Erilainen testi.

Tässä on hieman erilainen testi - kuviopäättely kun on niin puuduttavaa. Yksi tehtävä on muistinvarainen, loput eri lähteistä - mielenkiintoisia syystä tai toisesta.

Vastatkaa, olkaa hyvät.


A. ) Jarkko kävelee baaritiskille ja pyytää lasia vettä. Baarimestari tempaisee tiskin alta järeän käsiaseen ja tähtää sillä Jarkkoa. "Kiitos", Jarkko sanoo ja kävelee ulos baarista. Selitä tilanne ja tapahtumat.

B. ) Tri K. lähettää arvokkaan ja salaisen päiväkirjansa ystävälleen postitse. Hänellä on laatikko, joka on enemmän kuin riittävän kokoinen kirjalle. Hänellä on myös useampi lukko avaimineen. Laatikossa on lukon paikka, johon mahtuu helposti lukko ja useampikin. Mutta tohtori K:n ystävällä ei ole avainta yhteenkään lukkoon, jonka tohtori K omistaa. Miten hän lähettää laatikon ystävälleen niin, että hän ja vain hän saa sen auki murtamatta? (Huomaa, ettei tri K voi lähettää avainta erikseen, sillä onhan mahdollista, että molemmat lähetykset päätyvät hänen arkkiviholliselleen rva X:lle.)

C.) Kuvaa sellainen käytännöllinen ja nopea menetelmä, jonka avulla voidaan tarkasti määrittää henkilön sanavaraston suuruus.

D.) Olipa kerran nerokas antropologi, nimeltään João. Tutkimusretkellään Afrikkaan hän joutui ihmissyöjäheimon vangiksi, ja hänet tuomittiin palvelemaan ateriana. Mutta heimon ”lainsäädäntö” tarjosi vangeille mahdollisuuden päästä vapauteen mikäli nämä onnistuisivat haastetehtävässä.

Joãon tapauksessa haastetehtävä oli seuraavanlainen: hänelle annettaisiin kaksi kananmunaa, toinen raaka ja toinen keitetty. Lisäksi olisi kaksi seiniltään jäykkää ja läpinäkymätöntä, suuntaissärmiön muotoista laatikkoa. Raaka muna pantaisiin toiseen ja keitetty muna toiseen laatikkoon. Toisen laatikon yhdellä sivulla on ikkuna, jota peittää metallilankaverkko. Ikkunan läpi on mahdollista tarkastella laatikon sisällä olevaa munaa. Ennen haastetehtävän suorittamista João ei tiedä laatikoiden kokoa eikä lankaverkon tiheyttä.

Haasteena on tunnistaa raaka muna 2:ssa minuutissa. Munat eivät saa rikkoontua eikä niitä saa ottaa ulos laatikoista. Laatikoiden sisään ei saa panna mitään kiinteää, nestemäistä eikä kaasumaista.

Joãolle kerrotaan, että hän joutuisi suorittamaan tehtävän 90 päivän kuluttua. Ennen sitä hän voi käyttää kyläläisiä apunaan yrittäessään kehittää menetelmää ongelman ratkaisuun. Lisäksi Joãolla on käytettävissään kaikki ”sofistikoidut” instrumentit ja kaikki muu mitä kylästä ja sen lähistöltä löytyy.

Haastetehtävän suorituspäivän koittaessa, auringonnousun aikaan, Joãon silmät ja kädet sidottiin. Muutaman minuutin kuluttua vanha kyläläinen keitti munan, kuivasi sen, asetti sen laatikkoon, ja sulki laatikon. Tämän jälkeen hän otti raa’an munan ja pani sen toiseen laatikkoon, sulkien sitten tämänkin. Kumpikin laatikko asetettiin pöydälle, jolla ne olivat yönkoittoon saakka. Sitten siteet poistettiin Joãon käsistä ja silmiltä, hänelle annettiin toivomansa tarvikkeet, ja hänet vietiin pöydän eteen, jolla munat sisältävät laatikot yhä olivat. Hän tutki niitä tarkasti ja onnistui selvittämään, missä raaka muna oli. Haastetehtävä toistettiin päivittäin seuraavien 20:n päivän ajan, aina eri munilla, ja joka kerran hän onnistui raa’an munan tunnistamisessa.

Ihailevat kannibaalit tunnustivat nerokkaan antropologin suorituksen arvon. He päättivät vapauttaa tämän ja vieläpä antoivat tälle lahjaksi paljon koruja. Mitä menetelmää João käytti?

E. ) Suuri runoilija João vietti elämänsä viimeiset päivät majoittuneena ystävänsä, pientä kauppaa pitävän ja vähävaraisen mutta hyvin anteliaan Josén talon kellarissa. Ennen kuolemaansa João luovutti ystävänsä huostaan julkaisemattoman runonsa, joka julkaistiin postuumisti ja jonka nimellä ei tässä tehtävässä ole merkitystä.

Joãolla oli tapana kutsua tätä nöyrää ja anteliasta ystäväänsä ”amfibiseksi”. Kerran hänen ystävänsä kysyi häneltä syytä tähän, ja João kertoi hänelle.
Ota huomioon, että João arvosti suuresti ystäväänsä ja, kontekstin puitteissa, etsi looginen selitys sanan ”amfibinen” merkitykselle tarinassa.

F. ) Ulkoavaruuden olennot sieppasivat arabimiehen ja israelilaisnaisen. E.T.:t lupasivat palauttaa heidät Maahan vahingoittumattomina, edellyttäen että he suoriutuisivat seuraavasta tehtävästä: on kolme huonetta (A, B ja C), jotka ovat neliönmuotoisia ja pinta-alaltaan noin 25 m2. Huoneita yhdistävät ovet, joita kussakin huoneessa on kaksi. Kustakin ovesta pääsee yhteen toisista kahdesta huoneesta. Huoneet ovat akustisesti eristettyjä eikä niissä ole huonekaluja eikä ikkunoita. Seinät, ovet, katto ja lattia ovat kiinteitä ja läpikuultamattomia eikä niissä ole murtumia, aukkoja, salakäytäviä tms. Mies viedään huoneeseen A ja nainen huoneeseen B. Kumpikin saa seuraavat ohjeet:

1 - Kummallakin on aikaa 1 tunti kaikkien kolmen huoneen kiertämiseen ja lähtöhuoneeseen palaamiseen. Heidän on aina käveltävä suuntaan A-B-C-A.

2 - Kummankin on istuttava keskellä oman huoneensa lattiaa kunnes annettaisiin merkki ajanlaskun alkamisesta seuraavanlaisesti: kummassakin ovessa on kaksi lamppua (yksi oven kummallakin puolella), ja merkki on kaikkien näiden lamppujen lähes samanaikainen syttyminen. Kaikki lamput ovat niin kirkkaita, että ne huomaa, vaikkei kiinnittäisikään niihin erityistä huomiota.

3 – Sillä hetkellä kun nainen koskee ovenkahvaan, mies ei enää saa olla ko. huoneessa.

4 – Sillä hetkellä kun mies koskee ovenkahvaan, nainen ei enää saa olla ko. huoneessa.

5 – Naisen on noustava lattialta vasta miehen jälkeen.

6 – Mies ja nainen eivät saa kommunikoida keskenään millään tavoin eivätkä saada muilta henkilöiltä tietoa, joka auttaisi heitä selvittämään missä toinen on. He eivät saa hakata seiniä tai ovia eivätkä aiheuttaa mitään iskuaaltoa. Huoneesta toiseen siirryttäessä on käytetty ovi suljettava. Aluksi kaikki ovet ovat suljettuina. Kaksi tai sitä useammat ovet eivät saa olla auki samanaikaisesti.

7 – Kummallakaan ei ole kelloa eikä mitään muuta instrumenttia, jonka avulla aikaa voisi mitata.

8 – Minuuttia ennen tunnin ajanjakson päättymistä valomerkki annettaisiin uudelleen merkiksi siitä, että aika on umpeutumassa.

