Muut foorumit vs suomi24: Nainen on naiselle susi

Pakko sanoa että nyt on tullut mitta täyteen tietyistä muista foorumeista. Jopa siinä määrin, että tänne on lohduttavaa palata "piiloon" niiden muiden paikkojen jälkimaininkeja. En olisi vielä vuosi pari sitten voinut kuvitellakaan, että tästä paikasta voisi muodostua joku "rauhan satama".

Mutta asiaan. Huomasin pian muilla foorumeila kirjoittelun aloitettuani, että vaikka ne olivat naisvaltaisia (päinvastoin kuin tämä) niin perse revittiin milloin mistäkin, vaikka kuinka olisi itse pysynyt asiallisena. Yleensä kaiken lisäksi jos yksi kirjoittaja oli kerran "hyökännyt kimppuun", niin oli todennäköistä että myös seuraavan kerran kun joku aloitti henkilökohtaisen kärhämän ja jopa mollaamisen, niin juuri hän sattui olemaan se henkilö. No toki siellä riitti enemmänkin päänaukojia kuin vain yksi, vähintäänkin 3, mutta ne olivatkin sitten useimmiten aina ne kolme samaa jotka alkoivat vääntämisen milloin missäkin topicissa.

Tänään oli mennä jo hermot kun yksi vakituinen perseensä repijä taas aloitti tyypilliset hyökkäyksensä (en ole toistaiseksi samalle tasolle alentunut, eli en hyökkää koskaan sen omia kommentteja vastaan, mutta se rupee puolestaan vääntämään kanssani melkein jokaikisessä ketjussa, viis siitä mitä aihe koskee) ja pilkunnussimisensa. Olin jo vähällä lisätä vastaukseeni, että se on kumma kun aina juuri näiden tiettyjen kirjoittajien persettä kutittaa, ihan sama missä ketjussa ollaan. Mutta hillitsin haluni kirjoittaa sen viestini perään. Ehkä olisi vaan pitänyt "antaa tulla" sitten suoraan omastakin puolestani, hänhän sen hullunmyllyn on aloittanut.

Eli mitäkö tästä opin? Täällä netin ihmeellisessä maailmassa naisten väliset "kissatappelut" ovat näköjään niitä kaikista pahimpia. Jos täällä joku sanoo lutkaksi, niin yleensä se on sentään ainoa asia mitä se sulle sanoo. Kun taas naisvaltaisilla foorumeilla, huhhuh, jokaikistä mielipidettäsi, käyttämääsi sanamuotoa, tai tekoasi vastaan tehdään henkilökohtainen hyökkäys. Ja täällä sitä välillä vääntää yhden, toisinaan toisen, kanssa jostain asiasta, ettei oikeasti ehdi pottuuntua erityisesti kehenkään vakituiseen kirjoittajaan - täällä enemmän asiat riitelee kuin ihmiset. Mutta noilla foorumeilla sulle oikeasti kerääntyy ne tietyt "arkkiviholliset" jotka ovat aina ne yhdet ja samat tyypit, haastamassa sadannen kerran riitaa, ja silloin tarpeeksi pitkään ärsytettynä alat nähdä itsekin jo punaista juuri kyseisiä kirjoittajia kohtaan.

Oikeastaan tänne on aina hyvä palata siksikin, että tämän palstan naispuoliset kirjoittavat taitavat olla kaikki sen verran mukavia, että muistuttaa hyvin siitä etteivät kaikki naiskirjoittajat ole samanlaisia kuin noilla tietyillä muilla foorumeilla.

119

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wanhaämmä

      Tervetuloa takaisin :) Aika vähän täällä tosiaankin on ollut naisten keskenäistä selkään puukottamista. Vaikkei mulla muista foorumeista olekaan kokemusta, niin oikeasta elämästä on. Johtuisiko juurikin siitä, että pahimpien prinsessojen nahka ei oikein kestä tätä. Hyvä niin.

      Ja sitten aamutreeneihin, jihaa!!

    • tosimies31

      Naiset on huoria eikä kelpaa kuin vähän käden korvikkeeksi.
      Paras on vetästä ämmää turpaan ja vetästä sitten itkevää ämmää perseeseen.
      Oppiipahan olemaan.

    • Äläpä nuolase ennen kuin tipahtaa..mun kokemus on taas toisenlainen:D Mä olen ollut lukemattomilla "forumeilla" suomen ja enkun,helkkarin pitkään ja tää mesta oli eka paikka missä mulle on vittuiltu ja vielä näin aikuisiässä : p Mut eiköhän se taas siitä,älä kuitenkaan kuvittele että olisit turvassa täällä;)

      • unohdettu.ullakko

        terttuboi se vaan kyseenalaista mainetta jaksaa niittää mielikuvitushahmoilleen kirjoittelulla😋😂 eihän tässä ketjussa muuta okekaan kuin omia vastauksia, ihan aloitus mukaan laskien

      • palstakoulun-käynyt

        Sulla on sama luulo kuin Valtakunnalla, että puskista dissaajat olisi naisia. Itselle on selvinnyt monasti, että puskista dissaa ne mukavat rekatut miehet, kenen kanssa juttelet niitä näitä ketjuissa. Joillakin on tarve purkaa yleistä kiukkua naisiin, vielä hyvin naismaisella tavalla (sori, ikävästi sanottu, nainen itsekin olen) sitten anonyymina, jos päivä on paska. Tyyliin"Pidä sinäkin tunkkis, en ikinä sulta kuitenkaan saisi, vaikka rekatulle nikilleni kivoja jutteletkin". Ja sit taas jatketaan rekattuna sädekehä pään päällä.

      • kasvojenmenetys
        palstakoulun-käynyt kirjoitti:

        Meille naisille on mukavampi olettaa, että kukaan mies ei ole meitä vastaan, vaan kaikki tykkäävät meistä, mutta naiset ovat ilkeitä/kateellisia/kiusaajia. Joskus se onkin niin, mutta anonyymillä palstalla usein toisin. Miehet eivät kehtaa päin naamaa esittää kritiikkiä naiselle, normitilanteessa.

      • wanhaämmä

        Vittuilet vaan takaisin, nokkiinsa ei kannata ottaa. Palstailu kasvattaa luonnetta. :)

    • "Kun taas naisvaltaisilla foorumeilla, huhhuh, jokaikistä mielipidettäsi, käyttämääsi sanamuotoa, tai tekoasi vastaan tehdään henkilökohtainen hyökkäys."

      Tuo valitettavasti pätee ihan naisten ja miesten välisiin riitoihin ihan oikeassakin elämässä. Miehet eivät useinkaan pärjää verbaalisesti ja joko vaikenevat kokonaan tai lyövät.

      Sitten voidaan itkeä parisuhdepalstalla miksi mies ei puhu.

