Ikä, kokemus ja elämäntavan hyväksyminen

Olen 35 mies ja en ole koskaan erityisen vakavasti seurustellut tai ollut suhteessa. Toki parikymppisenä oli joitain kiinnostuksen kohteita, mutta osoittautui että missään tilanteessa tunteet eivät ilmenneet olevan molemminpuolisia.

Nykyisin en enää erityisemmin haikaile suhteiden perään, perustin pari vuotta sitten oman yrityksen ja kaikki aika ja energia on melkolailla mennyt siihen. Asiakkaat ja yhteistyökumppanit ovat minuun yhteydessä käytännössä päivittäin ja tuntuu että kaikki sosiaaliset tarpeeni enemmän kuin täyttyvät näissä tilanteissa. Nykyisin arvostan suuresti omaa aikaani jolloin minun ei "tarvitse" olla tekemisissä kenenkään kanssa ja käyn itsekseni kuntosalilla, uimassa ja vaikkapa hierojalla rentoutumassa, lisäksi harrastan esport ja pelaan itse sekä seuraan aiheeseen liittyviä kisoja.

Olen ICT alan yrittäjä ja mahdollisesti minulla on ripaus autismia ja/tai muita mielenterveysongelmia, joita tosin ei ole ikinä missään tutkittu tai todettu, mutta joita siis pidän mahdollisena ottaen huomioon sosiaaliset heikkouteni mm. naisten iskemisen osalta.

Vierestä seuranneena olen tehnyt huomioita joistain toisista ihmisistä, joilla on ilmeisesti paljon pahempia mielenterveysongelmia kuin minulla. Usein heillä tuntuu olevan hirveä hätä löytää joku romanttinen kumppani tai puoliso tms. Ja heillä tuntuu olevan sellainen ajattelutapa että paha olo ja ongelmat elämässä jotenkin katoavat kun "löytää sen oikean". Olen nähnyt nähnyt tällaisten em. ongelmista kärsivien henkilöiden ihmissuhde sekoilujen aiheuttavan tuskaa ja pettymyksiä heille itselleen sekä kumppaneilleen.

Jokainen tekee tietysti omat ratkaisunsa, mutta ehkä haluaisin hieman avartaa edelläkuvailtua ajattelumallia. Väittäisin myös jopa että jos ei pysty yksinään pitämään huolta itsestään ja hyvinvoinnistaan niin ehkä parisuhteen tavoittelu ei ole viisasta, tulisi ensin hoitaa omat asiansa kuntoon.

Jokaisella meistä on ongelmansa. Itse nuorempana kaipasin kovasti että löytäisin jonkun joka oikeasti välittäisi minusta ja että voisimme elää yhdessä, joten varsinaisesti en voi tuomita ketään sen vuoksi että kaipaa rakkautta. Parisuhteen tai "sen oikean" löytäminen valitettavasti ei paranna mielenterveysongelmia eikä pysyvästi ratkaise elämänhallintaan liittyviä ongelmia vaan nämä tulee ratkaista jollain tavoin itse, mielellään ennen kuin sotkee ketään toista omiin ongelmiinsa.

Toivottavasti tämä postaukseni ei kuulosta liikaa valittamiselta tai haukkumiselta ketään kohtaan, jos kuulostaa niin syyttäkää mielenterveysongelmiani älkääkä minua :P
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jokurandomsinkkumies kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu