luomisen mekanismi

Huhhei, kertokaapa kreationismin kannattajat nyt, mikä on teidän mielestänne perusmuoto, kuinka monta niitä likipitäen oli ja miten niiden muuntelu (evoluutiolla tai ilman) toimii? Siis alunperin, kun niistä alkulajeista sukeutui miljoonia.
Antakaa myös arvionne, oliko kyseessä ihme, luonnontieteellinen prosessi vai molempia yhtä aikaa.

10

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Clauss

      Tämä on aihe mikä minua rehellisesti kiinnostaisi. Esimerkiksi jos Nooan tulva oli noin 4500 vuotta sitten niin mitkä peruslajit olivat laivalla. Tämän pitäisi olla helppo kun aikajana on noin lyhyt.

    • hehheh-hehheh

      On löydetty tuhansia maan kaltaisia ehdokkaita elämän mahdollistajiksi. Mutta niiden aurinkojen stabiiliuden puute ei sallisi evoluutiota. Ei olla vielä löydetty sellaista aurinkokuntaa jossa olisi yhtä vakaat olosuhteet kuin maapallollamme on ollut nämä muutaman tuhannen ajan kun ihminen on täällä tallustellut.
      Vedenpaisumus ei meitä haittaa. Ihmisen typeryys kylläkin. Ja suurin haitta on niiden ihmisten typeryys jotka maailmaamme johtaa. Länsimaiden johtajat ovat olleet koko historian ajan verenhimoisimmat.Evoluution kukkasiako? Katin viikset.
      Luomisen mekanismi on vain luojan tiedossa. Tietokoneestakin ummikonkin on helpompi löytää mekanismi kuin luomisesta. Tietokoneen voi kehittää mutta valmiin laitteen löytäjän on perin vaikeaa lähteä tyhjältään etsimään sen periaatetta jos hän ei pääse alkupäästä asiaan käsiksi.

      • iowahan

        No siinä olet oikeassa (jos ymmärsin oikein? Ehkä en) että meidän pitäisi keskittymään ottamaan kantaa nykyisiin akuutteihin ongelmiin maailmassa, eikä vedenpaisumukseen..Aiheita jossa vaaditaan kannanottoja riittää..
        Voihan luomisestakin silti diskuteerata.


      • Se tietokoneen alku on tietysti rele, tms., jolla voidaan esittää kaksi eri tilaa, "ykkönen" ja "nolla".


    • novoimahotoin

      Luulo ei ole tietämistä edes sinulla. Kysymyksesi osoittaa typeryytesi.

    • Kreationisminihmeitä

      Kreationisti uskoo raamatun olevan totuus ja jumalan luoneen kaiken. Hän käy taistelua tämän todellisuuden kanssa kun se ei täsmää oikean todellisuuden kanssa. Pääkopanhan täytyy sauhuta kun koko ajan pitää vain uskotella itselle olevansa oikeassa. Todisteita etsii ja yrittää luoda mistä tahansa kuten kirjoitusmerkeistä kun mitään todellista ei vaan löydy.

      Miten ihminen jolla ei ole itsetietoisuutta (kyvyttömyys kyseenalaistaa omat uskomukset) myöntää itselle olevan väärässä kun koko elämältä menisi pohja? Ei mitenkään. Eihän sitä erota enää mikä on totta ja valheita joten hän pyrkii keksimään omalla tietoisuuden tasolla asioita joilla todistaa itselleen olevan oikeassa. Tähän käy varsin hyvin evoluution kumoaminen. Eihän sitä enää tajua onko omat jutut totta vai ei niin kauan kuin itselleen pystyy uskotteleen että luominen on totta.

      Kaiken ongelmallisinta on se ettei raamattu anna mitään muuta tietoa kuin yleisiä lauseita. Niinpä kuulemme koko kreationismin olemassaolon ajan muutamia lauseita ja mitä älyttömimpiä yrityksiä kumota tieteen tuomaa ymmärrystä maailmastamme.

    • "Huhhei, kertokaapa kreationismin kannattajat nyt, mikä on teidän mielestänne perusmuoto, kuinka monta niitä likipitäen oli ja miten niiden muuntelu (evoluutiolla tai ilman) toimii? Siis alunperin, kun niistä alkulajeista sukeutui miljoonia."

      Perusmuoto on se, josta kaikki sen sukulaiset ovat lajinsisäisen muuntelun kautta syntyneet.
      Raamattu ei ole luonnontieteen kirja ja siksi se ei kerro kaikkia yksityiskohtia, joita ihmisen ei ole tarpeellista tietääkään. Siksi se ei kerro, mitkä olivat perusmuodot tai kuinka paljon niitä oli. Se on ihmisen pelastuksen ja iankaikkisen elämän näkökulmasta täysin tarpeeton tieto. Jumalan antaman viisauden avulla voimme kuitenkin luontoa tutkimalla tietää perusmuodoista ja muuntelusta.

      Oikea kysymys ei siten ole se, kuinka paljon perusmuotoja on ollut, vaan se, kuinka voin tulla uskoon, saada syntini anteeksi ja iankaikkisen elämän. Vasta sen jälkeen kun ihminen on tullut uskoon, tulevat muut Raamattua koskevat kysymykset.

      • Jffbdjdj

        No jos se ei ole luonnontieteen kirja niin miksi ihmeessä sitten teet siitä semmoisen tarjoamalla harva se päivä objektiivisia tieteellisiä todisteita kuinka kaikki viittaa raamatun luomiseen?


      • No Mark5 on ainakin johdonmukainen oman uskonsa suhteen...Meitä joita tiede ihan puhtaassa muodossa(kin) kiinnostaa, haluaisimme kovasti kuulla vähän tarkemmin näistä jutuista joista tiedustelin, koska kreationismi on olevinaan tiede.


      • >>Vasta sen jälkeen kun ihminen on tullut uskoon, tulevat muut Raamattua koskevat kysymykset. <<

        Ja ilmeisesti sen jälkeen onkin kiellettyä esittää Raamattua koskevia, kiusallisiakin, kysymyksiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      60
      1128
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      871
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      315
      627
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      598
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      72
      542
    Aihe