Pitääkö työpaikkahaastattelussa kertoa mt-ongelmista

Typerintä mitä voit tehdä on kertoa, että olet psykiatrisesta leimattu, tai, että olet todella surullinen käyttäen psykiatriassa viljeltyjä sanontoja, kuten "sairastaa masennusta", "olla mielenterveyskuntoutuja" tai muuta. Minä en ikinä palkkaisi sellaista henkilöä, joka sanoo sairastavansa mieli(kuvitus)sairauksia tai, jos saisin tietää, että hän käyttää jotain psykiatrisia huumeita ("lääkkeitä").

Riippuu aika paljon siitä, vaikuttaako sairaus työskentelyysi. Jos et kykene vuorotyöhön tai olet osatyökyvytön, tämä on aika olennaista (sittenkään ei tarvitse diagnoosia kertoa, todeta vain rajoitteet vaikka kyllä ne selviävät työhöntulotarkastuksessakin). Muutoin mitään ilmoitusvelvollisuutta ei ole, enkä erityisesti kannustaisi useimmissa työpaikoissa hakuvaiheessa aiheesta puhumaan.

Lisää tietoa vaikkapa tästä:
https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/pitaako-sairaudesta-kertoa

Suurimmalla osalla ihmisistä on elämässään jotain ongelmia mielenterveytensä kanssa. Masennus, suru, ahdistus, jopa vaikeat mielen järkkymiset, ovat osa ihmisyyttä. Miksi niistä pitäisi erityisemmin kertoa etenkin, jos ne ovat takana päin ja eivät vaikuta työntekoon? Ylipäätään terveystiedot ovat sinun henkilökohtaisia tietojasi, sinulla ei ole mitään velvollisuutta kertoa niistä työnantajallesi, eikä työnantajallasi ole mitään oikeutta tietää niistä. Eri asia on työterveystarkastus, jossa lääkärillä/hoitajalla on tietenkin salassapitovelvollisuus. Monet työnantajat tosin saattavat olla avarakatseisempia kuin lääkärit mielenterveyden häiriöiden suhteen, mutta suinkaan aina näin ei ole.

juurikin näin. suinkaan aina ei ole näin. jos nykyinen työnantajani saisi tietää takavuosien ongelmistani niin lähtö tulisi viipymättä vaikka olen jo ollut tässä yrityksessä töissä jo liki viisi vuotta. sairaslomia saa pitää mut ne menee rokuliksi siitäkin on kokemuksia. ei ole helppoo olla pikkufirmalla töissä kun annetaan ymmärtää jotta portin takana on jo sulle tuuraaja tulossa.

Rastit kuntoon Omakannassa. Paras kun ei anna suostumusta koko Kannan käyttöön. Terveystiedot ovat muutenkin niin yksityisiä ettei niitä kannata antaa siellä levitellä. Kertoo kenelle haluaa. Ja todellla, työhaastattelussa ei tarvitse kertoa "mt-ongelmista". Kaikilla on joskus elämäntilanteen vaikeuksia ja psyykkisiä ongelmia, nykyään vain tapahtuu niin että jos niihin hakee joskus apua, tulee leimatuksi muista poikkeavaksi.
Työterveyshoitajalla tai -lääkärillä ei useinkaan ole riittävää asiantuntemusta psyykkisistä ongelmista osatakseen olla leimaamatta. Ovat pintapuolisesti opiskelleet siinä suhteessa. Enemmänkin heijastuu heidän oma elämänkokemuksensa ja ennakkoluulonsa siinä miten suhtautuvat. Toki fiksujakin on, mutta silti, eivät kuulu heille ne asiat.

Vastaan tähän, että riippuu ehkä duunipaikasta mihin on hakemassa. Myöskin itsetutkiskelua, olisiko omat mt- ongelmat este hoitaa työtehtäviä/ tehtävää, omantunnon mukaan.

Ei työnantajalle kaikkea omasta elämästä tarvitse kertoa, toiset avoimempia kuin toiset. yleensäkin asioistaan. Ihmisillä erilaisia elämäntilanteita, elämä kun täällä pallolla vaihtelee, aina en mene varmaan kenelläkään niin kuin strömsössä =/.

Minulla on koko elämäni ollut paha ahdistuneisuushäiriö ja vasta vanhalla iällä todettu myös adhd.

Työelämässä olen pärjännyt hyvin, työ (vaikka en koskaan ole ollut kovin kiinnostunut mistään niistä hommista joita olen eri aloilla tehnyt) on parantanut mielenterveyttäni enempi kuin mikään muu asia. Olen erittäin hyvä työpaikkahaastatteluissa, tiedän sen jo etukäteen ja se on antanut minulle itseluottamusta.

Luonnollisestikaan en ole kertonut mitään mielenterveysongelmista muualla kuin työterveydenhuollossa. Mt-ongelmat eivät ole olleet esteenä työnteolle.

Jos et halua työtä, niin kerro. Jos siis haluat välttää työelämää, niin kerro toki, ihan varmasti et saa paikkaa. Mustalaisetkin kertovat jo puhelimessa, kun saavat työhönosoituksen työkkäristä, että olen romani, ei kai se haittaa mitenkään.

No vähän kakspiippunen juttu. Kovinkaan moni ei halua palkata mt-ongelmaista, jos kertoo näin haastattelussa, että on sellaisia ongelmia. Aiemmassa työpaikassani palkattiin eräs mt-ongelmainen töihin, tosin hän ei koskaan kertonut haastattelussa sitä. No pari kuukautta meni ihan hyvin, kunnes alkoi tämän mt-ongelmaisen jatkuva saikuttelu. Saikuttelua saattoi kestää hyvinkin pitkään, ja usein oli vaikeuksia saada sijaista, joten me muut jouduttiin sitten tekemään hänenkin työt. Jotenkin hän jaksoi keplotella sen koeajan yli. Minusta sinällään todella paskamaista, että tällainen ihminen on päässyt työhön ja muut joutuvat kärsimään siitä. Itse jos olisin rekrytoija en koskaan palkkaisi mt-ongelmaista! Se on sitten ihan arpapeliä kuinka paha masennus on, ja haastattelutilanteessa on hyvin vaikea kenenkään olla lääkäri. Kiertäisin nuo hyvin kaukaa. Mielestäni se ei ole myöskään kenenkään syrjimistä, koska työhön pitäisi valita aina kuitenkin se paras mahdollinen.