    • .. Marsut On SukuPuolesta RiippuMati.. SusiHukkia Sisimmässään.. Verensä Mukaisesti.. ;P

    • Exdissi

      No tämän palstan naiset ovat kyllä enimmäkseen huippukuokkaa kirjoittelussa. Eikä niillä ole tarve alkaa syrjimään ihan aiheettomasti. Pitäähän mielipide sanoa ja useilta täällä kirjoittavista naisista perustelutkin löytyy niihin kuin valtiomiehelle aamupala.

      Kyllä suomi24;n sinkutpalstan naiset saa minusta röyhennellä rintojaan syystä. Valioyksilöitä.

      Nimetään nyt tässä mun suosikit epämääräisessä järjestyksessä: Ellu Kettunen, Mazy, Wanhaämmä, eli Wämmä, floweri, pihallatipunen, nainenruuduntakaa ja lisäksi puskista löytyy lisää. Esimerkiksi joku, joka kirjoitti nimimerkillä heteronaisenmielipide kerran johonkin sekduaalisloitukseen.

      Nöyrimmästi nostan näille hattua ja kumarran syvään. Kiitos.

      • huomaaaja

        Ei Pönttistä?

      • tietoinen.kyllä
        huomaaaja kirjoitti:

        Ei Pönttistä?

        Ei tietenkään, se on Dissin vihamiehen palstamäen nainen.

      • unohdit.pari.naista
        huomaaaja kirjoitti:

        Ei Pönttistä?

        Ei Wuwwwia eikä Pönttistä listalla. Dissi vihainen Pönttiksen väleistä Palstamäkeen, mutta miksi wuwwuww pois?

      • wanhaämmä

        No kiiiitos.. :) Poikkeilehan jatkossakin pitämässä rähinää yllä :D

      • Selitystäkehiin
        unohdit.pari.naista kirjoitti:

        Ei Wuwwwia eikä Pönttistä listalla. Dissi vihainen Pönttiksen väleistä Palstamäkeen, mutta miksi wuwwuww pois?

        No Wuppis jäi joo pois ja pönttis. Listaan voisi lisätä vielä peppiksenkin ja monta muuta. Mutta tuossa listassa olikin lähinnä sellaiset, joiden kanssa on eniten keskusteltu jostain polttavasta aiheesta syvällisemmin. Peppiksen kanssa ei ole tullut juteltua ja Wuppis ja pönttis on yleensä sellaisia, jotka liikkuvat täällä kepeimmin perustein.

        Kaikki naiset täällä on kyllä huiman kivaa sakkia.

      • Eijuurikunnonnaisia

        Niistä nyt ainoa asiallinen on mazy. Kaikki muut ovat enemmän ja vähemmän miehiin katkeroituneita feministejä. Nrt.n narsistista multinikkiä nyt ei voi edes mihinkään asia kategoriaan mainita vähemmän kuin palstafemakoita.

      • Eiminustanoin
        Eijuurikunnonnaisia kirjoitti:

        Niistä nyt ainoa asiallinen on mazy. Kaikki muut ovat enemmän ja vähemmän miehiin katkeroituneita feministejä. Nrt.n narsistista multinikkiä nyt ei voi edes mihinkään asia kategoriaan mainita vähemmän kuin palstafemakoita.

        Enpä ole huomannut katkeruutta. Floweri haastaa kaikkia ajatustasolla, mutta osaa tehdä sen naisillekin.

        Tää on keskustelusivu, eikä mikään kivakokemussivusto. Siksi joitain ahdistaa naisten mielipiteet.

      • Selitystäkehiin kirjoitti:

        No Wuppis jäi joo pois ja pönttis. Listaan voisi lisätä vielä peppiksenkin ja monta muuta. Mutta tuossa listassa olikin lähinnä sellaiset, joiden kanssa on eniten keskusteltu jostain polttavasta aiheesta syvällisemmin. Peppiksen kanssa ei ole tullut juteltua ja Wuppis ja pönttis on yleensä sellaisia, jotka liikkuvat täällä kepeimmin perustein.

        Kaikki naiset täällä on kyllä huiman kivaa sakkia.

        Täh?

        Mullahan on vain ja ainoastaan puhtaasti rautasta asiaa! AINA!

        🐧💨

      • flowersreally
        Wwuwuw kirjoitti:

        Rautalääkitys on siis auttanut?
        [trööt vaan]

      • flowersreally kirjoitti:

        Rautalääkitys on siis auttanut?
        [trööt vaan]

        Hehhee..Todellakin on..

        Apinajengin virallinen logo on..
        🐒💨

      • flowersreally
        Wwuwuw kirjoitti:

        Hehhee..Todellakin on..

        Apinajengin virallinen logo on..
        🐒💨

        Onkos tää apinajengi bonobojen sukua vai mikä juttu?

      • flowersreally kirjoitti:

        Onkos tää apinajengi bonobojen sukua vai mikä juttu?

        Luulen että on..Joku Dissen idis.. se saa kertoa.. Siihen kuuluu toistaseksi mun lisäks Wämmä ja Disse..Tervetuloa jengiin..
        🐒💨🤪

      • selitys.ei.pure
        Selitystäkehiin kirjoitti:

        No Wuppis jäi joo pois ja pönttis. Listaan voisi lisätä vielä peppiksenkin ja monta muuta. Mutta tuossa listassa olikin lähinnä sellaiset, joiden kanssa on eniten keskusteltu jostain polttavasta aiheesta syvällisemmin. Peppiksen kanssa ei ole tullut juteltua ja Wuppis ja pönttis on yleensä sellaisia, jotka liikkuvat täällä kepeimmin perustein.

        Kaikki naiset täällä on kyllä huiman kivaa sakkia.

        Olet vihainen Pönttikselle, muuta selittelet. Olette keskustelleet syvällisemmin Pöntön kanssa, koska olette tavanneetkin. Suututtaako yhteys Palstamäkeen niin kuin joku sanoi? Kannat kaunaa Misspönttöuunille. Oletko suuttunut myös Wuppikselle jostain?

      • suuttunut.naisiin
        Wwuwuw kirjoitti:

        Luulen että on..Joku Dissen idis.. se saa kertoa.. Siihen kuuluu toistaseksi mun lisäks Wämmä ja Disse..Tervetuloa jengiin..
        🐒💨🤪

        Dissi ei ota sinua ja Pönttistä enää jengiin.

      • noinsejuurion
        Eiminustanoin kirjoitti:

        Enpä ole huomannut katkeruutta. Floweri haastaa kaikkia ajatustasolla, mutta osaa tehdä sen naisillekin.

        Tää on keskustelusivu, eikä mikään kivakokemussivusto. Siksi joitain ahdistaa naisten mielipiteet.

        "Tää on keskustelusivu, eikä mikään kivakokemussivusto"
        Sinähän sen sanoit. Silti listaat "kivamieskokemuksiasi" palstalla vastauksessasi.
        Näkyy siksi joitain ahdistavan miesten mielipiteet.
        Vai onko se niin, että henkilö on kiva ainoastaan silloin, kun hän on samaa mieltä kanssasi?

        Siksi noista mainituista henkilöistä ainoastaan Mazy omaa asiallisen vuorovaikutustaidon. Hänen kanssaan voi olla yhtä mieltä tai eri mieltä ja silti hän ei vedä hernettä nokkaan. Muut ovatkin sellaisia, että keskustelija dissataan tai häpäistään, jos on erimieltä heidän kanssaan eli toisinsanoen eivät osaa normi keskustelun alkeitakaan.

      • noinsejuurion kirjoitti:

        "Muut ovatkin sellaisia, että keskustelija dissataan tai häpäistään, jos on erimieltä heidän kanssaan eli toisinsanoen eivät osaa normi keskustelun alkeitakaan."

        Tuli kovasti Naisasialuuseri mieleen.

      • helmiä_sioille
        selitys.ei.pure kirjoitti:

        Olet vihainen Pönttikselle, muuta selittelet. Olette keskustelleet syvällisemmin Pöntön kanssa, koska olette tavanneetkin. Suututtaako yhteys Palstamäkeen niin kuin joku sanoi? Kannat kaunaa Misspönttöuunille. Oletko suuttunut myös Wuppikselle jostain?

        Eiku tissiposki on nyt tuntemassa tunnetta eikä sekoita sitä todellisuuteen... :D

      • heittäkää.pelastusrengas
        helmiä_sioille kirjoitti:

        Eiku tissiposki on nyt tuntemassa tunnetta eikä sekoita sitä todellisuuteen... :D

        Dissi tulee olemaan palstanaisten kanssa k.sessa. Siltä näyttää.

      • helmiä_sioille
        heittäkää.pelastusrengas kirjoitti:

        Dissi tulee olemaan palstanaisten kanssa k.sessa. Siltä näyttää.

        Kyllä se näyttäis enemmän olevan kusessa tunteensa ja todellisuuden kanssa... :D

      • saapa.nähdä
        helmiä_sioille kirjoitti:

        Kyllä se näyttäis enemmän olevan kusessa tunteensa ja todellisuuden kanssa... :D

        Palstadraamaa tulee jos naiset suuttuvat tunteen tuntijalle. Pönttis ja wuppis ovat kovia rähinöimään.

      • helmiä_sioille
        saapa.nähdä kirjoitti:

        Palstadraamaa tulee jos naiset suuttuvat tunteen tuntijalle. Pönttis ja wuppis ovat kovia rähinöimään.

        No perkele! Sais tulla. Tässä onkin ollut vähän tylsähköä. Pertsan draamoja ei enää jaksa, ne on jo nähty... :D

      • flowersreally
        Wwuwuw kirjoitti:

        Luulen että on..Joku Dissen idis.. se saa kertoa.. Siihen kuuluu toistaseksi mun lisäks Wämmä ja Disse..Tervetuloa jengiin..
        🐒💨🤪

        Kuulostaa epäilyttävältä, en taida tollaseen jengiin uskaltaa.

      • valintojanämä
        selitys.ei.pure kirjoitti:

        Olet vihainen Pönttikselle, muuta selittelet. Olette keskustelleet syvällisemmin Pöntön kanssa, koska olette tavanneetkin. Suututtaako yhteys Palstamäkeen niin kuin joku sanoi? Kannat kaunaa Misspönttöuunille. Oletko suuttunut myös Wuppikselle jostain?

        Tarviitseko sitä selittä jos dissi ei vaan niin diggaa pönttiksestä? Pönttis ei ollut listassa, sillä selvä.

      • huomaaaja kirjoitti:

        Ei Pönttistä?

        Dissi varmaan ihan tahallaan tuohon kaivoi vielä jonkun ihan satunnaisen kävijän mainittavaksi jotta misspönjttis tuntisi olevansa mahdollisimman merkityksetön. Dissi suuttui misspönttikselle ekan kerran kun sai rukkaset ja sitten myöhemmin kun itse asettui puolustamaan palstamäkeä siinä kiistassa jossa palstamäki oli syyllinen. Misspönttis tietysti antoi niille molemmille anteeksi mutta selvästikin tuo on jäänyt kaivelamaan dissiä. Wuppis on vähän yllätys kun jäi myös pois listalta mutta varmaan sanonut jotain väärää niin nyt tuli kostona pois blokkaaminen vaikka aina aiemmin on ollut "huikea". Ja mitä hyvää muka on nimimerkissä "nainenruuduntakaa"? eihän se osaa kuin yrittää mollata toisia. entäs sitten floweri, sehän antaa aina dissille runtua :D Taitaa dissi olla vielä vähän kännissä noine listoineen, lateli vaan nimet jotka tuli mieleen.

      • dramatiikkaa.palstalle
        valintojanämä kirjoitti:

        Tarviitseko sitä selittä jos dissi ei vaan niin diggaa pönttiksestä? Pönttis ei ollut listassa, sillä selvä.

        Odotamme jännityksellä kunhan Pönttis näkee. Syntyykö rähinää! Suuttuvatko lopullisesti toisilleen. Dissi on selvästi kaivanut verta nenästään eikä pysty selittämään toimiaan.

      • selvitämme.tämän
        valintojanämä kirjoitti:

        Tarviitseko sitä selittä jos dissi ei vaan niin diggaa pönttiksestä? Pönttis ei ollut listassa, sillä selvä.

        Kyllä tässä tapauksessa tarvitsemme selityksen, koska he ovat olleet melkein pariskunta. Palsta ei unohda.

      • dramatiikkaa.palstalle kirjoitti:

        Odotamme jännityksellä kunhan Pönttis näkee. Syntyykö rähinää! Suuttuvatko lopullisesti toisilleen. Dissi on selvästi kaivanut verta nenästään eikä pysty selittämään toimiaan.

        Tuskin misspönttis tuosta kuohahtaa, varmaan vain vähän pettyy dissiin kun ei tullut mainituksi. Sinänsä selitys on looginen, misspönttikseltä on jo rukkaset saatu ja ehkä wuppiskin on tehnyt selväksi ettei kiinnosta niin heitä ei tarvitse nyt kehua, niihin muihin mainittuihin dissi ehkä arvelee olevan saumaa niin koettaa sukeltaa suosioon kehumalla.

      • wanhaämmä
        Harmaaritari kirjoitti:

        Mitäs palstariitaa se Harmis täällä lietsoo?

        Mies on miehelle susi... ;)

      • helmiä_sioille
        wanhaämmä kirjoitti:

        Eiku pertsa on miehelle pymppis ja harmis miehelle pömppis... :D

      • wanhaämmä kirjoitti:

        Mitäs palstariitaa se Harmis täällä lietsoo?

        Mies on miehelle susi... ;)

        Ei tässä mitään riitaa, kunhan hupaillaan. Vaihteeksi mukavaa kyökkistellä dissistä, on sekin meistä muista kyökkistellyt :D eikä ollut yhtään reilua misspönttistä jättää pois tuosta listaltaan eikä wuppistakaan kun kerran paljon merkityksettömämpiäkin mainitsi.

