Jos joku tietoisesti ja vapaaehtoisesti riskeeraa terveytensä, miksi olisi muiden (viimekädessä yhteiskunnan) velvollisuus auttaa, jos sattuukin onnettomuus tai vastaavaa?
Koskien kaikkia itse vapaaehtoisesti ja tietoisesti aiheutettuja vaivoja. Esim vuorikiipeilijä jää lumivyöryn alle, niin maksakoon itse tai omaisensa kaikki etsintätyöt ja siitä johtuvat hoidot koko loppuiän ajan. Ei se muille kuulu.
Ihan voidaan lähteä siitä, että jos joku tietoisesti kävelee päin punaisia ja jää rekan alle niin että raaja irtoaa, se tyyppi maksaa jos haluaa että paikalle tulee edes ensihoitaja.
Miksi verovaroin pitäisi auttaa ketään, joka tahallaan ja vapaaehtoisesti teloo itsensä? Ei teille mielestäni kuulu mikään hoito, ellette itse maksa sitä
Ei hoitoa extreme-pelleille
1
141
Vastaukset 1
- yrdsyrsets
Taas tätä. Vouhkaajalle mainittakoon, että niin nuo maksetaankin pääosin omasta pussista, tosin kollektiivisessa muodossa. Oletko ikinä kuullut vakuutuksista? Sinullakin saattaa muutama sellainen olla, ja suurin osa järkevistä riskilajien harrastajista hankkii omaansa sellaisen. Jos Suomesta ei saa, niin ulkomailta saa.
Mutta jatketaan toki listaa. Jos tupakoinnilla saa keuhkosyövän, niin omasta pussista yksityisellä hoidot. Ja jos kännipäiten teloo itsensä, niin sama homma.
Ja jos laukoo idioottimaisuuksia ihan oikeassa elämässä, ja saa turpaansa niin sama homma. Turha hoitokulujen ohella on myöskään mihinkään rikostutkintaan tai oikeudenkäyntiin rahaa tuhlata, itse aiheutettu tilanne ja omaa syytä.
Täytyy varmaan vakuutusyhtiöiden ruveta laajentamaan repertuaariaan noihinkin. Paitsi, että jostain syystä eivät näin ole tehneet, vaan kustannukset tuppaavat kaatumaan veronmaksajien harteille.
Nojoo, ehkä tämä riittää tuhannesti loppuun kaluttua aihetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092300Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26954- 71902
- 103896
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha568830- 82728
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik25624- 64606