Jos zoomataan kokoajan ulospäin

Pitäisi ensin tietää, että minkä muotoinen maailmankaikkeus on jotta asiaa kannattaisi pohtia.

Pääsääntöisesti ei tässä universumissa mitä tätä nykyä voidaan havaita. Pikkasen vajaat 14 miljardia vuotta sitten se saattoi ohikiitävän kosmisen hetken olla mahdollista, mutta siitä ei ole vähimpiäkään todisteita. Nykyisen tietämyksen perusteella mm. mustien aukkojen liepeillä valo kaartaa voimakkaasti, joten mielikuvituksellisen tarkasti suuntaamalla voisi hypoteettinen tarkkailija bongata itsensä tai pikemminkin enemmän tai vähemmän vääristyneen kuvansa jonkin uskomattoman lähellä olevan mustiksen tapahtumahorisontin reunamilta.
Suuressa mittakaavassa avaruus on laakea, mutta paikallisesti voidaan löytää gravitaatiolinssejä. Loputtomalla kärsivällisyydellä, raamatullista suuruusluokkaa edustavalla zoomilla ja muulla hypoteettisella tekniikalla varustettu tarkkailija voisi mielestäni nähdä jonkin itsestään heijastuneen "korvamerkityn" fotonin jossakin suunnassa.
Yksinkertaisin tapa aloittajan esittämään dilemmaan lienee juuri tarkoitukseen sopiva peili (tai useampi) soveltuvassa paikassa ja oikeassa asennossa. Se toimii tässä havaitussa universumissa varsin hyvin. Kosmiset peilit ja gravitaatioanomaliat ovat enimmäkseen tarkoitukseen soveltumattomia. Vastaan kuitenkin että on mahdollista. Onnistuu se jollakin tavalla, jos sitä todella halutaan. Tosin en väitä ymmärtäväni mitä aloittaja varsinaisesti tarkoitti, mutta oletan ettei hän halunnut käytettävän tavallisia peilejä. 😃

Einstein ihmetteli, jos kuljetaan valon nopeudella, tai nopeammin, nähdäänkö sitten oman itsensä niska. Eräänlainen kompakysymys vai mitä?

Jos tarkkaillaan laajenevaa maailmankaikkeutta 14 miljardin valovuoden etäisyydelle , alkuräjähdyksen hetkeen, zoomaamme alkupisteeseen.
Aina sama juttu kohdistammepa kiikarimme eteläiselle tai pohjoiselle tähtitaivaalle.

Näin sanoo maalaisjärki, järki joka ei hypoteeseillä hötkyile.