Minä olen väärä ihminen väittämään, että

Sipilän hallitus olisi katastrofi Suomelle, vaikka se eittämättä sitä onkin. Vääräksi minut tekee se, että selkäni on aavistuksen väärä, ei niin että sitä huomaisi, mutta kuitenkin. Askellukseni on myös väärää, sillä oikea jalkaterä menee suoraan vasemman ollessa himpun verran vasemmalle kallellaan. Tämän olen havainnut askelistani lumessa. Vääryyteni huippu on se, että vasemman kenkäni numero on yhtä suurempi kuin oikean. Tunnustan täten olevani väärä ihminen laukomaan totuuksia pääministeri Sipilästä, tuosta köyhän sortajasta ja riistokapitalismin mädästä kellokkaasta.

20

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miten.sortanut

      Vai onko se vain vasemmistolla jäänyt päälle vuosikymmenten takaa, kun lauluissakin heitä siihen valjastettu, uuteen uljaasen sosialistiseen Suomeen, jossa Neuvostoliitto esikuva. Neuvostoliitosta näytetty miten sirpillä vilja katkeaa ja lyhteiksi laitetaan.

      Kyllä minulla on erinäkemys, ja näkemykseni on, että mahdollisimman moni huolehtisi itsestään, toimeentulostaan. Jos vain jäädään olemaan, että muut huolehtii, ja työstä huudetaan, että se orjatyötä. Töitä kyllä löytyy jos vain viitsii yrittää.

      Voin olla väärä henkilö ajatuksiisi, kun en ole ollut koskaan työtön, ihan poikasesta lähti työnteko kotona maatilalla, ja olen ollut siitä ylpeä, että opettiin työnteko, jota seurannut kokoelämä. Kun oli kotona yrittäjähenki, siinä oli sitten autokorjaamoa ym, jota ei kylläkään jaksaneet ja ennättäneet enään hoitamaan muiden töiden takia, vaan se vuokratiin osaavalla autonasentajalle, ja hän siinä puuhasi pitkään.

      • Ahman salametsästys, työ ihmisarvon mittarina ja hampun kukinta.

        Tärkeät asiat ihmiskunnan maallisen vaelluksen jatkumiselle ovat luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen sekä sopuisa yhteiselo ihmisten kesken. Mikään intressipiiri ei saa ottaa taloudellista valtaa itselleen. Luonnonvarojen käyttö kestävän kehityksen periaattein on elinehtomme ja tämä edellyttää tasa-arvoisia humaaneja yhteiskuntarakenteita.

        Palkkatyöllä tai työllä sinällään ei ole itseisarvoa, Se ei ole ihmisarvon mitta. Työtä tulee tehdä sen verran kuin on tarpeen, luonnonarvoja kunnioittaen. Yleinen palkkatyöhän ON hyvin uusi asia ihmiskunnan historiassa. Samoin kapitalismi, ja niin myös sosialismi. Olkoon ihmisellä ikeenä jokin ismi tahi ei, on se sivuseikkaa. Tärkeintä on eriarvoistamiskehityksen pysäyttäminen ja suuntautuminen kohti tasa-arvoa, lojaalisuutta niin kanssaeläjiä kuin koko luomakuntaa kohtaan.

        Mitä ahman salametsästykseen tahi hampun kukintaan tulee, niistä en tiedä hölkäsen pölähtävää.

      • Vihreät.kusee.silmään
        Environment kirjoitti:

        Ahman salametsästys, työ ihmisarvon mittarina ja hampun kukinta.

        Kyllä Linkolakin kulki Kanarialla ym paikoissa, joihin ei hevosella pääse.
        Moni varmaan luullut että kämpässään ollut ikänsä. Vihreitten hiilijalanjälki on keskivertoa suurempi.
        Linkola makoili Kanarialla nuorempana, ja sitten täällä söi silakoita ja ajoi hummalla.

        https://is.mediadelivery.fi/img/468/e7e84900802b42c898a3f957e73f7e06.jpg

      • Wensheretos

        Minä mieluimmin kuulisin vaihtoehtoja niistä ihmisistä aivan nimellä mainiten, joiden sinä arvelet osaavan hoitaa hallituksessa suomen asioita paremmin kuin nyt.