      • eiluoja
        Harmaaritari kirjoitti:

        Tuskin misspönttis tuosta kuohahtaa, varmaan vain vähän pettyy dissiin kun ei tullut mainituksi. Sinänsä selitys on looginen, misspönttikseltä on jo rukkaset saatu ja ehkä wuppiskin on tehnyt selväksi ettei kiinnosta niin heitä ei tarvitse nyt kehua, niihin muihin mainittuihin dissi ehkä arvelee olevan saumaa niin koettaa sukeltaa suosioon kehumalla.

        Oletteko te kaikki yläasteella?

      • Harmaaritari kirjoitti:

        No on taas jutut 😄

      • eiluoja
        Harmaaritari kirjoitti:

        Ei tässä mitään riitaa, kunhan hupaillaan. Vaihteeksi mukavaa kyökkistellä dissistä, on sekin meistä muista kyökkistellyt :D eikä ollut yhtään reilua misspönttistä jättää pois tuosta listaltaan eikä wuppistakaan kun kerran paljon merkityksettömämpiäkin mainitsi.

        Miten niin paljon merkityksettömämpiä? Ehkä SUN mielestä, mutta tuo oli dissin lista ja dissi on eri mieltä. Ei sun mielipide ole edelleenkään kaikkien miesten mielipide.

      • tiedätkö
        wanhaämmä kirjoitti:

        Mitäs palstariitaa se Harmis täällä lietsoo?

        Mies on miehelle susi... ;)

        Mutta tiedätkö kuka on ja mitä parturille?

      • Wwuwuw kirjoitti:

        No on taas jutut 😄

        Joo mutta muistelepa, varmaan annoit pakit jossain ketjussa dissille ja nyt se on suuttunut, saisit pyytää anteeksi.

      • eiluoja kirjoitti:

        Oletteko te kaikki yläasteella?

        Ei, kun osa on vielä ala-asteella..

        🐈💨

      • eiluoja kirjoitti:

        Miten niin paljon merkityksettömämpiä? Ehkä SUN mielestä, mutta tuo oli dissin lista ja dissi on eri mieltä. Ei sun mielipide ole edelleenkään kaikkien miesten mielipide.

        Dissi on vain mustis :D

      • eiluoja kirjoitti:

        Oletteko te kaikki yläasteella?

        Dissi on vielä ala-asteella, siksi se tekee noita tykkäyslistoja :D

      • wanhaämmä
        eiluoja kirjoitti:

        Oletteko te kaikki yläasteella?

        Ei sellaista enää ole.

      • Kun tästä nyt tuli koko aloittamani ketjun pistin "sivulanka", niin kysyisin että kuka hitto on "dissi"? Ja miksi hän herättää näin paljon keskustelua, oliko kovinkin aktiivinen? En juurikaan sellaista kirjoittajaa muista.

      • siisshhhän
        palstalutka kirjoitti:

        Kun tästä nyt tuli koko aloittamani ketjun pistin "sivulanka", niin kysyisin että kuka hitto on "dissi"? Ja miksi hän herättää näin paljon keskustelua, oliko kovinkin aktiivinen? En juurikaan sellaista kirjoittajaa muista.

        Hänhän on "dishshshshsssshidenttttt" (suhista ässää kuin kyy) joka pyrki alempaa miesporrasta mollaamalla pääsemään palstanaisten suosioon. Ihan kuten ala asteella kuuluukin. Kun alennat muita pääset näin itsesi ylentämällä ehkä tyttöjen suosioon mikäli nämä ovat myös henkisessä kasvussa jääneet ala asteen tasolle.

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Dissi on vielä ala-asteella, siksi se tekee noita tykkäyslistoja :D

        Tänään tulee susta kertova sarja kolmoselta klo. 20.00

      • wanhaämmä
        palstalutka kirjoitti:

        Kun tästä nyt tuli koko aloittamani ketjun pistin "sivulanka", niin kysyisin että kuka hitto on "dissi"? Ja miksi hän herättää näin paljon keskustelua, oliko kovinkin aktiivinen? En juurikaan sellaista kirjoittajaa muista.

        Entinen "tähän se kaappi" ja "Dissident". Nykyään kirjoittelee puskista. :)

      • palstalutka kirjoitti:

        Kun tästä nyt tuli koko aloittamani ketjun pistin "sivulanka", niin kysyisin että kuka hitto on "dissi"? Ja miksi hän herättää näin paljon keskustelua, oliko kovinkin aktiivinen? En juurikaan sellaista kirjoittajaa muista.

        "ysyisin että kuka hitto on "dissi"? Ja miksi hän herättää näin paljon keskustelua, oliko kovinkin aktiivinen?"

        - Et voi tuntea dissiä jos et ensin tunne itseäsi

        - Dissin puskaillessa hän on kuin kuka tahansa meistä

        - Kun dissi tuli ulos kaapista se oli erään aikakauden loppu

        Selvensikö nuo yhtään?

      • helmiä_sioille
        Harmaaritari kirjoitti:

        "ysyisin että kuka hitto on "dissi"? Ja miksi hän herättää näin paljon keskustelua, oliko kovinkin aktiivinen?"

        - Et voi tuntea dissiä jos et ensin tunne itseäsi

        - Dissin puskaillessa hän on kuin kuka tahansa meistä

        - Kun dissi tuli ulos kaapista se oli erään aikakauden loppu

        Selvensikö nuo yhtään?

        :D

        Sanoisin kyllä, että se menee kyllä niin:

        "Et voi tuntea itseäsi, jos et ensin tunne dissiä"

      • helmiä_sioille kirjoitti:

        Ei se dissi nyt niin hyvä kyökkistelijä ole vaikka mielellään kyllä kertoo millainen olet ollut koko ikäsi ihan tietämättäsi :D

      • Ootteaikaveljeksiä
        Harmaaritari kirjoitti:

        "ysyisin että kuka hitto on "dissi"? Ja miksi hän herättää näin paljon keskustelua, oliko kovinkin aktiivinen?"

        - Et voi tuntea dissiä jos et ensin tunne itseäsi

        - Dissin puskaillessa hän on kuin kuka tahansa meistä

        - Kun dissi tuli ulos kaapista se oli erään aikakauden loppu

        Selvensikö nuo yhtään?

        Thänks mään! Suhun koliseva kamu voi aina luottaa! 😝

        Johan on taas jutut. Pitää jatkossa olla tarkempi listauksia tehdessä. Ja sitäpaitsi kaikki palstanaiset sai propsit jo. 😀

        Ja Wuphan on apinajengin jäsen. Se ei tartte erikoismainintoja.

      • Taasmeininkiä

        Joo. Ihme höyryjä täällä taas, mutta onneks Harmis saapuu paikalle kolisten ja tasoittaa tilanteen. 😝

      • Taasmeininkiä kirjoitti:

        Joo. Ihme höyryjä täällä taas, mutta onneks Harmis saapuu paikalle kolisten ja tasoittaa tilanteen. 😝

        Telkkarista tulee mielensäpahoittaja (ei ole hjuva). No semmosiahan piisaa..Mutta sitten on oma ryhmänsä nää, jotka pahoittaa mielensä toisten puolesta. ..miksi niitä nyt sanoisi..

      • Jokosöiaamupalan

        Joo, ei tullut katottua mielensäpahoittajaa, mutta täällä niitä tuppaa olemaan. Ja jotenkin näkee, että ihan varsin fiksutkin kirjoittajat kaipailevat pientä ”otattelua”. 😀

        Mulla toi pitempi haava polvessa ei meinaa alaosastaan parantua. Naisystävä tutkiskeli sitä, puhisteli ja löysi pari valkoista ”tököä” sieltä. 😳
        https://aijaa.com/mhvb8s

        Mulle tuli mieleen, että jos ne otti 20 cm jännettä ja sitoivat sen 3 kerroin, niin oisko tuossa sitä lankaa, millä ne sitoi sen? Valkoisia langannäköisiä ovat ja menevät kuulemma syvälle polveen. Oli sorrinut pinseteillä. Mä hekottelin silläaikaa näille jutuille.

      • Jokosöiaamupalan kirjoitti:

        Oho! Onko toi tulehtunut..

        Jos ne on ne sun jänteen päät? En tiedä, mutta tuskin on tarkoitus että ne ihosta ulos töröttää..eihän ne mitkään kengännauhat ole..

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Oho! Onko toi tulehtunut..

        Jos ne on ne sun jänteen päät? En tiedä, mutta tuskin on tarkoitus että ne ihosta ulos töröttää..eihän ne mitkään kengännauhat ole..

        Täällähän on ainakin kolme hoitsua, jos oikein olen käsittänyt..M184 on yks niistä, luulin että se on opettaja. Ne osais varmaan sanoa jotain fiksumpaakin.

      • Eitörötäenää

        Se oli kai sellaista itsesulavaa lankaa. Lyhensivät niitä ja tunkivat haavaan jotain vihreetä nauhaa. Ja perkeleen haavalappu taas päälle.

        Oon jo klenkkassut ilman sauvoja kävellä. Ja eka fyssarikin oli. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. 😊👍

      • Eitörötäenää kirjoitti:

        Se oli kai sellaista itsesulavaa lankaa. Lyhensivät niitä ja tunkivat haavaan jotain vihreetä nauhaa. Ja perkeleen haavalappu taas päälle.

        Oon jo klenkkassut ilman sauvoja kävellä. Ja eka fyssarikin oli. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. 😊👍

        Se mullakin kävi mielessä, mutta ainakin tikit on olleet aina mustia..
        Montahan kertaa sitä pitää elämänsä aikana opetella kävelemään?

        Tänne on tullut kunnon lumi..
        https://aijaa.com/WmXlC2

        ( se yks persuätmi ravaa mun perässäja poistatuttaa kaikki mun viestit, täytyy aina kopsata).

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Dissi on vielä ala-asteella, siksi se tekee noita tykkäyslistoja :D

        Ahahhah, ei hemmetti :D, mikä ketju.

        Ehdottomastihan tässä olisi pitänyt raivo nostaa, soittaa suoraan Diutsille, että mitä helv...minä prkl puutuin listalta! Ja lyödä nyrkki pöytään niin, että Myrnat ois kilissy ja kolissu :’D tuhista, että älä tee toiste...

        Phahah...juu, mutta ei :D

        (naurua)

        En ole akkaylijumala ja täällä on muitakin naisia, etenkin järkikeskusteluun ja syvällisempään, mie en aina tahdo pysyä asiassa kun tahtoo lähteä raidallisesta lapasesta. Että nou haaard feelings (mitä nyt Dee, otan sut viimestään juhannuksena puhutteluun, hah :D)

      • Jokosöiaamupalan kirjoitti:

        Joo, ei tullut katottua mielensäpahoittajaa, mutta täällä niitä tuppaa olemaan. Ja jotenkin näkee, että ihan varsin fiksutkin kirjoittajat kaipailevat pientä ”otattelua”. 😀

        Mulla toi pitempi haava polvessa ei meinaa alaosastaan parantua. Naisystävä tutkiskeli sitä, puhisteli ja löysi pari valkoista ”tököä” sieltä. 😳
        https://aijaa.com/mhvb8s

        Mulle tuli mieleen, että jos ne otti 20 cm jännettä ja sitoivat sen 3 kerroin, niin oisko tuossa sitä lankaa, millä ne sitoi sen? Valkoisia langannäköisiä ovat ja menevät kuulemma syvälle polveen. Oli sorrinut pinseteillä. Mä hekottelin silläaikaa näille jutuille.

        Pthyi hemmetti, Vai naisystävä puhisteli. ei s..na. kaikki pervoilut sun kanssa pitää sen naises kans jakaa. Sille jäi varmaan kiihottava muisto sun jalan sisään luikertavista valkoisista matosista :D Ei hemmetti, älä yhtään ihmettele jo kamarissa kyyti hiljenee tuollaisten epäeroottisten tutkimusten myötä. Jos sua ei haittaa että naiset piereskelee ja pervoilee naista ihan varmasti haittaa tuollaiset, alkaa näkemään sut valkoisilla madoilla täytettynä invalidina, ei heilu peitto ei.

    • Kaisanoasaa

      Sinkut palsta onkin asiallinen koska täällä on vain meitä kokemattomia ätmejä.

    • Kaisanoasaa

      Naisetkin viihtyy täällä sinkut palstalla meidän ätmien kanssa todella hyvin. Ovat täällä turvassa jännämiehiltä.

      • Se on kyllä jännä, ettei millään nettifoorumeilla oikeastaan törmää niihin "jännämiehiin" (en ole kylläkään kokeillut vaikkapa moottoripyörä-, kehonrakennus- tai asefoorumeita, jospa ne lymyääkin siellä). Ehkä ovat liian kiireisiä chättäilläkseen.

      • Kaisanoasaa
        palstalutka kirjoitti:

        Se on kyllä jännä, ettei millään nettifoorumeilla oikeastaan törmää niihin "jännämiehiin" (en ole kylläkään kokeillut vaikkapa moottoripyörä-, kehonrakennus- tai asefoorumeita, jospa ne lymyääkin siellä). Ehkä ovat liian kiireisiä chättäilläkseen.

        Pistäppä ilmoitus nettitreffeihin että halua poikaystävän niin saat varmana heti jännämiehen.

      • wanhaämmä

        Voih.. :) Tuo oli varmasti päivän liikuttavin kommentti, ja ihan tottakin. Joo, me naiset tykätään olla täällä kaiken maailman ätmienkin kanssa, hyvinhän me ollaan juttuun tultu :)

      • Olet todella ihanan oloinen nyt, kuin näet ei miehiä jaotella ollaan siellä missä hyvä olla.

