Perehdyttäminen ja opettaminen ahdistaa

Meistä on opetettu pitämään itseämme kaiken keskipisteenä. Siksi aiheutamme kauheat kärsimykset itsellemme ja toisillemme. Ihminen voi jopa tappaa itsensä sen vuoksi mitä ajattelee itsestään.

Valmistautuminen opetuspäivään auttaa. Elä sellaista elämää joka poistaa kaikki epäilykset itseäsi kohtaan. Kertaa myös asiat mitkä tiedät, että osaa opettaa ne varmasti. Mieti myös valmiiksi mitä vastaat kun et tiedä. Mieti myös keinoja miten toimit jos tulee jokin yllättävä tilanne. Mieti tilannetta laajemmasta perspektiivistä. Ahdistuksen hetkellä voit miettiä että mitä jos selittäisit tästä tilanteesta jälkeenpäin vaikka psykiatrille kun hän kysyisi "Miltä sinusta tuntui siinä tilanteessa?" tai "Mitä ajattelit siinä tilanteessa?". Kun osaat tarkkailla ulkopuolisena tarkkailijana omaa mielentilaasi ja antaa sille nimen: esim. "confused", "looking for solution", "paranoid" tms. niin niiden voima heikkenee ja saat objektiivisen mielen aluetta enemmän käyttöösi. Kaikki tämä hermoilu johtuu pohjimmiltaan siitä että on irrallaan yksinkertaisista elämän perusasioista ja totuuksista ja sen on aiheuttanut tämän nykymaailman jatkuva virikkeillä ja mainoksilla ja lukemattomilla tekemisvaihtoehdoilla pommitus. Ihminen menee oikeasti sekaisin siitä kun menee ostamaan hammasharjaa ja kaupassa onkin 23 erilaista eri hintaista. Mikä näistä olisi paras? Ihas sairasta menoa. Ahdistunut kuluttaja-eläin on nykyihminen.

Ymmärrän aloittajan tilannetta jossain määrin.

Olin nimittäin aikoinaan itsekin hyvin sulkeutunut ja suorastaan hakeuduin erilleen kaikista ihmisistä. Minulle kuitenkin tarjottiin kerran tilaisuutta opettaa muita, ja vaikka kokemus oli tuskallinen, huomasin jonkin ajan kuluttua, että minä oikeastaan rakastin tiedon välittämistä eteenpäin.

Jatkuva ihmisjoukon edessä oleminen sai minut myös suhtautumaan esilläoloon ja esiintymiskammoon aivan uudella tavalla. Huomasin pian, että aikoinaan niin pelottavat reaktiot omassa kehossa esiintymisen aikana olivatkin tavoiteltavan arvoisia. Mikä aikoinaan sai posket punoittamaan, nolostuttamaan, häpeämään, pakenemaan ja eristäytymään olikin itseasiassa miellyttävä tunne.

Opetustilanteissa oppilaat ja koulutettavat seurasivat minua ja kaikkea tekemääni ja sanomaani suu auki tiedonhalusta. Koin olevani hyödyllinen ja kerrankin ihmisten kanssa läsnä.

Kun vuosia myöhemmin ajattelin asiaa, huomasin, etten minä ollut muuttunut mihinkään, minulla oli ainoastaan erilainen rooli jonkin aikaa. Mutta mitä siihen rooliin tulee, minä nautin joka hetkestä.

Mitä siis aloittajaan tulee, voi muiden perehdyttäminen olla jo ajatuksenakin vatsaa ja mieltä kääntävä, mutta jos omaksuu itselleen uudenlaisen ajatustavan asiaan, voi sen seurauksena löytää itsestään ja elämästään aivan uusia kokemuksia.