-Ahdistaa.
-Mikä?
-En minä tiedä. Maailma.
-Kerro miltä sinusta Tuntuu.
-Ahdistaa.
-Kerrohan, miksi sinua ahdistaa?
-Koska kaikki on kuin on. Koska olen ihminen. (Olenkohan? Ehkä olenkin joltain toiselta planeetalta?)
-Miksi ihmisenä olo ahdistaa sinua?
-Se on alentavaa.
-Pidätkö itseäsi parempana kuin muut?
-Hahaa.
-Huonompana?
-En minä vertaile. Minä vain olen. Ja mietin... Ja siksi minua ahdistaa, kun minä mietin...
-No mitä sinä sitten mietit, hyvä tyttö?
-En mitään mitä kannattaisi ääneen lausua......
-Kerro. Täällä saa kertoa. Minä olen tässä sitä varten. (Tai oikeastaan minulle maksetaan siitä)
-Hyvä on. (Hetken hiljaisuus) Mietin... Kaiken turhuutta. Vastakohtaisuuksia. Sitä, mikä vaikuttaa mihinkin ja miksi sen takia on vaikea olla oikein mitään mieltä mistään. Mietin alati miksimiksimiksi. Sitten mietin myös suklaata... ja miehiä.
-Hmm. Hmmmmmmmmmmph...... (Kirjoittaa pieneen kirjaseensa) Kyllä, kyllä... Jatka, ole hyvä. Miksi tämä kaikki ahdistaa sinua?
-Koska etsiminen väsyttää. Pitäisi joskus löytääkin. Ainoa, mitä löydän on suklaata kaupan hyllyltä.
-Kyllä, kyllä... Sinä siis syöt murheisiisi?
-Ärrh. Minähän sanoin jo alun alkaenkin, ettei tästä mitään tulisi.
-Sinä siis et syö murheisiisi, hyvä. Hmm. Sinua siis askaruuttavat elämän peruskysymykset. Se on täysin luonnollista tuossa iässä. Tiedäthän, aikuisuuden kynnyksellä....
-(Keskeyttää) Olen joskus kuullut.
-Se menee kyllä ohi, usko pois. Aika saa ihmeitä aikaiseksi. Vielä koittaa päivä jolloin löydät itsesi, luota minuun! Nimimerkillä, kokemusta on. Tsihtsih...
(Tuo pelottavasti mieleen noita-akan nauraessaan)
-Niin. Se on hienoa kun sinä Tiedät.
-Luota minuun, luota minuun.... Mutta, kerrohan jokin konkreettinen asia, joka sinua vaivaa? Kysymyksiä on paljon, ehkä voisimme keskustella niistä. Ei ole ongelmaa, jota ei puhumalla ratkaista edes parempaan suuntaan!
-Hyvä on. Vaikkapa se kaiken turhuus. Mitä hyötyä tästä istunnosta oikeastaan on? Paitsi sinulle tietenkin, onhan se ammattisi. Mutta mitä minä siitä hyödyn? Jos en muuta, saan elämänkokemuksen. Millaisen elämänkokemuksen? Hyvän? Pahan? Kasvattaako se minua jotenkin? Opinko uutta? Käsitykseni psykologeista vahvistuu tiettyyn suuntaan? Saan muiston? Jota muistelen tippa linssissä? Usko nyt jo että olen kyyninen etkä voi minua muuttaa. Vain minä itse voin minua muuttaa ja se toki voi tapahtua jonkun toisen avulla, mutta minä en nyt oikein jaksa uskoa että se joku olet sinä. Joten tehdäänkö niin, että........
Diagnoosi: Vaikeasti jakautunut persoonallisuus
-Mikä?
-En minä tiedä. Maailma.
-Kerro miltä sinusta Tuntuu.
-Ahdistaa.
-Kerrohan, miksi sinua ahdistaa?
-Koska kaikki on kuin on. Koska olen ihminen. (Olenkohan? Ehkä olenkin joltain toiselta planeetalta?)
-Miksi ihmisenä olo ahdistaa sinua?
-Se on alentavaa.
-Pidätkö itseäsi parempana kuin muut?
-Hahaa.
-Huonompana?
-En minä vertaile. Minä vain olen. Ja mietin... Ja siksi minua ahdistaa, kun minä mietin...
-No mitä sinä sitten mietit, hyvä tyttö?
-En mitään mitä kannattaisi ääneen lausua......
-Kerro. Täällä saa kertoa. Minä olen tässä sitä varten. (Tai oikeastaan minulle maksetaan siitä)
-Hyvä on. (Hetken hiljaisuus) Mietin... Kaiken turhuutta. Vastakohtaisuuksia. Sitä, mikä vaikuttaa mihinkin ja miksi sen takia on vaikea olla oikein mitään mieltä mistään. Mietin alati miksimiksimiksi. Sitten mietin myös suklaata... ja miehiä.
-Hmm. Hmmmmmmmmmmph...... (Kirjoittaa pieneen kirjaseensa) Kyllä, kyllä... Jatka, ole hyvä. Miksi tämä kaikki ahdistaa sinua?
-Koska etsiminen väsyttää. Pitäisi joskus löytääkin. Ainoa, mitä löydän on suklaata kaupan hyllyltä.
-Kyllä, kyllä... Sinä siis syöt murheisiisi?
-Ärrh. Minähän sanoin jo alun alkaenkin, ettei tästä mitään tulisi.
-Sinä siis et syö murheisiisi, hyvä. Hmm. Sinua siis askaruuttavat elämän peruskysymykset. Se on täysin luonnollista tuossa iässä. Tiedäthän, aikuisuuden kynnyksellä....
-(Keskeyttää) Olen joskus kuullut.
-Se menee kyllä ohi, usko pois. Aika saa ihmeitä aikaiseksi. Vielä koittaa päivä jolloin löydät itsesi, luota minuun! Nimimerkillä, kokemusta on. Tsihtsih...
(Tuo pelottavasti mieleen noita-akan nauraessaan)
-Niin. Se on hienoa kun sinä Tiedät.
-Luota minuun, luota minuun.... Mutta, kerrohan jokin konkreettinen asia, joka sinua vaivaa? Kysymyksiä on paljon, ehkä voisimme keskustella niistä. Ei ole ongelmaa, jota ei puhumalla ratkaista edes parempaan suuntaan!
-Hyvä on. Vaikkapa se kaiken turhuus. Mitä hyötyä tästä istunnosta oikeastaan on? Paitsi sinulle tietenkin, onhan se ammattisi. Mutta mitä minä siitä hyödyn? Jos en muuta, saan elämänkokemuksen. Millaisen elämänkokemuksen? Hyvän? Pahan? Kasvattaako se minua jotenkin? Opinko uutta? Käsitykseni psykologeista vahvistuu tiettyyn suuntaan? Saan muiston? Jota muistelen tippa linssissä? Usko nyt jo että olen kyyninen etkä voi minua muuttaa. Vain minä itse voin minua muuttaa ja se toki voi tapahtua jonkun toisen avulla, mutta minä en nyt oikein jaksa uskoa että se joku olet sinä. Joten tehdäänkö niin, että........
Diagnoosi: Vaikeasti jakautunut persoonallisuus
Vastaukset 4
Vanhimmat
sinä kirjoittaja, kumman puolella olet, psykologin vai potilaan. Siis onko diagnoosi mielestäsi oikea?
Eräänä päivänä kävellessään metsässä mies törmäsi raivokkaaseen karhuun. Hän lähti juoksemaan, mutta tuli pian kallijyrkänteelle. Yrittäessään epätoivoisesti pelastaa itseään hän laskeutui köynnöksen varassa roikkumaan tappavan pudotuksen yläpuolelle. Roikkuessaan hän huomasi kaksi hiirtä, jotka ilmestyivät kallionkolosta ja alkoivat järsiä köynnöstä. Äkkiä hän huomasi köynnöksen varressa kasvavan mehukkaan villivadelman. Hän poimi sen ja heitti suuhunsa. Se oli uskomattoman herkullinen!
Lapsena sitä 'ihmettelee' kaikkea.
Nuorena sitä 'halveksii' kaikkea.
Aikuisena sitä 'tietää' kaiken.
Kunnes vanhuksena 'huomaa'
vain lapsen toimineen
oikein.
oliko toi tosi tarina susta?