Hair Escape Punavuoressa, kamala paikka

Vihdoin parin päivän shokiltani pystyin vihdoin purkamaan tuntojani aivan kamalasta ja pilalle menneestä kampaamokäynnistä. Ikinä ei elämässäni ole tarvinnut itkien lähteä kampaajalta, mutta nyt sekin on koettu.

Hair Escape Henlsingin Punavuoressa ei ansaitse arvoasteikolla edes puolta tähteä. Vaikka sisustus on tehty hienoksi kampaajalla on sen muu sisältö on kuraa. Asiakaspalvelu on ala-arvoista ja lopputulos aivan järkyttävä, eikä kommunikaatio työntekijöillä toimi.

Itse menin hakemaan vaaleita hiuksia ja mitä sain pilalle menneen vaalennuksen, huutoa ja syyttelyä, sekä ruman lopputuloksen. En todellakaan ole tyytyväinen ja en todellakaan aijo tähän paikkaan mennä uudelleen. Koko lystistä jouduin maksamaan yli 100euroa, jolloin luulisi, että tuohon hintaan saisi hyvää palvelua.
Olen kertonut lähipiirilleni ja omissa sosiaalisissa piireissäni kokomuksesta ja vastaanotto on ollut pöyristynyt ''miten tuollainen on edes mahdollista''.

Itse sorruin menemään Offer tarjouksen perässä paikkaan. Aluksi ajattelin, että kiva mennä tutustumaan uuteen paikkaan ja ehkä mahdollisesti voisi mennä uudestaan jos lopputulos olisi hyvä. Toisin kävi ja voin sanoa, etten tule sanomaan mitään positiivista koko paikasta.

Olen käynyt testaamassa useamman eri kampaamon palveluita ja en ole törmännyt näin röyhkeään käytökseen missään. Moni testaamani paikka on jäänyt positiivisesti mieleen ja olen käynyt uudelleen. Mutta kyllä niiden helmien sekaan sikojakin mahtuu ja tämä oli sellainen kokemus.
152800
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

OMG hei voi ei miten kurjaa.... Mutta kiitos sulle tästä, pelastit mut ja mun tukan, koska melkeen nappasin tarjouksen kans offerillalta tonne. Olikin ehkä vähän liian hyvä ollakseen totta.

Mutta inhottavaa, miten ei voi osata käyttäytyä tällaisessa ammatissa? Ei mahu mun ymmärrykseen sitten millään. Vaaditko rahoja takaisin yms, aiotko tehdä mitään jatkotoimenpiteitä?

Äänestä

Ei kannata todellakaan mennä ainakaan tarjouksen perässä. Aivan järkyttävää lisähintaa pyytävät Espacessa. Lisäksi palvelu on tylyä.

Äänestä

Hmm... Mulla oli kyllä ihan eri kokemus...
Sain hyvät hiukset ja oon tosi tyytyväinen :) Ihan tavallista asiakaspalvelua minun mielestä?
Harmi että sulla oli huono kokemus!
Mikä sinun hiuksissa meni pieleen ja miksi et pyytänyt heitä korjaamaan?🤔

Äänestä

hmmm. kuulostaa oudolta, harvoin asiakaspalvelussa oleva huutaa ja syyttelee asiakasta. Miksi sitten edes maksoit? Olisi mielenkiintoista kuulla kampaajan versio.

Äänestä
  • Olin varannut ajan sinne, mutta lähdin pois kun halusin tirtää tuleeko lisäkulujs. Kampaaja kertoi etgä offerillN hinta ei riitä vaan lusähintaa tulee reilusti. Pnnekdi lähdin pois ja saan rahat takaisin. VIRHEELLISTÄ MAINOSTAA OFDERILLAN KSUTTA. olen ainaiswnmista Offerillan kokemuksista saanut mainostettuun hintSn palvelun.

    Äänestä

Ei hyvää päivää... mistä näitä riittää ... LoL pitäis vissiin saada kuu taivaalta 20,- hintaan ja jos ei natsaa ni haukutaan koko paikka pystyyn...
-kannattaa miettiä pari kertaa ennen kuin värjää hiukset kotivärein tummaksi, ettei tuu noin paha mieli siinä kohtaa kun vaalennus ei ole enää helppo homma... tai jopa mahdoton ! ”Sad but true”

Äänestä

Ostin Offerillan tarjouksen HairEspaceen. Kun soitin ja varasin ajan, kampaaja kertoi, että lisämaksua tulee minimissään 50 euroa. Hän väitti, että Offerillan tarjous kattaa vain markkinointikulut. En ole koskaan maksanut Offerillan tarjouksista mitään ylimääräistä. Miten voin saada rahani takaisin? Tämähän kuulostaa huijaukselta.

