Taival päättyy.

Hyvänäin

Heppati rallaa vaan.
Kolmen Veikkausliigakauden aikana syntyneiden alijäämien paikkaaminen ei ole onnistunut hurjasta työmäärästä huolimatta. PS Kemi Oy joutuu talousvaikeuksiensa edessä myöntymään, eikä kykene enää jatkamaan toimintaansa. Tämän myötä PS Kemi Oy:n kilpailutoiminta ei jatku Palloseura Kemi Kings ry:n vuokraamalla sarjapaikalla Kakkosessa. PS Kemi on ilmoittanut tänään Palloliitolle tilanteestaan. Tulevalla kaudella ry:n alainen PS Kemi Akatemia jatkaa kuitenkin pelaamistaan Pohjois-Suomen Kolmosessa. Myös PS Kemin B-juniorijoukkue pelaa ry:n alaisena.

Seura tiedotti tänään joukkuettaan ja vaikka mieli oli apea, niin pelaajat lupasivat jatkaa treenaamistaan kaikesta huolimatta. Yhteistyö uuden yhteistyökumppanin kanssa ei toteutunut alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta saatujen yhteyksien myötä yhteistoiminnan kehittäminen jatkuu edelleen.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • expotkupalloilija

      Aikansa kutaki sanoi se pässikin kun päätä leikattiin.

    • HuutokauppaGeisari

      Joko stadionin penkit myynnis????

    • Texxees

      Mitä uimahallin kahvilalle ja sille uudelle latukahvilalle sitten tapahtuu? Harmi homma kyllä talkoolaisten puolesta.

    • hohhohohhoi

      Niin että miksi pelaajat ja valmentajat hankittiin ulkomailta? No siksi, että Pasanen sai fyffeä kun majoitti nuo kaikki hostelliinsa.

    • jynkky

      Aivan oikein! Ketä kiinnostaa kattoa tommosta puulaaki palloa! Eri juttu oli käydä -85 Kemiläisten peliä kattomassa!

    • PeraSeinäjoelta

      No niin siinä sitten kävi... heh heh...

    • exxxi

      skottivalmentajan huippusuoritus - liigasta kolmoseen. Eipä enempää päättäjät voineet
      tunaroida. Tähän voisi lisätä, että kenttä jäi kunnostamatta, seura loppui, jne. Erityistilin-
      tarkastus viimeisiltä vuosilta tekemättä????? Kolmosessa pelataan puulaakia ja valmenta-
      jana huippuvalmenta ulkomailtaja, ellei vain skoteista? Voi elämän kevät.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6519
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4203
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2607
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1548
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe