Jyrkän uskonnollisuuden vaikutus moraaliin

Moraalinrakennusta

Suomi kohisee Oulun alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Tekijät ovat tiukan uskonnollisessa yhteiskunnassa kasvaneita ulkomaalaisia nuoria miehiä.

Koska esimerkiksi irakilaisilla on selvä yliedustus seksuaalirikostilastoissa, niin on selvää, että tuossa voimakkaan uskonnollisessa kulttuurissa on jotain mikä luo riskin ihmisen terveen moraalin surkastumisesta (tuomitsematta tietenkään ketään yksilöä kansallisuutensa vuoksi).

Nyt olisi keskeistä ymmärtää, että miten noista kulttuureista tulevien ihmisten uskonnon turmeleman moraalin voisi eheyttää taas terveeksi sekulaariksi ajatteluksi. Onko ideoita?

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysympävaan

      Kuinkahan paljon tilanne pahensi se että ainakin osa uhreista oli tiukan uskonnollisista perheistä joissa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ei kyetä neutraalisti puhumaan ja ainoat seksuaalikasvatusmenetelmät ovat pelottelu, uhkailu ja syyllistäminen?

      • ihmettelenvaan

        Juuri noin. Lapsuudessa naapurissa oli uskonnollinen perhe monine lapsineen. Vanhempien läsnäollessa lapset oli oikeita herrantelttuja, mutta kun vanhempien silmä vältti, näyteltiin kieltä ja lälläteltiin kaikenlaista ja vähän pahempaakin.

      • surullistatosiaa

        siinähän lähti yksi uhri oman **den kautta. Kertooko tämä jotakin paremmin ateisti ystävän moraalista, joka tekee uhrista syyllisen. Eivät asiat ole siis noin mustavalkoisia.
        Mutta ateisti joka on patologinen kristuksen vihaaja voi kyllä ajatella näin.

      • ihmettelenvaan

        Eihän siinä tehdä uhrista syyllistä. Uskovien moraali on usein vain opittua, ei sisäistettyä. Nythän oli tiedetä, olivatko tytöt uskonnollisista kodeita. Saattoi ollakin. Onhan Oulu raamattuvyöhykettä.

      • surullistatosiaa
        ihmettelenvaan kirjoitti:

        Eihän siinä tehdä uhrista syyllistä. Uskovien moraali on usein vain opittua, ei sisäistettyä. Nythän oli tiedetä, olivatko tytöt uskonnollisista kodeita. Saattoi ollakin. Onhan Oulu raamattuvyöhykettä.

        kyllähän siinä on uhrina koko perhe ja perheen kunnia tuollaisissa ateistissa hirveyksissä. Ei Kristuksessa elävä tuollaisiin kamaluuksiin sorru.

    • Verkkoenkeli

      Jos nyt ihan realisteja ollaan, niin tiedämme että suurin osa maailman raiskaajista ja muista rikoksentekijöistä on ei-uskonnollisia, moraalityhjiössä eläviä ihmisiä. Huoli pitäisi sius ennemminkin kohdistaa tähän väestön osaan. Toki on niin että luulisi uskonnollisen ihmisen toimivan esimerkillisemmin. Tiettyjen uskontokuntien edustajista valtaosa siihen kykeneekin, mutta aloittajan mainitsemien kansallisuuksien omaama "uskonto" onkin pitkälti ulkokultaista ja ihmisen itse niin pieleen vääristämää, ettei sitä oikea uskova voi uskonnoksi lukeakaan. Kukaan oikeasti terve uskova ei esim. raiskaa. Jos elää aidossa yhteydessä ja tiiviissä vuorovaikutuksessa jumaluuteen eli rakkauteen, siitä syntyvä empatia ja sisäinen eheytyminen estää rikokset, Toisin voi helpommin toimia henkilö joka on "uskova" sukunsa pakottamana tai väärän uskontokunnan alla, jossa koko " uskonto" perustuu vain ulkoisiin rituaaleihin eikä sydämen uskoon ja siitä syntyvään moraaliin olkenkaan. Yhteiskunnassa, jossa lisäksi avoin keskustelu ja oman yhteiskunnan arvostelu on vaarallista ja jossa lakiin on kirjoitettu naisten alustaminen, ei todellinen moraali pääse kehittymäänkään. Lisäksi tarvitaan tietysti muutoinkin häiriintynyt psyyke, että lähtee esim raiskaamaan.. Sen puoleen hyvä heille että joutuvat Suomessa telkien taa, luulisi tämän jo jotain syy-seuraussuhteita heille opettavan, jos ei nyt suoraan naisia arvostamaan. Toivottavasti vankilapastori voi valaista heille jotain siitä, etä oikeaakin ihmisten kunnioitusta, rakkautta ja aitoa sydämen uskoa on olemassa. Nykyistä selkeämpi ja kotouttamisvaiheeseen liittyvä, meidän yhteiskunnan normeja, toumivaa rikostutkintajärjestelmää ja teoustaan vastaamaan joutumista käsittelevä kurssi voisi myös osan näistä teoista estää.

      • Moraalinrakennusta

        "Jos nyt ihan realisteja ollaan, niin tiedämme että suurin osa maailman raiskaajista ja muista rikoksentekijöistä on ei-uskonnollisia, moraalityhjiössä eläviä ihmisiä. "

        Ja mistäs me muka tuon tiedämme? Tarkoitatko että raiskaukset lisääntyy kun uskonnollisuus vähenee? Miten Suomessa sitten raiskaustilastojen kärjesttä (suhteellisesti laskettuna) ovat Irakilaiset eivätkä esimerkiksi maailman sekulaarisimmaksi maaksi kutsutun Viron kansalaiset, joita niitäkin täällä on paljon?

        Uskovat tyrkkäävät joka väliin täysin perusteetonta no-true-scotsman argumenttia.

        Ketkä Suomessa ovat jääneet kiinni pedofiilien järjestelmällisestä suojelusta? Vanhalestadiolaiset ja helluntailaiset. Muissa maissa katolinen kirkko on "kunnostautunut" tässä erityisesti.

      • Moraalinrakennusta kirjoitti:

        Mm. 13 maasta tehty tutkimus tämän osoittaa, hyvä nimimerkki Moraalinrakennusta. Suomessa noin viidennes vangeista pitää itseään uskonnollisina, mikä on sekin vielä eri asia kuin uskovaisuus. Uskonnollisuus kylläkin lisääntyy vankilassa ollesa jopa 30 %. Muslimien osuus on tosiaan väestömäärään suhteutettuna vankiloissa jonkin verran korkeampi kuin muissa uskontokunnissa. Siltikin kaikisa uskontokunnissa yksin ja yhteenlaskien rikollisuus on uskovaisten keskuudessa muura väestöä vähäisempää. Tiedäthän, että aito uskova uskoo joutuvansa helvettiin pahoista teoistaan? Se pitää pitkälti kaidalla tiellä jos ei terve moraali.

        On toki olemassa lahkoja joissa rikosten peittelyä tapahtuu ja ihan näkyvääkin rikollisuutta, mutta sekin on ei-uskovien rikollisten määrään suhteutettuna silti vielä marginaalista. Ei millään tavalla puolusteltavaa tietenkään.

        Sydämestään uskova noudattaa käskyjä, jotka kieltää rikokset. Valitettavasti ns. uskovista tarpeettoman moni noudattaa oppia pinnallisesti tai ulkoaohjatusti, se ei tule sydämestä. Toivon rakkautta ja lempeyttä elämääsi.

      • Moraalinrakennusta
        Verkkoenkeli kirjoitti:

        Se, paljonko vangeista pitää itseään uskonnollisena ei yksinään kerro mitään, kun emme tiedä pitääkö kantaväestöstä edes 20% itseään uskonnollisena, jos sitä kysytään noin. Suurempi osa varmasti (niin kansasta kuin vangeista) uskoo "johonkin korkeampaan" voimaan tms. Mutta jos haluaa vertailukelpoiset tulokset pitää kysyä samaa asiaa samalla tavalla.

        Kutenkin jutun lähtökohta oli se, että tiukan uskonnollisessa kasvaneiden nuorten miesten alttius syyllistyä raiskauksiin on selvästi korkeampi kuin sekulaarissa kulttuurissa kasvaneiden. Mitä se kertoo uskonnon vaikutuksesta moraaliin? Suomalaisiin vaikuttaa sekulaari kulttuuri jos ei nyt kasva ihan umpioituneessa uskonnollisessa yhteisössä.

        Yhteisöissä, joissa lakiin tai uskontoon on sisäänkirjoitettu naisten halveksiminen, raiskaukset voi yleistyä. (Raiskaus on usein vallankäyttöä, ei pelkästään seksuaalisista motiiveista lähtöisin) . Yhdistettynä erinäisiin muihin ongelmiin kuten se, ettei yhteiskunnallinen keskustelu esim. tasa-arvosta ja seksuaalisuudesta ole sallittua, pahentanee asennevammaa. Jos omassa perheessäkään tämä ei ole sallittua eikä ylipäätään mitään omaa ajattelua sallita, moraaliohjeet ovat yksilölle enää vain laki, jota totellaan ulkoaohjautuvasti kun joku käskee. Muslimiperheessä vanhemman sana on aikuisenakin laki ja olisi synti niskuroida. Tällaisessa ympäristössä kunnollista ja tervettä omaa moraalia ei pääse välttämättä syntymään. Kun aikuistuessa ja itsekseen liikkuessa joutuu sitten yhtäkkiä kohtaamaan kiusauksia, jotka on ratkaistava ihan oman moraalin varassa, ei ratkaisut ole aina niitä fiksuimpia.

    • uskova-urpo

      Jumala sallii kaiken hyvyyksissään. Eihän tämä kaikki voisi tapahtua ellei Jumala hyvyyksissään kaikkivoivana sallisi niin toteutua.

    • Suosittelen katsomaan dokumentin "Islam and the Future of Tolerance". Löytyy ainakin googlen play elokuvista. Sen jälkeen jos vielä kiinnostaa, niin kannattaa lukea samanniminen kirja. Ne eivät tarjoa mitään oikotietä onneen Islamin ongelmien suhteen, mutta luovat erittäin hyvän pohjan keskustelulle, että päästäisiin keskustelemaan asioista niiden oikeilla nimillä ja älyllisemmällä tasolla kuin aiheesta yleisesti keskustellaan.

      • Moraalinrakennusta

        Islamin ongelma on se, että se on (a) politisoitunutta ja (b) suuri osa sen kannattajista ottaa sen tosissaan eivätkä ole sekularisoituneita (toki sekularisoituneitakin muslimeja on).

        Jos Suomessa demokratian perinne olisi yhtä olematon kuin Saudi-Arabiassa tai Kuwaitissa ja eläisimme vanhalestadiolaisessa diktatuurissa, niin en näe miten lopputulos olisi ero kuin islamilaisissa diktatuureissa.

        Suomalaisessa kristinuskossa on parasta se, että se on sekularisoitunutta ja "laimeaa". Enimmäkseen.

        Kirjassa/dokumentissa väitetään, että poliittisen islamin eli islamismin kannattajat ovat vähemmistö ja enemmistö on konservatiiveja. Reformaation kannattajat ovat taas toisella laidalla vähemmistönä. Reformaation kannattajille ei tahdo löytyä tukijoita oikein mistään suunnasta. Kirjan toinen kirjoittaja on juuri reformaatiota kannattava muslimi Maajid Nawaz. Hän joutui reformaation eteen tekemänsä työn vuoksi Yhdysvalloissa anti-muslimi extremisti -listalle.

    • Nimim

      "Jos nyt ihan realisteja ollaan, niin tiedämme että suurin osa maailman raiskaajista ja muista rikoksentekijöistä on ei-uskonnollisia, moraalityhjiössä eläviä ihmisiä. "

      Suomessa tähän liittyy rakentaminen. "Pienillä" virheillä pilataan kymmenienmiljoonien rakennushankkeet ja tuhansien terveys. Nyt on Jyväskylän oikeustalossa tehtävä kosteusremontti. Kustannukset uuden rakentamisen luokkaa ja tulos epävarma.

      Vuosikymmeniä rakentaminen on ollut moraalitonta (vertaa vanhusten hoito), korjaustoiminta samoin. Edelleen painostus työskentelemään epäterveellisissä rakennuksissa moraalitonta.

      Entä parannus tilanteeseen? Parannusta ei tule, raha syrjäyttää moraalin aina. Edes "oikeustalon" korjaus tai uusinta ei tee poikkeusta. Poliisitalon perinteet jatkuvat. Lakeihin ei ole kirjattu rangaistuksia.

      • Oulussakin oikeustalossa vastaava.

        Tärveleekö roistot tahallaan oikeustaloja, ettei niitä voisi laittaa putkaan?

    • On vain vähän sellaisia uskontoja, joissa pidetään hyväksyttävänä naisten raiskaaminen tai lasten hyväksikäyttö. Syy sellaiseen käytökseen on vain harvoin siinä, että uskonto antaa siihen luvan tai kehottaa siihen. Ainoan hyvin tunnetun poikkeuksen tekee islam.

      Islamin mukaan nainen on syyllinen haureuteen, jos viettelee miestä käytöksellään tai pukeutumisellaan ja tämä makaa hänet väkisin. Nainen tuomitaan muslimimaassa siinä tapauksessa vankilaan tai hänet tapetaan, mutta miestä pidetään syyttömänä. Tämä siis sharia-lain mukaan, joka on muslimien pyhä ja muuttumaton ikuinen laki.

      Muslimimiehellä on lupa harjoittaa sukupuoliyhteyttä 9-vuotiaan tytön kanssa, jos hän menee naimisiin tämän kanssa. Aisha oli 9-vuotta vanha, kun profeetta Muhammad yhtyi häneen. Muhammad on uskovien muslimien esikuva kaikessa elämässä. Sen vuoksi muslimimiehillä on lupa yhtyä sukupuolisesti 9-vuotta vanhoihin tyttölapsiin, jos he menevät näiden kanssa naimisiin.

      On tavallista, että yli 50-vuotias mies (vrt. Muhammad) menee naimisiin 9-vuotiaan tai vähän sitä vanhemman tytön kanssa ja harjoittaa sukupuoliyhteyttä hänen kanssaan. Se on täysin hyväksyttävää islamin sharia-lain ja sunnan (profeetan esikuva) mukaan.

      Kun maahan muuttaneet muslimimiehet soveltavat oman lakinsa (sharia) ja profeetan (Muhammad) esimerkkiä käytäntöön, niin heillä on lupa maata väkisin kuka tahansa 9-vuotta täyttänyt tyttö, jos tämä käyttäytyy tai pukeutuu heidän mielestään viettelevällä tavalla. Muslimimies ei tee silloin rikosta (vaan noudattaa tarkoin Allahin tahtoa).

      Tällaisia ihmisiä ateistit (vihervasemmistolaiset) tahtovat ottaa lisää maahamme "työperäisinä maahanmuuttajina". Ateismi on tässäkin tapauksessa täyttä pimeyttä...

      • >>>Tällaisia ihmisiä ateistit (vihervasemmistolaiset) tahtovat ottaa lisää maahamme "työperäisinä maahanmuuttajina". Ateismi on tässäkin tapauksessa täyttä pimeyttä...<<<

        Kirjoitat välillä jopa melkoisen asiallista tekstiä, kunnes tulee se koiranoksennus. Viherateistit sitä, vihervassarita tätä. jne.
        Toisaalta ymmärrän, että provosointi on toisnaan jopa hauskaa kun tosikko vetää herneen nenään.
        >>> nainen on syyllinen haureuteen, jos viettelee miestä käytöksellään<<< Suomessa sama, meininki ainakin jehovien yrttitarhassa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1635
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1285
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1190
    4. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1126
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      140
      1121
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1049
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1001
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      942
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      927
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      804
    Aihe