Väsynyt itsensä kehittämiseen ja työpaikkavaihdoksiin

Immortalbaboon

Siinäpä se. Minulla on työpaikka vaihtunut n 1-1,5v välein, koska työpaikkoihin on tullut yt:t tai työ on uhannut loppua taloudellisen tilanteen vuoksi, jonka takia olen hakenut töitä. Toki on kiva, kun pääsee tekee uusia työtehtäviä ja tutustuu uusiin ihmisiin, mutta... Se myös kuluttaa ihmistä, kun koko ajan pitäisi skarpata töissä, jotta koeaika menisi hyvin, sekä iltaopiskella työtehtäviä, jotta taidot kehittyvät ja pärjää duunissa.

Nyt kun pääsin taas uuteen firmaan, tällä kertaa olivat tuttuja ihmisiä, olin työskennellyy aiemmin, siksi ei ollut koeaikaa. Päätin ekaa kertaa elämässä tehdä niin, että keskityn vain työntekoon ja vapaa-aikaan, eikä niin, että vapaa-ajalla iltaopiskelisin uusia työtehtäviä. Olin sitä mieltä, että minulla on oikeus siihen, että opiskelen työajalla, koska olen käytännössä paahtanut menemään lepäämättä sen 6v. Vaan miten kävi? Pomon mielestä en ollu tarpeeksi kiinnostunut työtehtävistä, kun en ollut kiinnostunut opiskelee vapaa-ajalla. Hän itse on osakkaana, ja kehuu, kuinka hän itse opiskelee.

Olen tyrmistynyt. Olrn kiinnostunut työtehtävistä, ja iloinen kun opin uusia asioita, mutta väsynyt vaan koko ajan stressaamaan itsensä kehittämisestä pärjätäkseen työmarkkinoilla ja jatkuva töiden haku... Ekaa kertaa kun kuuntelin itseäni, ja päätin nauttia elämästä pitäen työni yhtenä osa-alueena elämääni, eikä se, että se olisi koko elämäni, niin käykin näin. Onko muilla vastaavia kokemuksia siitä, että jatkuva työpaikan vaihdos väsyttää ihmisen? Tai jatkuva itsensä kehittäminen?

5

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyökyaallot

      Itsensä kehittäminen on panostamista itseensä. Omin ehdoin ja omiin tarpeisiin. Eihän se nyt sitä tietenkään tarkoita että iltaisin opiskellaan omiin työtehtäviin liittyviä asioita joita työnantaja kehoittaa opiskelemaan. Itsensä kehittämisen jutut ovat niitä joilla noustaan uudelle omalle tasolle. Jotain sellaista jota voi hyödyntää universaalisti missä vain firmassa ja myös ns. "vapaa-ajallakin". Itse ajattelen niin, että ei ole olemassa vapaa-aikaa. Kaikki aika on sitä omaa aikaa. Osa siitä omasta ajasta kuluu työpaikalla korvausta vastaan. itse olen yli 60 v ja itsensä kehittäminen on kuulunut elämääni lähes aina. Teen sitä vain itseni vuoksi. Versio 1, versio 2, versio 3 jne. Opettele 80/20 pareton sääntö ja hyödynnä sääntöä jokapäiväisessä elämässäsi. Itsensä kehittäminen ei ole minua koskaan väsyttänyt. Päin vastoin se on antanut minulle tarkoituksen ja puhtia elämääni. Toki opettelen ja kehitän sellaisia asioita joilla on merkitystä ensisijaisesti vain itselleni. Enhän minä nyt huvikseni toisten terveiden ja kauniiden ämpäreitä kanna hiki hatussa. Pyytäjiä kyllä riittää. Huono-osaisia ja heikkoja toki täytyy jelpata. Terveet ja kauniit kantakoot omat ämpärinsä. Jos kykenet niin laadi itsellesi toimiva konsepti ja periaatteet joilla elämääsi viet eteenpäin. Joku ikioma tarkoitushan elämälläsi on. Silloin et helpolla väsy vaikka joudut hyökyaaltoihin.

    • Immortalbaboon

      Oikeastaan pointti oli se, että olisi ihanaa vaan olla, eikä koko ajan vaatia itseltään mitään. Siis tarvitsisin lomaa. Stressi jatkuvasti paikan pysyvyydestä ja koko ajan pitäisi jaksaa kehittää itseään omalla ajalla. Niin mielestäni on oikeus kehittää itseään myös välillä ainoastaan työajalla, ja vapaalla keskittyy tapaa ystäviä yms. Kun vapaalla jos koko ajan kehitän itseäni, niin en näe ystäviäni enkä pääse harrastaa liikuntaa yms.

      • talikkalanmarkkinoilla

        Liikuntakin on itsensä kehittämistä. Tärkeä juttu ettei järki ja kroppa rapistu. Ei itsensä kehittäminen ole itseltä vaatimista ja itsensä jatkuvaa piiskaamista parempiin suorituksiin vaan itselle antamista ja itsensä toteuttamista. Uteliaisuus ja kokeilunhalu ovat työkaluja itsensä kehittämisessä. Syntyy niitä ahaa elämyksiä tämän tästä. Jos joka päivä tekee kaavamaisesti samalla tavalla niin se on varsin helppoa elämää. Mikään vain ei silloin muutu paremmaksi. Sitä alkaa taantumaan. Tottakait ystävien kanssa pitää olla. Ja välillä ottaa lomaakin. Miksi se olisi esteenä itsensä kehittämisessä. Jos vain pääset irti itseltä vaatimisen harhaluulosta niin se olisi hyvä juttu. Itsensä kehittämisessä ei vaadita itseltä eikä pakoteta itseä mihinkään vaan annetaan itselle uutta ja kokeillaan juttuja. Kaiken täytää lähteä omasta halusta. Älä aliarvioi voimavarojasi.


    • Live

      Tiedän mistä puhut.. Itsekin kävin jatko-opinnot että työllistyisi paremmin. Turha luulo, olen hakenut työpaikkoja, paperit on hyvät ja työkokemusta löytyy. Pidän työstäni mutta valitettavasti nuoret jyrää meidät hieman kokeneemmat työntekijät.

      En ole katkera pidän nuoresta energiasta ja heiltä oppii uutta. Sijaisuuksia toki saa tehdä mutta tässä iässä energiaa kuluu siihen kun joutuu näyttämään että olen just se sopiva tyyppi tähän työhön..

      Kyllä se syö ihmistä. Uskokaa pois. Jos olette nuoria lukekaa itsenne hyviin asemiin ettei tarvii pokkuroida. Olkaa hyviä siinä mitä teette ja tehkää sitä sydämellä.

    • Immortalbaboon

      Olisin niin onnellinen, jos saisin olla työpaikassa vaikka 5v rauhassa, ilman mitään yt-uhkia. Ja kehittyisin työssä ollessa samalla. Eikä niin, että olen töissä 1v, ja sitten taas haen töitä ja samalla itseopiskeluna opiskelen illat toimialallani tarvittavia asioita. Se on raskasta; opiskelu ja töiden haku, ja kekkuloit samalla työkkärin kanssa. Ongelma ei ole siinä, ettenkö osaisi itseopiskella. Tai ettenkö haluaisi kehittyä. Olen vain väsynyt siihen, että työpaikka vaihtuu niin nopeesti, ettei ehdi hioa taitojaan loppuun duunissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      37
      2290
    2. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      55
      1327
    3. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1303
    4. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      36
      1256
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1181
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      39
      904
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      121
      788
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      31
      741
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      22
      588
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      55
      565
    Aihe