Eikö ole ristiriitaista, että sellaisella vegaanilla, joka ei syö lihaa siksi, ettei haluaa tappaa eläimiä, on lemmikki, jonka ruokkimiseen käytetään kokonaan tai osittain muista eläimistä tehtyä ravintoa?
Vastaukset 2
- PlantBased1
Onhan se outoa. Toisaalta ei vegaani tapa niitä eläimiä tai rahoita niiden tappamista, että se eläin saa syödä ne teollisuus jätteet.
Itsellä on kissoja jotka luonnollisesti ovat lihansyöjiä.
Ihminen ei ole luonnostaan lihan syöjä. Mutta sen sä tiesitkin. Ihmisen henki ei ole riippuvainen eläimien lihaksien syönnistä. Me saamme kaiken tarvitseman auringosta, kasveita ja bakteereista.
Kissani eivät ole millään tavalla riippuvaisia ihmisten tekemästä prosessoidusta kissanruosta, johon on lisätty jäälkeen päin, ihmisten pois heittämän eläinkunnan sekajätteiden mukaan vähän kissoille elin tärkeää Tauriinia.
Miksi tuota tauriinia ei voi lisätä proteiini pitoiseen ja muutenkin ravintopitoiseen kissojen kasvisruokaan?
Ei ole markkinat alkanut vielä. Kun kysyntä kasvaa niin tadaa...
Niin kauan kuin eläinkunnan jätteitä on, niin kauan niistä tehdään eläimille teollisesti tuotettua moskaruokaa, johon lisätään jälkikäteen kaikki eläimelle tarvittavat ravintoaineet. Merkitty pakkaukkseen lisätyt ravintoaineet kohtaan. Kissoille elintärkeä on tauriini. Lisätty lisäaine kissojen ruoassa. Mitä?
Kun kysyntä kasvaa eläimien kasvisruokaan, niin markinat siirtyy sinne ja tuosta tulee se "Normaali eläimien ruoka" Omat kissat syövät myös itse pyydystettyjä hiiriä ja en vaadi niitä olemaan vegaaneja, vaikka itse olen vegaani. Jos joudun syöttämään niille ihmiskunnalta jääneitä jätteitä, niin niillä mennään myös, mutta kissani eivät ole riippuvaisia niistä. Onko ne markettijauhoraksut edes eläimelle terveellisiä? Mainosksien mielikuvat sanoo että ainoa ja oikea ruoka eläimille on kaupallinen teollisestituotettu jätepaska.
Miettikääpä sitä. Ihan oikeastiko? Ei kissä metsässä kapuloita vedä.
Toki on ristiriiraista ostaa carnivore eläimille ruokaa, mutta yllä mainitun asioiden takia se on kestettävä. Tarjolla ei ole muuta kuin keitettyä, paisteetua ja muotoiltua teollisuusjätettä johon on lisätty vitamiineja.
Eläimiä ei pidä ottaa jos niille ei voi antaa olosuhteita joissa ne voivat olla oma itsensä ja pyytää itse ruokansa.
Pitäisikö vegaani äidin antaa lihansyöjä lapsensa pois. Tuskin.
Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta se että vegaani tarjoaa eläimelle rakastavan kodin jossa eläin saa
elää mahdollisemman onnellisen, turvallisen elämän ja toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä. En näe miksi ihmisten pitäisi sen takia saada kiduttaa eläimiä sen takia että vegaanit pykii parempaan.
Tekosyitä eläinten lihaksien syömiselle voi hakea, mutta vegaanit tekee kaiken aina astetta paremmin. Sitä ei voi kukaan kieltää.
Mitään jumalia me ei olla, eikä halutakaan olla, mutta joka ikinen eläin minkä me vegaanit jätetän syömättä, me arvostetaan elämää. Me tehdään aina paremmin. Täydellisiä me ei olla. Paarempia.
Eikä se vaadi sinultakaan paljon. ;) - Kate75
Eihän se kissa vegaani ole vaan kissa on lihansyöjä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761632
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106842En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203618- 131594
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo68536- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510