9 – Tunnin kuluttua miehen on oltava istumassa huoneen A ja naisen huoneen B keskellä.

10 – Nainen saa istuutua vasta miehen jälkeen.

11 – Miehelle kerrotaan naisen olevan poikkeuksellisen älykäs.

12 - Naiselle kerrotaan miehen olevan poikkeuksellisen älykäs.

Mies ja nainen eivät tunteneet toisiaan entuudestaaan eivätkä olleet aikaisemmin koskaan olleet missään kontaktissa toisiinsa kanssa. He eivät myöskään koko prosessin aikana saaneet mitään yhteyttä toisiinsa (asian selkeyttämiseksi sanottakoon, että he molemmat olivat kuuroja ja mykkiä). Koe suoritetaan, ja he onnistuvat tehtävässä. Koe toistetaan 10 kertaa ja joka kerran he suorittavat tehtävän onnistuneesti, mikä on merkki siitä, ettei onnistuminen perustunut vain hyvään onneen. Sitten heidät palautetaan Maahan, he kääntyvät Zoroastrismiin ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti! Kuvaile heidän käyttämänsä menetelmä ja kummankin ajattelutapa.

G) Englanninkielinen tehtävä:

UNDERLINE THE FAMOUS MYTHICAL ACT OF HEROISM!
Provide men the use so toleration finds residence free of misleading theories gift of decried species.

Ei enempiä selityksiä.
41092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Taisit ottaa kaksi tehtävää Sigma testistä.

Jos ihmiset alkavat keskustelemaan ratkaisuista täällä se voi tuhota testin validisuuden.

Äänestä

olisi kiva jos laittaisit perään tai uuteen viestiin ne ratkaisut...muutenhan tuosta ei kai saa mitään irti kukaan.

Äänestä

"...toiseen laatikkoon, sulkien sitten tämänkin."
Suomen kielessä ei tule ikinä pilkkua ennen lauseenvastiketta. Siis: "...toiseen laatikkoon sulkien sitten tämänkin."

Äänestä

en jaksanut lukea noita kaikkia, mutta ensimmäisestä tuli mieleen niinkin fiksu ajatus, kun että herra jarkolla olisi ehkä hikka, ja hän siksi haluaisi lasin vettä. ja ehkä baarimestari oli niin fiksu, että tajusi asian, ja aseella säikytti jarkon, jolloin hikka lähti, ja jarkko kiitti.
(eikö sitä sanota, että hikka lähtee säikähtämällä?)
no en sitten tiedä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zieber kirjoitti:

Tässä on hieman erilainen testi - kuviopäättely kun on niin puuduttavaa. Yksi tehtävä on muistinvarainen, loput eri lähteistä - mielenkiintoisia syystä tai toisesta.

Vastatkaa, olkaa hyvät.


A. ) Jarkko kävelee baaritiskille ja pyytää lasia vettä. Baarimestari tempaisee tiskin alta järeän käsiaseen ja tähtää sillä Jarkkoa. "Kiitos", Jarkko sanoo ja kävelee ulos baarista. Selitä tilanne ja tapahtumat.

B. ) Tri K. lähettää arvokkaan ja salaisen päiväkirjansa ystävälleen postitse. Hänellä on laatikko, joka on enemmän kuin riittävän kokoinen kirjalle. Hänellä on myös useampi lukko avaimineen. Laatikossa on lukon paikka, johon mahtuu helposti lukko ja useampikin. Mutta tohtori K:n ystävällä ei ole avainta yhteenkään lukkoon, jonka tohtori K omistaa. Miten hän lähettää laatikon ystävälleen niin, että hän ja vain hän saa sen auki murtamatta? (Huomaa, ettei tri K voi lähettää avainta erikseen, sillä onhan mahdollista, että molemmat lähetykset päätyvät hänen arkkiviholliselleen rva X:lle.)

C.) Kuvaa sellainen käytännöllinen ja nopea menetelmä, jonka avulla voidaan tarkasti määrittää henkilön sanavaraston suuruus.

