Miltä Rock bändin kuuluisi kuullostaa?

Rocknrollnnn

Rock ei ole enään suosittu kuin mitä se on joskus ollut. Kuitenkin syntyy kokoajan lisää uusia rock bändejä jotka tähtäävät menestykseen. Miltä uuden rock bändin pitäisi esimerkiksi kuulostaa tai näyttää, että kuuntelisit sitä?

8

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mut.ei.sukkahousuja

      Itse pidän Status Quon musiikista, SQ:n musiikkityyli muuttunut useaan kertaan bändin alkuajoista, suosikki biisejä mm. Caroline, down down, paper plane. Tuoreimmista seuraan Shiraz Lane bändiä ja sitä mihin suuntaan menee heidän hard rock. Erittäin hieno juttu että tällaisia rock-bändejä nousee, ehdin olla jo huolissani kaiken rap-musiikin keskellä mutta toivottavasti hard rock nousee taas uudestaan pinnalle kuten oli kasari aikoina.

    • HCX439

      " Miltä uuden rock bändin pitäisi esimerkiksi kuulostaa tai näyttää, että kuuntelisit sitä?"

      Ulkonäöllä ei ole minulle merkitystä, mutta soittajien pitäisi olla musikaalisia. En jaksa kuunnella ketään, jolla on asennetta, mutta ei nuottikorvaa.

    • Minusta esimerkiksi Greta van Fleet kuulostaa hyvältä. On hyvä, että tällaisia uusia rockbändejä on tullut musiikin kentälle pitämään tämän genren puolia, ettei se vain olisi vanhojen tervaskantojen tehtävä. Tosin kyllä minusta esim. Bruce Dickinson, Rob Halford, Agnus Young ja Mick Jagger ovat ansiokkaasti puolustaneet rockmusiikkia, mutta myös uusia tulokkaita tarvitaan.

      Vanhoista rock-ja heavybändeistä minua miellyttää esim.
      Led Zeppelin
      Judas Priest (Priestissä miellyttää koko paketti, mutta myös se asia miten he olivat ja ovat yhä ennakkoluulottomia tehdessään musiikkia ja venyttivät käsitettä heavymusiikki, toisena hetkenä he tekivät puhdasta klassista heavya, sitten vähän popimmalta kuulostavaa musiikkia, toisena hetkenä heittäytyivät akustiseksi ja tekivät ihanan pehmeän balladin ja sitten taas ison powerballadin ja sitten Painkillerin tyylistä musaa ja 1970-luvulla ennenkuin lähtivät löytöretkelle heavymusiikin maailmaan ja loivat imagonsa nahka-asuineen he tekivät vähän Deep Purple ja Led Zep vaikutteista musaa ja hieman progeakin)
      Deep Purple
      AC/DC
      Queen (tässä bändissä myös se sama kuin Priestissä, että tässäkin tehtiin vähän kaikenlaista rockmusiikkia eikä vain juututtu yhteen tiettyyn lokeroon)
      Slade
      Megadeath
      Iron Maiden
      Pantera

      Eli rockbändi voi olla millainen vain. Tuosta pompahtaa esille kuitenkin yksi asia, joka mun tekstissä toistuu eli luovuus. Tykkään siitä, jos bändissä ollaan luovia ja käsitellään musiikkia ennakkoluulottomasti eli ei pelätä mennä myös vähän toisten genrejen puolelle. Toki myös arvostan sitä, että tehdään sitä samaa juttua vuodesta toiseen kuten esim. Led Zeppelin teki ja AC/DC ja Iron Maiden tekivät ja tekevät yhä.

      No, onhan tuolla mun listassa myös sellaisia bändejä, joiden laulaja oli nuorena seksikäs kuten Zepin Robert Plant, Priestin Rob Halford ja Megadeathin Dave Mustaine, mutta ei bändi tarvitse välttämättä menestyäkseen hyvännäköistä/kaunista/seksikästä laulajaa tai sooloartistinkaan ei tarvitse olla tällainen. Tärkeintä on se, että laulajan ääni jää edes jotenkin mieleen, kyky tehdä musiikkia ja soittaa sitä ja kyky kirjoittaa lyriikoita. Esiintymiskyky harjaantuu kyllä ajan myötä, harva on synnynnäinen esiintyjä, mutta parhaimmilla esiintyjillä oli/on kyllä se jokin kuten esim. Zepin Plantilla ja Priestin Halfordilla.

    • En tiedä meneekö tämä nyt vähän asian vierestä vai ei, mutta minusta on ilo kuunnella tuota Priestiä myös sen takia, että Rob Halfordin laulamista sanoista saa kaikista selvän tai ainakin lähes kaikista. Hänellä on niin selkeä ääni, ettei aina tarvitse laittaa kappaleen lyriikoita esille, jopa sanoista saa selvän silloinkin kun hän laulaa tosi korkealta tai tosi matalalta. Toki nautin myös esim. Led zepin musiikista, vaikka en aina saa selvää Robert lantin laulamista sanoista, musiikkihan se on tärkeintä, en aina edes katso kappaleen lyriikoita (tutustun kyllä, jos kappale erityisesti nappaa tai jos haluan tutustua bändin/sooloartistin tuotantoon kokonaisuudessaan).

    • Anonyymi

      rockbändin tärkein jäsen on biisien kirjoittaja ja toiseksi tärkein laulusolisti.

      useimmista suomalaisista aloittavista rockbändeistä puuttuu nuo molemmat, mikä sitten selittääkin sen että menestystä ei tule.

      Kun on niitä bändejä kuullut käy ilmi että soittaa osataan, mutta laulaminen kuulostaa siltä että joku on sitä pakotettu tekemään, ja biisit jos ovat omia ovat enimmäkseen kurjia.

      Otetaan Hanoi rocks, oli rock-asennetta enempi kuin tarpeeksi, oli rock-ulkonäköä ja oli rock-soittotaitoa mutta singlehittibiisien kirjoittajaa ei ollut ja Up around bend single kun sitä vertasi CCR:n originaaliin paljasti että HR:n laulusolistissakaan ei oikein ollut kehumista. Niinpä lopullinen läpimurto jäi tekemättä.

    • Tuota Hanoi Rocksia en ole kauheasti kuunnellut, joskus muutamia vuosia sitten joitain biisejä, mutta kaipa se Michael Monroe osaa tai osasi ainakin nuorena ihan laulaa tai ainakin ihan jees ja se on jo aika paljon sanottu, kun ihan kaikki ei osaa laulaa edes ihan jees tai kuulosta siltä. Rocklaulajan ei välttämättä tarvitse olla laulutaidoiltaan samantasoinen kuin esim. Robert Plant tai Rob Halford (se laulutaito mikä heillä oli nuorena), kunhan on tarpeeksi asennetta ja osaa laulaa edes ihan jees ja ymmärtää jotain musiikista ja laulujen teosta. Jep, tai muuten bändi on kuin Spinal Tap =)

      • Anonyymi

        "mutta kaipa se Michael Monroe osaa tai osasi ainakin nuorena ihan laulaa tai ainakin ihan jees"

        Toki, mutta kappale Up around the bend ja Monroen laulusuoritus sillä verrattuna J.Fogertyn vastaavaan niin ero oli ja on aikamoinen Monroen tappioksi. Fogertyllä kun on yksi karismaattisimista rock-lauluäänistä, Monroella sensijaan ei.

        Vastaaviahan on muitakin, esim Ressu Redford vs Harry Nilsson ja kappaleena Without you. Ressu on sinänsä varsin hyvä laulaja, mutta laulujumala H.Nilssonin rinnalla hän ei oikein tee vaikutusta kuten ei tekisi juuri kukaan muukaan.


    • Minusta myös Rush kuulostaa hyvältä. Olen nyt kuunnellut tuon bändin musiikkia, erityisesti levyjä "Moving pictutes" (1981) ja "Hold your fire" (1987). Rockbändi voi kuulostaa myös tältä. Tämäkin bändi on tai oli erittäin hyvä. Hyvää, taidolla tehtyä musiikkia ja laulajalla erinomainen ääni.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      26
      3160
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      843
    3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      760
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      720
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      36
      624
    6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      601
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      20
      559
    8. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      41
      550
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      539
    10. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      531
    Aihe