Tein myöhästetyn uudenvuodenlupauksen, tai vuositavoitteen. Listasin kaikki tutut ja puolitutut naiset, joita yritän vuonna 2019 päästä panemaan. Listallani on 17 nimeä. Suurin osa hyvännäköisiä, muutama keskinkertainen, kaikki kuitenkin normaalipainoisia tai hoikkia. Kohteistani kaksi on naimisissa, kolme tai neljä tietääkseni seurustelee. Listan ikähaitari noin 20-45.
Osa kohteista on minun tasooni nähden luultavasti liian kauniita, mutta tavoitteethan pitääkin aina laittaa yläkanttiin. Ja toisaalta yksi näistä kaikkein kauneimmista naisista on sellainen, jonka kanssa olemme jo humalaspäissämme juhlissa imutelleet. Pari muuta vaikuttaa ainakin jonkin verran kiimaisilta minua kohtaan. Realistisesti ajateltuna voisin saada pillua viideltä, puolet listasta olisi jo erittäin hyvä tulos.
Raportoin sitten tänne tavoitteiden toteutumisesta. Metsästystorvet soimaan ja jahti alkakoon!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ja saldo tulee olemaan nolla.
On hyvä tiedostaa realiteetit heti kärkeen ja säästymme nololta rapparilta.