Vuosi 2019 - taasko vuosi puutetta ja kurjuutta?

Tänä aamuna heräiltyäni, ja kirjautuessani Suomi24-sivustolle aamukahvia hörppien, tajusin olevani vanha palstakonkari. Palstavuosia mulla on takana reilusti vähemmän kuin kenelläkään muulla vakkarilla, mutta toisaalta ehtiväisenä miehenä olen saanut enemmän metakkaa aikaiseksi kuin muut yhteensäkään. Se on oikeasti paljon.

Jo aloitusten otsikot silmäiltyäni tajusin että tämäkin vuosi menee palstavakkareilla ihan yhtä kurjasti kuin tähänkin asti. Vuosi 2019 tulee olemaan täyttä puutetta ja kurjuutta, taas. Keskustelunaiheista ei tule olemaan pulaa, jatkamme tutuilla aiheilla.

Jännämiehet saa, K & K joutuvat tyydyttämään itse itsensä.

Hyvää alkanutta vuotta teitille, toivotaan ettei vuoteen satu häpeällisiä onnen hetkiä muiden ihmisten parissa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


3.14 kirjoitti:

Tänä aamuna heräiltyäni, ja kirjautuessani Suomi24-sivustolle aamukahvia hörppien, tajusin olevani vanha palstakonkari. Palstavuosia mulla on takana reilusti vähemmän kuin kenelläkään muulla vakkarilla, mutta toisaalta ehtiväisenä miehenä olen saanut enemmän metakkaa aikaiseksi kuin muut yhteensäkään. Se on oikeasti paljon.

Jo aloitusten otsikot silmäiltyäni tajusin että tämäkin vuosi menee palstavakkareilla ihan yhtä kurjasti kuin tähänkin asti. Vuosi 2019 tulee olemaan täyttä puutetta ja kurjuutta, taas. Keskustelunaiheista ei tule olemaan pulaa, jatkamme tutuilla aiheilla.

Jännämiehet saa, K & K joutuvat tyydyttämään itse itsensä.

Hyvää alkanutta vuotta teitille, toivotaan ettei vuoteen satu häpeällisiä onnen hetkiä muiden ihmisten parissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu