Kuinka pian ensitapaamisesta olette aloittaneet parisuhteen? Mistä katsotte sen alkaneeksi? Onko se onnistunut ja miksi/miksi ei?
parisuhteen alkaminen - gallup
eeva
141801
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Miehelläni ja minulla on parisuhteen alkamisesta eri käsitykset. Minä katson seurustelleeni ensitapaamisesta lähtien, siis siitä asti kun yhdessä aloimme harrastaa seksiä. Mieheni mielestä parisuhteemme alkoi kun hän tunsi sitoutuneensa minuun puoli vuotta myöhemmin.
Onnistunut on!
tapaamisesta seuraavana päivänä olemme naimisissa ja "suhde" on kestänyt kohta 16 vuotta. Ja jatkuu...
Ensitapaamisen jälkeen tavattiin kuukauden verran joka päivä kunnes muutettiin yhteen, ja hyvin on yhteiselo jatkunut jo useamman vuoden... Itsekin olen miettinyt missä vaiheessa tuo parisuhteeksi muuttui, mutta enpäs tiedä, mitään rajaa en osaa vetää.
Meidän parisuhde alkoi mielestämme kun päädyttiin ekan kerran sänkyyn baari-illan jälkeen. Se jälkeen alettiin tapailla. Ennen sitä oltii nähty muutaman kerran baarissa ja pusut vaihdettu, mutta ei sen kummemmin yhetyksissä oltu. Kestänyt on, kohta 4 vuotta!
Minä halusin odottaa kauemmin, että tapailu olisi muuttunut 'seurusteluksi', mutta nyt aikojen päästä olemme itseasiassa sopineet, että itse _suhde_ alkoi siitä, kun ensimmäistä kertaa tapasimme ja tutustuimme. Tämä sopimus on toiminut aina, sillä sillä ei tunnu olevan merkitystä kun näkee jo loppuelämän toisen kanssa.
Oikeana parisuhteena olen kuitenkin kokenut tämän vasta sen jälkeen, kun tunsin rakastavani puolisoani. En oikeastaan tiedä miksi..
aloitin gallupin tietysti taka-ajatuksin... itse kun olen tavannut miehen joka tuntuu 'siltä oikealta', ja tekisi mieleni vain lyödä hynttyyt yhteen ilman mitään jahkailua ollaanko vai eikö. Maantieteellinen välimatkamme on vain sen verran suuri, että täytyy todella tehdä päätös jos halutaan olla fyysisestikin lähekkäin jatkossa eikä vaan mailailla ja haikailla. Ehkä on syytä vielä kuitenkin treffata toisenkin kerran ennen kuin päättää muuttaa... :-)
Hei...jos teillä on välimatkaa, niin älä nyt suin päin jätä nykyistä elämääsi.Ota aikankin selvää kunnolla ihastuksesi elämästä siellä toisella paikkakunnalla.ja varmista elämäsi jotenkin, etenkin jos muutat hänen luokseen. Ihan siltä varalta, että jos jokin meneekin pieleen. En tarkoita tätä pahalla, vaan itse kokeneena...Ihastuminen,rakastuminen, kotipaikalta muutto hänen luokseen...nyt kuitenkin yksin täällä vieraalla paikkakunnalla. Jos päätät suin päin muuttaa, toivotan vilpittömästi onnea, että kaikki menee teillä hyvin...
Kyllä varmaan täytyy laittaa jäitä hattuun.
Olemme molemmat itsenäisiä ihmisiä joille esim. oma työ on elinehto (tämä onneksi tuli selväksi heti). Ennen en aio mitään päätöstä tehdä ennenkuin on työ yms asiat ovat varmalla tolalla. Toisaalta en minä ole ainut joka joutuu valintoja tekemään. Ehkä käytännön järjestelyt tulevat olemaan sellainen harjoitus, että jos siitä selviää niin suhteella on mahdollisuuksia...:-)
Tuo on aika moniulotteinen kysymys. Me tutustuimme nykyisen avokkini kanssa yhtenä perjantai-iltana yhteisen kaverimme myötä ja kyseinen mies jäi niin elävästi mieleen, etten saanut koko yönä unta (siis emme sännänneet suoraa päätä suhinoimaan..). Saman viikon sunnuntaiksi sovimme tapaamisen kahvilaan. Seuraavalla viikolla näimme pariin otteeseen ja muuutaman viikon jälkeen jo uskaltauduimme sänkyhommiin. Tapaamisesta ei varmaan kerinnyt kulua puoltatoista kuukauttakaan, kun jo käytännössä asuimme yhdessä. Tai siis molemmilla oli omat asunnot, mutta oltiin kuin paita ja peppu lähes poikkeuksetta kaikki vapaa-aika yhdessä. Kumpikaan ei oikein osaa sanoa missä vaiheessa seurustelu alkoi. Tai no, voineko sitä edes määrittää mitenkään. Itse ainakin menin ihan "sekaisin" niin kohteliaasta ja hyväsydämmisestä miehestä, että ensimmäisestä tapaamisesta asti olen kokenut olevani hänen kanssaan ainakin jollain tasolla yhdessä. Vaikea selittää, mutta heti tuntui, että jos tämä ihminen ei ole minua varten niin sitten ei kukaan.
Tuosta tapaamisestamme on jo aikaa pian kolme vuotta. Lähes kokoajan molemmilla on ollut omat asunnot ja välillä ollaan asuttu samassa kaupungissa ja välillä etäsuhteiltu työ ja kouluhommien takia. Siitä huolimatta kaikki vapaa-aika ollaan oltu yhdessä. Nyt ollaan jo jonkin aikaa asuttu virallisesti avoparina ja elämä hymyilee. Enää ei ole tavaroiden ja vaatteiden raahailua paikasta toiseen :) ns. matkalaukku elämää kahden asunnon välillä.
Luultavasti oltaisiin muutettu hetimmiten yhteen, mikäli työ ja kouluhommat ei olisi tuoneet pakollista etäasuilua. Toisaalta erittäin hyvä, että kerittiin rauhassa silti asua välillä yksikseenkin, ettei sitten myöhemmin mahdollisesti harmittaisi, että tulikin muutettua niin pian "hätäilemällä" alkuhuumassa yhteen.
Mikäli teistä jompikumpi aikoo vaihtaa paikkakuntaa suhteen vuoksi niin suosittelen ihan rauhallista etenemistä. Tapailette ensinnä vaikka muutaman kerran ja muutenkin koitatte tutustua toisiinne. Se kuitenkin voi olla yllättävän raskasta jättää tutut kuviot/ihmiset ja siirtyä ihan uuteen ympäristöön.
kunnes 30v ja ero!
avioliitto kesti 30vuotta?
alkoi ensimmäisenä yönä, seksiä ei harrastettu mutta ihastuin täysillä ja sinne jämähdin, muutin heti samankaton alle, hyvin menee, kihlat vaihdettu, lapsi tulossa ja tahdon sanotaan 14.01.06.
Olemme tunteneet miesystäväni kanssa jo iät ja ajat..ystävyys muuttui ihastukseksi kesäkuun alussa kun meillä ensimmäistä kertaa oli vipinää keskenämme. Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Me laskemme parisuhteemme alkaneeksi 12.6 eli sinä päivänä kun olin ensimmäisen yön mieheni luona. Seksiä harrastettiin ensimmäistä kertaa 1.5 kuukautta sen jälkeen kun alettiin seurustella. Eli meillä on ihan selkeä tuo 12.6 jolloin seurustelu alkoi...12.3 tulee siis yhteiseloa täyteen 9kk :)! Kaikki menee hyvin...ongelmia ei ole ollut eli parisuhde on tähän mennessä hyvin onnistunut :)
Tapasimme mieheni kanssa ensi kertaa ravintolas
sa ja siitä muutaman vkon kuluttua hän pyysi
minua kahville johonki,sovittiin sitten että
hän tulisi minun luo ja sinne jäi..