuoden kuluttua -harkitsen seuraavan kerran silloin asiaa."

Mikä mielestäsi lahkossa on muuttumassa, kun odotat 10 vuotta? Odotatko kenties jonkun sinulle vastenmielisen henkilön kuolemaa lahkon piiristä?

Meinaatko itse elää edes kymmentä vuotta?
Voi olla, että viikatemies korjaa sinut jo paljon aikaisemmin?

Äänestä
  • Kaikilla ihmisillä on pahoja ajatuksiakin. Sellaisia syöttää paha henkimaailma kaikille niille jotka ovat jossakin tekemisissä evankeliumin kanssa. > Ihmisen tehtävä on torjua omasta tahdostansa ja omasta tunnostansa pahat tarkoitukset_!_ Pahoista ajatuksista ei yksikään ihminen pääse kokonaan eroon, mutta en ole itse ryhtynyt sellaisia ajatuksia ottamaan vakaaksi tahdoksi ja aikomukseksi. Se on ihmisen tehtävä vastustaa siis kaikenlaisia pahoja ajatuksia mitä paha henkimaailma ihmisen aivoituksiin lykkää jokaiselle joskus.__

    Minulla ei ole mitään pahoja aikomuksia, odotuksia eikä pahoja toiveita.

    Olen miljoona kertaa sanonut että jokainen uskovainen kaikissa mahdollisissa uskonnollisissa piireissä on saanut viettää oman henkilökohtaisen uskonsa ja perhe-elämänsä minun sanaakaan koskaan missään kenestäkään puhumatta riippumatta seurakunta-yhteyksistään.

    Joku tuiki tuttu härnää eikö. Koko ajan ja jatkuvasti maallikko parkaa kun ei ole alamaisena, eikö vain.,

    Vietän eläkepäiväni enkä ole Sinunkaan alamainen tai alainen -ihmisiin joista ei ole vuorovaikutukseen kuin paskat housuissa nimimerkkinsä takaa paksun lompsan päältä istumasta.

    Äänestä

  • Liikarasitustilat ottavat 10-20 vuotta aikaa. Työelämässä on edessä työpaikan tai alan vaihto.

    Kesti 20- 25- vuotta että ajattelin -että voisin kyetä samaan työhön uudelleen missä väsyin bourn outiin. Syitä on aina monia- 15- vuotiaana kesätyöstä alkanut työelämä ja oli sitten pakko kouluttaa itseni työn ohessa. Nuoruuden työpaikat olivat haastavia ja paikkakunnan vaihdoksia, ei kesälomia ja paljon nuorelle vaativaa työtä ja vapaa-aika opintojen parissa.

    Kuitenkin on niin että en tee poikamiehenä mitään perheellisten ihmisten yhdistyksessä, -on rasitteita liikaa varsinkin kun on monta tusinaa johtajia, jotka eivät johtamisesta mitään ymmärrä, ja jäljelle sitten jää mielivallan mieluisuuden asiat.

    Vietän eläkepäiviäni harrastuksieni parissa.

    Äänestä

  • jarinhotelli3 kirjoitti:

    Liikarasitustilat ottavat 10-20 vuotta aikaa. Työelämässä on edessä työpaikan tai alan vaihto.

    Kesti 20- 25- vuotta että ajattelin -että voisin kyetä samaan työhön uudelleen missä väsyin bourn outiin. Syitä on aina monia- 15- vuotiaana kesätyöstä alkanut työelämä ja oli sitten pakko kouluttaa itseni työn ohessa. Nuoruuden työpaikat olivat haastavia ja paikkakunnan vaihdoksia, ei kesälomia ja paljon nuorelle vaativaa työtä ja vapaa-aika opintojen parissa.

    Kuitenkin on niin että en tee poikamiehenä mitään perheellisten ihmisten yhdistyksessä, -on rasitteita liikaa varsinkin kun on monta tusinaa johtajia, jotka eivät johtamisesta mitään ymmärrä, ja jäljelle sitten jää mielivallan mieluisuuden asiat.

    Vietän eläkepäiviäni harrastuksieni parissa.

    Liian suuri määrä mielivallalla johtavia on liian iso taakka johtamisen hyvät perustiedot omaavalle henkilölle, joka sai alaistaito-johtajuuden asioista tarpeekseen työelämässä.

    Äänestä

  • Haluaisitko tietää miten usein minua pierettää, vai onko näin hyvä?

    Äänestä

  • Tosiasiassa ethän sinä keskustele kenenkään kanssa (myös adventistit eivät halua keskustella kanssasi).
    Ole kunnon mies ja pyydä sielunhoitoa adventistitohtorilta.

    Äänestä

Ilmeni liikarasitusta kun olit Adventtikirkon jäsenenä. Kerroit:"Olen liikarasituksen seurauksina 12,5 vuotta sitten poistunut."

Jarilla ei ole puhelinta: "Havaitsin että en ollut soittanut ainuttakaan puhelua 20 vuoteen."
Jutuistasi päätellen sinulla on esimiehenä Adventtikirkko ja työpaikkasi on suomi24 adventismipalsta aktiviteetistä päätellen.
Selkeästi olet adventismin puolustuspuhuja ja puolustat Elleniäsi.

Äänestä
  • Jari ylläpitää Raamattuaiheista blogia=hotellibordellia.

    Äänestä

  • Kyllä minulla puhelin on aina ollut. Minä en soittanut puhelimellani ainuttakaan puhelua 20- vuoteen. Havaitsin tämän 20- jälkeen -sen jälkeen kun tukkumyyjän työ oli 20 vuoden takana-.
    Minulla ei tullut mieleenikään soittaa ainuttakaan puhelua. -Ymmärsin että tämä oli liikarasituksen yksi komplikaatio, etten soitellut puheluja.

    Ymmärtäkää että jos joku väsyy johonkin aktiivi-yhdistys-toimintaan ja johtajaksi pyrkiviin ihmisiin, että haluaa olla ajat poissa.

    Minulle oli työelämä tarpeeksi, ja on turhaa trössätä minulle johtajaksi, tai luulla että joku suvaitsee eläkepäivien harrastuksiinsa autoritaarisia johtajia-.
    Luin kymmenen isoa yliopistokurssia organisaatio-johtajuudesta 2010 luvulla.
    Olen neuvonut yhdistys-toiminnan missiota, jossa on sellainen missio että kansalainen säilyttää itsemääräämisoikeutensa ihmisenä yhdistystoiminnassa ja käyttää omaa itsenäistä toimivaltaansa = äänestyslappuaan toimielimessä, ja koko ryhmän äänestyksissä. >>> Uskokaa nyt minua että trössäätte joka paikassa johtajaksi vain niille joilla on työsopimus.

    Tämä on kansalaisfoorumi, ei keskustelijoiden työpaikka_!_
    Ellen Whiteen suhtaudun Raamatun ohjeen mukaan; 1 Tess 5:19-23.

    Äänestä

  • "Selkeästi olet adventismin puolustuspuhuja ja puolustat Elleniäsi. " ??

    - Tarkkailet minun "ellenpuolustusta?!"

    Pitäisikö minun olla kanssasi helluntaipiireissä tai edesmenneiden sukulaisteni uskonnoissa että olisit tyytyväinen?

    Kymmenet miljoonat adventtiliikkeen jäsenet ovat tutkineet kirjoituksia, ja niin teen itsekin että noudatan samaa käytäntöä 1 Tess 5:19-23 mukaan. Lue Raamatun ohje asiaan. Lue jae 23 myös.

    Vuosituhannen vaihtumisen aikaan hankin kaikki Ellen Whiten kirjat mitä kotimaassa on suomennettu. Kahta teosta on julkaistu ajan saatossa useilla eri nimillä -minulla on sellaisia vain yksi painos kuitenkin, eli kirjan kannet eivät merkitse laskennassa.
    Lehti-ilmoituksella löysin viimeiset, jotka olivat 1940 luvulla painettuja. Olen kaikki lukenut niihin aikoihin. Ellen Whiten opetuksessa ei ollut vikaa, vikaa, vikaa, -mutta Whiten kirjat ovat oman aikansa evankeliumin välineiden aikaan kirjoitettu, oman aikansa kieliasussa. Tässä merkityksessä monet kirjat ovat vanhentuneet. Whiten kirjoja ei ole myynnissä Suomessa kuin antikvariaateissa. Edelleen adventtiliikkeen seurakunnissa menetellään samalla tavalla 1 Tess 5:19-23 -että viikottaiseen Raamatun tutkimisen yhteiseen ohjelmaan voi sisältyä joku kappale Whiten kirjoitusta,. jota sitten seurakunnat yhdessä arvostelevat.

    White ei koskaan kirjoittanut Adventtikirkon teologiaa riviäkään, ja hänen profetian lahjan palvelu koski oman aikansa seurakunnan käytännön tarpeita ja hengellisiä tarpeita. Tietysti hän on jotakin maininnut apokalyptista ja eskatologista näkemystään -mutta asiassa pitää huomioida että hän oli Kristukselle pyhittynyt Raamatun opettaja, ja hengellinen tuottelias kirjailija joka käytti omaa persoonallista ilmaisutapaa. Jos joku eskatologinen tai apokalyptinen asia on hänen persoonallisella tavalla kuvattua niin kannattaa myös huomioida että kaikkena aikana ihmisten synti ei ole muuksi muuttunut vuosituhansien aikana, ja että ns. uskovaisia kohtaan osoitetut vihamielisyydet ovat olleet aina samankaltaisia toistuvia historiassa, > ja että koskaan ne eivät ole olleet globaaleja koko planeettaa totaalisesti koskevia, vaan ovat olleet goGaaleja, eli alueellisia. White osaa opettaa pyhyyden ja jumalattomuuden eron, ja kuvailla sitä myös omalla persoonallisella tavallaan, jossa kuvakielessä ja vertauksessa ei tarvitse olla profetiasta kyse, vaan hengellisen kirjailijan persoonallisesta kuvakielestä ja persoonallisista vertauskuvista.

    Äänestä

  • Huoratalo-netissä kirjoitti:

    Jari ylläpitää Raamattuaiheista blogia=hotellibordellia.

    Minun blogissani ei ole rahvaanomaisia sanoja.

    Äänestä

Jarin työ ja kirkkohistoria:

1. Nelikymppisenä eläkkeelle työuupumisen vuoksi 20 vuotta sitten
- "Havaitsin tämän 20- jälkeen -sen jälkeen kun tukkumyyjän työ oli 20 vuoden takana"-

2. Ero Vaasan Adventtiseurakunnasta 12,5v sitten
Eihän sinulla voi olla työuupumusta viimeisen n. 15 v ajalta (60v-15v) eli 45-60 vuotiaana.
Olet kehunut hyväkuntoisuuttasi ja seksuaalista viriiliäsi.
Voisit hyvin liittyä takaisin Adventtikirkkoon ja opettaa siellä Raamattua ja pestä jalkoja.

Äänestä
  • Minun työuupumukseni on 1980 luvun puolessa välissä ollut alle 30 vuotiaana.
    Adbenttikirkossa olen ollut jäsen 2000 luvun alusta seitsemän vuoden ajan
    Ota laskukone uudelleen.

