Aina en ole varma, onko minusta tähän maailmaan. Kun oma tuskani ja ihmisten julmuus itseään ja toisiaan kohtaan kouraisevat niin, että koen rusentuvani kasaan, kysyn: “Miksi olen täällä, jos kaikki tuntuu näin paljon?” Ja sitten kun rajaton ilo täyttää jokaisen soluni pienistä päivän aikana tapahtuneista asioista, tuntuu, että hajoan atomeiksi pelkästä olemassaolon onnesta, kiitän, että saan kuitenkin kokea tämän kaiken ihan tavallisina päivinä.
Minulta on mennyt kauan sen hyväksymiseen, että minulla on harvinaisen voimakkaat tunteet, vahva intuitio ja todella herkkä fyysinen keho, joka ylikuormittuu todella helposti vaikkei se näy päällepäin.
Monesti tuntuu, että olen jaksanut vain sisäisen maailmani ja mielikuvitukseni avulla. Ne ovat tarjonneet minulle suojan, johon olen vetäytynyt lapsesta asti. Sieltä olen kömpinyt takaisin ihmisten ilmoille aina silloin, kun on ollut sen aika.
Ja sitten kun tulee hetki, että kauhu ja paniikki iskee, tulee hetkessä paksu suojapanssari ympärille peittäen minut suojaansa. Katselen maailmaa sieltä panssarin rakosesta hiljaa, ympäristöäni seuraten, ajatellen ja miettien. Olenko ikinä valmis, tarpeeksi vahva tai mitään muutakaan? En usko.
Hyvää yötä näillä mietteillä, maailma on jotain
Jotainmietteitäiltaan
anonyymi_qcU
2
53
Vastaukset 2
- kaislatuulessa
Kiitos kun kirjoitit. Tavoitin sinun oloasi.
Levollista yötä.
🌾 Hienosti pärjäät. Arvosta noita ominaisuuksiasi sillä ne ovat olleet itselleni myös tärkeitä. Niillä selviää pitkälle.
Kuitenkin miehen aivoinfarkti ja nuoremman pojan kuolema ovat asioita joita en yksin pystynyt käsittelemään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471023
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha114972Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63758PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49547- 42519
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33501- 63473
- 22427
- 13411
Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt157375