D.) Olipa kerran nerokas antropologi, nimeltään João. Tutkimusretkellään Afrikkaan hän joutui ihmissyöjäheimon vangiksi, ja hänet tuomittiin palvelemaan ateriana. Mutta heimon ”lainsäädäntö” tarjosi vangeille mahdollisuuden päästä vapauteen mikäli nämä onnistuisivat haastetehtävässä.

Joãon tapauksessa haastetehtävä oli seuraavanlainen: hänelle annettaisiin kaksi kananmunaa, toinen raaka ja toinen keitetty. Lisäksi olisi kaksi seiniltään jäykkää ja läpinäkymätöntä, suuntaissärmiön muotoista laatikkoa. Raaka muna pantaisiin toiseen ja keitetty muna toiseen laatikkoon. Toisen laatikon yhdellä sivulla on ikkuna, jota peittää metallilankaverkko. Ikkunan läpi on mahdollista tarkastella laatikon sisällä olevaa munaa. Ennen haastetehtävän suorittamista João ei tiedä laatikoiden kokoa eikä lankaverkon tiheyttä.

Haasteena on tunnistaa raaka muna 2:ssa minuutissa. Munat eivät saa rikkoontua eikä niitä saa ottaa ulos laatikoista. Laatikoiden sisään ei saa panna mitään kiinteää, nestemäistä eikä kaasumaista.

Joãolle kerrotaan, että hän joutuisi suorittamaan tehtävän 90 päivän kuluttua. Ennen sitä hän voi käyttää kyläläisiä apunaan yrittäessään kehittää menetelmää ongelman ratkaisuun. Lisäksi Joãolla on käytettävissään kaikki ”sofistikoidut” instrumentit ja kaikki muu mitä kylästä ja sen lähistöltä löytyy.

Haastetehtävän suorituspäivän koittaessa, auringonnousun aikaan, Joãon silmät ja kädet sidottiin. Muutaman minuutin kuluttua vanha kyläläinen keitti munan, kuivasi sen, asetti sen laatikkoon, ja sulki laatikon. Tämän jälkeen hän otti raa’an munan ja pani sen toiseen laatikkoon, sulkien sitten tämänkin. Kumpikin laatikko asetettiin pöydälle, jolla ne olivat yönkoittoon saakka. Sitten siteet poistettiin Joãon käsistä ja silmiltä, hänelle annettiin toivomansa tarvikkeet, ja hänet vietiin pöydän eteen, jolla munat sisältävät laatikot yhä olivat. Hän tutki niitä tarkasti ja onnistui selvittämään, missä raaka muna oli. Haastetehtävä toistettiin päivittäin seuraavien 20:n päivän ajan, aina eri munilla, ja joka kerran hän onnistui raa’an munan tunnistamisessa.

Ihailevat kannibaalit tunnustivat nerokkaan antropologin suorituksen arvon. He päättivät vapauttaa tämän ja vieläpä antoivat tälle lahjaksi paljon koruja. Mitä menetelmää João käytti?

E. ) Suuri runoilija João vietti elämänsä viimeiset päivät majoittuneena ystävänsä, pientä kauppaa pitävän ja vähävaraisen mutta hyvin anteliaan Josén talon kellarissa. Ennen kuolemaansa João luovutti ystävänsä huostaan julkaisemattoman runonsa, joka julkaistiin postuumisti ja jonka nimellä ei tässä tehtävässä ole merkitystä.

Joãolla oli tapana kutsua tätä nöyrää ja anteliasta ystäväänsä ”amfibiseksi”. Kerran hänen ystävänsä kysyi häneltä syytä tähän, ja João kertoi hänelle.
Ota huomioon, että João arvosti suuresti ystäväänsä ja, kontekstin puitteissa, etsi looginen selitys sanan ”amfibinen” merkitykselle tarinassa.