    Äänestä

  • Kuulut "jalkojen pesun" pilkkaajiin, koska asia on Sinulle outo.

    Jeesus asetti ehtoollisen muistoateriaksi. Ehtoollisessa Kristus on läsnä kohdatakseen ja vahvistaakseen seurakuntaansa; Matt 26:18-29, Mark 14:12-25, Luuk 22:7-20, Joh 13:1-30, 1 Kor 11:23-29. Ristinkuolemalla Jeesus hankki uskovalle pelastuksen, syntien anteeksiannon ja ikuisen elämän; Joh 3:14-16.

    Ehtoolliseen liittyy Jeesuksen muisto, Kristuksen tunnustus ja julistus Kristuksen uhrikuolemasta.
    Ehtooliseen liittyy Jeesuksen uhriveren sovitus ja pelastus. Ehtoolliseen liittyy riemullinen, iloinen mieli, kiitollisuus ja Jumalan ylistys. Ehtoolliseen liittyy Jeesuksen tulon odotus ja kuulutus. Ehtoollinen yhdistää ystäviä Kristuksessa. Ehtoolliseen kuuluu ihmisen omien syntien tunnustamista itselleen ja niitä kohtaan joita vastaan on rikkonut. Ehtoolliseen liittyy anteeksi anto lähimmäiselle.

    Ehtoollisella Jeesus antoi uuden liiton; Luuk 22:20. Uuden liiton kautta jokainen Kristuksen vastaanottava tulee Jumalan lapseksi. Uuden liiton uskovalla on Jumalan laki kirjoitettuna kivitaulujen sijasta “sydämen lihatauluihin;” Hebr 8:10 (Jer 33:31-33) Ehtoollisella Jumalan Henki on läsnä, ja uskova saa hengellistä voimaa. (Joh 14:26-27) Jeesus asetti ehtoollisen viimeisellä yhteisellä aterialla opetuslapsiensa kanssa. Juutalaisen tavan mukaan pääsiäislammas teurastettiin temppelissä 14 niisankuuta iltahämärissä. Ennen puolta yötä syötiin pääsiäisateria Egyptistä lähdön muistoksi.

    Jeesus tahtoo että ehtoollista vietetään uudessa liitossa seurakunnissa Hänen muistokseen. Alkuseurakunta “mursi leipää” eli vietti ehtoollista usein. Ehtoollisen viettoa ei ole sidottu mihinkään tiettyyn aikaan. (Apt 2:42,46, 1 Kor 11:26)

    Ehtoollisessa ihminen osallistuu yhteydestä Kristuksen vereen ja ruumiiseen. (1 Kor 10:16-17, Matt 26:26-28-29) Viini ja leipä ovat vertauskuvia. Opetetaan toisinkin, että viini muuttuisi kirjaimellisesti vereksi? (Matt 6:32-35, 50-58) Leipä kuvaa uskoa Jeesukseen “elämän leipänä. Viini kuvaa osallisuutta uskossa Kristuksen syntiä sovittavasta verestä. Kirjaimellisesti viini ei toki muutu Jeesuksen vereksi, kuten voimme visuaalisestikin havaita. Jeesus vertauskuvasi itseään myös esim. “ovena, porttina“ ” (Joh 10:7) “tienä” (14:6) sekä “viinipuuna” (15:1) Jeesus ei kuitenkaan muuttunut oveksi, tieksi tai viinipuuksi.

    Jeesuksen aikana käytettiin jalkineina sandaaleja. Jalat pölyyntyivät ja likaantuivat. Vieraiden jalkojen pesu oli tavallista, ja kuului palvelijoiden työhön. (1 Sam 25:41) Jalkojen pesumahdollisuus aina järjestettiin. (Luuk 7:44, 1 Moos 18:1-4)

    Opetuslapset kiistelivät kuka heistä oli suurin, (Luuk 22:24-27, Mark 9:33-37) mutta Jeesus pesi opetuslastensa jalat;!
    - Joh 13:1-17 Jeesus oli korkea-arvoisempi, mutta menetteli nyt näin normaalia käytäntöä vastaan. Miksi? Jeesus itse sanoi: ”Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman, minkä minä tein teille.” (Joh 13:15-16) jalkojen pesuun näin suoritettuna liittyy autuaaksi tulemisen lupaus. (17) Jalkojen pesu on Jeesuksen antama esimerkki. Autuaaksi tulemiseen toki liittyy paljon muitakin asioita. (Matt 5:1-12) Jalkojenpesu on nöyryyden koetin. Kun ihminen näin tutkii itseään, hän pääsee selvyyteen hengellisestä tilastaan. Oikeaan hengelliseen tilaan kuuluu nöyryys ja veljesrakkaus.
    Jalkojen pesu on ehtoolliselle osallistujille vapaaehtoinen asia siellä missä jalkojen pesu liittyy ehtoollisen viettoon.


    >>>>> Tuo missio on toimiva järjestelmä seurakunnan sisäisen erimielisyyksien sopimisen metodiikassa. Ehtoollisvälein on kaikki erimielisyydet mitä ihmisten välille voi syntyä -on sovittu, vaikka Sinua nauraa hykerryttäisi. -on siinä Jeesuksen esimerkki kuitenkin kyseessä; Joh 13:1-17.

    Äänestä

  • "Olet kehunut hyväkuntoisuuttasi ja seksuaalista viriiliäsi." ??

    Olen ollut raskaan sarjan matkapyöräilijän fyysisessä kunnossa viimeiset 15-20 vuotta.
    Nyt viime vuosina ei sää ole suosinut, ja minulla oli selkä- hartiakramppi, jonka johdosta vielä tänäkin aamuna hartia- selkäni palautuu. En pystynyt viime kesänä lainkaan fillarin päälle. Makasin sohvalla ja rationalisoin hissunkissun kotiani. Tilaratkaisuja kodissani. Siivosin jokaisen kaapin ja laatikon. Heitin pois 23 vuoden asumisen jälkeen ja ostin uutta tilalle. Entisöin muutaman huonekalun puusepällä, ja kodissani on 40 vuotta sitten hankkimiani huonekaluja joita myös kunnosta. Saan varmaan tällä viikolla yhden yli sata vuotta vanhan keinutuolin ja kaksi talonpoikaistuolia valmiina. Puuseppä irrotti kaikki liimaukset ja korjasi jokaisen puuosan, paklasi ja hioi ja maalauksessa nyt. On kunnon muotoinen Etelä-Pohjalainen yli 100 vuotta vanha keinu, joka on minulle mukava istua. Kaksi vanhaa ruokapöydän tuolia, ostin uuden mäntyliimapuulevyn, josta puuseppä sahasi uudet istuinlevyt ja irroitti liimaukset ja liimasi uudelleen. Maalauksessa nyt. Vielä on yksi harakkapöytä, joka on siinä vaiheessa että liimaukset ovat irti. Harakkapöytä on maalattu moneen kertaan, ja aina kaikki maali poistetaan, eli minun vanhoista huonekaluista tulee uudet. Ruokapöydän tuolit ovat siitä erikoisia, että suoran linjan sijasta on sorvattu ja jyrsitty ja taivutettu puuta. Ovat siksi poikkeuksellisen kauniita sellaisia tällä tavalla, tai ainakin perinteistä suoraa linjaa kauniimpia. Maalautin kaikki valkoiseksi, koska pienissä tiloissa valkoinen väri antaa visuaalista tilaa, eli pitää huonekalut keveinä. Tummat värit ovat aina massiivisia. Mutta niihin on helppoa maalata päälle vaalean siniseksi keinutuoli, se on toinen vaihtoehtoni, jos haluan väriä vielä valita. Minulla on omia käsityökaluja paljon ja olisin itsekin osannut paljon tehdä, mutta ei ole tilaa. Kerrostaloasunto ja kylmät ulkovarastotilat.

    Äänestä

  • jarinhotelli3 kirjoitti:

    "Olet kehunut hyväkuntoisuuttasi ja seksuaalista viriiliäsi." ??

    Olen ollut raskaan sarjan matkapyöräilijän fyysisessä kunnossa viimeiset 15-20 vuotta.
    Nyt viime vuosina ei sää ole suosinut, ja minulla oli selkä- hartiakramppi, jonka johdosta vielä tänäkin aamuna hartia- selkäni palautuu. En pystynyt viime kesänä lainkaan fillarin päälle. Makasin sohvalla ja rationalisoin hissunkissun kotiani. Tilaratkaisuja kodissani. Siivosin jokaisen kaapin ja laatikon. Heitin pois 23 vuoden asumisen jälkeen ja ostin uutta tilalle. Entisöin muutaman huonekalun puusepällä, ja kodissani on 40 vuotta sitten hankkimiani huonekaluja joita myös kunnosta. Saan varmaan tällä viikolla yhden yli sata vuotta vanhan keinutuolin ja kaksi talonpoikaistuolia valmiina. Puuseppä irrotti kaikki liimaukset ja korjasi jokaisen puuosan, paklasi ja hioi ja maalauksessa nyt. On kunnon muotoinen Etelä-Pohjalainen yli 100 vuotta vanha keinu, joka on minulle mukava istua. Kaksi vanhaa ruokapöydän tuolia, ostin uuden mäntyliimapuulevyn, josta puuseppä sahasi uudet istuinlevyt ja irroitti liimaukset ja liimasi uudelleen. Maalauksessa nyt. Vielä on yksi harakkapöytä, joka on siinä vaiheessa että liimaukset ovat irti. Harakkapöytä on maalattu moneen kertaan, ja aina kaikki maali poistetaan, eli minun vanhoista huonekaluista tulee uudet. Ruokapöydän tuolit ovat siitä erikoisia, että suoran linjan sijasta on sorvattu ja jyrsitty ja taivutettu puuta. Ovat siksi poikkeuksellisen kauniita sellaisia tällä tavalla, tai ainakin perinteistä suoraa linjaa kauniimpia. Maalautin kaikki valkoiseksi, koska pienissä tiloissa valkoinen väri antaa visuaalista tilaa, eli pitää huonekalut keveinä. Tummat värit ovat aina massiivisia. Mutta niihin on helppoa maalata päälle vaalean siniseksi keinutuoli, se on toinen vaihtoehtoni, jos haluan väriä vielä valita. Minulla on omia käsityökaluja paljon ja olisin itsekin osannut paljon tehdä, mutta ei ole tilaa. Kerrostaloasunto ja kylmät ulkovarastotilat.

    Lisäys; -- Olen ostanut Lundia hyllykköä 1970 luvun lopulla alle 20 vuotiaana ensimmäisen palan.
    Vuosien mittaan olen ostanut lisää Lundia Classicia.
    Lundiaa on pikkueteisessä, pitkässä eteisessä, kylpyhuoneessa, keittiössä, 15 metrin kirjahyllykkö, ja ATK-"työpisteenä, sekä olohuoneen hyllykötkin ovat kaikki Lundiaa.
    Lundia ei ole halpaa, mutta neliöitä säästäessään kätevyydessään ja muodon muutoksissaan säästää tilaa, ja jokainen neliö maksaa. Niin Lundiakin kun yksi ovi 50x70 maksaa 250,- euroa, yksi sarana 25,- ja yksi oven nuppi 25,-. Yksi hyllytaso 100,- keskimäärin.

    Ostin neljältä eri yksityiseltä juuri käytettynä Lundiaa. Oli kaksi paikallista, ja Oulusta ja Tampereelta saapui matkahuollon kautta Lundiaa käytettynä minulle.
    Minulla on uusia idoita; -Pitkän eteisen hyllykkö saa lisää korkeutta ja ovet. Ovia minulla on nurkassa 21 kpl, jotka sopivat 50, 80 ja 100 leveään hyllykköön yksin tai pariovina. On lasiovia, on paneeliovia ja on valkoisella levyllä täytettyjä ovia. Pikkueteiseen tulee kulmahyllykkö, ja yksi kapea korkea hyllykkö, sekä penkki jossa on kengille kaksi tasoa ja päällinen toimii kenkiä pukiessa istuimena. Keittiöön teen saarekkeen ovilla. Tulevaisuuden missio onkin että Lundiaa on myös parvekkeellani ja ulkovarastossakin.


    Minulla on monen kymmenen tuhannen euron Lundia hyllyköt.


    Yhden ulkonevat tason ostin juuri uutena 60x80 jossa minulla on näppis ja näyttö.

    Vieressä on hyllykköä korkealle, ja massiivinen mäntytaso 4x75x180 cm.


    Lakkaamista -uudelleen lakkaamistakin riittää kun laitan kotiani seuraavalle elämäni viimeiselle kolmannekselle, kun ikää alkaa jo kertymään.

    Äänestä

  • jarinhotelli3 kirjoitti:

    Lisäys; -- Olen ostanut Lundia hyllykköä 1970 luvun lopulla alle 20 vuotiaana ensimmäisen palan.
    Vuosien mittaan olen ostanut lisää Lundia Classicia.
    Lundiaa on pikkueteisessä, pitkässä eteisessä, kylpyhuoneessa, keittiössä, 15 metrin kirjahyllykkö, ja ATK-"työpisteenä, sekä olohuoneen hyllykötkin ovat kaikki Lundiaa.
    Lundia ei ole halpaa, mutta neliöitä säästäessään kätevyydessään ja muodon muutoksissaan säästää tilaa, ja jokainen neliö maksaa. Niin Lundiakin kun yksi ovi 50x70 maksaa 250,- euroa, yksi sarana 25,- ja yksi oven nuppi 25,-. Yksi hyllytaso 100,- keskimäärin.

    Ostin neljältä eri yksityiseltä juuri käytettynä Lundiaa. Oli kaksi paikallista, ja Oulusta ja Tampereelta saapui matkahuollon kautta Lundiaa käytettynä minulle.
    Minulla on uusia idoita; -Pitkän eteisen hyllykkö saa lisää korkeutta ja ovet. Ovia minulla on nurkassa 21 kpl, jotka sopivat 50, 80 ja 100 leveään hyllykköön yksin tai pariovina. On lasiovia, on paneeliovia ja on valkoisella levyllä täytettyjä ovia. Pikkueteiseen tulee kulmahyllykkö, ja yksi kapea korkea hyllykkö, sekä penkki jossa on kengille kaksi tasoa ja päällinen toimii kenkiä pukiessa istuimena. Keittiöön teen saarekkeen ovilla. Tulevaisuuden missio onkin että Lundiaa on myös parvekkeellani ja ulkovarastossakin.


    Minulla on monen kymmenen tuhannen euron Lundia hyllyköt.


    Yhden ulkonevat tason ostin juuri uutena 60x80 jossa minulla on näppis ja näyttö.

    Vieressä on hyllykköä korkealle, ja massiivinen mäntytaso 4x75x180 cm.


    Lakkaamista -uudelleen lakkaamistakin riittää kun laitan kotiani seuraavalle elämäni viimeiselle kolmannekselle, kun ikää alkaa jo kertymään.

    -- Ja yksi karmituoli odottaa ensi vuoteen entisöintiä. On ATK- tasojeni -kirjoituspöytäni tuolina. Istuimen pehmusteet ja kangas, sekä puuosien uudelleen liimaukset ja maalaus.
    Jalkalamppuni on sekin 1970 luvun lopulla hankittu, johon pitää asentaa uusi lampunpidin jo kolmatta kertaa käytön aikana.
    Olen lisäksi ostanut säilytyslaatikoita, niin etteivät ole hyllykön pölyjen pyyhkintää turhaa häiritsemässä. Myös ruoka-kaapin kuiva-aineet muovisiin kannellisiin- ja villavaatteet muovisiin kannellisiin säilytyslaatikoihin. Kun katsoo markettien tuholaistorjunta-aineita niin voi päätellä että monta metriä hyllytilaa sellaisille on merkki kodin tuholaisten yleisyydestä. Olen näin suojaamalla erilaisia ruoka-aineita kannellisisiin rasioihin ja laatikoihin, ja yms. toimenpiteillä huolehtinut ennakolta etteivät sellaiset saavu minun kotiini.
    Ennenkin olen suursiivousta tehnyt -sellaisia paikkoja mitä ei viikottain siivota, -lieden takaa, koneiden takaa, -mm. kylmälaitteen ulos veto ja takaa pölyjen puhdistus, sekä kylpyhuoneen lattiakaivo -se kannattaa aina pestä joka kerta kun vaihtaa tiskiharjan, ja ilmanvaihtokanavien suuaukkojen puhdistus, sekä liesituulettimen osien puhdistus.

    Äänestä

  • jarinhotelli3 kirjoitti:

    -- Ja yksi karmituoli odottaa ensi vuoteen entisöintiä. On ATK- tasojeni -kirjoituspöytäni tuolina. Istuimen pehmusteet ja kangas, sekä puuosien uudelleen liimaukset ja maalaus.
    Jalkalamppuni on sekin 1970 luvun lopulla hankittu, johon pitää asentaa uusi lampunpidin jo kolmatta kertaa käytön aikana.
    Olen lisäksi ostanut säilytyslaatikoita, niin etteivät ole hyllykön pölyjen pyyhkintää turhaa häiritsemässä. Myös ruoka-kaapin kuiva-aineet muovisiin kannellisiin- ja villavaatteet muovisiin kannellisiin säilytyslaatikoihin. Kun katsoo markettien tuholaistorjunta-aineita niin voi päätellä että monta metriä hyllytilaa sellaisille on merkki kodin tuholaisten yleisyydestä. Olen näin suojaamalla erilaisia ruoka-aineita kannellisisiin rasioihin ja laatikoihin, ja yms. toimenpiteillä huolehtinut ennakolta etteivät sellaiset saavu minun kotiini.
    Ennenkin olen suursiivousta tehnyt -sellaisia paikkoja mitä ei viikottain siivota, -lieden takaa, koneiden takaa, -mm. kylmälaitteen ulos veto ja takaa pölyjen puhdistus, sekä kylpyhuoneen lattiakaivo -se kannattaa aina pestä joka kerta kun vaihtaa tiskiharjan, ja ilmanvaihtokanavien suuaukkojen puhdistus, sekä liesituulettimen osien puhdistus.

    Lisäksi katon rajassa kulkee monenlaisia pieniä alueita, ovien päälliset, valaisimien päältä, kylppärin putkien päältä, verhotankojen päältä, patterien takaa ja väleistä -pölyjen pyyhkintää ja pesua.,_

    Äänestä

  • jarinhotelli3 kirjoitti:

    Lisäksi katon rajassa kulkee monenlaisia pieniä alueita, ovien päälliset, valaisimien päältä, kylppärin putkien päältä, verhotankojen päältä, patterien takaa ja väleistä -pölyjen pyyhkintää ja pesua.,_

    Viisitoistametriä kirjoja -kun jokaisen kirjan päältä pölyt pyyhkii, eli purkaa kaikki pois ja siivota kirjat ja hyllyt-.

    Maalausremonttia olisi mukava tehdä 23 vuoden asumisen jälkeen, mutta se saa odottaa. Hyllykköni tai taide peittää hyvin seinät, -maalasin 22 vuotta sitten itse joka paikan, ja on urakkaa sitten tehdä uudelleen, koska joudun purkamaan kaikki hyllyköt. Teen niihin sitten vielä uuden suunnitelman maalausremontin yhteydessä._

    Äänestä

  • jarinhotelli3 kirjoitti:

    Viisitoistametriä kirjoja -kun jokaisen kirjan päältä pölyt pyyhkii, eli purkaa kaikki pois ja siivota kirjat ja hyllyt-.

    Maalausremonttia olisi mukava tehdä 23 vuoden asumisen jälkeen, mutta se saa odottaa. Hyllykköni tai taide peittää hyvin seinät, -maalasin 22 vuotta sitten itse joka paikan, ja on urakkaa sitten tehdä uudelleen, koska joudun purkamaan kaikki hyllyköt. Teen niihin sitten vielä uuden suunnitelman maalausremontin yhteydessä._

    Jalkalamppuuni olen ties kuinka monta valkoista ja luonnonväristä varjostinta vaihtanut 40- vuoden aikana. Löysin aidon pellavaisen luonnonvärisen varjostimen, joka ei ollut kallis.

    Kaupungista ainoa valaisimien erikoisliike jäi eläkkeelle liikkeen harjoittajat. Kauppaa joskus tarvitsisi erikoisosiin. Varjostin sattui olemaan iloinen yllätys että marketti-tavarana Minimani kaupasta, sattui olemaan. Varjostimien valikoima on hankala minulle -vaativalle tyylitajuiselle sisustajalle, koska varjostimien valikoima on niin niukka.

    Tuo on nappiin, ja olisin ostanut kaksi, -taidan ostaakin toisen varastoon, vaikka on niin ahdasta kun joka paikka on täynnä tavaraa. Maltoin heittää 40 vuotta säilytyksessä ollutta nyt tarpeettomana kiertoon, mutta ei ne rahan arvoisia olleet. Yhä joka paikka täpötäynnä.
    Saan kuitenkin uutta Lundia tilaa -uutta säilytystilaa siitä kun lisään pitkän eteisen hyllykköä korkeus-suunnassa kattoon asti, ovineen._ Olen ostanut ovia 40 vuoden aikana muutaman, mutta en ole malttanut ostaa tarpeeksi kalliita ovia, mutta nyt on 21 ovea nurkassa käytettynä ostettuna.
    Ovien korkeus on 40 ja 50 sekä 70 cm, ettei ne kaapin ovi ole kuitenkaan. Laskin että saan ne pitkään eteiseen ja keittiön saarekkeeseen käytetyksi, niin että joku kaikkein pienin ovi voi olla että jää varastoon käyttämättä. Kun elämäni viimeisen kerran pystytän hyllykköni, niin saan sitten laittaa vaikka poiskin jos joku pikkuovi jää käyttämättä._

    Äänestä

  • jarinhotelli3 kirjoitti:

    Jalkalamppuuni olen ties kuinka monta valkoista ja luonnonväristä varjostinta vaihtanut 40- vuoden aikana. Löysin aidon pellavaisen luonnonvärisen varjostimen, joka ei ollut kallis.

    Kaupungista ainoa valaisimien erikoisliike jäi eläkkeelle liikkeen harjoittajat. Kauppaa joskus tarvitsisi erikoisosiin. Varjostin sattui olemaan iloinen yllätys että marketti-tavarana Minimani kaupasta, sattui olemaan. Varjostimien valikoima on hankala minulle -vaativalle tyylitajuiselle sisustajalle, koska varjostimien valikoima on niin niukka.

    Tuo on nappiin, ja olisin ostanut kaksi, -taidan ostaakin toisen varastoon, vaikka on niin ahdasta kun joka paikka on täynnä tavaraa. Maltoin heittää 40 vuotta säilytyksessä ollutta nyt tarpeettomana kiertoon, mutta ei ne rahan arvoisia olleet. Yhä joka paikka täpötäynnä.
    Saan kuitenkin uutta Lundia tilaa -uutta säilytystilaa siitä kun lisään pitkän eteisen hyllykköä korkeus-suunnassa kattoon asti, ovineen._ Olen ostanut ovia 40 vuoden aikana muutaman, mutta en ole malttanut ostaa tarpeeksi kalliita ovia, mutta nyt on 21 ovea nurkassa käytettynä ostettuna.
    Ovien korkeus on 40 ja 50 sekä 70 cm, ettei ne kaapin ovi ole kuitenkaan. Laskin että saan ne pitkään eteiseen ja keittiön saarekkeeseen käytetyksi, niin että joku kaikkein pienin ovi voi olla että jää varastoon käyttämättä. Kun elämäni viimeisen kerran pystytän hyllykköni, niin saan sitten laittaa vaikka poiskin jos joku pikkuovi jää käyttämättä._

    Luonnonväristä Lundiaa voin jotakin yksikköä maalata valkoiseksi kun elämäni viimeinen kokoonpano on joskus kyseessä.

    Huoneistoni värit rakentuvat koivu- mänty- luonnonväristä sekä valkoisesta maalista. Sinisen sävyistä pidä varsinkin pastellista, jos muuta väriä. Ruskean vaaleat sävytkin-.

    Äänestä

  • Erektio-kyky on ollut aina hyvä, ja fyysinen kunto erinomainen parina vuosikymmenenä.

    En nyt kuitenkaan rakasta ketään, ja ikää alkaa kertyä ja olen onnellinen ettei koko ajan enää pultussa kulli seiso poikamiehenä.
    Mutta ei mitään vikaa, vikaa, vikaa ole koskaan ollut erektio-kyvyssä- ja kaikki kohdallaan edelleen.

    Toivottavasti Sinun erektiokyky tai pillun nesteiden tila on kohdallaan aina edesmenneiden sukulaistesi uskontojen vaatimuksia vastaavassa tilassa.

    Äänestä

  • Sydämeni kunto oli parhaimmillaan 33 lyöntiä levossa minuutissa jatkuvan runsaan liikunnan vuoksi. Polkupyörällä 10-35 kg paikkaukset päällä puskien eteenpäin kesät läpeensä, toi sydämen kunnon niin vahvaksi.
    Parhaimmillaan olen pikku leikkauksen jälkeen sairaalan sydänvalvontalaitteessa havainnut 29 lyöntiä minuutissa. 29-.
    Olen nauttinut liikkumisesta liikunnasta ei tuo sen kummempi asia ole.
    Kauniit hienot kesäpäivät pyörän päällä koko ajan.
    Minä en ole kerrostalohuoneistossa koskaan kesäpäivinä, vaan jos ei muuta niin ulkoilen kaupungin vihreillä rantapuisto-alueilla pyöräteillä. Niitä on monta kilometriä meren rannan vierellä kulkien. Monta kymmentä kilometriä-.

    Kaupunkiajossakin poljin pyörällä 100 km päivässä. Tavallisesti olen päiväretkipakkauksien kanssa maakunnassa 100-190 km päiväretkillä ollut parina vuosikymmenenä.


    Autoilun lopettaminen oli aikoinaan hyvin vaikea asia, kun alkoi elämässä työttömyysajat, mutta on ollut hyväksi sittemmin, ja pyöräily ollut minun intohimo.

    Äänestä

  • Haluaisitko tietää miten usein minua pierettää, vai onko näin hyvä?

    Entä masturbointi tiheydestä?

    - Masturbointi-tiheys ei 60- vuotiaalla ole runsas koskaan.

    Äänestä

Esimies ahdistaa... unissa
Naiset ahdistavat..... jopa kassajonoissa ja kaupungilla
Opiskelu ahdistaa....
Nuorten tekemät seksiehdotukset eivät ahdista
Adventistit eivät enää ahdista

Äänestä

Kahteen mekaaniseen kellooni pitää pikku korjaushuoltoa suorittaa.

Seinäkellooni joka on erään edesmenneen pariskunnan häälahja, pitää vaihtaa kellon vasarat, jotka lyövät kellon ääntä puolen tunnin- ja tasatunnein välein.
Mekaaninen toistasataa vuotta vanha herätys-kello -siitä on yksi vieteri pompannut, eli se kai riittää kun asentaa sen paikoilleen.

Kotini laitto -myös uuden stereo vahvistiminen hankinta, jossa on USB-liitäntä, eli saan hifiä netistä maksoi monta sataa. Tämän lisäksi huolsin vanhat hifi-patteristoni yksiköt- huoltomies puhdisti jokaisen yksikön jokaisen potikan, vaihtoi pari merkkilamppua, yhden hihnan ja sääti kaikki kasettidekin arvot uudelleen.

Monenlaista kulua ollut niin että vähävaraisen rahat tiukoilla tänä kuluvana vuonna, mutta ensi vuonna en osta mitään. Kellojen huolto, yksi karmituolin entisöinti, toisen sellaisen maalaus kotona, tuoli, puoli tusinaa halpoja kalosseja, ja jos törmään tarjouspyöräilykenkiin, niin sellaiset. Pyöräilykenkiä on aina kolmet kenkähyllyssä. Rakastan ensimmäisiä kokonahkaisia pyöräilykenkiäni ja käytän niitä keväisin kylmillä.
Monta hybridipyörää olen polkenut loppuun, ja monet klossit olen asentanut uusiin -kenkiin.

Äänestä
  • … Ja ostin uuden monitoimi-laitteen -joka skannaa, kopioi, tulostaa, jne, kaikkea tietokoneella.

    Minun laser monitoimilaitteeni kaikki neljä värikasettia ovat tyhjillään. Orginal kasetti maksaa 85,-/ kpl. 85,-.
    Kopioväreillä maksaa kaikki neljä 200,- yhteensä -neljä kasettia.

    En häviä mitään kun kokeilen laitetta, jonka sain 159,- jossa on täytettävät mustesäiliöt, ja säilön laserini hyllykkööni. En tarvitse niin tarkkoja kuvia, oli ne hienoja ja vaikuttavia, mutta tulostan kuvan vain harvoin ja ei tarvitse olla parasta laatua valokuva.

    Monitoimilaite on Mikro-lehden testivoittaja, etten ole kuitenkaan huonoa valintaa tehnyt kokeeksi.

    Äänestä

Toivon että minuun suunnattuja viestejä ei olisi, ja olen joitakin asioita kertoillut toistellen tarpeeksi että jotkut persoonat jotka halusin tavoittaa saivat joitakin asioita.


Opettaja en ole - olen keskustelija kansalaisfoorumilla PL 11-12 oikeuksin.

Kiinnostaisiko perseen reijän asioista vielä sen verran miten rasvaan perseen reikääni?

- Minä olen perseestä neitsyt, eikä minulla ole ainuttakaan homo-rakkaus-suhdetta ollut elämässäni. Kenenkään ei ole tarvinnut rasvata omaa perseenreikäänsä koskaan, ja kaikki ovat -kaikki ystäväni ovat säilyneet vuosikymmenien varsilla persiestään neitsyeinä minun seurassani.
En ole koskaan kummankaan sukupuolen peräsuoleen ja sinne seutuville perustanut minkäänlaista suhdetta -omaanikaan koskaan. Minua ei ole viehättäneet ihmisten peräaukot.

Äänestä

Toivon että ihmisten johtajiksi ryhtyneet kaivavat plökäpöksyjään -paskat pois housuista, ja olisivat niin kuin miehiä, etteivät tuiki tutut ihmisen härnäisi vuodesta toiseen nimimerkin takaa.

Olen 1980 luvulla saanut perusteet liiketoiminnan esimies-työskentelyn asioissa, ja 2010 luvulla luin kymmenen isoa yliopistokurssia organisaatioiden johtamisen asioita.


Suorittakaa seuraava toimenpide 54-55 vuotiaana niin kuin minä;

- Pyöräilin Helsinkiin 35 kg pakkauksien kanssa Pohjanmaalta, menin kyläteitä pitkin ja saavuin takaisin valtaväylien rinnalla kulkevia kevyen liikenteen väyliä pitkin; 53; vuotiaana sen jälkeen kun olin ensin viisi vuotta juhlinut rankasti 50- villitystäni 47-53 ikävuosiani. Lepopäiviä ei ollut ainuttakaan, mutta Helsingissä pyöräilin päiväpakkauksissa Espoosta Helsinkiin 3-4 päivänä, kunnes lähdin paluumatkalle. Lepäsin ensimmäisen lepopäiväni saavuttuani takaisin. Sitten oli mukavaa saunoa rankasti uimahallin saunassa kolme päivää.

Tämän jälkeen luin yliopistossa yhden kokonaisen lukuvuoden 54 vuotiaana nuorten kanssa samassa nuorten päivärytmissä kuin nuoretkin. Lukuvuoden suoritin keskiarvolla kiitettävä 4 asteikolla 1-5. Erinomaisia, kiitettäviä ja hyviä arvosanoja kurssitenteissä ja essee kirjoituksessa, kun joka kurssiin sisältyi aina myös essee.

Suorittakaa seuraava tentti; "julkisorganisaatioiden talouden perusteet," -ja ottakaa siitä täysi kansakoulukymppi asteikolla 1-10, niin ettei suorituksessa ole ainuttakaan punakynämerkintää.


Minulla ei ole yliopistotutkintoa, että muutamille kursseilla hyviä perustietoja, ja Markkinointi-Instituutista 1980 luvulla myynnin ammattitutkinto ja kaupallinen perustutkinto.

Ettei nyt muutamalla yliopistokurssilla ole leuhkimista, en sillä.

En sano etteikö täysi kymppi ole mahdollinen -onhan niitä aina joskus silloin tällöin opiskelijoilla.

Minulle oli hauskaa olla 55 vuotiaana rankan 50- villitykseni jälkeen sellaisissa suorituksissa.


Heh-


Kiitos kuulemisesta kuulumisilleni.


Adventtikirkossa ei kukaan jää vaille sellaista tietoa mitä Raamatun tutkijat tutkivat. Pidän sitä suuressa arvossa. Minulla on Raamatusta sen verran hyviä perustietoja paljon, että minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia ymmärtää Raamatun tutkijoiden kirjoituksia.


Hengellinen rakkaus-suhde Jumalaan -Jeesukseen on tavallisesti adventtiliikkeen ihmisen henkilökohtaisen uskon rakentaja. Adventtikirkon arvot ja teologia ei ole tinkinyt maailman synnin puolelle.

Kuitenkin uskon toki ettei meidän valtiokirkossakaan ole virallinen teologia poikennut kristinuskon terveestä tunnustuksesta.


Monissa muissakin uskonpuhdistuksen perillisten liikkeissä on pyhittyneitä ihmisiä.


>>>> Toivotan siunauksia ja hyvää Jumalan omille.


Minulla ei ole mitään uskontojen vaihtoehtojen asioita- harkitsen uusia jäsenyyden aikoja kymmenen vuoden kuluttua.


Olen vasta toipunut menneistä rasituksista joita kertyi kuitenkin muista syistä kuin adventtiliikkeen jäsenyyden asioista.

Äänestä

Vakava ilmoitus vielä;


>>> Ottakaa se vakavasti etten ole hakenut mihinkään suosituksia, ja minulla on armaan maan kansalaisoikeuksiin liittyvänä oikeutena kommentoida myös Raamattu aiheita kansalaismielipiteelläni; Perustuslain 11-12 §.
'Kansalaiset saavat armaassa maassa kirjoitella yksityisiin blogeihinsa niin ikään Raamatun asioita vapaasti keneltäkään lupaa tai suosituksia kysymättä.

Että olen 12,5 vuotta takaperin jättänyt sellaiset hengelliset luottamustehtävien vastuut mihin on ollut yhdistys-seurakunta-järjestö-toiminnan demokratian valinnat 1-2 vuoden välein suoritettu yhdistystoiminnassa, -olivat sellaisia talkoo-palveluja yhdistyksen toiminnan hyväksi.

>>>>>> Että en ryhdy vastaamaan minkäänlaisen uskonnollisen tai hengellisen yhdistyksen, järjestön, organisaation, kirkon, jne. -en ryhdy vastaamaan minkäänlaisen em. piirien valinnan vaatimuksia -enhän ole edes jäsen ainokaisessakaan kirkossa tai uskonnollisessa järjestössä.

>>> Ottakaa se vakavasti että en ole em. järjestöjen vaatimuksille velvollinen, enkä ole kirkkojen, ja ko. järjestöjen ihmisistä puhunut koskaan sanaakaan missään mitään, -ovat siis saaneet viettää uskon- ja perhe-elämänsä rauhassa minun asiaan sanallakaan missään kommentoimatta.

Sama koskee elämäni jokaisen taloyhtiön (useita) asukkaita, -en ole puhunut kenenkään yksityis, intiimi- perhe- asioita, eli jokainen on saanut viettää postiluukkunsa takana oman yksityis- henkilökohtaisen elämän viettonsa minun missään mitään puhumatta.

Äänestä
  • -- Minä en ole sanaakaan mm. sanonut mitään sellaista että vihaisin jotakuta ihmistä tai että olisin hakenut johtajan paikkaa.

    Jos joku on jonkunlainen vastaava, niin täytyy ymmärtää ensin itse se demokratian järjestys mikä ainakin pitäisi olla käytössä.

    Itse minä en ole niin tyhmä ettenkö ymmärtäisi.


    Eli ne omat intuitiot kannattaa jättää lausumatta tällaisessa asiassa mm. että mustamaalaa ihmisiä valehtelemalla että olisivat hakeneet johtajan paikkaa taikka sitten että vihaavat jotakuta.

    Ihmisten turhautumat ja kiukut kuuluvat elämään toisinaan ajoittain ja ihmisen tehtävä on torjua itse pahoja ajatuksia, etten ole minä suostunut asennoitoitumaan päätöksellä ja aikomuksellani mihinkään pahaan. Olen maan lakeja kunnioittava -lainkuuliainen kansalainen ollut kaikki elämäni vuosikymmenet.

    Äänestä

Kansalaisfoorumeilla armaassa maassa ei vaadita teologisen tiedekunnan asiantuntemusta, eikä tehdä töitä koskaan, eikä perusteta uskonnollisten järjestöjen -kirkkojen virkoja.

Valtaa kansalaiseen ei ole ko. organisaatioille ole vähääkään myönnetty. Laissa on säädetty joistakin kirkollisista toimituksista joita palkkapapistolla on pyydettäessä oikeus suorittaa, mm. avioliittoon vihkimisestä -mutta ei itsenäistä toimivaltaa päättää kansalaisten siviilisäätyä koskevista asioista.

Kirkoilla ja uskonnollisilla organisaatioilla ei siis laillista valtaa ole kansalaiseen armaassa maassa.


Kansalaisten vapaa-ehtoisissa harrastus-arvo-yhdistys-järjestötoiminnoissa on vapaa-ehtoisuuden missio aina olevainen asia. Perustuslaki 11-12§ koskee uskonnon vapautta, mielipiteen ilmaisun vapautta ja oikeutta kuulua ja olla kuulumatta erilaisiin organisaatioihin.

Kaikki uskonnollinen "ryhmäkuri" on laitonta, ja jokaisesta kansalaista koskevasta päätöksestä on aina tehtävä ilmoitus kansalaiselle.


>>> Että kannattaa olla vinkumatta kansalaismielipiteen esittäjiltä teologisen tiedekunnan asiantuntemusta, taikka organisaation demokratian vaalinkäyntiä -ilman että kansalainen on antanut suostumuksena vaalinkäyntiin.

Aamen.

Äänestä

En suosittele kenellekkään adventismia amerikkalaista rahastavaa uususkonnollisuutta.
Tulokset puhuvat puolestaan josta saamme lukea tämänkin palstan adventistien kirjoituksista.
Adventismin henki voi jopa vaikuttaa haitallisesti ihmisen menttaalipuoleen.
Sapattiakin voi viettää ja levätä ilman "adventtitotuutta" ja lahkon jäsenyyttä.

Äänestä
  • Olet pelkkä valehtelija.

    Äänestä

Armaan Suomen maan kansalaisten perusoikeuksien (kuulua- tai olla kuulumatta uskontokuntiin, ja oikeus lausua mielipidettä vapaasti kenenkään ennakolta estämättä, mm. 11-12§ lisäksi on EU- säädäntöä EU jäsenmaita koskevina Euroopan Unionin kansalaisten oikeuksia koskevaa lakisäädöstä;

Muokkaa
Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 9 artikla ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaudesta:
1. Jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai uskoa ja vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin.
2. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa yleisen turvallisuuden vuoksi, yleisen järjestyksen, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Äänestä
  • Kaikilla meillä on oikeus, kunnes toisin tosdistetaan.

    Jokaisella on oikeus toimia niinkuin parhaimmaksi näkee. Siitä syystä maassamme juoksentelee vapaana raiskaajia, murhaajia, uskonlahkoon kusetettuja, pahoinpitelijöitä, varkaita, lahkojen rahan ahneita pastoreita, papppeja, pedofiilejä, mielisairaita, varastelevia narkomaaneja jne.

    Äänestä

Miksi Jari suosittelee Adventtikirkkoa vaikka hänellä oli huonoja kokemuksia adventisteista etenkin adventistinaisista?
Tuntuu siltä että Vaasan Adventtikirkossa Jaria on käytetty hyväksi uupumiseen saakka.
Nykyisin Jari suosittelee palstalla Adventtikirkkoa ja itseään huonolla menestyksellä.
Naisten pelko estää palaamasta takaisin Adventtikirkkoon?

Äänestä
  • Siinä Jarissa on vikaa.

    Vikaa, vikaa, vikaa, vikaa, vikaa, vikaa, vikaa, vikaa, vikaa, vikaa, vikaa, vikaa... vikaa, vikaa

    Se on nuollu "persettä" se Jari 1980 luvulla.

    Siinä Jarissa on vikaa, vikaa, vikaa, vikaa, vikaa, vikaa, vikaa, vikaa... vikaa, .

    Äänestä

Jari+on+valinnut+viimeiseksi+oljenkorrekseen+(kaikki+muut+konstit+on+kokeiltu)+Suomi+24+AdventismipalstanA.+Pysyäkseen+lujasti+kiinni+"adventtitotuudessa"+ja+uskossa+E.+WhiteenB.+Löytääkseen+palstalta+antautuvaisen+naisen+jolla+on+pystyt+tissitJaria+voidaan+sanoa+adventismin+ammattikehujaksi+ja+hänhän+myös+osaa+101%+itsekehumisen+taidon.

Äänestä
  • Siinä Jarissa on vikaa.

    Se on nuollu "persettä" 1980 luvulla.

    Nyt on saatanan adventti.

    Äänestä

>>>> Lopuksi pyydän huomioimaan seuraavaa;

Jos törmäätte ihmisiin jotka höpöttävät , pillun nuolemisesta ("perseen nuolemisesta," kullin imemisestä, suihin otosta, -ja jos viittaavat minuun jollakin tavalla, niin kysykää ihmeessä että;
"koska, koska, koska, koska, koska, koska, koska, koska, koska, koska, koska, koska, -sellaista on tapahtunut?????

Sitten kun selviää koska, koska, koska, koska, -millä vuosikymmenellä, millä vuosikymmenellä,
-missä vuosikymmen ajassa on otettu suihin, ja pillua nuoltu, "persettä nuoltu" -ja tiedustelkaa sitten kun selviää useiden vuosikymmenien takainen aika, että kenenkä omaisuuksista kulloinkin on kyse, joka kerta kun on "perse nuoltu," pillua nuoltu, ja suihin otettu ja kuinka ison talon tyttäristä , ja peräsuoleen liittyvää_? -- Mikä on se vuosikymmen ja miten sellainen voi liittyä 60- vuotiaaseen mieheen? -60 vuotiaaseen?
-Minkälaisesta uskonlahkosta on kyse sitten, onko joku helluntai-jumalatar, 1987 edesmenneen sukulaisen uskonto, vai 2010 luvun palkattu kirkon pappi- pastori, -joka ei ymmärrä hengellisen kristinuskon missiota syntien suhteen?

Tiedustelkaa samalla onko 60 vuotias ollut silloin 60- vuotias, -vai ollaanko sellaisissa asioissa, ettei uskovaisten synnit koskaan muutu miksikään, vai onko kyse siitä että nuoret ihmiset eivät nuole vanhoja ihmisiä, eikä ota suihin vanhoilta ihmisiltä?

Huomioikaa nyt sitten samalla että minun ainoa seksikontakti jossa on ollut alaikäinen on ollut 15- vuotias 1974, kun olen ollut 16- vuotias -puolta vuotta vanhempi. Tuo 15 vuotias lapsi on täyttänyt 60- vuotta, 60 juuri.
Vai onko kyse kolmesta minun 1980 luvun itseäni nuoremmasta seurustelu- intiimi- tai seksikontaktista, jotka ovat tänään isovanhemman ikäisiä ihmisiä jokainen 50- täyttäneitä, ja 50- villityksessä joka tapauksessa 50- villityksessä ja isovanhemman ikäisiä ihmisiä.