      • Vihreät.kusee.silmään kirjoitti:

        Kyllä Linkolakin kulki Kanarialla ym paikoissa, joihin ei hevosella pääse.
        Moni varmaan luullut että kämpässään ollut ikänsä. Vihreitten hiilijalanjälki on keskivertoa suurempi.
        Linkola makoili Kanarialla nuorempana, ja sitten täällä söi silakoita ja ajoi hummalla.

        https://is.mediadelivery.fi/img/468/e7e84900802b42c898a3f957e73f7e06.jpg

        Vihreiden politiikka ei ole useinkaan ollut ympäristön kokonaisedun mukaista. Tätä mieltä olen. Muutosten tuulia ja vastuunkantoa myös vihreiden leiriin.

        Linkolan edesottamukset ovat minulle tuttuja. Ukkeli, jonka mielestä vain älyköillä ja muilla yli-ihmisillä on oikeus elämään, on sairas ja epätasa-arvoinen. Varsinkin kun Linkola lukee myös itsensä näihin yli-ihmisiin. Syvältä on siis sekin hiihtelijä.

      • Mene.sinne
        Wensheretos kirjoitti:

        Minä mieluimmin kuulisin vaihtoehtoja niistä ihmisistä aivan nimellä mainiten, joiden sinä arvelet osaavan hoitaa hallituksessa suomen asioita paremmin kuin nyt.

        Hallitukselle on omasivu.

      • Wensheretos
        Mene.sinne kirjoitti:

        Hallitukselle on omasivu.

        Miksi tällä palstalla et voi sanoa, kuka olisi parempi kuin Sipilä?

      • Ihan.siksi
        Wensheretos kirjoitti:

        Miksi tällä palstalla et voi sanoa, kuka olisi parempi kuin Sipilä?

        Kun hallituksella on omasivu. mene sinne itkemään.

      • Wensheretos kirjoitti:

        Minä mieluimmin kuulisin vaihtoehtoja niistä ihmisistä aivan nimellä mainiten, joiden sinä arvelet osaavan hoitaa hallituksessa suomen asioita paremmin kuin nyt.

        Vasemmistoliitto kokonaisuudessaan, Li Anderson etunenässä. Vihreiden Soininvaara (kylläkin vanha) ja Haavisto. Keskustan uudempia en riittävästi tunne, mutta Kääriäisen manttelinperijät kelpaavat. Oikeistoa voipi edustaa kuka mulk.. eikun siis ihminen hyvänsä, kunhan ei pääse päättäjän rooliin vaan jää ideologioineen ja vaateineen äänestyksissä aina kakkoseksi. Pikku puolueista persuilla OLI Soini, henkilönä hän kelpaisi. Kristillisten Räsänen olisi myös hyvä. Esko Juhani Tennilän tunnen riittävän hyvin. Hän on jo vanha ja sivussa politiikasta. Manttelinperijänsä kelpaisi kyllä. Omasta puolueestani Piraattipuolueesta tulisi toki sielukkaimmat edeskäypät, mutta realismia peliin nyt kuitenkin :-)

        Kun nyt sitten siirrytään todellisiin vaihtoehtoihin (niihin, joilla on aikuistenoikeasti mahdollisuus tulla valituiksi), oleellisin on tulevan pääministeripuolueen asema, eikä henkilönä Rinne nyt täysin kelvoton olisi....

        Summa summarum, puoluetoimistojen valintaahan hallituksen kokoonpano pitkälti on. Itse toivon, että hallituspuolueiden painopiste siirtyy ison mitan verran vasempaan suuntaan.

      • Environment

        Jatkan vielä. Kysyjä siis kysyi, kuka olisi parempi kuin Sipilä pääministerinä, ja vastauksenihan oli Antti Rinne SDP), kuten äskeisestä vuodatuksestani voi todeta tahi päätellä.