Äänestä

Heippa! Täällä käytettiin sama tarjous. Täytyy myöntää, että diilissä ei sinäänsä ole mitään ideaa ja jos en olisi eksynyt lukemaan näitä ennen käyntiäni olisin saattanut järkyttyä alkuun. Kuitenkin ammattitaitoinen työntekijä, joskin suorasanainen, ja mieleinen lopputulos muistutti, että hyvästä työstä on maksettava sen arvoinen korvaus, etenkin näinä aikoina :) Kiitän!

Äänestä

Kävin+offerillan+tarjouksella+Hair+Escapessa+.+Minulle+myös+oli+yllätys+kuinka+paljon+lisäkuluja+tuli++ja+se+selvisi+istuttuani+tuoliin+.+Hiukseni+olivat+käsittelemättömät+,+ainostaan+parin+vuoden+takaisia+raita+jäämiä+latvassa.+Hiekseni+olivat+juuri+olkapäille+ulottuvat+ja+ohuet.+++70+e+lisämaksua+tuntuu+kovalta+kun+mainoksessa+luvataan+70+%+alennus+.+Jos+nyt+maksamani+45e+70+=+115+e+sisältää+70%+tarjousta+,+normaalihinnat+ovat+todella+kovat.Työn+laatu+on+todella+hyvä+ja+palvelu+oli+ystävällistä+ja+opastavaa.+Väristä+/+raidoista+tuli+parhaat+mitä+olen+koskaan+saanut.+Mutta+tuo+epäselvyys+hinnoittelussa+jätti+ikävän+olon.

Äänestä

Tosi ikävä kuulla! Menin itsekin tänään Offerilla -tarjouksella kyseiseen paikkaan. Piti saada raidat ja leikkaus. No, istuuduttuani tuoliin, henkilökunnan edustaja kertoi, että hintaan tulee sitten lisää värjäyksestä. Sanoin, että olen tilannut vain raidat ja leikkauksen, enkä missään tapauksessa haluaisi värjäystä, koska juuri siksi haluan raidat, ettei tule tasaista tyvikasvua. Ei käynyt. Värjäyksellä poistetaan keltaisuus. Anteeksi, mutta minun hiukseni eivät ole keltaiset vaan värjäämättömät maantien väriset. No, hän ei suostunut tekemään minulle tilaamiani raitoja ja leikkausta ilman lisähintaa. Nousin tuolista ja sanoin ystävällisesti "kiitos ja näkemiin". Hän ei kyennyt sanomaan mitään, vaan poistui paikalta.

Äänestä

Ikävä, kun Hair Espacen kosmetologina joudun lukemaan tänä päivänä edelleen täältä tällaisen otsikon "Hair Espace, kamala paikka", joka viittaa myös minunkin työpaikkaani, vaikka olen kokonaan ulkopuolinen kyseiseen kokijan tapaamiseen. Olin tuolloin takahuoneessa tekemässä omaa työtäni, kun kyseisen keskustelun aloittaja oli kampaamotuolissa. Offerillan kautta tulleilla asiakkailla harmittavasti kovin monella oli jäänyt lukematta kaupan ehdot tullessaan kampaajatuoliin ja sen takia saan lukea näitä pettymyksiä. Kannattaa kuitenkin miettiä, mitä otsikkoon kirjoittaa ja kuinka paljon se saattaa ehkä vaikuttaa asianosattoman työhön, kuten minun työhöni ja toisten kampaajien työhön tässä yrityksessä. Jos pystyt niin ystävällisesti pyydän, että poistaisit kommenttisi tai ainakin muuttaisit otsikkoa. Pahoittelen kovasti teille, jotka olette pahoittaneet mielenne ja siksi, että joku voi ajatella, että kampaaja maksaa itse siitä, että saa tehdä työtään nimittäin yleensä pelkästään väriaineet maksaa 1/3-puolet värjäyksen hinnasta kampaajalle :( t. Espacen kosmetologi

Äänestä
  • Hei,

    Tämä on ihan ymmärrettävä huoli ja ymmärrän hyvin myös työntekijän näkökulman sekä sen, että ammattimaisesta työstä kuuluu saada asiallinen korvaus.

    Maine on tärkeä elementti yritykselle ja se murenee yllättävän helposti yksittäisten kommenttien myötä. Mutta todettakoon, että olen myös yksi näistä asiakkaista, jotka nousivat tuolista ylös kuultuaan ettei raitoja/leikkausta tehdä ilman merkittäviä lisäkustannuksia. Ennen sitä kaksi eri kampaajaa arvosteli hiuskuontaloani ja listasi mitä kaikkea hiuksille pitäisi tehdä ennen raitoja (mm. poistaa keltaisuus ja häivyttää punapigmenttiä jne.).

    Olen aina leikannut ja värjännyt hiukseni kampaajalla ja myös opiskellut alan ammattitutkinnon (tosin n. 20 vuotta sitten, mutta silti), ja tämä pakollinen lisämyynti vaikutti minusta vähän turhalta. Lisäksi tarjousehdoissa mainittiin "mahdolliset" lisäkustannukset. Kampaamoon saapuessani ne olivat muuttuneet "pakollisiksi". Nämä ovat kaksi eri asiaa.

    Asian ydin on mielestäni se, ettei yrityksen kannata tehdä Offerilla tarjousta, jonka tarjousehdot ovat epämääräiset. Se aiheuttaa väistämättä hämmennystä ja kolauksen maineelle.

    Äänestä

  • HAHAHAHAHAH

    Äänestä

  • Onpas erikoista, että negatiivinen palaute pitäisi yrittäjän mielestä poistaa siksi, että hän ei liity tapahtumaan itse mitenkään, ja negapalaute on mainehaitta. Tämän sijaan ehkä olisi syytä katsoa peiliin ja alkaa tehdä hommia siellä yrityksessä sen ilmapiirin ja muiden toiminnan korjaamiseksi. Kannattaisi varmaan sanoa niille muillekin, että yksi ikävä tyyppi kusee muidenkin muroihin sen sijaan, että maksavaa asiakasta pyydetään pitämään suu kiinni. Siinä kohtaa, kun yrittäjät (kampaajat, kosmetologi) eivät enää tule kyseiseen firmaan/tiloihin töihin, on omistajan pakko puuttu tilanteeseen, jos mielii hommalla tienata leipänsä.

    Yrittämisen idea ja edellytys on tyytyväiset asiakkaat. Jos jengi antaa huonoja arvosteluja ja äänestää jaloillaan, kannattaa varmaan hankkia toimitila ihan muualta sen sijaan, että vaatii porukkaa poistamaan mielipidekirjoituksensa tai muuttaa pisteitään paremmaksi. Vai miten itse toimisit saatuasi huonoa palvelua tai aivan luokattoman huonon tuotteen?

    Äänestä

Paras värjäys ja palvelu ikinä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


eihyvääpäivää kirjoitti:

Vihdoin parin päivän shokiltani pystyin vihdoin purkamaan tuntojani aivan kamalasta ja pilalle menneestä kampaamokäynnistä. Ikinä ei elämässäni ole tarvinnut itkien lähteä kampaajalta, mutta nyt sekin on koettu.

Hair Escape Henlsingin Punavuoressa ei ansaitse arvoasteikolla edes puolta tähteä. Vaikka sisustus on tehty hienoksi kampaajalla on sen muu sisältö on kuraa. Asiakaspalvelu on ala-arvoista ja lopputulos aivan järkyttävä, eikä kommunikaatio työntekijöillä toimi.

Itse menin hakemaan vaaleita hiuksia ja mitä sain pilalle menneen vaalennuksen, huutoa ja syyttelyä, sekä ruman lopputuloksen. En todellakaan ole tyytyväinen ja en todellakaan aijo tähän paikkaan mennä uudelleen. Koko lystistä jouduin maksamaan yli 100euroa, jolloin luulisi, että tuohon hintaan saisi hyvää palvelua.
Olen kertonut lähipiirilleni ja omissa sosiaalisissa piireissäni kokomuksesta ja vastaanotto on ollut pöyristynyt ''miten tuollainen on edes mahdollista''.

Itse sorruin menemään Offer tarjouksen perässä paikkaan. Aluksi ajattelin, että kiva mennä tutustumaan uuteen paikkaan ja ehkä mahdollisesti voisi mennä uudestaan jos lopputulos olisi hyvä. Toisin kävi ja voin sanoa, etten tule sanomaan mitään positiivista koko paikasta.

Olen käynyt testaamassa useamman eri kampaamon palveluita ja en ole törmännyt näin röyhkeään käytökseen missään. Moni testaamani paikka on jäänyt positiivisesti mieleen ja olen käynyt uudelleen. Mutta kyllä niiden helmien sekaan sikojakin mahtuu ja tämä oli sellainen kokemus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu