Meillä on parinkymmenen vuoden suhde takana, lapsia ja okt, vakityöt ja rutiinit. On varmaan tyypillistä että ruuhkavuosina unohtaa itsensä ja varsinkin sen suhteen ja etääntyy. Meillä ei oikein ole nykyään mitään keskusteltavaa. Kaikki jutustelu on arkipäiväistä, lapsiin ja arkeen liittyvää. Ei ole käytännönkään parisuhdetta, ei läheisyyttä, ei mitään. Riitelyä toki kun ollaan niin eri mieltä asioista, joista ei puhuta. Ja ei puhuta, kun ei vaan ole sitä puheyhteyttä. Ollaan käytännössä ihan eri aallonpituuksilla. Moni sanoisi että lähde suhteesta, mutta miksi sitä on jumiutunut ja ei näe mitään mieltä lähteä? En jaksa edes ajatella miten vaivalloista olisi erota ja järjestellä asiat uusiksi. Ja mihin asiat siitä muuttuisivat. Onko jollain muka oikeasti sellainen parisuhde jossa kaikki on vaan onnea ja auvoa, saanen epäillä. Toisaalta on pelottavaa jos olenkin vain kyynistynyt. En koe päivittäin onnentunnetta, mutta olen kohtuullisen tyytyväinen, mutta mietin usein riittääkö se? Kertokaa te muut omia kokemuksianne, onko muita meitä?
jotain, johon kaipais vastauksen
Siiipirikko
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihan sama meillä. Eikä lähipiirin perheillä tunnu ainakaan paremmin asiat olevan. Perheensä rikkomalla jotkut löytävät väliaikaisen helpotuksen mutta tekevät samalla muille vahinkoa.
Tärkeintä on olla syyttämättä puolisoa omasta haljusta olosta, koska samalla tavalla se siippa kärsii. Tämä nyt vaan on ydinperheen elämää.
Ja sitten yksineläjät ovat katkeria, kun puolisoa ei löydy.
Hyvää pohdintaa.
Kyllä tapana on käydä niin, että se suhde kovasti arkipäiväistyy ja minusta pitäisi riittää, että on suurin piirtein hyvä olla. Jos voit sanoa, että kumppanisi on ns hyvä mies tai nainen, niin kannattaa jäädä. Näin ainakin niin kauan, kun on lapsia. Aikuiset vapaat ihmiset voivat toki mennä sen ihastunmisen tunteen perässä aina parin vuoden välein jos haluavat.
Jännitystä ja tarkoitusta elämälleen voi sitten hakea vaikka harrastuksista.
Äläkä vaan odota, että puolison tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi. Se on ihan oma tehtäväsi.
Kaikki suhteen arkipäiväistyvät mutta se ei tarkoita että kaikki suhteet muuttuisivat huonoiksi ja harmaiksi. Itse olen ollut parisuhteessa yli 20 vuotta saman naisen kanssa ja toki välillä kiukutellaan ja kinataan eikä aina jaksa olla hempeänä toista kohtaan. Siltikin edelleen vähän väliä kun katson tuota naista vierellä niin tulee mieleen että on se silti upea ihminen enkä haluaisi olla kenenkään muun kanssa. Tulee vain se sama lämmin tunne kuin jo silloin heti alussa.
Ehkä se on sitten sitä rakkautta...
Kuulostaa rakkaudelta tuo edellinen kirjoitus. Minullakin on miehen kanssa ollut usein vaikeaa minun ansiostasi. Kuitenkin edelleen tykätään olla yhdessä, Meillä on mukavaa ja hyvää, tavallista. Itse osaan arvostaa, koska on ollut vuosia niin vaikeaa. En haluaisi olla kenenkään muun kanssa. On tutut rutiinit, toisen tuntee ja jopa hänen tuoksunsa sohvan sähköpeitossa tuntuu hyvältä, Arvostan ja kunnioitan miestäni korkealle. Minun mielestäni hän on numero ykkönen ja minulle numero ykkönen.
Arki astuu suhteeseen kun jälkikasvu syntyy ja työt painaa päälle. Niin kävi meilläkin, etäännyimme toisistamme ja arksiset asiat oli vaan esillä...laskut, kotiaskareet, työt jne. Seksistä ja läheisyydestä ei ollut tietookaan pitkiin aikoihin. Nahistelua, riitelyä. Ja kun toista katsoi ei edes tehnyt mieli, kummallakin ajatus päässä et en mä nyt ton kanssa, sehän tuntuu arkipäivän kaverilta jo, ei himoa ja halua. Mutta joskus homma palaa urilleen ja pilkahdus paremmasta näkyy ja huomaa että siihen kylkeen ja iholle se tulee.
Tuo pikkulapsivaihe on tosiaan vaativa ja valitettavan usein käy niin että jos paastää sen suhteen etääntymään sen aikana, suhde ei enää palaudukaan entiselleen vaikka aikaa suhteelle tulisi sitten myöhemmin lisää. Toivottavasti te kuitenkn saatte vielä asiat parantumaan.
Meillä ajateltiin asia niin että parisuhteesta pidetään kiinni vaikka sitten väkisin silloin kun lapset ovat pieniä. Otettiin se yhteinen aika säännöllisesti joka viikko vaikka kuinka väsytti. Kun lapset nukahtivat perjantai-iltana niin lasi viiniä käteen ja sohvalle sylikkäin ja siinä sitten juteltiin viikon asiat ja oltiin lähekkäin. Kyllä se väsymys useimmiten unohtui siinä samalla. Ja lasten päiväunien aikaan mentiin viikonloppuisin itsekin "päikkäreille" joka sitten usein johti asiasta toiseen...
Hyvin toimi ainakin meillä eikä parisuhde tai seksielämä sanottavasti hiipunut ja on sitten jatkunut hyvänä senkin jälkeen kun lapset ovat kasvaneet.
Minä annoin naisen päättää seksihetkistä lapsen syntymän jälkeen ja mitä vähemmän "prässäsin" sitä ennemmän nainen halusi. Mulle kelpasi puhtaasti läheisyyskin ilman seksiä mutta aina sopivan hetken tultua muhinoitiin ja usein lasi kaksi viiniä rentoutti. Onhan ne kortilla parisuhde hetket kun on pieni lapsi ja työt, nainen kun tuli pitsi hepenissä makkariin niin halutti mutta veitikka alapäässä ei herännyt kun väsymys painoi, niin se käy arjen paineessa ja mullakin väsytti vuorotyöt.
Ihana kirjoitus tuo edellinen. Samoin se on täällä. On kuitenkin niin rakas. Uskon, että teillä on toivoa👍😁