Ei säälin pilkahdusta

vanhuspilkkaa

15 vanhusta on kuollut ja tietysti moni vaiettu kuolema lisäksi. Eduskunta käsittelee asiaa mutta ei hätkähdä. Murha onkin näköjään itsemurha eikä puolueille kuulu. Normi-ihminen olisi kyllä hiljentynyt ja pitänyt muistohetken ennen työn alkua.
Vaan puolueilla ei ole joukkomurhan käsittelyssä syytä tunteiluun.Jos liikenteessä kuolee omasta syystään muutama niin asiaa tutkitaan ja mitataan merin mitalla mutta kun itse ovat syyllisiä niin ei mitään. Vallan lehdessä jopa yritetään kehittää sopivaa eutanasiaa vanhusten varalle kuten Karjalaisessa tehtiin.Puolueiden rahoittaja ja vaalirahalla retostelevat pitävät valittujensa puolta loppuun asti voitonhuumassaan.Saa nähdä mitä kansa sanoo vaalipäivinä.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puntarpää

      Kurjaa on sorretun elämä. Minä olin vierailemassa sukulaisen luona houtokodissa Lapissa. Paikkakunnan poromiehet ja muut kepulit näkyivät ajelevan mersuilla eli ilmeisesti olivat päässeet osingoille hoivabisneksestä ainakin alihankkijoina. Minä katson taivaalle Lapin ja Keski-Pohjanmaan ristuksen Laestadiuksen hengessä ja totesi 'Herra Jumala taivaalla, milloinhan tästäkin päästään!'.

      • Kävitkö Inarissa? Siellä ylivoimaisesti suurin puolue on kokoomus, ja poromiesten enemmistön sanotaan muuallakin kannattavan kokoomusta.


      • Työhön-taistohon
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Kävitkö Inarissa? Siellä ylivoimaisesti suurin puolue on kokoomus, ja poromiesten enemmistön sanotaan muuallakin kannattavan kokoomusta.

        Tuskinpa oikeaa kapitalistia Vapaavuorta kannattavat. Vapaavuori olisi hyvä toveri ilman etelärannikon työläisten tuottamasta lisäarvosta ottamaansa osuutta. Porotalouden, maatalouden ja yritystukien lopettamisella riisto loppuisi jokaisen saatua etelärannikolla puhtaasti satatonnia käteensä. Trumpin muurin tyyllisellä seinällä voidaan pitää kepulandian asukit poissa. Janilla on edessään sote ja tulonsiirrot Uudeltamaalta muihin maakuntiin, jos ei liittoudu oikeiden työläisten kanssa.


      • Turhaanko_huolissani

        Lars Levi Lestadius on oikeasti vain Lapin ihmisten profeetta. Silloinko lestadiolaisuus meni etelään, se muuttui? Esikoiset, pikkuesikoiset ym. Tornionväylän lestaatialaiset olit Ihmisiä.


    • lahtarien.perilliset

      Lahtarien perinne elää vahvana maamme oikeistossa!

      • kepuhuutaja

      • Juutas-käkriäinen

        Mitään lahtareita olleet. Pientilalliset ja entiset mäkitupalaiset ja torpparit sitä huutolaisuutta harrastivat. Valkoisissa olleet tulevat isännät antoivat yleensä siittäjänsä mädäntyä nurkkaan.


    • Kangol

      Outoon valoon joutuvat Kaikkosen puheet.

      Attendon uuden hoivakodin toiminta keskeytettiin vain kuukauden jälkeen – HS: 6 asukasta kuollut, syitä selvitetään

    • joutaa_multiin

      Älä sääli keskustaa, äänestä keskusta ulos puoluekartalta.
      0 kannatusta keskutalle.

    • Talavetkesätsaunqtjakqik

      Eipä ne demaritkaan lopetuspiikkiä hyväksy. Lin on helppo hurskastella, koska tietää ettei koskaan Lex Eutanasiaa tule allekirjoittamaan. Paskavaipoissa makaavalla vanhuksella jonka hautajaisiin ei kukaan edes tule tienataan tuhansia euroja kuukaudessa.

    • Kauhistuin tapauksista, todella! Attendon alavudella keskeytetään, 6 asukasta kuollut kuukauden aikana! =( =( =( .

      Että näin käy, oli arvattavissa että kuolemia tulee, koska hoidosta säästetty, ei tarpeeks rahaa. mikä täytyi olla itsestään selvää sivistyneessä yhteiskunnassa.

      MUTTA kun ei...

      • Dropit

        Pohojanmaalla saatettiin Kosolan aikana hakata huutolainen hengiltä. Minua ihmetyttää nytkin miten toisaalta vaativat aina omansa pois. Evakkovanhukselle annettiin pieni mäkinrähjä ja siitä vaadittiin omansa pois rahana. Ei muuta ku yritystuet ja maataloustuet poies. Ei itselleen voi vaatia sosialismia ja muille ankaraa kapitalismia. Keskustaa ja kokoomusta äänestäneet poromiehet menettävät ilman muuta aluetuet ja porotalouden tuet.


    • Hölmölandiankansalainen

      Mitenkäs se Sipilä tokaisi vaalikauden alussa, että "vähemmällä enemmän"? Vähemmän resursseja sekä rahaa -> enemmän vainajia?

      • Jlauta.lakeuksilla.jumal

        Jämpti on kuitenkin ilmeisesti korottanut kuitenkin poromiesten, yrittäjien ja maajuhanien tukia. Onhan se mukava jos siinä sivussa saa tienestejä rääkätessä vanhaa lomittaja orjaa tai työläisvanhusta.


    • VittuilevaKansalainen
      • kuhanhäntäkysyn

        Mitäpä jos sinäkin kävisit vaikka näin viikonloppuna syöttämässä vanhuksia teidän kunnan hoitolaioksessa ??


      • sairaan_ahne_oikeisto
        kuhanhäntäkysyn kirjoitti:

        Mitäpä jos sinäkin kävisit vaikka näin viikonloppuna syöttämässä vanhuksia teidän kunnan hoitolaioksessa ??

        Niinpä. Miksi palkata työntekijöitä kun ilmaiseksikin voi hommat teettää!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      59
      778
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      763
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      636
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      212
      565
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    6. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      513
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      51
      508
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      496
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      473
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      470
    Aihe