        -muut saa selittää-

        Li Andersson päättäjäksi? :)) Ei missään tapauksessa sillä Moskovan Tiltun ja Hertta Kusisen inkarnaatiolla ole minkäänlaista osaamista muuta kuin homotuksessa ja islaminuskon suosimisessa.

        Kaikkea sitä vanhan kommunistin päässä liikkuu :)

        Ei sitä kukaan osaa selittää, miksi se Antti Rinne olisi parempi.

      • Wensheretos kirjoitti:

        Ei sitä kukaan osaa selittää, miksi se Antti Rinne olisi parempi.

        Rinteen moraali on humanistin moraali, Sipilällä on riistäjän moraali. Moraali heijastuu suoraan henkilön kaikkiin edesottamuksiin. Tästä voisi kirjoittaa kirjan, paksumman kuin Helsingin puhelinluettelo vuodelta 1980 keltaisine sivuineen, nimiölehtineen, mainoksineen ja kansipahveineen.

        -muut saa selittää-

      • Olisko.tätä.selitys
        Wensheretos kirjoitti:

        Ei sitä kukaan osaa selittää, miksi se Antti Rinne olisi parempi.

        Kun aikanaan kunnanvaltuustoon Valtteri pääsi, niin äitinsä sanoi:
        "kyllä se meidän Valtterikin pääsi valtuustoon, kun jo nuorena varasti kunnan metsästä halkoja."

      • Olisko.tätä.selitys kirjoitti:

        Kun aikanaan kunnanvaltuustoon Valtteri pääsi, niin äitinsä sanoi:
        "kyllä se meidän Valtterikin pääsi valtuustoon, kun jo nuorena varasti kunnan metsästä halkoja."

        Kuten ryssä sanoo: "Ei aivan huono" ja tarjoittaa, että aika hyvä ;-)

      • Wensheretos
        Environment kirjoitti:

        Rinteen moraali on humanistin moraali, Sipilällä on riistäjän moraali. Moraali heijastuu suoraan henkilön kaikkiin edesottamuksiin. Tästä voisi kirjoittaa kirjan, paksumman kuin Helsingin puhelinluettelo vuodelta 1980 keltaisine sivuineen, nimiölehtineen, mainoksineen ja kansipahveineen.

        -muut saa selittää-

        Moraali
        "Siisti täytyy aina olla sanoi kissa hietikolla
        Kaapi päälle tarpeenteon pienen sievän santakeon"

        (Lauri Viita)

      • Wensheretos kirjoitti:

        Li Andersson päättäjäksi? :)) Ei missään tapauksessa sillä Moskovan Tiltun ja Hertta Kusisen inkarnaatiolla ole minkäänlaista osaamista muuta kuin homotuksessa ja islaminuskon suosimisessa.

        Kaikkea sitä vanhan kommunistin päässä liikkuu :)

        Eli osaamista on jossain kuitenkin :-)

      • Wensheretos kirjoitti:

        Moraali
        "Siisti täytyy aina olla sanoi kissa hietikolla
        Kaapi päälle tarpeenteon pienen sievän santakeon"

        (Lauri Viita)

        Moraali
        "Parempi virsta väärää kuin vaaksa oikeistolaista politiikkaa"

        (Martti ite)

        Moraali2

        "Tein laulun perhosesta
        ja henkäisin. Se lensi."

        (Lauri Viita)

        (allekirj.huom. laulu lensi)

      • Oliko.tuo.ehdokkaanne

    • Wensheretos

      Onko Antti Rinteen moraali parempi kuin Juha Sipilän? Mielestäni Juhan moraali kestää kyllä siinä vertailussa.

      Ehkä kannattaisi keskittyä ennemmin asiakysymyksiin, sillä tuo avaajan vertaus Antin moraalista kuulostaa lähinnä vitsiltä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      130
      7172
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      14
      2539
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      264
      1220
    4. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1019
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      161
      947
    6. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      900
    7. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      69
      889
    8. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      79
      764
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      13
      733
    10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      18
      711
    Aihe