Voisivatko kyseisen lauseen takana seisovat henkilöt tulla vaikkapa Kittilän K-kaupan eteiseen seisomaan sanojensa takana, vaikkapa varttitunnin ajaksi? Kertokaa päivämäärä ja kellonaika. Uskoisin että tapahtuma olisi suosittu!!
Mitään ette voi
26
<50
Vastaukset
- IsoA1955
"Mitään ette voi" porukka ei ole vastuunkantaja porukkaa. He ärhentelevät kun ovat enemmistö. He uhkailevat ja pyrkivät vähätelemään kun tuntevat olonsa turvattomakaksi. He juoksevat jonkun selän taakse turvaan ja piiloon. Suoraselkäisiksi vastuunkatajiksi heistä ei ole.
Ilmeisesti Kittilän tarina kulki näin:
- Kittilässä oli kukkulan kuningatar, Palosaari tai -et, ja muitakin. Nämä muut tunnetaan laajemmin lempinimellä "sutkit".
- Kittilä valitsi jostain syystä, ehkä erehdyksestä, suoraselkäisen ja asiansa osaavan
kunnanjohtajan, Mäkelän.
- Kuheruskauden loputtua Palosaaret poltivat päreensä ja sutkit lähtivät manooveriin mukaan.
- Sutkilaumaa seurasivat tyhmyyksissään joo joo miehet ja naiset.
- Kittilässä on myös suoraselkäisiä luottohenkilöitä, mutta he jäivät valitettavasti vähemistöön.
Loppu onkin surullista Suomalaista kuntapolitiikan historiaa. Hyvää tässä on se, että mätäpaise on avattu. Saadaanko se desinfioitua on vielä epäselvä. Mutta mahdollisuudet on esimerkiksi seuraavissa vaaleissa.
Loppuun totean erillisenä asiana, että hienoja huomioita Kittilä24:n kirjoitaneen "Ukkotuomarin" kanssa olen eri mieltä kokemuksesta ja nuoruudesta. Itsellänikin on jo maileja sen verran takana, että jos muuta ongelmaa kuin nuoruus ei ole, niin tämä ongelma korjaantuu varmuudella. Mutta jos on sutki, niin sitä ei saa korjattua edes linnatuomiolla, Sutkit pysyy sutkeina vaikka voissa paistaiai.
Tuomiopäivää odotellen. - entiedäkuullutolen
Miten sertifigaatit yrityksissä: Esperi Care on nyt tapetilla asiasta ja eikö Kittilässä ole joku ympäristäsertifikaatin saaja. Ovatko anasainneet nuot firmat? sertifikaattinsa ?!
- Että...silleen
Ne serfikaatit saa kun laittaa muutaman tonnin euroja riviin. Kuunnellaan konsulttia joka lukee paperilta mitä pitää tehä ja sitten istutaan pitämässä koulutusta. Pitää muistaa vastata niinkuin papereissa on. Silloin yritys saa käyttää " logoa" jonka ainakin muutama yrittäjä tuntee 😎
- Logorintaan
Että...silleen kirjoitti:
Ne serfikaatit saa kun laittaa muutaman tonnin euroja riviin. Kuunnellaan konsulttia joka lukee paperilta mitä pitää tehä ja sitten istutaan pitämässä koulutusta. Pitää muistaa vastata niinkuin papereissa on. Silloin yritys saa käyttää " logoa" jonka ainakin muutama yrittäjä tuntee 😎
Juuri näin. Laittaa vain rasti ruutuun. Tämän takia myös PP hankki sertifikaatin juuri kun sai syytteet päälle ympäristörikoksesta. Minäkin voin hankkia muutamalla satasella itselleni sertifikaatin ja sitten lajitella banaaninkuoret omaan laatikkoon. Logoa voin sitten riiputtaa vaikka rinnuksissa.
- anonyymi_Q2f
Mie saatan vain tulla Kaisaniemen K-supermarketin eteiseenki. Ei tarvi valtaosan kommentoijista vaivautua Kittilhän tulla.
- Kelontekemä
Syytettyjen seläntakkaa sitä on hyvä huuella, ko ei ole sitä pelkoa että itte
joutuu maksumieheksi
- Anonyymi
Perussuomalaiset on entistä selvemmin suosituin puolue, kertoo Ylen uusi puoluekannatusmittaus.
- Anonyymi
Ja sinä uskot tuon!
- Anonyymi
Oppositioon jääneet perussuomalaiset ja kokoomus eivät sulata sitä, että arvovaltainen puhemiehen paikka on menossa eduskuntavaaleissa neljänneksi jääneelle ja vaaleissa rökäletappion kärsineelle keskustalle.
Puhemieheksi on nousemassa pitkän linjan keskustalaispoliitikko, ex-pääministeri Matti ON TÖRKEÄÄ SYRJINTÄÄ PERUSSUMALAISIA KOHTAAN!- Anonyymi
Ehkä syynä on äidinkielen oikeinkirjoitus. Perussumalaisista ei vaan ole ko. tehtävään. Perussumalaiset on pätevöityneet muilla elämän osa-alueilla.
- Anonyymi
Katsokaapa vaan, jonkin vuoden kuluttua met hallitsemme teitä kuten ennenkin. Mitenkähän kantelijoille silloin käy?
- Anonyymi
PR se siellä uhoo. Opettele vaan puotipuksun hommat. Sinne sovit paremmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PR se siellä uhoo. Opettele vaan puotipuksun hommat. Sinne sovit paremmin.
Niin tekee. Haaveillahan aina voi-Kiva on varmaankin muistella "vanhoja hyviä aikoja". Kittilän rikoksia selvitellään oikeudessa vielä vuosikausia. Siinä ehditään käydä vaali jos toinenkin. Kumma on jos äänestäjät tälle rikollisluonteiselle sutkiporukalle jatkossa valtakirjan antaa.
- Anonyymi
Sieltä se taas tuli. Kiristystä uhkailua ja pelottelua. Kuin suoraan jostain mafia-leffasta?
- Anonyymi
Sutkit on koko ajan kiistäneet totuuden. Nyt kun on näköpiirissä on että tappio tulee, niin yritetään vielä isotella. Vanhalla vallalla ei ole enää muuta jäljellä kuin suuri häpeä. Nöyryys tulee sitten aikanaan kun tulevia korvauksia maksellaan.
Miten voi hommat munata näin totaalisesti kuin sutkit tekivaät? Käsitämätöntä. - Anonyymi
SE ON KITTILÄN LAKI!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SE ON KITTILÄN LAKI!
Suomen laki se on voimassa sielläkin. Turhaa uhoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SE ON KITTILÄN LAKI!
Hei haloo, herää jo Kittilän urpo.
VM on kummonnut Kittilän lain jo vuosi takaperin.
"Valtiovarainministeriö on päätöksellään 19.6.2018 VM/2016/00.02.07/2017 päättänyt pidättää päätöksessä mainitut Kittilän kunnan luottamushenkilöt liitteessä 1. mainituista luottamustoimistaan siihen saakka, kunnes kyseisiä luottamushenkilöitä vastaan nostetut syytteet on käsitelty lainvoimaisella tuomiolla toimivaltaisessa tuomioistuimessa."
Ette maha mittään!!! Tuomiot tulee.
- Anonyymi
pas.ka_on_pas.kaa
Suoraselkäisyyttä... kiinteistögryndausta kunnan piikkiin aletonttihinnoillako ja kun ei etene niin tutkintapyyntötehtailuja. No, yhden sortin asianajoetiikkaahan se on tuommoinenkin. Käpykaartilaiset ja niiden jälkipolvet tuntuu olevan sitten innoissaan kun pääsee jonkinkaan laista valtaa sivussa näyttämään, vaikka sitten vähäistäkin.
Kaiken kaikkiaan todella omituista toimintaa kun kunnanjohtaja lähtee paskomaan kuntansa elinkeinoelämää, kieroilla asianajotutuillaan avitettuna. Käpykaartilaisrintaman ymmärtää että net on sitä omaa pas.kaansa julistamassa aina paikan tullen - sitähän tämä sakki on aina tehnyt - , mutta että kunnanjohtaja lähtee tuollaiselle tielle.
Se on jotakin aivan käsittämätöntä ja kertoo jotain tästä ajasta ynnä ihmisistä siinä, millaisia ne on ja millaisiksi ne on tulleet.
Nettimätösittiäisiä ja aktivisteja joka hornan tuuttiin jotain pas.kaismiään julistamassa - ketähän tuokin käräjien kuukausitolkuksi jumittaminen loppujen lopuksi hyödyttää, ei ketään tavallista kansalaista ainakaan.- Anonyymi
Tuomiot tulee ’Pistepirkko’!
Voisit perehtyä vittuunuksissas’ tuohon äidinkieleen!!😂😂😂
- Anonyymi
Te käpykaartilaispataljoonan vasemistolaiset jäkeläiset olette pilanneet Kittilän mainen!
- Anonyymi
’Vasemistolaiset’ Jäkeläiset — mainen!!!!
Kun ei osaa kirjoittaa—- 👹👹 - Anonyymi
Tässä näette kittiläläisten kommunistien jäkeläisten ajattelun suhteettomuuden: Kun puolet kittiläläistä naisista osallistui vuosia miestensä käpykartilaiseen isänmaan petturuuteen, se on heidän mielestään yhtä pieni asia kuin yhden "e":n kirjoitusvirhe !!!
BUUUHHHHAHHHAAA
- Anonyymi
Taitaa tuomiota odottavaa "kepulia" ottaa pattiin. Toivotaan kuitenkin kunnon korvausvastuita ja mahdollisimman suuria oikeudenkäynti kuluja niin maailma pelastuu hih hih hoh
- Anonyymi
Nämä isänmaan petturit eivät saaneet tuomioita?
- Anonyymi
Eikö niistä 18 petturista suurin osa kohtapuoliin tuomion saa. Touhu Tonberg ja Päivikki ovat jo saaneet ja Jouni jännää kuinka käy.
Ja mitään eivät voi!!!
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502244Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖25988Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82952Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914- 68873
Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt54853Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me121842Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10773vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22753Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49749