LIHATISKIN HERKUT

LIHAMESTARI

Miksi Kemijärvellä on niin surkean laaduttomat lihatiskit? Toista se on etelän auringossa.

18

508

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muutakinähty

      Ei tarvia etelän aurinkoa, riittää kun käy vaikka Helsingissä. Oli siellä kaupassa ihmeteltävää. K-kaupan kalatiskissä oli tuoretta kalaa vaikka mistä, mustekalasta lähtien.
      Lihatiski oli varmaan kahdeksanmetrinen ja siellä oli lihat poikineen. Niin kuin se ei olisi riittänyt, löytyi pakasteena alligaattorista lähtien ihan kenguruun asti, eli kovin oli globaalia juttua, vaikka kuinka nykyisin puhutaan "lähiruoasta" Noh, olihan siinä lihatiskillä tuoreena hirveä ja valkohäntäpeuraa. Kysyttäessä sanoivat niiden olevan siitä Uudeltamaalta.

      Kyllä se tämmöisellä pienellä kuihtuvalla paikkakunnalla on lihatiskitkin sen mukaiset. Varmaan kauppias laittaisi kengurutkin tiskiin, jos olisi kysyntää, mutta jos juhliin kysytään vain kärylihaa, niin turha on eksotiikkaa koittaa myydä. Vaan vaikka meillä on makumaailma heikosti kehittynyt, niin laatua voisi kyllä olla, vai eikö täällä edes laatua kysellä. Luulisi olevan helppoa, kun se käryliha on huippua, muuna vähän possua, nautaa ja lampoa siinä se olisi.

    • PimeätMarkkinat

      Kunnon lihaa saa pimeän hameen alta ja on takuuvarmasti tuoretta.

    • vithuksi_mennee
    • NIMIMERKKIVIETY

      Miksi aina valitetaan, Kemijärvellä on kaupoissa IHANAA liharuokaa ja paljon monipuolisuutta. NEGAA ei kaivata ollenkaan. Entinen vaimoni valitti aina, kaupoissakin oli huonosti kaikki muka, siis NEGAN suoltamista, mitä ei halua kukaan meistä. Kehu kauppias päivässä tapahtuma tänne, kiitos! Arvostelua tarvitsemme, mutta emme kielteisyyttä.

    • liha_ei_kovassa_huudossa
      • IHANALUONTO

        Kemijärven kaupoissa on <3 IHANAA Palvelu on hyvää ja valikoima monipuolista. Yritystoiminta on vilkasta, vaikka on ollu vaikeuksia. Uimahallilla käydään ja meidän viisaat päättäjät nyt sen remontoivat, siis kaupunki kehittyy koko ajan. Myös jäähalli, liikuntahalli ja muut hyvä palvelut ovat käytettävissäsi, sen kun vain tulet ONNEN KAUPUNKIIN! <3 <3 <3 Suomu kehittyy, tehdas tulee. Ei siis joku haukiviikon jauhaminen täältä riitä, kerran vuodessa ja joku entinen meppi Mitro jos käy, vaan joka päivä meillä on ONNEA, Suomutunturin kehitys yms. ja biotehdas. Tulevaisuuden näkymät ovat ehdottomat! IHANAA <3 Täällä ei toista kiusata, vaan saat olla VAPAA. Nauti elämän onnesta, tule pois suurkaupungeista tänne Lapin rauhaan, onnellisten ranta!


    • 3876253

      Kemijärvellä etenkin Kauppapaikassa on paikkakunnan ostovoimaan nähden korkeatasoinen palvelutiski. Typerää on verrata Helsingin kauppoihin jossa on paljon maksukykyisiä asiakkaita.

      Yleinen suuntaus on palvelutiskeistä luopuminen Lidlin malliin tuleehan siinä huomattavat säästöt jolloin hinnat saadaan kilpailukykyisemmiksi.

      • laatuhäviääilmankysntää

        Miksi on typerää verrata ? Kyllä etelän kaupoissa on tulossa nämä liha- ja kalatiskit takaisin, totta jossain Lidlissä on hinnat haettu halvoiksi, mutta ei sitä kannata yleistää kaikkia koskemaan. Kyllä sinulla on ihan oma suuntaus joka on päinvastainen yleiseen trendiin.
        Totta tuollainen näkyy olevan Kemijärven suuntaus, kun ei ostovoima muuta kuin putoa. Se on taas vain merkki räytyvästä paikkakunnasta.


      • talonpoikaisluokka

        Kemijärvellä on runsaasti talonpoikia ja porvaristoa myös. Metsää on monilla paljon ja yhteismetsän manttaalirahat tippuvat tilille. Tietenkin se kateutta nostaa tilattomissa köyhissä.

        Kaupungin vanhat suvut ovat varakkaita, monilla on jopa satoja hehtaareja metsää. Lohta voi ostaa ja kinkkua. Paikkakunta ei ole "räytyvä". Lidlissä ei tarvitse käydä, vaan S Kaupasta ostetaan lohta ja sitten mennään taas metsärahoja laskemaan.


    • Kantorakalle

      Paremminkin kantorahoja paikatuissa housuissa.

    • Onnentunnetta

      Paavali Halosen ja Reinon perikunnan perilliset on mettärahat juoneet ja maataloustuet syöneet.
      Katokorvaukslla sitten nyt mennään seuraavaa kevääseen.
      Siinä on onnen tunnetta.

    • ilo_oli_lukea

      onpa hauskaa keskustelua, jatkukoon

    • heikotonlihat

      No ei kyllä lihatiskissä näy jos kellä rahaa on. Niin heikkotasoinen on lihatiski, että voi ajatella rahamiesten olevan täällä vallan vegaaneja.

    • markkinatalous

      Suljettu kierto tuntuu toimivan jo hyvin Kemijärvellä. Kauppojen koko ja valikoimat mukautuvat asiakaspohjan mukaan. Kemijärvelläkin on asiakkaina pääasiassa eläkeläisiä jotka ei käytä paljonkaan rahaa vaikka sitä olisikin.

      Jos kauppa kävisi kyllä olisi Citymarketit ja Prismat jo pstyssä. Ollaan onnellisia edes Lidlin tulosta tuskimpa se olisi tullut jos olisi aavistanut tehtaan lopetuksen.

      Tokmanni olisi intoa puhkuen tullut mutta sitähän ei päästetty, tuskimpa niitä muita innoikkaita enään löytyy.

    • vähintä_tämä
    • ystävällisesti_kysyn

      Joko kinkut on ostettu?

    • lihaa_tiskiin

      jäikö kinkku ostamatta? menikö joulu pilalle?

    • lihaa_

      jouluna maistuu liha

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      78
      1279
    2. 72
      1174
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      77
      1024
    4. 95
      879
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      815
    6. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      29
      729
    8. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      683
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      669
    10. 44
      602
    Aihe