Palstalainen, onko sinut joskus raiskattu?

kerro-anonyyminä

Onko kumppanisi tai kaverisi joskus raiskattu? Miten pääsit/hän pääsi yli? Mitä tapahtui ja missä olosuhteissa? Kuka ja millainen oli raiskaaja, tunsitko hänet? Joutuiko hän vastuuseen teostaan?

47

315

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pihallatipunen

      Minua ei mutta ystäväni. Hän oli 16 v. (neitsyt) ja poika 19 v. Tyyppi asui samassa talossa kuin ystäväni, joka asui vanhempiensa kanssa. Poika pyysi meidät kylään (ihan selvin päin oltiin) ja jossain vaiheessa minä lähdin kotiin, ja sitä kaduin pitkään. Aika pian lähtöni jälkeen tyyppi oli käynyt ystäväni päälle ja raiskannut. Homman jälkeen oli kuulemma sanonut, että "tällaisia me miehet ollaan". Kyllä se vaikutti ystäväni miessuhteisiin myöhemmin. Vois sanoa, että alkoi lutkailemaan. Raiskauksesta hän ei tehnyt ilmoitusta ja tyyppi siis ei ikinä saanut mitään rangaistusta. Jälkikäteen ajateltuna olisi todellakin kannattanut tehdä ilmoitus. Mutta näin yli 30 v. myöhemmin jälkiviisastelu on turhaa.

      • Höpö-raiskaus

        Jaa alkoi lutkailemaan? Haiskahtaa vähän siltä että pääsi oikein kyrvän makuun tuossa ”raiskauksessa”.
        Eiköhän tuo muuten olisi reagoinut eri tavalla.


      • pihallatipunen
        Höpö-raiskaus kirjoitti:

        Jaa alkoi lutkailemaan? Haiskahtaa vähän siltä että pääsi oikein kyrvän makuun tuossa ”raiskauksessa”.
        Eiköhän tuo muuten olisi reagoinut eri tavalla.

        En selitä enempää mitä tuolla tarkoitin. Itse asiassa käsittää, että avauduin niinkin paljon ja varsinkin ku ei ole edes oma asia. Olisi pitänyt muistaa, että paskaa täällä vaan saa niskaan


      • puskanainen
        pihallatipunen kirjoitti:

        En selitä enempää mitä tuolla tarkoitin. Itse asiassa käsittää, että avauduin niinkin paljon ja varsinkin ku ei ole edes oma asia. Olisi pitänyt muistaa, että paskaa täällä vaan saa niskaan

        Tuollaisia kommentteja ne wannaberaiskarit kirjoittelevat. Älä välitä.


    • Kiltti-mies

      Exäni on raiskattu. Sanoin exalle, ihan oikein mitäs jätit minut paskan jännämiehen takia.

      • muistetaan

        Joo, olet peris kertonut tämän useasti jo palstalla:))))))))))))))))))))))))


    • itse-säästynyt

      Ystäväni raiskattiin 30 vuotiaana. Hän oli kavereiden (en minä) kanssa ravintolassa, asui melko lähellä, kävelymatkan päässä. Ravintolassa hän jo jutteli erään miehen kanssa, joka kertoi tuntevansa ystäväni tuttuja (ei niitä ketkä olivat ravintolassa) ja puheli heistä asialliseen sävyyn. Heillä oli yksi miespuolinen tuttu etenkin, kenestä oli juttua, ystävälleni jotain kaukaista sukua.
      Ystäväni lähti ravintolasta yksin, mutta mies ilmestyi taas jostain (oli seurannut) kun hän oli kotitalon luona ja sanoi, että hänen kännykkänsä akku hyytyi , voisiko hän tulla soittamaan lankapuhelimella kaverini luo yhden puhelun, että pääsee kotiin. Silloin kaikilla ei ollut kännyköitä vielä, kuten ei ystävällänikään. Ystäväni ajatteli, että tulkoon soittamaan, onhan mies tavallaan "tuttu" ja lähteköön sitten pois. Mies ei tuonut itseään mitenkään tykö eikä vaikuttanut olevan iskemässä.

      Heti kun ovi sulkeutui, mies hyökkäsi ystäväni kimppuun. Hän raiskasi tätä koko yön, repi vaatteet, pahoinpiteli, alisti henkisesti. Hän oli jonkun verran humalassa, mutta raiskaus onnistui, mies ei tosin lauennut. Sekin kai syynä miksi se kesti ja kesti. Jossain vaiheessa raiskaaja piti leipäveistä kaverini kaulalla. Silloin kaverini keksi esittää sairaskohtausta, että hänellä olisi epilepsia tms ja mies hämmentyi. Jossain vaiheessa mies sammui ja kaverini pääsi soittamaan apua.

