Miksi Jumala sallii kärsimyksen?

Missäolitsilloin

Joku nörttinero tekee tietokepelin. Hän kehittelee peliä kauan, keksii aina uusia sääntöjä ja loputtomasti yksityiskohtia. Lopulta peli on niin suuri ja monimutkainen, ettei kenelläkään pelaajalla ole mahdollisuutta hallita sen kaikkia sääntöjä eikä enää edes tietää, mihin pelaaminen johtaa. Pääasia on vain pysyä pelissä mukana. Vain pelin tekijä hallitsee neroutensa ansiosta pienimmätkin yksityiskohdat. Sääntöviidakko tulee niin sakeaksi, että pelin tekijä luopuu toivosta laatia ohjekirjaa tai sääntökokoelmaa, joka olisi pelaajille ymmärrettävä. Hän päätyy osoittamaa vain pääsäännöt, joita pelaajien on pyrittävä noudattamaan. Pelin tekijä joutuu kuitenkin tekemään pelaajan näkökulmasta käsittämättömiä poikkeuksia pelin kuluessa. Ne ovat käsittämättömiä pelaajille, jotka kokevat ne epäloogisiksi, mutta pelin luojan kannalta kaikki on loogista ja palvelee pelin kokonaisuutta. Käsitteet hyvä ja paha, kärsimys ja nautinto ovat vain pelin sisäisiä käsitteitä. Nekin pelin luoja on luonut. Pelaaja ei voi tietää, mikä on oikein, mikä väärin, muuten kuin pelin luojan antamien ohjeiden mukaan. Pelaajalle hyvä on se, minkä luoja on sanonut olevan hyvää.

Allegoriaa voi kehitellä vielä eteenpäin niin, että Luoja huomasi tehneensä virheen antaessaan ensimmäisen ohjekirjan: Vanhan Testamentin. Sen ohjeet olivat sittenkin liian yksityiskohtaisia ja johtivat pelaajien kesken vain riitoihin. Siksi Luoja loi myös armon käsitteen ja yksinkertaisti sääntöjä. Hän supisti ilmoituksensa kahteen sääntöön: lähimmäisenrakkauteen ja armon vastaanottamiseen.

9

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Missä olin silloin?
      Minä olin silloin Isäni kanssa ja jostain? syntyi mieleeni hullu ajatus että haluaisin pärjäillä omin avuin.

      Raamatussa tämä on kerotu kuvaannollisesti "Adam halusi tehdä Eevalle mieliksi ja söi tiedon puusta vaikka siitä oli varoitettu."
      Mooses. 2:21 Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja

      Onnekisi kaikenkattava tietoisuus oli jo suunnnitellut vastauksen tähän hulluun toiveseen. Se toive toteutui vasta kun ensin Adam oli nukutettu jotta voitiin siinä unessa kuvitella erillisyys jonka symboli on Eeva kuten Mooses 2.21 kertoo

      Ja hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?"
      3:12 Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin."
      3:13 Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin.

      Siitä alkaen on aina toistettu että syyllinen on toi kaveri tai Jumala kuitenkin aina joku muu kuin oma ajatus.
      Niin että pärjäillään tässä omin avuin ja ihmetellään kuka on syyllinen, Kielletään että mitään muuta ei ole kuin oma ajatus ja kiroillaan miks se oma ajatus tuottaa jumalattoman syyllisyyden? Onneksi selitys löytyy, syyllinen on kaveri ?? siis minun ajatukseni on kaverin syy? tai jumalan.
      Jumala sallii sen

      Tee syyttämättäjättämispäätös vaikka vain kokeeksi, ja katsele ilman syyllisyyttä

    • Siis Aadam oli unessa kun Eeva luotiin, misään ei kerrota että laajemmin ketään olisi herätetty

      " Mooses. 2:21 Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja.... "

    • Tiedossa

      NYKYINEN   KULTAINEN  VASIKKA. SEURAKUNNISSA?

      SENTÄHDEN   RAKKAANI,  PAETKAA   EPÄJUMALANPALVELUSTA.

      2.moos.15:24-26.  Niin kansa napisi Moosesta vastaan ja sanoi;  "Mitä me juomme?"
      25.  Mutta hän huusi Herran puoleen;  ja Herra osoitti hänelle puun,  jonka hän heitti veteen,  ja vesi  tuli makeaksi. Siellä hän antoi kansalle lain  ja oikeuden,  ja siellä hän koetteli sitä.

      26.  Hän sanoi;  "Jos sinä kuulet   Heraa, Jumalaasi, ja teet mikä on oikein hänen silmissäsnsä, tarkkaat hänen käskyjänsä ja noudatat kaikkea hänen lakiansa, niin minä en pane sinun kärsittäväksesi yhtään niistä vaivoista, jotka olen pannut egyptiläisten kärittäviksi".
      2.moos.32:1.  Mutta kun kansa näki, että Mooses viipyi   eikä  tullut  alas  vuorelta,  kokoontui kansa Aaronin ympärille ja sanoi hänelle;  "Nouse,  tee  meille  Jumala,  joka käy  meidän  edeltämme. Sillä  me  emme  tiedä  mitä  on  tapahtunnu  Moosekselle,  tälle miehelle  joka  johdatti  meidät  Egyptin maasta."
      Apt. 7:39-42.  Mutta häntä meidän isämme eivät tahtoneet totella,  vaan  työnsivät hänet pois ja kääntyivät  sydämessänsä  jälleen Egyptiin,
      40.  sanoen Aaronille;  'Tee  meille  Jumala,  jotka  käyvät  meidän edeltämme,  sillä  me  emme  tiedä,  mitä on tapahtunut Moosekselle, hänelle, joka  johdatti meidät Egyptin maasta'.
      41.  Ja tekivät  niinä  päivinä  vasikan  ja toivat uhreja  epäjumalalleen  ja riemuitsivat  kättensä  töistä.

      1kor.10:1-7.  Sillä minä en tahdo veljet,  pitää teitä tietämättöminä siitä,  että  isämme  olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
      2.  ja saivat kaikki kasteen Moosekseen  pilvessä ja meressä
      3.  ja söivät kaikki samaa hengellistä  ruokaa
      4.  ja joivat kaikki   samaa  hengellisetä  kalliosta,  joka heitä seurasi;  ja se kallio  on Kristus.
      5.  Mutta  useipiin  heistä  Jumala  ei  mielistynyt,  koskapa he hukkuivat  erämaassa.
      6.  Tämä tapahtui  varoittavaksi  esimerkiksi  meille,  että  me  pahaa  himoitsisi,  niinkuin he himoitsivat.
      7. ÄLKÄÄ myöskää   ruvetko  epäjumalanpalvelijoiksi  kuten  muutamat  heistä, niinkuin  kirjoittu  on;  "Kansa  istui  syömään ja juomaan,  ja he nousivat iloa pitämään".
      11. Tämä  mikä tapahtui  heille,  on esikuvallista  ja kirjoitettu  varotukseksi   meille,  joille  maailmanaikojen   loppukausi  on tullut.
      12.  Sentähden,  joka  luulee  seisovansa,  katsokoon,  ettei  lankea.
      13.  Teitä  ei ole  kohdannut  muu kuin  inhimillinen  kiusaus;  ja Jumala on  uskollinen, hän ei salli   teitä  kiusattavan  yli  voimienne,  vaan salliessaan kiusauksen hän  valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.
      14.  SENTÄHDEN,   RAKKAANI  PAETKAA  EPÄJUMALANPALVELUSTA.
      15. Minä puhun  niinkuin  ymmärtäväisille;  arvostelkaa  itse, mitä  minä sanon.
      16. Siunauksen  malja,  jonka  me  siunaamme,   eikö  se ole  osallisuus  Kristuksen  vereen?   Se  leipä,  jonka  murramme,  eikö  se ole osallisuus Kristuksen  ruumiiseen?
      17. Koska  leipä  on yksi,  niin  me  monet  olemme  yksi  ruumis;  sillä  me  olemme  kaikki  tuosta  yhdestä  leivästä  osalliset.
      1.kor.12:11-13.  Mutta  kaiken tämän vaikuttaa   yksi  ja  sama Henki,  jakaen kullekin  erikseen  niinkuin tahtoo.
      12. Sillä  niinkuin  ruumis  on yksi  ja siinä on  monta jäsentä,  mutta  kaikki  ruumiin  jäsenet,  vaikka niitä on monta,  ovat yksi ruumis, niin  on  Kristuksen;
      13. sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä  kastetut  yhdeksi  ruumiiksi,  olimmepa juutalaisia tai  kreikkalaisia,  orjia  tai  vapaita,  ja kaikki  olemme  saaneet  juoda  samaa  Henkeä.

      SENTÄHDEN.   RAKKAANI,   PAETKAA   EPÄJUMALANPALVELUSTA.
      RAAMATTU  EI OPETA NÄITÄ  HARJOITUKSIA.
      Raamatun ohi opettaminen. Nykyinen Jumalanpalvelus käytäntö on epäjumalan palvelemista.
      Kolminaisuutta ei mainita.  Joulu, ei ole raammatussa, Luther ei löydu, uskontunnustukset on ihmisoppeja. Riidat eri seurat. Keskinäinen rakkaus.
      Jumalan, Henkeä, vailla olevat toimitukset.

      Minä kirjotan niinkuin on kirjoitettu puhun niinkuin on kirjoitettu.
      En puhu mitään mitä ei ole kirjoitettu.   Kirjoitan mitä on   kirjoitettu  Jumala sen todistaa.

      Raamatun sana on niinkuin pilleri kun lukee sanaa ja uskoo,  on ottanut pillerin siihen asiaan kukaan ei tiedä miten pilleri auttaa mutta tehoaa kuitenkin. Jumala sanoo sanassaan minä ole teidän parantajanne  niikuin myös pitää kaikista asioista huolta samalla lailla. Egyptistä lähtiessään Jumala on pitänht meistä huolta.

    • toisetmaksaa

      Oliko tämän pelin kehittäjän nimi lestasipilä.

    • VoiHerraJessusPerkele
      • anonyymi_eUV

        lesta sipilä sai rautaruukilta lahjaksi 30Mmk lainan, siitä sen vajakin rahat tuli.


      • VoiHerraJessusPerkele

        Voidaan tulkita tai ymmärtää Raamatusta, että ilman Jumalaa ei ole mitään tapahtunut. Jumala on henki, ihminen on liha. Mutta lihako toimii itsekseen.

        1.Mooseksen kirja:
        6:3 Silloin Herra sanoi: "Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta."

        Johanneksen evankeliumi:
        6:63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.

        1.Timoteuksen kirje:
        6:13 Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua,

        Johanneksen evankeliumi:
        15:1 "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
        15:2 Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
        15:3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
        15:4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
        15:5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.

        - Mitään tehdä, edes syntiä.

        Jesaja:
        45:7 minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän.

        Juudaan kirje:
        1:4 Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.

        - Jobin kirjassa Jumala tunnusti tehneensä vääryyttä Jobille. Sama vääryydentekijä Jumala roikkui ristillä sovittamassa syntejä? Ihmisluontonsa osalta Jeesus oli viaton, mutta jumaluutensa osalta sama syyllinen ja vääryydentekijä kuin Jobin kirjassa. Syyllinen (Barabbas Jumalan kuvana) päästettiin kuin koira veräjästä, ja viaton (Jeesus-roolin ihminen) tuomittiin.


    • Herätykseksi

      Ihmisten elämä kun on sitä; "sitä saa mitä tilaa". Kaikille hyväksi Oikeuden mukaisuuden Lainalaisuutta.

      Hyvästä ja oikeasta (Raamatun UT opetusten ja ohjeden muakisesti) elämisestä ja toimimisesta, niitä kaikille hyväksi seuraamuksia, ja niin oikein eläville kullekin turvallista ja turvattua, kaikinpuolista hyvinvointi elämää ja tulevaisuutta. Niissä kun on Jumalan sinaus ja varjelus,

      Raamatun UT vastaisesta, = KAIKKI muu muulla tavalla elämisestä ja toimimisesta niitä, SYYSTÄ tuomioksi, pahaksi / kärsimyksiksi ja VALTAVIKSI turhiksi menetyksiksi ja sodiksi ym. hirvittävyyksiksi, pahaksi seuraamuksia. Joita tuomioksi / pahaksi seuraamuksia, lähes KAIKKI ihmisten sairaudetkin on!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1442
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      56
      849
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      683
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      680
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      333
      651
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      644
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      72
      609
    Aihe