F. ) Ulkoavaruuden olennot sieppasivat arabimiehen ja israelilaisnaisen. E.T.:t lupasivat palauttaa heidät Maahan vahingoittumattomina, edellyttäen että he suoriutuisivat seuraavasta tehtävästä: on kolme huonetta (A, B ja C), jotka ovat neliönmuotoisia ja pinta-alaltaan noin 25 m2. Huoneita yhdistävät ovet, joita kussakin huoneessa on kaksi. Kustakin ovesta pääsee yhteen toisista kahdesta huoneesta. Huoneet ovat akustisesti eristettyjä eikä niissä ole huonekaluja eikä ikkunoita. Seinät, ovet, katto ja lattia ovat kiinteitä ja läpikuultamattomia eikä niissä ole murtumia, aukkoja, salakäytäviä tms. Mies viedään huoneeseen A ja nainen huoneeseen B. Kumpikin saa seuraavat ohjeet:

1 - Kummallakin on aikaa 1 tunti kaikkien kolmen huoneen kiertämiseen ja lähtöhuoneeseen palaamiseen. Heidän on aina käveltävä suuntaan A-B-C-A.

2 - Kummankin on istuttava keskellä oman huoneensa lattiaa kunnes annettaisiin merkki ajanlaskun alkamisesta seuraavanlaisesti: kummassakin ovessa on kaksi lamppua (yksi oven kummallakin puolella), ja merkki on kaikkien näiden lamppujen lähes samanaikainen syttyminen. Kaikki lamput ovat niin kirkkaita, että ne huomaa, vaikkei kiinnittäisikään niihin erityistä huomiota.

3 – Sillä hetkellä kun nainen koskee ovenkahvaan, mies ei enää saa olla ko. huoneessa.

4 – Sillä hetkellä kun mies koskee ovenkahvaan, nainen ei enää saa olla ko. huoneessa.

5 – Naisen on noustava lattialta vasta miehen jälkeen.

6 – Mies ja nainen eivät saa kommunikoida keskenään millään tavoin eivätkä saada muilta henkilöiltä tietoa, joka auttaisi heitä selvittämään missä toinen on. He eivät saa hakata seiniä tai ovia eivätkä aiheuttaa mitään iskuaaltoa. Huoneesta toiseen siirryttäessä on käytetty ovi suljettava. Aluksi kaikki ovet ovat suljettuina. Kaksi tai sitä useammat ovet eivät saa olla auki samanaikaisesti.

7 – Kummallakaan ei ole kelloa eikä mitään muuta instrumenttia, jonka avulla aikaa voisi mitata.

8 – Minuuttia ennen tunnin ajanjakson päättymistä valomerkki annettaisiin uudelleen merkiksi siitä, että aika on umpeutumassa.

9 – Tunnin kuluttua miehen on oltava istumassa huoneen A ja naisen huoneen B keskellä.

10 – Nainen saa istuutua vasta miehen jälkeen.

11 – Miehelle kerrotaan naisen olevan poikkeuksellisen älykäs.

12 - Naiselle kerrotaan miehen olevan poikkeuksellisen älykäs.

Mies ja nainen eivät tunteneet toisiaan entuudestaaan eivätkä olleet aikaisemmin koskaan olleet missään kontaktissa toisiinsa kanssa. He eivät myöskään koko prosessin aikana saaneet mitään yhteyttä toisiinsa (asian selkeyttämiseksi sanottakoon, että he molemmat olivat kuuroja ja mykkiä). Koe suoritetaan, ja he onnistuvat tehtävässä. Koe toistetaan 10 kertaa ja joka kerran he suorittavat tehtävän onnistuneesti, mikä on merkki siitä, ettei onnistuminen perustunut vain hyvään onneen. Sitten heidät palautetaan Maahan, he kääntyvät Zoroastrismiin ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti! Kuvaile heidän käyttämänsä menetelmä ja kummankin ajattelutapa.

G) Englanninkielinen tehtävä:

UNDERLINE THE FAMOUS MYTHICAL ACT OF HEROISM!
Provide men the use so toleration finds residence free of misleading theories gift of decried species.

Ei enempiä selityksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu