Kaisa Mäkäräinen on osallistunut 15 vuoden aikana kaikkiin mahdollisiin olympialaisiin ja MM-kilpailuihin. Lähtöjä on ollut paljon, mutta tulokset ovat olleet heikkoja. Kaisa Mäkäräinen ei ole saavuttanut yhtään mitalia olympialaisissa ja maailmanmestaruuksiakin on vain yksi vuodelta 2011.
Mäkäräisen menestystä arvioitaessa pitää muistaa, että jotkut Mäkäräisen kilpakumppanit ovat saavuttaneet jopa 10-20 arvokisamitalia. Mäkäräinen on heihin verrattuna täysi nolla. Siksi tuntuu ihmeelliseltä, että media hehkuttaa Mäkäräistä silloinkin kun hän sijoittuu häntäpäähän sijaluvuille 30-50.
Mäkäräisen menestystä arvioitaessa pitää muistaa, että jotkut Mäkäräisen kilpakumppanit ovat saavuttaneet jopa 10-20 arvokisamitalia. Mäkäräinen on heihin verrattuna täysi nolla. Siksi tuntuu ihmeelliseltä, että media hehkuttaa Mäkäräistä silloinkin kun hän sijoittuu häntäpäähän sijaluvuille 30-50.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kaisa Mäkäeäisen kannattaisi harkita hiihtouransa lopettamista. Jos tulosta ei synny, silloin pitää lopettaa.
Nyt kyllä sanon tosi rumat sanat: Painukaa sosiaalipummit Ounasvaara ja Artukainen perse reikään ja vielä äkkiä! Mäkäräinen on niitä harvoja pitkänlinjan urheilijoita joka on pysynyt pinnalla ja kärkikahinoissa pitkään! Ei aina voi onnistua! Ei ole leuhkinut saavutuksillaan - joita on - niinkuin esim se Kurikan paarostaja jonka suurimmat ansiot ovat määkiä sitä inhottavaa murretta.
Mäkäräinen ei ole ollut koskaan ihan oikeaasti pinnalla. Hänellä ei ole monista yrityksistä huolimatta yhtään mitalia olympiakaisista ja maailmanmestaruuksiakin on vain yksi, vaikka MM-startteja on useita kymmeniä. Mäkäräinen on arvokisojen luuseri.
Mitä persereikään tulee, taidat olla siellä jo itse.
Nimimerkki persereikä-tutkikeepoijat hehkutti tänään Mäkäräiselle. Voittoa ei kuitenkaan tullut. Mäkäräinen hävisi kolme minuuttia sijoittuen 17:ta. Tulos oli hyvin tyypillinen Mäkäräiselle. Tulosta ei synny.
Kuka on Mäkärinen?
Kieltämättä Mäkäräinen on vähän kahtiajakoinen tyyppi. Toisaalta hän on arvostettava ammattilainen siinä mielessä, että hän on työssään ahkera ja on tienannut ihan hyvin leipänsä tuolla hommalla. Hän on myös ihan miellyttävän oloinen ihminen. Lisäksi hän on ampumahiihtäjäksi kova hiihtämään. Se mikä mättää, on tietysti se ampumisen epävarmuus, jonka myötä sijoitukset ovat heitelleet ja arvokisamenestys on jäänyt heikohkoksi.
Tänääm media suuresta yleisöstä puhumattakaan odotti taas Kaisa Mäkäräiseltä mitalia mm-kisoista. Kaisa oli 45.!
Taas tänään nähtiin (pariviestissä), ettei Kaisa Mäkäräinen kuulu ampumahiihdossa maailman kärkieliittiin. Mäkäräinen pärjää Suomessa mutta ei enää Ruotsissa tai Norjassa muutamista muista maista puhumattakaan.
MM-kisoissa nähtiin, mikä on Mäkäräisen taso tärkeässä arvokilpailussa. Kaisan olisi parasta lopettaa.
Ylen aamuuutisissa (21.3.) Kaisa Mäkäräistä kutsuttiin Holmenkollenin kisauutisen yhteydessä huippu-urheilijaksi. Valitettavasti Mäkäräinen ei ole huippurheilija. Yksi satunnainen maailmanmestaruus läes kymmenen vuoden takaa ei tee hänestä huippu-urheilijaa lajissa, jossa jaetaan joka vuosi useita maailmanmestaruuksia.
Menossa olevat mm-kisat osoittavat, että Mäkärinen on täysi nolla huippu-urheilijaksi.
Kaisa Mäkäräinen on ampunut Möllerin Plussalla pelkkiä nollia televisiomainoksessa. Nyt näyttää siltä. että Möllerin tuotteilla ei synny tulosta. Kaisa Mäkäräinen on ollut koko talven joulusta lähtien uskomattoman huono ampuja. Huono ampumavire ei tosin ole uutta. Mäkäräinen on epäonnistunut usein ennenkin varsinkin arvokilpailuissa.
Kaikki urheilijat ovat yliarvostettuja.
Kaisa Mäkäräisellä ei ole minkäänlaista ammattia. Mäkäräinen hiihtää vielä vanhana akkanakin saadakseen jostakin vähän tuloja.
Kauden 2019-2020 ensimmäisen mc-kilpilun tulos oli 53.
Hiihtäjät ovat yleensäkin täysin yliarvostettuja Suomessa. Maastohiihtoa harrastetaan ja seurataan vain muutamassa maassa, mutta Suomessa keskinkertaisistakin hiihtäjistä ja ampujahiihtäjistä tehdään suuria sankareita. Kuvaaavaa on että muissa maissa Iivo Naskanenkin on suuren yleisön keskuudessa täysin tuntematon urheilija.