    • helmiä_sioille

      Niin... Ei se pymppypertsailu ole pertsan yksinoikeus ja sukupuolisidonnaista... :D

    • Naisten logiikalla oli sama juttu vuosia sit, se miehen logiikka sopi paremmin, joten silloin heti käytiin kiinni, tein samankaltaisen siihen aikaan aloituksen.

      Kyllä nopeasti käyvät kynimässä kun on mahdollista kyllä ne naisia ovat, ehkä on oma alemmuuden tunne taustalla.

      • bb-bb

        Sua ovat ainakin tällä palstalla lähinnä miehet dissanneet; osa ihan tunnistettavalla nikillään.

      • bb-bb kirjoitti:

        jaahas, ketkä ne on?
        Kyllä täällä enemmänkin ollut naiset kuin miehet.

      • bb-bb kirjoitti:

        Sua ovat ainakin tällä palstalla lähinnä miehet dissanneet; osa ihan tunnistettavalla nikillään.

        Se että muutama homppeli haluaa käydä kynimässä on eriasia koska hekin tuntee alemmuutta turha myös naiselle, jokin kilpailu vietti.

      • Miehet tykkää minusta mutta se että ovat hyvinkin ymmärtäneet, että olen varattu joten ei ole hyötyä minua yrittää iskeä ja arvostavat suhdettani.

      • helmiä_sioille
        valtakunta kirjoitti:

        Miehet tykkää minusta mutta se että ovat hyvinkin ymmärtäneet, että olen varattu joten ei ole hyötyä minua yrittää iskeä ja arvostavat suhdettani.

        Haaveet... Ne kaikki turhat haaveet... :D

        Tässä sen näkee kun jollakin ei ole muuta sosiaalista elämää kotinsa ulkopuolella kuin palstat. Siinä tulee luotua kaikenlaisia harhaisia mielikuvia. Siihen riittää kun jostain saa poimittua edes yhden omaa agendaa tukevan mielipiteen jostain... :D

        näen hyvin ettei sinua ole sosiaalisilla taidoilla lahjottu ja oot jäänyt siitä täysin pois siitä lahjonnasta
        Koska näkee hyvin kuinka mustamaalauksesi ei pure.

        Ei se mitään jos olet ainoa mies joka on sosiaalisesti taidoton etkä homppeli vaan muuten alemmuutta tunteva vain ainoastaan siksi ettei sosiaalisesti pärjää.

        Siihen saa hoitoa.

        Unohdan täysin nämä henkilöt olla on vain saada halua kiusata.

      • helmiä_sioille
        valtakunta kirjoitti:

        näen hyvin ettei sinua ole sosiaalisilla taidoilla lahjottu ja oot jäänyt siitä täysin pois siitä lahjonnasta
        Koska näkee hyvin kuinka mustamaalauksesi ei pure.

        Heh, mä olen sosiaalisesti kohtalaisen lahjakas ja taitava ihminen. Sinuun verrattuna Nero.

        Sää oot vähän samanlainen kuin se silmäpuoli Similä tai mikä se nyt olikaan. Piiloudut vajavaisuutes taakse ja oletat, että se on sulle suoja. Niinhän se normaalisti onkin. Sen voi pilata ja tuhota tosin omalla käytöksellä niin kuin sinä ja silmäpuoli on tehnyt. On ihan turha odottaa mitään erityiskohtelua ainakaan minulta. Neuvoisin muita siihen samaan. Ei mitään erityiskohtelua. Sillä pidettäisi sinutkin kiireisenä ilmiantojes kanssa ja suoltaisit vähemmän paskaasi palstalle... :D

      • valtakunta kirjoitti:

        Ei se mitään jos olet ainoa mies joka on sosiaalisesti taidoton etkä homppeli vaan muuten alemmuutta tunteva vain ainoastaan siksi ettei sosiaalisesti pärjää.

        Siihen saa hoitoa.

        Vähän särähtää tuo homppeli korvaan... Millä perusteella kaikki eri mieltä olevat miespuoliset ovat homppeleita? Tai edes sellaiset kirjoittajat, jotka nyt vaan sattuvat olemaan miehiä ja samalla kertaa eivät vaikka juuri sinun palstapersoonastasi pidä?

      • helmiä_sioille kirjoitti:

        Heh, mä olen sosiaalisesti kohtalaisen lahjakas ja taitava ihminen. Sinuun verrattuna Nero.

        Sää oot vähän samanlainen kuin se silmäpuoli Similä tai mikä se nyt olikaan. Piiloudut vajavaisuutes taakse ja oletat, että se on sulle suoja. Niinhän se normaalisti onkin. Sen voi pilata ja tuhota tosin omalla käytöksellä niin kuin sinä ja silmäpuoli on tehnyt. On ihan turha odottaa mitään erityiskohtelua ainakaan minulta. Neuvoisin muita siihen samaan. Ei mitään erityiskohtelua. Sillä pidettäisi sinutkin kiireisenä ilmiantojes kanssa ja suoltaisit vähemmän paskaasi palstalle... :D

        Sinä et lahjakas, sinulla hyvin ruma käytös.

      • palstalutka kirjoitti:

        Vähän särähtää tuo homppeli korvaan... Millä perusteella kaikki eri mieltä olevat miespuoliset ovat homppeleita? Tai edes sellaiset kirjoittajat, jotka nyt vaan sattuvat olemaan miehiä ja samalla kertaa eivät vaikka juuri sinun palstapersoonastasi pidä?

        Kuin sanoin kyllä unohdan noin vain kiusaajat, joilla on sosiaalista heikkoutta taustalla.

      • palstalutka kirjoitti:

        Vähän särähtää tuo homppeli korvaan... Millä perusteella kaikki eri mieltä olevat miespuoliset ovat homppeleita? Tai edes sellaiset kirjoittajat, jotka nyt vaan sattuvat olemaan miehiä ja samalla kertaa eivät vaikka juuri sinun palstapersoonastasi pidä?

        Kuin myöhemmin kerroin poikkeuksista.😁

      • helmiä_sioille
        valtakunta kirjoitti:

        Sinä et lahjakas, sinulla hyvin ruma käytös.

        Minä käyttädyn sinua kohtaan rumasti(?) ihan tarkoituksella. Kun sulle ei kohtelias ja asiallinen puhe mene kaaliin. Ei siinä, että tämänkään kaltainen menisi, mutta silti... :D

      • helmiä_sioille kirjoitti:

        Minä käyttädyn sinua kohtaan rumasti(?) ihan tarkoituksella. Kun sulle ei kohtelias ja asiallinen puhe mene kaaliin. Ei siinä, että tämänkään kaltainen menisi, mutta silti... :D

        Olet todella ruma käytöksinen mikä kertoo ettei ole lahjakkuutta. Sinulla ei ole ollut asiallista keskustelua kertaakaan minulle ollut.

      • helmiä_sioille kirjoitti:

        Minä käyttädyn sinua kohtaan rumasti(?) ihan tarkoituksella. Kun sulle ei kohtelias ja asiallinen puhe mene kaaliin. Ei siinä, että tämänkään kaltainen menisi, mutta silti... :D

        Kyllä mustamaalaus on typerä käytöstä kun olet omien ennakkoluulojesi harhoissa syytellyt mistäkin😁 ei se minun ongelma ole kun et järkeä usko.

      • palstalutka kirjoitti:

        Vähän särähtää tuo homppeli korvaan... Millä perusteella kaikki eri mieltä olevat miespuoliset ovat homppeleita? Tai edes sellaiset kirjoittajat, jotka nyt vaan sattuvat olemaan miehiä ja samalla kertaa eivät vaikka juuri sinun palstapersoonastasi pidä?

        Kyllä oli oikeasti homo kintereillä mutta kun kerroin perusteellisesti hänkin ymmärsi ennakkoluulot ihmisten pahin vihollinen.

        Silloin hän kertoi olevansa mies mutta noista puskista ei osaa varmaksi sanoa enemmän naiset sotii sinisellä nikilläkin.😂

      • helmiä_sioille
        valtakunta kirjoitti:

        Kyllä mustamaalaus on typerä käytöstä kun olet omien ennakkoluulojesi harhoissa syytellyt mistäkin😁 ei se minun ongelma ole kun et järkeä usko.

        Mikä mustamaalaus? Totesin vaan tosiasian, että aika pahasti on miehellä päässä vikaa, jos sinusta pitää ja sen, että naiset on täällä enemmän sun puolia pitänyt kuin miehet.

        Väitätkö, et ukkos on täyspäinen? Jos olis, se olis lähtenyt jo ajat sitten kiitää... :D

      • valtakunta kirjoitti:

        Kyllä oli oikeasti homo kintereillä mutta kun kerroin perusteellisesti hänkin ymmärsi ennakkoluulot ihmisten pahin vihollinen.

        Silloin hän kertoi olevansa mies mutta noista puskista ei osaa varmaksi sanoa enemmän naiset sotii sinisellä nikilläkin.😂

        Ja kertoi myös olevansa homo...? Vai mistä muuten sen voit tietää?

      • palstalutka kirjoitti:

        Vähän särähtää tuo homppeli korvaan... Millä perusteella kaikki eri mieltä olevat miespuoliset ovat homppeleita? Tai edes sellaiset kirjoittajat, jotka nyt vaan sattuvat olemaan miehiä ja samalla kertaa eivät vaikka juuri sinun palstapersoonastasi pidä?

        Sen vuoksi homppelit sanoi koska oli homoseksuaali.😁 harvemmin miehet koska en ole haittana monet pitävät kuin olisin esimerkki kunnolliselle. En sinäänsä esimerkkinä häpeä olla.
        Noi ihmiset ovat olleet varmuus sukupuolista.😁

        Kyllä kyllä unohdan kuin monikin kertoa asiat tarkemmin mutta monilla sitä heikkoutta on, ei vaan minulla.

        Sit se inttäminen sinä sanoit näin, se on todella tarvitsee kasvualustan päästä yli tuosta, ollut myös itselläni.

      • palstalutka kirjoitti:

        Ja kertoi myös olevansa homo...? Vai mistä muuten sen voit tietää?

        Kyllä kertoi olevansa homoseksuaali, sen vuoksi mainitsin.

      • valtakunta kirjoitti:

        Kyllä kertoi olevansa homoseksuaali, sen vuoksi mainitsin.

        No, ei se kuitenkaan meinaa että kaikki vastaavalla tavalla netissä käyttäytyvät olisivat myös homoja. Joillain ei vaan nettimaailmassakaan henkilökemiat ainakaan kirjoitus- ja ajatustasolla kohtaa, vaikka toinen olisi vastakkaista sukupuolta ja hetero.

      • helmiä_sioille kirjoitti:

        Mikä mustamaalaus? Totesin vaan tosiasian, että aika pahasti on miehellä päässä vikaa, jos sinusta pitää ja sen, että naiset on täällä enemmän sun puolia pitänyt kuin miehet.

        Väitätkö, et ukkos on täyspäinen? Jos olis, se olis lähtenyt jo ajat sitten kiitää... :D

        Tuo on juuri mustamaalausta ja halventamista et edes perustele millään mikä kertoo sosiaalisesta heikkoudesta.

        Minkä perusteella uskot miehen minusta kuuluvan erota? Kerro nyt että näen mikä mustamaalauksesi takana. Se että? Mikä?

      • palstalutka kirjoitti:

        No, ei se kuitenkaan meinaa että kaikki vastaavalla tavalla netissä käyttäytyvät olisivat myös homoja. Joillain ei vaan nettimaailmassakaan henkilökemiat ainakaan kirjoitus- ja ajatustasolla kohtaa, vaikka toinen olisi vastakkaista sukupuolta ja hetero.

        Niin kuin sanoin ennakkoluulot on ihmisten vihollinen.

      • helmiä_sioille
        valtakunta kirjoitti:

        Tuo on juuri mustamaalausta ja halventamista et edes perustele millään mikä kertoo sosiaalisesta heikkoudesta.

        Minkä perusteella uskot miehen minusta kuuluvan erota? Kerro nyt että näen mikä mustamaalauksesi takana. Se että? Mikä?

        Noh, odotellaan, että palstalle kirjoittavat miehet tulee kertomaan, että olen mustamaalanut ja levittänyt virheellistä tietoa sinusta... :D

      • palstalutka kirjoitti:

        No, ei se kuitenkaan meinaa että kaikki vastaavalla tavalla netissä käyttäytyvät olisivat myös homoja. Joillain ei vaan nettimaailmassakaan henkilökemiat ainakaan kirjoitus- ja ajatustasolla kohtaa, vaikka toinen olisi vastakkaista sukupuolta ja hetero.

        Yleensä taustalla on heikkoutta sosiaalisesti tai sitten mutta ei lahjakkuutta mutta kun voi olla vaikeutta asettua toisen asemaan.
        Mikä on monen ihmisen ongelma kun tahtoo ihmisestä pahaa vääntää tuo ”helmiä sioille on hyvä esimerkki,
        Josta tiedä onko edes kirjoittaja sama”

        Edes ole keskustellut sen kanssa vain ainoastaan se alistamista, herjaamista ja mustamaalausta nähnyt.

      • helmiä_sioille kirjoitti:

        Noh, odotellaan, että palstalle kirjoittavat miehet tulee kertomaan, että olen mustamaalanut ja levittänyt virheellistä tietoa sinusta... :D

        Et edes osaa perusteella .😁

      • kerrotko
        valtakunta kirjoitti:

        Miehet tykkää minusta mutta se että ovat hyvinkin ymmärtäneet, että olen varattu joten ei ole hyötyä minua yrittää iskeä ja arvostavat suhdettani.

        Ketkä ne miehet on jotka susta tykkää?

      • kerrotko kirjoitti:

        Ketkä ne miehet on jotka susta tykkää?

        Miksi kertoisin.😁

    • nettionnettiä

      Jos palstan mentaliteetti hyväksyy paskan heittämisen niin silloin sitä joku tulee heittämään, näinhän se menee. En mitään muita ätmipalstoja ole lueskellut mutta oletan että niissäkin joutuu hyökkäyksen kohteeksi jos sanoo jotain "väärää".

      Mutta yleisessä keskustelussa on mielenkiintoista mikä koetaan vääräksi. Itse en todellakaan ole mikään ätmi- tai tasoaatteen edustaja mutta esimerkiksi eräästä redditin subista sain kenkää kolmen viestin jälkeen kun sanoin muutaman asian.
      Kuten sen että naisilla on useimmin joku uusi katsottuna tai jo kierrosssa kun eroavat, kun taas meille miehille ero tulee yleensä yllätyksenä. Tuohon kommenttiini tuli hetkessä sata miinusta.

      • sammasag

        Silloin kun mies sitä eroa hakee (ja se tulee naiselle yllätyksenä) niin sillä miehellä on lähes satavarmasti uusi suhde aloitettuna.

      • helmiä_sioille
        sammasag kirjoitti:

        Minulla esimerkiksi ei ole ollut. Kun olen lähtenyt, olen lähtenyt siitä syystä, etten ole vaan nähnyt enää suhteen jatkumiselle mitään syytä. Yksinkertaisesti kokenut sen, että toinen tekee elämästäni hankalamman ja voin paremmin ilman sitä ihmistä. En ole koskaan tarvinnut suhteesta lähtemiseen kolmatta osapuolta. En ole ikinä jättänyt ketään jonkun toisen takia.

      • Muistan kyllä lukeneeni jutun jonka mukaan se on kylläkin niinpäin, että kun mies hakee eroa, niin hänellä on silloin jo uusi vaimo kainalossa.

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Muistan kyllä lukeneeni jutun jonka mukaan se on kylläkin niinpäin, että kun mies hakee eroa, niin hänellä on silloin jo uusi vaimo kainalossa.

        Tässä..
        "Ero tulee yllätyksenä myös monelle naiselle. Iltalehden Taloustutkimuksella teettämän erokyselyn mukaan näin kokee joka viides nainen. Pölösen kokemuksen mukaan monella miehellä on näissä tilanteissa jo uusi suhde viriteltynä. Taustalla voi olla pitempiaikainen sivusuhde, eikä mies anna vanhalle suhteelle enää mahdollisuutta, vaan ilmoittaa suoraan, että edessä on ero.
        – Naiset nuolevat haavojaan useammin yksinään."
        https://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksiartikkelit/a/2f4bfdde-ef24-409f-96e8-730cfa9eaacc

        Eäh... Ei se ole sukupuolesta kiinni. Suurin osa kuitenkin luulee, että vaihtamalla paranee... :)

      • helmiä_sioille kirjoitti:

        Eäh... Ei se ole sukupuolesta kiinni. Suurin osa kuitenkin luulee, että vaihtamalla paranee... :)

        Niin, tai vain poistamalla.

      • 234rwefsdcwef
        sammasag kirjoitti:

        Silloin kun mies sitä eroa hakee (ja se tulee naiselle yllätyksenä) niin sillä miehellä on lähes satavarmasti uusi suhde aloitettuna.

        Mutta noin päin se on huomattavasti harvinaisempaa, yleensä naiset hakevat eroa.

      • NaisetJättävät
        Wwuwuw kirjoitti:

        Tässä..
        "Ero tulee yllätyksenä myös monelle naiselle. Iltalehden Taloustutkimuksella teettämän erokyselyn mukaan näin kokee joka viides nainen. Pölösen kokemuksen mukaan monella miehellä on näissä tilanteissa jo uusi suhde viriteltynä. Taustalla voi olla pitempiaikainen sivusuhde, eikä mies anna vanhalle suhteelle enää mahdollisuutta, vaan ilmoittaa suoraan, että edessä on ero.
        – Naiset nuolevat haavojaan useammin yksinään."
        https://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksiartikkelit/a/2f4bfdde-ef24-409f-96e8-730cfa9eaacc

        Eli 80% naisista se ei tule yllätyksenä, koska suurin osa heistä sitä hakee itse.

        "Yleisesti naiset hakevat eroa useammin kuin miehet. Iltalehden erokyselyyn vastanneista naisista 57 prosenttia kertoi olleensa erossa aloitteellisempi osapuoli. Miehistä aloitteellisempi osapuoli vastasi olleensa 39 prosenttia."

      • NaisetJättävät kirjoitti:

        Eipä tässä nyt siitä ollutkaan kyse. Sanoin vain että miehet hakevat useammin eroa silloin kun on uusi jo kierroksessa..

      • NaisetJättävät
        Wwuwuw kirjoitti:

        Eipä tässä nyt siitä ollutkaan kyse. Sanoin vain että miehet hakevat useammin eroa silloin kun on uusi jo kierroksessa..

        Ja mihinkäs tuo väittämäsi perustuu? Jos naiset ovat huomattavasti aktiivisempia eroajia niin eiköhän se aktiivisuus toimi toiseen suuntaankin ja todennäköisyyskin jo sanoo että heillä on uusi kuvioissa.

      • NaisetJättävät kirjoitti:

        Ja mihinkäs tuo väittämäsi perustuu? Jos naiset ovat huomattavasti aktiivisempia eroajia niin eiköhän se aktiivisuus toimi toiseen suuntaankin ja todennäköisyyskin jo sanoo että heillä on uusi kuvioissa.

        Mihinkö?

        No mähän laitoin linkin tutkimukseen ja jopa lainauksen siitä.. 🙄
        Naiset hakevat eroa useammin, mutta eivät siksi että heillä olisi jo toinen suhde. Toisin kuin miehet tekevät.

        Eikä tuo tutkimus ole ainoa laatuaan.

        En tän selkeämmin osaa asiaa ilmaista. Jos ei perille mene, niin olkoon.

      • eisamaasia

        "Pölösen kokemuksen mukaan monella miehellä on näissä tilanteissa jo uusi suhde viriteltynä" on ukon näkemys eikä tutkimustulos.

    • hyväihminen

      Tänään juon viinaa. Muija jos alkaa vittuilee niin antaa nyrkin laulaa.

    • Kaisanoasaa

      Naiset on sinkut palstaan koukussa. Ovat myös hyvin yksinäisiä ja täältä sitten saavat seuraa toisista yksinäisistä ätmeistä. Kyllästyittekö seinään tuijottamaan ,nyt ette voi enää olla pois palstalta tuntiakaan päivässä. Ei teitä kukaan rakasta eikä kukaan soittele kysyen kuulumisia, tervetuloa ätmien maailmaan.

    • Mieluummin nainen naiselle susi, kuin kähertäjälle sasi!

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      98
      3437
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      307
      1870
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1697
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      96
      1557
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      411
      1516
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      430
      1417
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1390
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1166
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      349
      1003
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      277
      992
    Aihe