Hei kaikki!.
Kaipaan kipeästi apua eräässä asiassa. En tiiä miten tästä tilanteesta pääsee eteenpäin ja sinuksi menneisyytensä kanssa sillä minulla on ollut viimeiset 13 V hyvin syvälle juurtunut viha - katkeruus ja suru 3 epäonnistuneesta ihmis-suhteesta jotka itse omaa ymmärtämättömyyttäni tai omaa syytäni olen pilannut - tuhonnut.. Minulla ei ole koskaan ollut elämäni aikana kunnon hyviä - reiluja ystäviä paitsi nämä 3 suhdetta joissa mulla pyyhki alkuun hyvin ja kaikki meni hiennosti kunnes mä pilasin - tuhosin kaiken ja nämä kaikki 3 suhdetta päättyi kuin seinään.. Syynä oli minun typerä ja ajattelematon käytös. Mä olen vasta jälkeenpäin tajunnut ,että nämä 3 ihmistä pitivät minusta aidosti silloin aikoinaan mutta eivät enään sen minun temppuiluni jälkeen. Kerron vähän alkuun vähän taustaani ja sitten näitä suhteita ja miten kaikki lopulta päättyi käsittämättömällä tavalla...
Tausta:
Minulla on ollu lapsesta asti kolme tosi pahaa asiaa jotka ovat pitkällä aika-välillä tehnnyt minusta vihaisen, surullisen, onnettoman ja katkeran!. Ensinäkin se että minä synnyin keskosena josta mulle jäi aika pahat niin fyysiset kuin henkiset vaikeudet joidenka takia en ole pystynyt samaan mihin muut.. Mm. en ole saanut olla terve ja normaali kuten muut, en ole työllistynyt kuten muut, En ole voinnut muuttaa omilleni asumaan koska aivovamman - ad/hd.n takia itsenäinen asumisen vastuu-asiat ja tuloni eivät riitä yksin-asumiseen.. En ole voinnut käydä normaalia peruskouluu en normaalia ammattikouluu ja normaalia työtä en ole saannut koskaan!. ADHD. sairauden ja oman tunne-herkkyyteni takia olen kokenut aina itseni sairaaksi ja huonommaksi kuin muut ja mulla on aina ollut huono oma-tunto ja kokenut itseni ulkopuoliseksi ja tuntenut ettei minulla ole olla oikeutta olla normaali ja hyväksytty ihminen.. Eli en ole koskaan pystynyt hyväksymään itseäni keskosena syntyneenä sekä sairaana - vammasena ihmisenä joka ei ole terve ja normaali kuten kaikki muut.. Lisäksi hyvin tunne-kylmä koti, vanhemmat, sukulaiset ja naapurin ihmiset ovat aina mua kohdelleet kuin roskaa tai rättiä. Aina olen saannut kuulla olevani tuhma, ilkee, vammanen ja ei-toivottu ihminen jota on kiva vaan haukkua, nöyryyttää ja lyödä.. Koskaan ei ole tullut kiitosta tai iloista sanaa mistään. Koskaan ei ole apua tai tukea saannut heiltä. On tullu usein tunne että olen tarpeeton roska jolla ei ole ihmis-arvoa eikä oikeuksia. Kaiken tämän lisäksi olen kokenut hyvin raakaa ja inhottavaa päivä-koti - koulu-kiusaamista ja pahaa syrjintää muiden ihmisten taholta. Koskaan ei tultu sanomaan kauniisti, ei pyydetty mukaan mihinkään, aina syrjittiin, ei hyväksytty porukkaan. Aina haukkumista ja porukan ulkopuolelle jättämistä.. Kukaan tyttö ei koskaan tarhassa tai koulussa osoittanut välittävänsä musta. He välittivät kaikista muista paitsi minusta. Koskaan ei ollut yhtään tyttöä joka ei pitäny - välittänyt musta.. Peruskoulun jälkeen olin aivan rikki ja pohjalla- Syvä suru, viha ja rakkauden tuska kuristi minua.. Se on siitä asti seurannut mua päivittäin koska minulla ei ollut koskaan mahdollisuutta purkaa - hajottaa sitä terapiassa tai vanhempien luona tai ystävien kun niitä ei ollut mulla tuohon aikaan... Tästä matka jatkui amistoon...
Suhteet:
Amistossa hyvän onnen - sattuman kautta mä sain 3 hyvää ystävää joidenka puheista mä näin heti että he todella pitivät - välittivät musta oikeasti. Mäkin pidin heidän seurastaan.. Kaikki meni hyvin aluksi kun olin löytänyt sielunkumppannit.. Mutta sitten kaikki muuttui yhtäkkiä enkä tiedä syytä..
Kun nämä kaverit alkoivat kertomaan omasta elämästään ja siitä et kuinka hyvin heillä oli lapsuudessa , koulussa ja elämässä ja mennyt ja kuinka olivat saanneet hyvän kumppanin, asunnon ja rahaa ja kuinka heillä on aina ollut hyvä elämä ja kuinka he amiston jälkeen muuttuvat omilleen asumaan pois vanhempien nurmista jne.. niin minä jotenkin muutuin ihmisenä täysin huomaamatta sitä... Minusta alkoi tulla paljon ärtyneempi, vittuuntuneempi, paha suusta, ilkeä, valehteleva jne.. Saatoin ilman selvää syytä suuttua - räjähtää jostakin asiasta, sanoa tosi pahasti jostakin, en voinnu kuunnella , sietää toisten puheita elämän onnesta jne.. muutaman kerran saatoin sanoa tosi rumasti ja ilkeesti ja heittää opiskelu-kämpästä pihalle, joskus saatoin hakkua heidät almimpaan helvettiin tai tehdä jotakin muuta rumaa... Aikaa myöten eristäydyin heistä ja halusin olla yksin jne.. Yksi kerrallaan he lopettivat suhteen tekstarilla sanomalla että välimme ovat ohi koska sun kanssa ei voi olla, sinä et ole minun arvoinen tyyppi en ansaitse sinua. Kukaan heistä ei ole tämän 13 V aikana ottanut muhun yhteytttä, ei kyselly kuulumisia tai edes halunnu selvittää syytä mun käytökselleni tai ilkeydelleni aikoinaan..
Mitä teen:
En ole 13 V päässyt irti surusta ja vihasta koska mä omalla käytösellä pilasin nämä suhteet jotka olisivat voinneet kestää ja tehdä onnellisen musta ku nämä aidosti välittivät musta mutta mä menetin heidät oman käytökseni vuoksi.. .
Kaipaan kipeästi apua eräässä asiassa. En tiiä miten tästä tilanteesta pääsee eteenpäin ja sinuksi menneisyytensä kanssa sillä minulla on ollut viimeiset 13 V hyvin syvälle juurtunut viha - katkeruus ja suru 3 epäonnistuneesta ihmis-suhteesta jotka itse omaa ymmärtämättömyyttäni tai omaa syytäni olen pilannut - tuhonnut.. Minulla ei ole koskaan ollut elämäni aikana kunnon hyviä - reiluja ystäviä paitsi nämä 3 suhdetta joissa mulla pyyhki alkuun hyvin ja kaikki meni hiennosti kunnes mä pilasin - tuhosin kaiken ja nämä kaikki 3 suhdetta päättyi kuin seinään.. Syynä oli minun typerä ja ajattelematon käytös. Mä olen vasta jälkeenpäin tajunnut ,että nämä 3 ihmistä pitivät minusta aidosti silloin aikoinaan mutta eivät enään sen minun temppuiluni jälkeen. Kerron vähän alkuun vähän taustaani ja sitten näitä suhteita ja miten kaikki lopulta päättyi käsittämättömällä tavalla...
Tausta:
Minulla on ollu lapsesta asti kolme tosi pahaa asiaa jotka ovat pitkällä aika-välillä tehnnyt minusta vihaisen, surullisen, onnettoman ja katkeran!. Ensinäkin se että minä synnyin keskosena josta mulle jäi aika pahat niin fyysiset kuin henkiset vaikeudet joidenka takia en ole pystynyt samaan mihin muut.. Mm. en ole saanut olla terve ja normaali kuten muut, en ole työllistynyt kuten muut, En ole voinnut muuttaa omilleni asumaan koska aivovamman - ad/hd.n takia itsenäinen asumisen vastuu-asiat ja tuloni eivät riitä yksin-asumiseen.. En ole voinnut käydä normaalia peruskouluu en normaalia ammattikouluu ja normaalia työtä en ole saannut koskaan!. ADHD. sairauden ja oman tunne-herkkyyteni takia olen kokenut aina itseni sairaaksi ja huonommaksi kuin muut ja mulla on aina ollut huono oma-tunto ja kokenut itseni ulkopuoliseksi ja tuntenut ettei minulla ole olla oikeutta olla normaali ja hyväksytty ihminen.. Eli en ole koskaan pystynyt hyväksymään itseäni keskosena syntyneenä sekä sairaana - vammasena ihmisenä joka ei ole terve ja normaali kuten kaikki muut.. Lisäksi hyvin tunne-kylmä koti, vanhemmat, sukulaiset ja naapurin ihmiset ovat aina mua kohdelleet kuin roskaa tai rättiä. Aina olen saannut kuulla olevani tuhma, ilkee, vammanen ja ei-toivottu ihminen jota on kiva vaan haukkua, nöyryyttää ja lyödä.. Koskaan ei ole tullut kiitosta tai iloista sanaa mistään. Koskaan ei ole apua tai tukea saannut heiltä. On tullu usein tunne että olen tarpeeton roska jolla ei ole ihmis-arvoa eikä oikeuksia. Kaiken tämän lisäksi olen kokenut hyvin raakaa ja inhottavaa päivä-koti - koulu-kiusaamista ja pahaa syrjintää muiden ihmisten taholta. Koskaan ei tultu sanomaan kauniisti, ei pyydetty mukaan mihinkään, aina syrjittiin, ei hyväksytty porukkaan. Aina haukkumista ja porukan ulkopuolelle jättämistä.. Kukaan tyttö ei koskaan tarhassa tai koulussa osoittanut välittävänsä musta. He välittivät kaikista muista paitsi minusta. Koskaan ei ollut yhtään tyttöä joka ei pitäny - välittänyt musta.. Peruskoulun jälkeen olin aivan rikki ja pohjalla- Syvä suru, viha ja rakkauden tuska kuristi minua.. Se on siitä asti seurannut mua päivittäin koska minulla ei ollut koskaan mahdollisuutta purkaa - hajottaa sitä terapiassa tai vanhempien luona tai ystävien kun niitä ei ollut mulla tuohon aikaan... Tästä matka jatkui amistoon...
Suhteet:
Amistossa hyvän onnen - sattuman kautta mä sain 3 hyvää ystävää joidenka puheista mä näin heti että he todella pitivät - välittivät musta oikeasti. Mäkin pidin heidän seurastaan.. Kaikki meni hyvin aluksi kun olin löytänyt sielunkumppannit.. Mutta sitten kaikki muuttui yhtäkkiä enkä tiedä syytä..
Kun nämä kaverit alkoivat kertomaan omasta elämästään ja siitä et kuinka hyvin heillä oli lapsuudessa , koulussa ja elämässä ja mennyt ja kuinka olivat saanneet hyvän kumppanin, asunnon ja rahaa ja kuinka heillä on aina ollut hyvä elämä ja kuinka he amiston jälkeen muuttuvat omilleen asumaan pois vanhempien nurmista jne.. niin minä jotenkin muutuin ihmisenä täysin huomaamatta sitä... Minusta alkoi tulla paljon ärtyneempi, vittuuntuneempi, paha suusta, ilkeä, valehteleva jne.. Saatoin ilman selvää syytä suuttua - räjähtää jostakin asiasta, sanoa tosi pahasti jostakin, en voinnu kuunnella , sietää toisten puheita elämän onnesta jne.. muutaman kerran saatoin sanoa tosi rumasti ja ilkeesti ja heittää opiskelu-kämpästä pihalle, joskus saatoin hakkua heidät almimpaan helvettiin tai tehdä jotakin muuta rumaa... Aikaa myöten eristäydyin heistä ja halusin olla yksin jne.. Yksi kerrallaan he lopettivat suhteen tekstarilla sanomalla että välimme ovat ohi koska sun kanssa ei voi olla, sinä et ole minun arvoinen tyyppi en ansaitse sinua. Kukaan heistä ei ole tämän 13 V aikana ottanut muhun yhteytttä, ei kyselly kuulumisia tai edes halunnu selvittää syytä mun käytökselleni tai ilkeydelleni aikoinaan..
Mitä teen:
En ole 13 V päässyt irti surusta ja vihasta koska mä omalla käytösellä pilasin nämä suhteet jotka olisivat voinneet kestää ja tehdä onnellisen musta ku nämä aidosti välittivät musta mutta mä menetin heidät oman käytökseni vuoksi.. .
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.