      Mies pääsi pakenemaan avun tullessa eikä hän koskaan joutunut vastuuseen teostaan. Poliisi sanoi, että miestä oli syytetty aiemminkin samanlaisista teoista , mutta kaverini olisi pitänyt todistaa häntä vastaan eikä olisi saanut pestä jälkiä ennen poliisilaitokselle menoa. Mies oli aivan tavallinen suomalainen perheen isä, nuorin lapsi oli vielä äitinsä vatsassa. Mies uhkaili ystävääni niin hirveillä asioilla, ettei hän koskaan uskaltanut kertoa miehen teosta juuri kellekään vaan muutti pois asuinalueelta, Mies ei asunut kovinkaan kaukana hänestä ja hänellä oli jatkuva pelko, että mies tulee jossain kaupassa vastaan.

      Tällaisen tapauksen tiedän. Toisen ystäväni raiskasi hänen miehensä suhteen loppuvaiheessa. Ero siitä sitten tuli. Luonnollisesti.

    • Kyllä on. Joten jätän kertomatta ei kukaan tuttu vain näitä saalistajia netistä kun olin alaikäinen . On erittäin vaikea luottaa miehii ettei ne kohtele lapsia väärin. Olen sen vuoksi ylisuojeleva kuin taas vähän suojeva(antaa kokeilla rajoja, rajattomassa maailmassa)

    • Kerran yks naikkonen ihastu niin saatanasti sen jälkeen kun oltiin kuksittu..

      Mulla rupes kiristämään pantaa.


      Ois voinu tulla syyte kun tuo laki on vähän tollanen.. Naisen ei tarvi kuin mennä itku silmässä laitokselle. :D

      • Seutulassa

        Vuonna 2011 somali raiskasi minut Vantaalla osoitteessa Sokkakuja 1 I. Poliisi suojelee maahanmuuttajia.
        Onneksi ei ollut hormonit enää korkeimmillaan.


    • Puukkomukana

      Varmaan selittyy sinkkuja ja lapsettomuuskin. Pitäisi välttää kapakoita ja iltaelämääkin.

    • Aivanvarmasti

      Puukolla sohaisu auttaa varmasti. Puolustaisi tai hyökkää iske.

    • wanhaämmä

      Kysymys kuulostaa taas runkkumatskun keräämiseltä.

      • aloittajaa

        Olipas reilusti sanottu. Haen vain vertaistukea. itselleni tai jollekin muulle, sitä minun ei tarvitse kertoa.


      • wanhaämmä
        aloittajaa kirjoitti:

        Olipas reilusti sanottu. Haen vain vertaistukea. itselleni tai jollekin muulle, sitä minun ei tarvitse kertoa.

        Älä sinkut-palstalla. Täällä noille asioille vain runkataan. Ja senhän tiedätkin, kun et omaa osuuttasi avaa tuon enempää. Jos sinulla sellaista edes on.


    • Ei oo raiskattu, mutta on ahdisteltu.

      • kristallipallo

        Olet itse ahdistellut?


      • kristallipallo kirjoitti:

        Olet itse ahdistellut?

        En ole.


      • ahdistelun.merkit.mitkä
        3.14 kirjoitti:

        En ole.

        Minkä luet ahdisteluksi?


      • ahdistelun.merkit.mitkä kirjoitti:

        Minkä luet ahdisteluksi?

        Lääppimisen.


      • tunnista.piirteet
        3.14 kirjoitti:

        En ole.

        Lopeta sellainen toiminta ajoissa.


      • tunnista.piirteet kirjoitti:

        Lopeta sellainen toiminta ajoissa.

        Vedäpä trolli käteen.


      • Huomaaaja
        3.14 kirjoitti:

        Vedäpä trolli käteen.

        Älä ahdistele Pönttöneitiä.


      • Huomaaaja kirjoitti:

        Älä ahdistele Pönttöneitiä.

        Ahahahah!

        Oletko ru.kkari mustasukkainen?


      • Seuraaaja
        3.14 kirjoitti:

        Ahahahah!

        Oletko ru.kkari mustasukkainen?

        Lähestyt Pönttöneitiä vain kuolleen ruumiini ylitse.


      • Seuraaaja kirjoitti:

        Lähestyt Pönttöneitiä vain kuolleen ruumiini ylitse.

        Hyppään yli etten sotke kenkiäni vereesi.


      • puolustajaaa
        3.14 kirjoitti:

        Hyppään yli etten sotke kenkiäni vereesi.

        Kumpihan siinä makaa, mutta neiti ei ole sinun.


      • puolustajaaa kirjoitti:

        Kumpihan siinä makaa, mutta neiti ei ole sinun.

        Ahahahah!

        Olet melkoinen pelle mieheksi. Hakeutuisit hoitoon.


      • tietääjä
        3.14 kirjoitti:

        Ahahahah!

        Olet melkoinen pelle mieheksi. Hakeutuisit hoitoon.

        Hakeudun Pönttöneidin luo, koska hän on kultamuruseni ja puolustan häntä.


      • tietääjä kirjoitti:

        Hakeudun Pönttöneidin luo, koska hän on kultamuruseni ja puolustan häntä.

        Ehkäpä pääsemme teistä molemmista eroon palstalla. Perustatte perheen ja palstailu jää.

