Kumpi on vaikeampi saavuttaa, 3000 m cooperissa vai 150 kg penkistä?

Vastaus: täysin kiinni geeneistä. Moni muukin asia vaikuttaa liikunnalliseen lahjakkuuteen kuin normaalipainoisuus ja "tavanomainen" ruumiinrakenne. Lihasten välitykset ja raajojen suhteellinen pituus esim. ovat todella isossa roolissa maksimivoiman tuotossa, kuin myös lihasten vaste harjoitteluun, ravintoon ja lepoon. Eikä voida todellakaan yleistää että jos joku ei ole erityisen lahjakas jonkun tietyn voimaa vaativan liikkeen suorittamisessa, etteikö hän voisi olla lahjakas esimerkiksi juuri tuon lihasten välityksen suhteen jossain toisessa. Aerobisella puolella ehkä enemmän on jo merkitystä ns. vartalon yleiskuvalla, hoikka vai raskastekoinen, vanttera vai linnunluinen. Mutta siinäkin poikkeukset (monet poikkeukset) vahvistavat säännön.

Esim. omalla kohdalla vajaa 85 kg mieshenkilönä voin suoraan sanoa että 3000 metrin coopertulos olisi tullut aikoinaan ennen erityisempää kuntoiluharrastusta parin kuukauden harjoittelulla, mutta 150 kg penkkipunnerrus olisi ollut ja on edelleen utopiaa joka ei koskaan tule toteutumaan. Kapea rinta, pitkä vartalonmalli ja varsinkin kädet, siinäpä jo riittävästi torppaamaan tuo haave. Tästä huolimatta en ole mikään hintelä maratoonari, vaan ruumiinrakenteelta melko atleettinen. Itse asiassa tällä puolella sadasta suomalaisesta miehestä aika harva menee etupuolelle, jos vertailemaan alettaisiin. Liikuntaharrastus ja varsinkin salin puoli tuppaa työllistämään vähän liikaakin.

Hapenottokyky on parhaimmillaan alle 20 vuotiaana ja lihasvoima vähän yli 30 vuotiaana yleisesti ottaen, mutta hyvin paljon rippuu henkilökohtaisista ominaisuuksista.

Kai se on tosiaan geeneistä kiinni. Kevytrakenteisen on helppo juosta 3000m ilman treeniä. Juoksin armeijassa 65-kiloisena reilusti yli 3000 metriä Cooperin testissä, enkä ollut koskaan harrastanut juoksua. Sitten aloin käydä salilla ja 29-vuotiaana nostin 170 kiloa penkistä. Ennätystulokseen pääseminen vaati noin kymmenen vuoden harjoittelun. Tuolloin painoa oli 90 kiloa. 150 kg oli noussut muutama vuosi aikaisemmin. Eli minulla meni ehkä se kahdeksan vuotta saavuttaa se 150 kg raja. Oma kokemukseni on, että 3000 metriä Cooperin testissä on huomattavasti helpompi saavuttaa.

Keskimäärin 3000 cooper on helpompi. Poikkeuksia löytyy. Normaalipainoinen normaalikuntoinen juoksee cooperin noin 2600 ilman sen kummempaa liikunta taustaa ja tuosta on helppo kiriä kolmeen tonniin. Sen sijaan penkki lähtee keskimäärin 50-80kg kertanostosta jolloin tuohon 150 kiloon on pitkä matka. Sanoisin että 3000 cooper ja 120kg penkki ovat enemmän vertailukelpoisia.

Jos on kestävyyslahjakkuus, 3000 menee heittämällä ilman harjoittelua. Jos on hyvät voimageenit peritty vanhemmilta, menee 150kg muutaman kuukauden treenillä. Toisin sanoen, 3000 on helpompi.

"Te olette keskimittainen ja sopusuhtainen."

Juoksin lukiossa Coopperissa suoraan koulunpenkiltä yli 3300 m, juossut en ollut moneen kuukauteen metriäkään, mutta raskaita töitä kyllä tein. Raskaita töitä olen tehnyt, mm. tukkihommia jne. Penkistä en ikimaailamassa nosta 100 kg. Minulla on pitkät raajat ja tuntuu, että nivelet eivät kertakaikkiaan kestä niin luonnotonta touhua. Voimiltani koen olevan ihan keskiverto suomalainen mies ja tukin käsittelyssä ja kivien kärräyksessä olen mielestäni uupumaton.

Jokainen terve ja normaalikuntoinen ihminen juoksee 3000 m cooperissa, mutta vain aniharva nostaa 150 kiloa penkistä.