>>>>>>>> Minun elämäni joka ainoan vuosikymmenen joka ainoa mahdollinen seksikontakti, seksisuhde, tai/ ja seurustelusuhde on tänään isovanhemman ikäinen ihminen 50- villityksessään, ja ovat 50- ja 60 vuotispäivänsä viettäneitä. Minun 50- villitys oli 47-53 vuotiaana. Noille hujakoille isovanhemman ikäisten ihmisten 50- villitys osuu.

En ole ainuttakaan sanaa ehdotellut nuorille mitään seksuaalista lähimmän 30- vuoden aikana, 30- esimerkiksi kun olen ollut nyt 30 vuotta yli 30 vuotias.
Olen torjunut joka ainoan varhaisnuoren seksitarjoilun, esimerkiksi viimeisen 30- vuoden aikana, kun olen nyt ollut 30 vuotta yli 30- vuotias 2018.

Minua on voitu syyttää ja tuomita rattijuopumuksesta 1980 luvulla, -ei muusta.
Rikoksen suorittamiseen pitää olla rikoksen suorittamisen kaikki tarvittavat ainekset koossa maan perustuslailliseen tuomioistuimeen -että pääsee syylliseksi maan perustuslaillisessa tuomioistuimessa.

Äänestä

Jari "keskustelemassa" yksinpuheluna ja "opettamassa adventismia käytännössä".
Jarin päässä pyörii, pyörii....
Siitä puhe mistä puute.

Äänestä

Olen joutunut kuulemaan ihmisten suusta kaikenlaista paskanjauhantaa ventovieraiden ihmisten suusta.


Kävin maitokaupassa ja kuulin tarinaa, että vanhempani ovat minut hylänneet, ja olen kuulemma vihannut äitiäni, sen vuoksi että olen kuulemma maannut jonkun vaimon kanssa?!


-- Kuulkaas ihmiset. Vietin pienestä pojasta osan koulujeni lomista vanhempieni kotiseudulla. Niin oli veljenikin asian laita. Veljenikin oli lapsuutensa kesät vanhempieni kotiseudulla kesäisin. Ei ole outoa että kaupunkilaislapset viihtyvät osan lomistaan mummoloissa ja sukulaistensa luona maaseudulla. Sukulaistensa näköisiä lapsia geeniperimältään sanotaan milloin kenenkin lapseksi tietysti. Ei niin vakavissaan että adoptiota suoritettu olisi. -Ei niin vakavissaan pikku kiistaa siitä missä pitäisi lapsen lomillaan kulloinkin olla-. Toivon että kaikenlainen paskanjauhanta päättyy ja lakkaa. Pahoitin tällaisesta ko. juorusta mieleni.

Olen aina palannut vanhempieni luokse joka kerta, etten voinut vanhempiani koskaan jättää.
Kavereitanikaan en voinut jättää.

Minun sukulaiseni ei ollut koskaan minulle vanhemman asenteella. Olivat sukulaisiani, ja palasin aina vanhempieni luokse.
Muistan sen että minut olisi mielellään pidetty kotona, mutta halusin maalle osa-ajaksi lomiani koulusta. Pikku kränä siitä että toivoisivat minun pysyvän kotona, ei ole merkinnyt koskaan huoltajuudesta luopumisesta. Yhä äitini kanssa etsimme yhdessä minulle vaatteita kaupungin vaatekaupoista ja yhä olin isäni kanssa yhteisessä harrastuksessamme kalastuksen parissa.
Meillä oli vene kaupungin venepaikalla, ja heittelimme jatkuvasti kolme ahvenverkkoa kaupungin ranta-alueilla. Kalojen savustustynnyrinä oli 200 litran öljytynnyristä tehty savustuspönttö.
Naapuritkin olivat sitten syömässä savu-ahvenia. Ongimme kaupungin sataman laivojen laiturilta ahvenia. Ongimme Vaasan saaristossa jatkuvasti. Kalastus oli minun ja isäni yhteinen harrastus. Isä teki minulle puisia leikkikaluja, ja kun olin hiukan vanhempi lapsi, isä teki minulle korona-pelinkin. Äiti on kutonut minulle monta kymmentä villapuseroa, joita on tänään minun vaatekaapissani kaksikymmentäviisi- villapuseroa, villatakkeja, ja slipovereja. Äiti kutoi minulle kaksi muovikassillista villasukkia, villalapasia ja villasyylinkejä. Kun olin 20- vuotias äiti kutoi virkkasi minulle hienosta kalastajalangasta parisängynpeitettä monta kuukautta.
Olen ollut liian kiintynyt vanhempiini, sillä äitinsä kanssa ei pitäisi olla aikuisena kaveri, ei ne pysty sillä tavalla asennoitumaan. Isäni haudalla olen käynyt koko elämäni jatkuvasti kun poljen pyörällä läheltä, käyn haudalla joka kerta. Äitini luona kahvilla olen koko elämäni ajan ollut 1-3 viikon välein jos asun samalla paikkakunnalla. En kovin monta vuotta ollut maailmalla kun tulin maitojunalla kotiin työuupumuksen vuoksi 1980 luvun lopulla. Isäni rakentama talo oli meillä vuoteen 1990.


Mitä tulee jonkun akan kanssa makaamiseen, niin en ole koskaan ollut tietoinen sellaisesta muuta kuin että olen vuonna 1980 viettänyt oman hotellihuoneeni sängyssä yötä baaritiskiltä tarttuneen naisen kanssa, joka oli minua kahdeksan vuotta vanhempi. Muistan kysyneeni hänen ikänsä. Olen tuona asian autuaasti unohtanut tietysti. Aamulla selvisi että nainen on naimisissa. En halunnut tietää puolison nimeä, enkä ole koskaan asiaa ajatellut. Tulin vasta aamulla tietoiseksi naisen parisuhteesta. Vasta kaksi vuotta sitten kuulin sivusta juorua, että olisin erään tuntemani miehen vaimon kanssa maannut 20 vuotiaana 1980. -- Ihmettelin kovasti kun kuulen sellaisen juorun nyt kun asiasta on kulunut 39- vuotta.
En minä ole tullut toisen vaimosta tietoiseksi kuin vasta kaksi vuotta sitten juorua kuulin sivusta, enkä ole asiasta edes täysin varma.
- En ole äitini kanssa koskaan keskustellut sanaakaan kenenkään vaimosta. En riidellytkään sellaisesta asiasta sekuntiakaan.


Äidit ovat sellaisia että tietysti ilmaisevat pettymyksensä jos poika palaa maailmalta kotiin loppuun palaneena, on tietenkin pahoillaan, mutta kaikenlainen mahdollinen kähinä mitä ihmisten tavalliseen eloon kuuluukin aina, on sekin 29- vuoden takaista aikaa, sillä olemme myyneet talomme 1990, ja kähisseen kaikenlaisen tavallisen ihmisten yhteiselon pahat päivät ennen vuotta 1990. Olen tämän jälkeenkin ollut sulassa sovussa äitini kanssa 1-3 viikon välein kahvilla äitini luona kyläillen.


Minun sukulaiseni eivät jättäneet minulle lanttiakaan perintöä, lapseton pariskunta joiden luona vierailin pienestä pojasta aikuiseksi asti kaikki lomani -osan lomistani, -pariskunnan muut sukulaiset ja hengellinen yhdistys sai lapsettoman pariskunnan maallisen omaisuuden jäämistön. Minulla on pariskunnan seinäkello, joka oli häälahja heille. Elämänsä 15 viimeistä vuotta uskossa JHWH-org joukoissa ollut sukulaiseni ei puhunut minun kanssani koskaan sanaakaan uskosta ja uskonnosta.
Hän sai viettää uskonelämänsä niin etten koskaan sanallakaan arvostellut asiaa.
Tämän verran mainitsin asiasta vasta 2010 luvulla.

Äänestä
  • Lisäys; -- Minä en muista ketään vanhempieni kotiseudun lapsuuteni ihmisistä pahalla, -en minkään sortin uskovaisiakaan.
    Minun sukulaiseni joka elämänsä 15- viimeistä vuotta oli JHWH-org. järjestön jäsen, on asia sellainen että Jehovan todistajat eivät koskaan jätä rahojaan -maallista omaisuuttaan testamentteina kenellekään joka ei ole Jehohan todistajien järjestön jäsen. On aivan turhaa luulla että JHWH-org sukulainen tms. jättäisi mitään järjestönsä ulkopuolelle, vaikka olisi miten tahansa mukavia sukulaisia.

    Äänestä

  • Etelä-Pohjanmaalla on ollut suuret sisarusparvet -perheissä 8-12 lasta. Vanhemmilla ei ollut aikaa olla lastensa kanssa liikoja. Maatiloilta ja käsityöammateissa hankittu elanto oli aina jatkuvaa työntekoa.

    Äänestä

Paistoin silakkapihvejä, ja mikrossa pari perunaa. Kyllästyin jatkuvaan perunojen käsittelyyn, ja minusta tuli pastan ja riisin syöjä - kokojyväsellaisten.
Peruna on palaamassa lautaselleni.

Jouluksi on paljolti jo ostettukin.
Kalkkuna kokonaisena pakastimessani ja monensortin pähkinät ja kuivahefelmät.
Juustoja ostan jouluksi aina talonpoikaisjuustoa, sinihomejuustoa ja Goudaa. Kaksi litraa ohrapuuroa ja viisi litraa sekahedelmäkeittoa 500g: sta kuivattuja sekahedelmiä pussi luumuja.
Sinsallan Etelä-Pohjalaisittain valmistan eli rosollia eli sillisalaattia. 300g Islannin silliä, perunoita, porkkanoita ja punajuuria a)200g, sipulia, omenia ja suolakurkkua pieninä kuutioina. Joululimppuni on äärettöämän hieno perinnelimppu piimään leivottuna hienoista ruisjauhoista.
Uuteen vuoteen kalkkunan luista perunakeittoa, ja jotakin samaa mitä jouluun kuuluu on jäänyt uudeksi vuodeksikin. Foliossa uuniperunoita, ja kalkkunan lihaa.
Jos sekametelisoppa miellyttää vielä, niin sitä ja riisipuuro ohrapuuron jälkeen.

Syön kasvisvoittoista, mutta juhlaikoina lihaa, ja tai kalaa.
Silakkapihvejä joskus haluaa herkutella.

Äänestä

Minulla ei ole mitään tekemistä nuorisoseksin kanssa.
Olen ollut 30- vuotta yli 30- vuotias, ja olen torjunut lukuisia varhaisnuorten seksitarjoiluja,- en ole yhteenkään ryhtynyt esim. viimeisen 30- vuoden aikana
Minun elämäni jokaisen vuosikymmenen jokainen mahdollinen henkilö joka on ollut minua nuorempi on tänään vähintään isovanhemman ikäinen 50- villityksessää 2-3 henkilöä 1985 -1989 ajoilta tapajtumafaktaltaan.
Ainoa alaikäinen on ollut 15,5 vuotias tyttöystäväni kun olin 16 vuotias 1974, 1974.

>>> Minulla ei ole ollut koskaan nuorisosetä seksiharrastuksia. En ole koskaan halunnut teinejä seksuaalisella tavalla aikuispäivilläni. Olen ollut teini 1970- luvulla, ja nuori 1980 luvulla.
Olen torjunut vaikka kuinka paljon varhaisnuorten seksitarjoiluja esimerkiksi viimeisen 30- vuoden aikana, kun olen ollut nyt 30 vuotta yli 30 vuotias.

Minua on voitu syyttää ja tuomita rattijuopumuksesta 1986. - Missään muussa asiassa armaassa maassa millään vuosikymmenellä minua ei ole voitu syyttää rikoksesta, eli pitää rikoksentekijänä. Rattijuopumus on ainoa poikkeus minun lainkuuliaisuudestani.

Olen ollut luterilaisen kirkon jäsen 1970-1980 lukujen aikaan, mutta 1980 luvun loppupuolella olen ollut lut.kirkosta eronnut. Olen Jumala-uskon myötä liittynyt uudelleen luterilaiseen kirkkoon n. 1995. Adventtikirkon jäsen olen ollut seitsemän aktiivista seurakuntavuotta 2000 luvun alusta 12 vuoden takaisessa ajassa 12-.

Minä en ole Adventtikirkon johtoportaan alainen. Organisaatiojohtajien tehtäviin kuuluvat prosessit. Minulla ei ole ihmis-suhteita organisaatio-johtajiin, eikä Adventtikirkon jäseniin. Ovat perheellisiä ihmisiä, eivätkä ole revenneet minulle ystäviksi taikka työasioihin tai muuhun vuorovaikutukseen. Hengelliset yhdistykset kokoontuvat ja hajaantuvat säännöllisesti, -ihmiset eivät elä yhdessä. Tietenkin on vuosikymmenien perinne-perheitä joilla on vahva yhteisöllisyys tavallisesti 1970 luvun kokous-sarjojen käännynnäisten perheitä. 1970 luku oli kaikille uskon-liikkeille aktiivista aikaa jäsenien lisääntymisessä. Hengellisiä kokouksia ja kokous-sarjoja oli eri organisaatioiden toimesta, ja ihmiset liikkuivat niissä runsain määrin.

Tänään eivät ihmiset liiku runsain määrin kun on menopaikkoja niin paljon. Vaikka Ronald Reaganin haamu olisi kaupungin stadionilla ilmielävänä kello 18 illalla olisi katsoja joukko niukka.

En ole kiinnostunut toistaiseksi organisaatioiden jäsenyyksistä ja rasituksista.
- Ehkä joskus kymmenen vuoden kuluttua- 70- vuotispäivilläni ratkaisen asiaa uudemman kerran.

Jumalan siunausta

Äänestä

Hengellisissä asioissa kaikki hengellinen hyvä pitää hankkia Jeesuksesta Kristuksesta.
Kaikesta siitä mitä Jeesus oli ihmiskunnalle, ja mitä Jeesus opetti.

- Ei luulla uskon elämän perustuvan siihen että ihmisen hurskaus perustuisi vikojen etsintään muista ihmisistä, ja toisten ihmisten asettamisesta kaiken vertailupohjaksi.

- "Kumpiko meistä on paree-" -ei päde oman hurskauden hankinnassa lainkaan.


On vaan pakko tyytyä vahtaamaan omaa napaa ja Jeesusta Kristusta. -Ei muita ihmisiä._

Äänestä

>>>> Sanon tämän sitten vakavissani;


Kaikessa 1980 lukuun liittyvässä tapahtuma-faktassa -Olen ollut kolmissakympeissä 1980 luvun lopulla, jos jollakin olisi jotakin syytöstä ollut minulle niin kaikessa syytöksessä ja moralisoinnissa olisi pitänyt kääntyä minun puoleeni viimeistään neljännesvuosisata takaperin ajassa 25- vuotta vuotta sitten viimeistään.


Kyllä minä tiedän että olen tiukkojen pimujen aikakautena liponut pillua 1974-1985 välisessä aikajaksossa 34-43 vuoden takaisessa ajassa -persettä nuollut joidenkin naisten mukaan. Suihinkin on otettu.
Hyvin tiedän että kymmeniä neitoja ja naisia on virunut minun sängyssäni 1980 luvulla.


- Älkää nyt hyvät ihmiset vaan luulko että olisin neitojen ja minun välisiä sopimuksia rikkonut, -eli jos minä olisin sopinut parisuhteen muodostamisesta -niin tottakai olisin asiasta huolehtinut asian mukaisella tavalla. Nuorilla on nuorten menot eikä 1970-1980 luvun nuoret ja ihmiset lennoissaan olen 1940-1950 luvun nuoria. Ei naida niin kuin Nopankylässä 1950 luvulla.


Monenlaisia sekoilujakin tietysti kun kaikenlaiset juomat juodaan ja lääkärien pilleritkin samaan aikaan vaikuttavat.

Monenlaista on ollut 1970-1980 luvun ihmisten sekoilutkin tietysti.


>>>> Mikään ei estä syömästä vaikka yhdessä pizzapuffetilla ja sopia 1970-1980 luvun nuorten -minun 16-30 ikävuosieni lentoja -Ei hyvät ihmiset sellaisia voi sopia muualla kuin pizzapuffetilla.

Ei niihin löydy mistään lakisäädöstä eikä tarpeeksi kusipäisiä ihmisiä viemään oikeus-saleihin mitään.


On turhaa itkeä Adventtikirkkoon että Laurila on "nuollut persettä" tai "nuollut nuorta" -

Tottakai minä olen nuorena ihmisenä nuollut nuoria jos nuollut olen. En kai minä vanhoja ihmisiä nuorena nuollut ole -ei kukaan niin hullu nuori ole että nuolee vanhaa ihmistä.


Menkää luterilaiseen kirkkoon huutamaan ja itkemään että Laurila on nuollut persettä 1970--1980 luvuilla.


Olen ollut luterilaisilla kirjoilla 1970-1980 luvuilla, ja kirkosta eronnut 1980 luvun loppupuolella. Uskovainen en ole ollut. _Olen liittynyt Jumala uskon myötä uudelleen luterilaiseen kirkkoon noin 1995, ja viettänyt monta vuotta luterilaisessa uskon menoissa uskovaisena -myös kirkon sisällä toimivassa herätysliikkeessä. Adventtikirkon jäsen olen ollut 2000 luvun alusta seitsemän aktiivisen seurakuntavuoden ajan 12 vuoden takaisessa ajassa 12-.


- Sopikaa minun kanssani pizza-aika jos on sovittavaa minun kanssani ja minun suhteen 1970-1980 luvun 16-30 ikävuosien alapää-suu-seksi-missioistani.
Muistellaan sitten pizzaa ahmien perseen nuolemista ja suihin otoista nuoruuteni vuosien ajoilta.

Äänestä
  • Vuodesta 1989 olisi pitänyt olla minuun yhteydessä viimeistään 25- vuotta takaperin siis, jos aikoisi moralisoida tai syyttää 1989 vuodesta esimerkiksi.

    Minun nuoruuteni 30 vuoden takaiset ajat ovat siis 30 vuoden takana, -silloin on nuoltu ja suihinkin otettu.

    Mutta minuun saa olla yhteydessä perseen nuolemisesta ja suihin otosta, pizzapuffetin merkityksessä -voimme muistella ja sopia 1970-1980 lukujen nuorten -minun 16-30 ikävuosiani,- ahmia pizzaa perseen nuolennan ja suihin oton merkeissä muistelmissamme, jos tarvetta.

    Nuoret nuoli ja imi nuoria, -ei ne vanhaa ihmistä -1970-1980 luvun nuoren nuolleet eikä imeneet.

    Olen 60- vuotias ukko, ja en pidä kohtuullisena kaikenlaisten saatanan hihhulien ja naisten syytöksiä 1970-1980 luvun nuorten menoista sen vuoksi että olen "adventisti" -7- vuotta usean vuosikymmenen jälkeisessä ajassa.

    Äänestä

  • jarinhotelli3 kirjoitti:

    Vuodesta 1989 olisi pitänyt olla minuun yhteydessä viimeistään 25- vuotta takaperin siis, jos aikoisi moralisoida tai syyttää 1989 vuodesta esimerkiksi.

    Minun nuoruuteni 30 vuoden takaiset ajat ovat siis 30 vuoden takana, -silloin on nuoltu ja suihinkin otettu.

    Mutta minuun saa olla yhteydessä perseen nuolemisesta ja suihin otosta, pizzapuffetin merkityksessä -voimme muistella ja sopia 1970-1980 lukujen nuorten -minun 16-30 ikävuosiani,- ahmia pizzaa perseen nuolennan ja suihin oton merkeissä muistelmissamme, jos tarvetta.

    Nuoret nuoli ja imi nuoria, -ei ne vanhaa ihmistä -1970-1980 luvun nuoren nuolleet eikä imeneet.

    Olen 60- vuotias ukko, ja en pidä kohtuullisena kaikenlaisten saatanan hihhulien ja naisten syytöksiä 1970-1980 luvun nuorten menoista sen vuoksi että olen "adventisti" -7- vuotta usean vuosikymmenen jälkeisessä ajassa.

    Olen eronnut Adventtikirkosta ja kirkon seurakunnasta 12 vuotta takaperin 12-.

    Toistaiseksi.

    Harkitsen kymmenen vuoden kuluttua uusia mahdollisia toimintoja ja osallisuutta hengellisessä yhdistystoiminnassa jäsenyyden mahdollisuuden merkeissä.

    "Pillujen lipomisesta" on kulunut vierähtänyt sitten 44-53 vuoden aika.
    Kaikenlaisesta nuolennasta ja imunnasta sitten 40-53 vuoden aika vierähtänyt sitten-.

    Äänestä

--+>>>>>+Ottakaa+vakavasti+mitä+sanon;>>>>+Minä+en+ole+Teille+"tunnustanut"+mitään!Olen+ollut+100%+pyhittynyt+hengellisessä+uskossa+ja+100%+vastuullisesti+hoitanut+hengelliset+luottamustehtäväni+Adventtikirkkolaisena+aikanani.+-Myös+sitä+ennen+jo+luterilaisessa+ajassa.On+kaksi+aikakautta+että+olen+lähtenyt+toistaiseksi.San+24:16.Minulla+ei+ole+moraalista+eikä+jurdista+-ei+hengellistäkään+velvollisuutta+"tunnustaa"+vuosikymmeniä+vanhoja+nuoruuden+alapää-suu-seksejä+ristin+sielullekaan.Pizzasta+voi+kanssani+sopia+ko.+muisteloissa+korkeintaan+siis_!_

Äänestä

Adventtikirkossa ei ainuttakaan "adventistia" ole tuomittu maan perustuslaillisessa tuomioistuimessa rikoksista.

Armaassa maassa on ainoa joka mikä voi tuomita rikoksesta = maan perustuslain mukainen tuomioistuin.

Jos armaassa oikeusvaltiossa on rikokseen syyllinen syytetty ja tuomittu, niin ollaksensa rikokseen syyllinen pitää vähintään sakkolappu saada, -mutta tavallisesti rikoslakien nojalla tuomitaan ehdottomia ja ehdollisia vankeusrangaistuksia.
- Jos ei sakkolappuakaan kirjoiteta, niin ei voi olla rikosta mistä voisi tuomita syylliseksi ja kärsimään tuomionsa.

Äänestä

Jos on riemuinnut luulosta että olisi saanut minusta *homon" niin erehtyy.
Minulla ei ole ainuttakaan homo-rakkaus-suhdetta elämässäni ollut.

Armaassa oikeusvaltiossamme on homotehtailu rikos, eli ihmisten homoiksi nimeäminen. Siitä saa muhkeat korvaukset tuomioistuimessa ja oikeudenkäyntikulutkin lankeavat n. 10 000 euroa rutiinioikeudenkäynti, jos joku homoksi nimeämisestä syyttää tuomioistuimessa.
- Riippumatta onko homosuhdetta. Miehet saattavat homoillakin joskus toisinaan, ja löytään parisuhteensa heteromissiossa, tai lopettaa syntinsä- -.Mitä jos Sinun suu olisi miehen tuominnut Matt 7:1, ja rikokseenkin vielä syyllinen että olet ihmisen herjannut ja parjannut tai ja nimeänyt vastoin miehen tahtoa miehen ns. homoksi.

Äänestä
  • Minä olen perseestä neitsyt, ja jokainen minun ystäväni ja kaverini ovat jokaisella vuosikymmenellä säilyneet persiestään neitsyeinä minun seurassani.

    Äänestä

Toivon että kandidaatti ja käsityöläistaitoiset ihmiset lopettavat sen kaltaisten viestin laittamisen foorumin aloitusviesteiksi mitä tämäkin aloitus ketjussa edustaa.

Minä en ole opettaja, -Olen keskustelija kansalais-foorumilla, ja käytän perustuslain PL 11-12§ kansalaisoikeutta ilmaista mielipidettä riippumattomana vapaana valita ja kuulua -ja olla liittymättä tai liittyä uskontoihin- ja vapautta pidättyä jäsenyydestä.

Vietän eläkepäiviäni enkä jaksa eläkepäivilläni montaa tusinaa johtajia joille itse kullekin pitäisi olla mieluisassa tilassa -alati vaihtuville ihmisten johtajiksi ryhtyneille ihmisille -joista ei koskaan ole tehty mitään sopimuksia.

Äänestä

En ole tehnyt ainuttakaan sopimusta eläkepäivilläni johtajuudesta ja alaistaidoista ristin sielunkaan kanssa.
Viimeinen laillisessa esimiesasemassa oleva jäi 1990 luvulle viimeiseen työpaikkaani.

Pyydän ystävällisesti lopettamaan ihmisten johtamiseen liittyvät asiat, jos ei sellaisesta ole mitään sopimusta, eli alaisella työsopimusta mistä voisi päätellä alaistaito-vaatimuksensa.

>> uskokaa nyt hyvät ihmiset tämä.

>>> Uskokaa nyt hyvät ihmiset että tungette vaikka perseenreikäänne kaikki perseen nuolemista koskevat tarinat millä minun ympäristöni ventovieraat ihmiset -naiset jonkun kannustamana räksytti perseen nuolemista vuodesta toiseen.


Minä en ole edesmenneiden sukulaisteni usko, enkä uskonto. En ole ottanut ketään jumalattareksi, enkä jumalasta seuraavaksi ihmiseksi.


>>> Uskokaa nyt sekin että minä en ole ainuttakaan sanaa ehdotellut mitään seksuaalista nuorille.

En maitokaupoissa, en erikoisliikkeissä, en supermarketeissa, en automarkeiteissa, en lähiöissä enkä kerrostalo-alueiden pihoilla.

Olen koko elämäni käyttänyt yleisiä saunoja 1960 luvun lapsuudestani saakka, enkä ole ainuttakaan sanaa ehdotellut mitään seksuaalista kummallekaan sukupuolelle sauna- allas- löyly- yms. tiloissa.

En ole yhdellekään sanalla sanonut ketään homoksi elämässäni.


Ja että olen torjunut joka ainoan nuoren varhaisnuoren seksitarjoilun esimerkiksi lähimmän 30- vuoden aikana., kun olen ollut 30 vuotta nyt yli 30 vuotias.

Ainoa alaikäinen oli 15- vuotias tyttöystäväni 1974, kun olin itse 16 vuotias.
1980 luvulla minulla oli tasan kaksi seksikontaktia ja yksi intiimisuhde 18-20 korvilla oleviin henkilöihin 1980 luvulla.
--- Jokainen näistä elämäni jokaisen vuosikymmenen seksiakteista -kaikista mahdollisista joissa osapuoli on ollut minun nuorempi on tänään 50- villityksessä, ja 50- vuotispäivänsä viettäneitä, ja ainoa alaikäinen -se 15- vuotias lapsi kun olin 16- on viettänyt juuri kuusikymmentä-vuotispäivänsä 60-.


On pillua livottu nuorilla päivillä, ja persettä nuolaistu, ja suihin otettu nuorilla päivillä. Ei vanhaa ihmisistä nuori nuole nuorena.
Nuoria on nuorena nuoltu, ja imetty kun olimme nuoria.


Ihmiset saavat naida vapaasti. En ole puhunut ihmisten perheasioita, en tytär, en poika-asioita -en kenenkään yksityis- intiimi- perhe- asioita. Minä en ole ryhtynyt homoksi kenenkään naittajaisten tarvetta varten -en ole lupautunut koskaan itsenäisiin naittajaisiin, -varsinkaan joissa ei minulla ole puolen päivän seuraa.

Minä olen perseestä neitsyt, ja jokainen ystäväni minun elämäni jokaisella vuosikymmenellä kaverini ovat säilyneet persiestään neitsyeinä.

>>> On turhaa levitellä mitään homotarinoita varhais- teini- iän minun ja kavereitteni homojutuista, sillä minä en ole yhdenkään kaverin kanssa keskustellut ainuttakaan sanaa mistään homo-asioista. Kumpikaan osapuoli -minä tai minun kaverit eivät ole puhuneet koskaan sanaakaan mistään homoiluista meidän teini- ja nuoruusikämme kaveruuksissa, ja näin on minun ystävieni laita ollut myöhemminkin elämässäni. Minulla ei ole ystävieni, kaverieni kanssa koskaan ollut homosuhdetta, eikä sellaisia ehdotelmia toiselle osapuolella -kummankaan osapuolen taholta -minun tai ystävieni /kaverieni taholta. On turhaa homotarinaa vääntää.
Minä en pidä seksisuhdetta mieheen, en ole koskaan pitänyt seksisuhdetta mieheen, -enkä voi ryhtyä sellaiseen-. En pysty sellaisiin suorituksiin.


>>> Minusta on nyt hyvä naida kylä-akkojen ja kakaroiden jutuissa vain omissa perhe-asioissaan -ihmisten haarojen välejä juoruten- eli jos juoru koskee haarojen välejä, niin molottaa vaan omasta haarukastaan, ja kumppaninsa haarukoista --haarojen väleistä.

Äänestä

Siinä Jarissa on vikaa.

Se on nuollu "persettä" 1980 luvulla.

Voi Saatana jos ne viat ei lopu!

Äänestä

Jokainen jonka perseen se hirviö Jari on nuollut 1974-1980 luvun välisenä aikana täytyy ilmoittautua päämajaansa esimiehelle.

Äänestä

Maallikko- opettajia saattaa olla olemassa.

Minä olen ollut 12,5 vuoden takaisessa ajassa muutaman vuoden hengellisen etujärjestö- yhdistys toiminnan talkoo- tehtävissä yhdistystoiminnan vapaaehtoisissa talkoo- tehtävissä.

En ole opettaja, mutta keskustelen myös Raamatun kirjoituksista perustuslain 11-12 kansalaisoikeuksien nojalla.

Äänestä

"Minä olen ollut 12,5 vuoden takaisessa ajassa muutaman vuoden hengellisen etujärjestö- yhdistys toiminnan talkoo- tehtävissä yhdistystoiminnan vapaaehtoisissa talkoo- tehtävissä."

Hyvin muistamme sinut. Olit psykiatrian osastollamme ja luulit olevasi Jeesus tai erään lahkon talkoohenkisen ryhmän (opetuslasten) johtaja. Kuvittelit myös täällä osastolla, että olit laitoksemme kaikkien potilaiden esimies ja "latva-b"-yhdistyksen vetäjä.
Muistahan kuitenkin arjessasi ne lääkkeesi.

Äänestä
  • Kaikki se paska minulle lankesi ihan pyytämättä sieltä Vaasan adventtikirkosta. Se oli oikein hyväksikäytön tyyssija.
    Talkoohommia toisen perään ja kaikenlaisia maallikkovirkoja ilman mitään korvausta. Siitäkin kaikesta piti vielä maksaa, että mielenterveys meni ja joutui lataamoon.
    Uskonharhat sekoittavat pysyvästi ihmisen pään. Sen olen saanut kokea ihan henkilökohtaisesti.

    1Äänestä

Terveisiä perseestä vielä vielä viestiketjun aloittajalle, ja lukuisten samankaltaisten keskustelu- avauksien tekijälle, - ja hänelle joka kaivaa niitä vuosien takaa.

Kandidaatit, sekä jyrsijän ja sorvausalan ammattilaiset onnistuvat tuollaisessa. mm.

Jospa nyt vaikka katsoisit taivasta kohti, ja ihan omaa napaa ja veistät ja sorvaat siitä keskustelun avauksiksi muutamia tusinoita.

Äänestä

Minulla ei ole ainuttakaan homo-rakkaus-suhdetta elämässäni ollut, enkä sellaista halua.
En pysty sellaiseen luonnottomuuteen.

En ole eläissäni pystynyt miehelle naisen korvikkeeksi, enkä miehen tyydyttäjäksi.
On luonnotonta minulle, niin etten ole kyennyt koskaan.

En rakasta jokaista akkaa jokaisella hetkellä, enkä nussi jokaista akkaa joka päivä jokaisella nurkalla.

Aamen.

Äänestä
  • En ole solminut seksisuhdetta kenenkään poikaan koskaan.

    Olen torjunut jokaisen nuoren seksitarjoilut monen vuosikymmenen ajan.


    En sekaannu varhaisnuoriin.


    Minulla ei ole mitään tekemistä nuorisoseksin kanssa.


    Minun elämäni jokaisen vuosikymmenen jokainen seksikontakti ja seksisuhde ovat tänään vähintään isovanhemman ikäisiä ja 50- villitystään parhaillaan viettäviä -kaikkein nuorimmat seksikontaktini ja seksisuhteeni tänään 2019.


    Aamen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


leilalaila kirjoitti:

Palstan aktiivi, maallikko-opettaja kertoo suhteestaan adventismiin: "Sekoitin pääni aina kun rakastuin naisiin, niin kävi nytkin sitten juuri silloin."
Adventismi ei poista himoja vaan sekoittaa pään.
Naiset aiheuttavat monelle myös "maallikkopastorille" uupumusta ja suorituspaineita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu