Eduskuntatalon pylväisiin kiipeiltiin kai jonkinlaisilla naruviritelmillä.
En ole nähnyt mitään kuvaa asiasta mutta kiinnostaisi tietää millaisella systeemillä se onnistuu.
En ole nähnyt mitään kuvaa asiasta mutta kiinnostaisi tietää millaisella systeemillä se onnistuu.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ainakin ennen vanhaan Telen tolppa-apinat kiipesivät tolppakengillä puhelinpylvään nokkaan pelaamaan korttia.
Jaa se olikin niin yksinkertaista.
Kyllä nuo olisi voinut ampua alas sieltä. Mitä lie panosvöitä heillä olisi ollut.
Minä juuri harmittelin, ettei Koijärven aikaan ymmärretty lunastaa urakoitsijoiden koneita kansalaiskeräyksellä ja jättää kaivinkoneisiin ketjuilla itsensä lukinneet kiinni loppuiäkseen koneisiin. Näin Suomi olisi päässyt hyvin monesta ongelmasta, kun vihreät olisivat olleet tukevasti ketjuilla kiinni kaivinkoneissa.
Näyttivät kyllä ihan kiristettäviltä kuormahihnoilta. Siirretään kolmea pylvään ympäri laitettua hihnaa yksitellen pykälä kerrallaan ylöspäin. Suhteellisen turvallista. Eikä niitä hihnoja tarvitse ehkä juuri lainkaan kiristää, jos eivät ole liukasta materiaalia.
Ihan yksinkertaisesti tikkailla sinne kiivettiin ja tolppien ympäri kiristettyjen kuormaliinojen varassa apinat siellä roikkuivat:
https://www.msn.com/fi-fi/viihde/video/eduskunnan-valvontakamera-tallensi-pylväisiin-kiipeävät-greenpeace-aktivistit-–-57-ihmisen-järjestelmällinen-operaatio/vp-BBUKnjV
Parempi linkki
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/eduskunnan-valvontakamera-tallensi-pylvaisiin-kiipeavat-greenpeace-aktivistit-57-ihmisen-jarjestelmallinen-operaatio/7322392
Mielenkiintoisin ilmiö on , että greenpaska se vaan jaksaa rettelöidä maailman "yhtä pahinta" metsän- ja ympäristönraiskaajavaltiota vastaan saamatta aikaan kuitenkaan juuri mitään - nytkään.
Naurattaa vieläkin greenpaskojen yksi pahimmista mokista, kun tulivat 26.9.1991 Kotkaan Sunilan sellutehtaalle ja yrittivät nälviä jotakin sellun kloorivalkaisun kamaluudesta.
Se jäi suorastaan liikuttavaksi yritykseksi!!
Sunila Oy kiepsauttikin tuon greenpaskan naurettavan ja surkuhupaisan veneilyn infotilaisuudeksi, jossa yhtiö paljasti tosiuutisen selllun HAPPIvalkaisun olevan juuri loppusuoralla.
Olisi vihdoin väitöskirjan aihe selvittää kenen intressi on vuosikymmenestä toiseen aktivoida greenpaskan riehumista Suomen "suorastaan hirvittävän" metsäteollisuuden kimpussa. Lemuaa nimittäin aika pahasti erään länsieurooppalaisen sylttytehtaan omat paskat.
Ilmaiseksi eikä edes kolehtivaroilla nuo ilmiselvät ammattilaiset eivä liikahtele sen enempää Barentsinmerelle kuin eduskuntatalon pylvääseen. Ei edes kuukautta ennen eduskuntavaalejamme,
Parempi riehua netissä kuin esim. hakata vaimoa ja/tai ajaa lapset lumihankeen.