Heip,
Osaako joku selittää, mitä tarkoittaa pistemäinen kappale? Ja toisaalta, mikä ei ole pistemäinen kpl?
Kiitos! :)
Pistemäinen
5
407
Vastaukset
- omakäsitys
Pistemäinen lienee jotain olemattoman ja pallon välimailta. Fyysisenä kappaleena ehkä korkeintaan yhden molekyylin kokoinen.
Kyseessä on teoreettinen malli, jossa kappaleen koko massa kuvitellaan olevan yhdessä pisteessä. Esimerkiksi planeettojen ratoja voi tarkastella näin. Esimerkiksi tarkastaltaessa vuorovesiä, ei maata voi olettaa pistemäiseksi kappaleeksi.
- pointParticle
En löytänyt suomenkielistä määritelmää nopasti selatessa
https://en.wikipedia.org/wiki/Point_particle
siitä puhutaan, muttei määritellä - oleta.pyöreä.lehmä
Pistemäinen tarkoittaa sitä, että laskuissa ei oteta huomioon kappaleen massan tai varauksen jakautumista laajemmalle alueelle. Kun lasketaan niin tiedetään että etäisyys kyseiseen kappaleeseen on aina etäisyys siihen yhteen pisteeseen. Ei siis jouduta miettimään sitä, miten kauempana ja lähempänä olevat reunat kappaleesta vaikuttavat asiaan vaan oletetaan että kaikki massa (ja varaus) on kappaleen massakeskipisteessä.
Oletukseen kuuluu myös se, että ei yritetäkään laskea esimerkiksi kappaleen tiheyttä. Kun pisteen halkaisija on nolla niin pistemassan tiheydeksi tulisi ääretön.
Tämä pistemäisyys on osa insinöörin/opiskelijan/fyysikon työkalupakin vakiovarustusta. Toinen on "Oleta pyöreä lehmä" eli jos putoavasta tai muuten liikkuvasta ja ilmanvastusta kokevasta kappaleesta ei ole muuta tietoa niin sitä käsitellään ikäänkuin se olisi pallo. - hgjhgjhgjg
Pistemäisellä "kappaleella" on nolla avaruudellista ulottuvuutta. Sillä on vain sijainti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla4651351- 641126
- 61852
- 61815
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18757Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k100723- 72704
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49681- 30677
- 62664