Olen 21 vuotias nainen ja sain todella jotain siistiä aikaan. Oltiin treenimieleisellä solo suunnistus reissulla samasta suunnistusseurasta ja ajattelin itsenäisesti juosta nopeasti toiseksi viimeiselle rastille ensimmäisenä koska luulin löytäneeni porsaanreiän. Saavuin rastille juosten ja huomasin että yksi mies oli löytänyt saman porsaanreiän ja oli siellä ja alkoi katsomaan minua päin hymyillen. Jäin kiinni hänen hymyyn ja kompaistuin viimeiseen puunjuureen juuri hänen vierellään ja nolosti. Todella nolosti otin häntä vahingossa hänen housun pielestä kiinni ja jäin oudosti puoliksi polvelleni lipevästi mutta kunnolla revin häntä housujen pielestä.
Kiipesin polvilleni mutta jäin siihen asentoon että olen hänen etumuksen kohdalla ja katsoin ylös. En tuntenut häntä vielä näin hyvin joten en luonut mitään hauskaa ilmettä tai automaattisesti tehnyt tilanteesta huumoristista. Vaan jotenkin oudosti vaan vilkaistiin ja vähän aikaan tuijotimme toisiamme.
Nousin sitten ylös ja käänsin pääni siihen rastiin ja olin juuri sanomassa jotain mutta juuri ennenkuin kerkesin sanomaan ensimmäisen sanani kompastumiseni jälkeen hän ottikin minun pepustani kiinni.
En sanonut mitään, vähän tuli rintaan tunteita. Kai yhdistelmä ahdistusta mutta hyvällä tavalla. Hän puristeli minua noin viiden sekunnin ajan ja en sanonut mitään. Päässäni vaan ajattelin paljon mutta en sanonut mitään.
Sitten hän vain tulikin taakseni todella lähelle ja hieman alensi minun adduja. Sitten hän otti pienen tauon ja taisi alentaa omia housujansa. Melko varma siitä itse siinä vaiheessa vain otin edessä olevastani puusta kiinni.
Sitten hän otti minusta kiinni ja alensi addujani vielä alemmas. Tiputtaen nilkkaan asti ihan ja alensi myös pikkuhousujani , tunsin hänen kalunsa törmäävän peppuni yläosaan pikaisesti ja sitten tunsin pikkuhousuni tippuvan nilkkoihin myös.
Hän laittoi itsensä minun sisälle ilman vaihtamatta sanaakaan. Minä puuta vasten, hän takanani en pystynyt lopettamaan sydämeni tykytystä. Tunsin kaiken ja rakastin tilannetta. Yritin pidätellä ähistämistäni ja kirkumistani koska en vieläkään tiennyt että en tiedä. Perjaatteessa kuulostaa tyhmältä mutta en niinkuin tiennyt tietääkö hän harrastavansa seksiä minun kanssani. Siis tietysti tyhmä juttu mutta se oli mitä päässäni oli kun emme olleet vielä vaihtaneet suullisesti asiasta mitään.
Hän veteli minua todella ihanasta takaapäin noin minuutin ajan ja sitten veti itsensä todella syvälle ja tunsin hänen purkautuvan sisälleni. Todella kovaa.
Vetelin housut ylös ja otin rastit talteen ja emme ole vieläkään edes katsonneet toisiamme. Vähän pelottavaa myös että en ole edes pillerillä ja hän siis purkautui täysin sisälleni ilman ehkäisyä.
Ensviikolla nähdään kun uudet reenit ja haluan ehdottomasti suhteen muodostuvan tästä. Vähän silti pelottaa avata keskustelu. Tää on aika arkaa ja hienovaraista meininkiä, mutta vaikka suhdetta ei tulisi silti elämäni parhain seksuaalinen kokemus.
Suunnistuksen aikana pikapanot
tyttö21312
3
1181
Vastaukset 3
- Anonyymi
Kuulostaa hyvältä. Jatka samaan malliin.
- Anonyymi
No siinä on rastin otto sujunut mallikaasti :)
- Anonyymi
Laivalla sai kerran eräs suunnistajaneito kahta, paljasta kullia.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu601598- 261224
- 851078
- 42897
- 65836
- 92804
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15779Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19725Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131725- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �146631Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 4622
- 43601
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76593Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25551Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke18498