        Pönttis on ihan käypäinen hinta siitä että pääsemme sinusta palstaidiootista eroon.


      • turvaaaaja
        3.14 kirjoitti:

        Ehkäpä pääsemme teistä molemmista eroon palstalla. Perustatte perheen ja palstailu jää.

        Pönttis on ihan käypäinen hinta siitä että pääsemme sinusta palstaidiootista eroon.

        Minun on kysyttävä häneltä.


      • turvaaaaja kirjoitti:

        Minun on kysyttävä häneltä.

        Pönttis on ollut palstan ilmapiiristä niin huolissaan, että todennäköisesti uhraa itsensä palstan hyväksi.

        Teette liudan poikalapsia ja otatte koiranpennun.


      • tulevaaa.isä
        3.14 kirjoitti:

        Pönttis on ollut palstan ilmapiiristä niin huolissaan, että todennäköisesti uhraa itsensä palstan hyväksi.

        Teette liudan poikalapsia ja otatte koiranpennun.

        Kaksi poikaa ja kaksi tyttöä.


      • tulevaaa.isä kirjoitti:

        Kaksi poikaa ja kaksi tyttöä.

        Älä tee tyttöjä, ne ottavat vain jännämiehiä n.ssimaan itseään.


      • rakaaastaja
        3.14 kirjoitti:

        Älä tee tyttöjä, ne ottavat vain jännämiehiä n.ssimaan itseään.

        Pitää olla tyttöjä äidilleen avuksi.


      • rakaaastaja kirjoitti:

        Pitää olla tyttöjä äidilleen avuksi.

        Tyttöjen jännämiehet p.nevat äitiäkin.


      • leijonaaisä
        3.14 kirjoitti:

        Tyttöjen jännämiehet p.nevat äitiäkin.

        Suojelen perhettä kuin leijona perheen naiset ovat minun naisiani kukaan ei tee pahaa et sinäkään.


      • leijonaaisä kirjoitti:

        Suojelen perhettä kuin leijona perheen naiset ovat minun naisiani kukaan ei tee pahaa et sinäkään.

        Musta jännämies laittaa ison k.rvän sinunkin p.rsreikääsi.


      • naisen.rakaaataja
        3.14 kirjoitti:

        Musta jännämies laittaa ison k.rvän sinunkin p.rsreikääsi.

        Olet ehkä kokeillut minä en pidä sellaisesta sinä pidät miehen kosketuksista mutta kysy muilta en halua tehdä kanssasi sellaista minulle riittää Pönttöneiti.


      • naisen.rakaaataja kirjoitti:

        Olet ehkä kokeillut minä en pidä sellaisesta sinä pidät miehen kosketuksista mutta kysy muilta en halua tehdä kanssasi sellaista minulle riittää Pönttöneiti.

        Toivotaan että Pönttis uhraa itsensä palstan hyväksi.

        Huomaan kuitenkin että kilttinä miehenä olet kykenemätön puolustamaan itseäsi ja perhettäsi. Jännämiehet p.nevat tyttäriäsi, vaimoasi ja lopulta sinuakin.


    • Hyvältätuntuuaina

      Olen raiskannut hyvin usein.

    • viisvee

      syytetynä ollut romaali poika pääsi vapaaksi kun vetosi työpäivän vieneen kaikki voimat varat,

    • Ei ole raiskattu, mutta erinäisiä törkeitä lähestymisyrityksiä, ja oletuksia että nainen saa seksiä mieheltä niin halutessaan:
      - Suihkuhuoneeseen tunkeuduttu.
      - Munista tartuttu ilman lupaa.
      - Suutelemaan joku on väkisin yrittänyt.
      - Kainaloon väkisin tultu.
      - Härskejä puhuttu.

      Homoksi haukuttu sitten kun en ole moisesta ahdistelusta innostunut. Ei kunnollinen nainen noin lähesty miestä. Lutkaa en huoli.

    • On, kavereista en tiedä. Sukulainen on. Ajan kanssa asennoitumalla. Kukaan ei joutunut vastuuseen, vaikka ehkä olisi jälkeenpäin mietittynä ollut hyvä joutua.

    • Leenaneel

      Ystäväni raiskattiin kahdesti ja pahoinpideltiin useasti avioliittonsa aikana miehensä toimesta. Molempien voimakkaasta uskonnollisesta taustasta johtuen asia ei mennyt eteenpäin silloin. Myöhemmin ystäväni ymmärsi jättään uskon, miehensä ja uskovaiset ystävänsä. Edessä oli vuosien terapia, lääkkeet ja traumojen käsittelyt. Viimeisin raiskaus meni myös käräjille ja ex-mies sai tuomion.

      Kuka ei tiedä että uskon verhon takana on paljon perheväkivaltaa ja seksuaalirikoksia?

    • Asiat.käsitellyt

      Edellinen kumppani raiskasi usein. Sitten lapsena naapurin poika käytti hyväksi. Noista ajoista on kulunut jo 10 vuotta, joten nyt olen jo melko hyvin toipunut noista ikävistä kokemuksista.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe