Yksinkertainen kysymys, johon haluaisin kuulla vastauksia. Meillä vaimo on yökukkuja joka jaksaisi viiden tunnin unilla per yö vaikka läpi elämän ja minä taas tarvitsen vähintään 7h unta yössä ja sekin tekee äärimmäisen tiukkaa. Kyllähän varsinkin vapaapäivinä voi seksiä harrastaa mihin aikaan vaan mutta otollisin ja tunnelmallisin aika on illalla. Arkena ollaan kotona töistä sellaiseen aikaan että ruuanlaitot, syömiset, iltatoimet ja päivän asioiden läpi puhuminen johtaa väistämättä siihen että kello on vähintään kymmenen ennenkuin päästään sänkyyn. Näin ollen jos seksiä halutaan niin puolen yön aikaan alkaa unen odottelu joka itselläni melatoniineista sun muista huolimatta kestää yleensä vähintään tunnin. Herätys on kuudelta joten hyvin tyypillistä on että vaimo hyvine unenlahjoineen on aamuisin pirteä kuin peipponen ja minä joka lähtökohtaisesti olen "aikaisin nukkumaan ja aikaisin ylös" -tyyppiä nukun yö toisensa jälkeen liian vähän ja jossain vaiheessa tuntuu sitten taas että elämä on pelkkää selviytymistaistelua kun pää painaa tonnin ja töissä voisi nukahtaa pystyyn. Liikuntaa harrastetaan molemmat säännöllisesti mutta usein en siitäkään saa itse oikein enää mitään irti kun jo salille lähtiessä on niin väsynyt olo että eihän siitä mitään tule. Haluaisin
kipeästi kuulla myiden kokemuksia tästä aiheesta.
kipeästi kuulla myiden kokemuksia tästä aiheesta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä sama homma, mutta toisin päin. Mies kukkuu tietokoneella puolilleöin ja kömpii sänkyyn puoli yhden maissa. Nyhjää kyljessä ja yrittää tulla liki, mutta unesta herätettynä kiukkuisesti käsken lopettaa, että saan nukkua. Hän sitten kiukkuisena valittaa kun ei saa seksiä ja miten kurjaa on aina tulla torjutuksi. Jos itse teen aloitetta klo 22 aikaan, on peli kesken eikä saa häiritä. Ennalta sovitut seksiajat ei hänelle käy myöskään, kun ei ole spontaania, eikä hänelle oikeanlaista tunnelmaa. Pikkuvauva-aika oli pahin kun unet muutenkin jäi itselläni vähäisiksi. Ja erohan siitä lopulta tuli kaiken kiristelyn jälkeen.
Tuo kuulostaa kyllä ihan käsittämättömältä itsekkyydeltä hänen taholtaan, toivottavasti nykyinen tilanteesi on parempi! Me käytiin jälleen keskustelua tilanteesta ja ties kuinka monennen kerran todettiin että mun unet on laitettava kuntoon koska jatkuva väsymys ei enää ole vaihtoehto. Se vaan ei ole kovin helppoa kun vaimosta tuntuu usein että huomioin häntä liian vähän jo nyt. En oikein osaa ajatella niinkään että päivän askareista kun tullaan kotiin niin iltapala naamariin ja suoraan vällyihin, koetaan molemmat että tarvii olla aikaa puhua rauhassa asioista illalla ja hetki istua kainalokkain sarjan ääressä (hetki tarkoittaa vajaata puolta tuntia). Siinä vaan käy aina niin että jo sänkyyn mennessä kello on niin paljon että olisi järkevintä käydä nukkumaan ja sitten kun fyysistä läheisyyttä halutaan niin unet jää todella lyhyilsi. Vaimo varsinkin on miettinyt että miten mä jaksan sitten kun on lapsia ja unet entistä heikommat. En osaa siihen vastata koska en pysty itse tietoisesti päättämään että olisin pirteämpi jos kertakaikkisesti unet vaan ei riitä ja on todella väsynyt olo.
Mä olen niin aamuvirkku että vaikka nukkumaan kävisi neljältä, se ei ole ongelma. Niinpä voinkin paneskella illat pitkät vaihtuviesn seuralaisten kanssa.