Näkikö kukaan, oliko joku meteroliitti .Musta edestä ja tuli perässä.
outo ilmiö taivaalla
14
320
Vastaukset
- taivastielä
Ajattelin ensin. että on lentokone tulessa, kun kiikarilla katsoin. Sitten sehävisi puidentaakse. en tiedä putosiko maahan?
- Aiheesta_Kiinnostunut
missä päin kyseinen ilmiö oli / lensi ohi ?
- nähnyt
Ylitorniolla
- näintaisimennä
Berner lensi pohjoisen kautta Ruotsiin päättämään! Lensi kuin leppäkeihäs!
- nähnyt
Ei tämä ole mikään vitsi
- naapurinisso
Varmaan meteoriitti, olen joskus itsekkin nähnyt, myös on näkynyt kun on avaruudesta pudonnut raketti maahan, kerrankin putosi Siperiaan venäläinen raketti, satuin näkemään kun odottelin kyytiä töihin Torniossa,, koko päivän näkyi sellainen valo taivaalla, ihan kuin kaksi aurinkoa olisi ollut, siitä uutisoitiin myös televisiossa sekä radiossa, se oli erikoisin näky mitä olen sattunut näkemään, ensin näkyi kieppuva kirkas valo josta sitten erkani sellainen punertava juova joka kaarsi maahan horisontissa, siksi ehkä punainen kun aamuaurinko valaisi taivasta juuri sieltä, kello oli jotain viiden tienoilla aamulla.
- taivastielä
Tämä oli keskiviikko iltana klo 18.30. Ihmetyttää kun ei ole missään uutisissa tiedotettu.
- Puhdistaja
Kuntatason päättäjät kieltäneet uutisoinnin.
- naapurinisso
Ei uutisoida kaikkia, ei ne halua tuoda esille mikäli ihmiset ei ala kyseleen, tuo siperiaan pudonnut herätti niin paljon ihmetystä sen valon vuoksi joka näkyi päivän, siitäkään ei uutisoitu jonka näimme työporukan kanssa kittilässä, valoisa puikko lensi yötaivaalla, siitä irtosi kahdesti osa, ihan kuin kantoraketit, sitten se katosi jonnekkin vaaran taakse, näkymättömiin.
- Meteoriitti
Oliko sillä, kavereita matkassa. Matarenkin puoleltako kävelivät, musta edessä ja 10 tuli perässä.
- taivastielä
Tämä on tosi asia,ihmeellistä ettei kukaan ole nähnyt
- putnikkejatippuu
Tämä nyt oli kyllä avaruusromua, sitä tulee nykyisin aika paljon alas sieltä. Niissä se hyvä puoli, että palavat kokonaan ennen maahan putoamista.
- gommiJApommi
rojuriitti tai meteoli soli, iso POMMI
- jooperkkele
Olis se ko aamula herräis, niin olis tuomonen avaruusalus kartanolla, siittä sais hyvin romurautana.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743340
- 2012882
- 252730
- 492648
- 222544
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412365Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101843Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241777- 371650
- 181496