Vajaa kolme vuotta takaperin aloitellessani kirjoitteluani sinkut-palstalla, kummastelin sitä että täältä puuttuivat todentuntuiset ja uskottavat naisnikit. Muutenkin touhu oli enempi puskahuutelua ja ätmiydestä valittamista.
Tuolloin muutamat puskasta kirjoittelevat naiset kertoivat syyksi puskailulleen sen, että kaikki rekkautuneet naisnikit on yksi toisensa perään kiusattu pois palstalta. Heitä oli siis vainottu systemaattisesti, ja nimenomaan ätmien taholta.
Nyt kun katson palstan tilaa lähes kolme vuotta takaperin, niin ätmit ovat kadonneet, mutta ilkeys ja pahansuopaisuus rehottaa palstalla. Käytännössä tuota paskaa työntää täällä tuulettimeen trollikerhoksi nimeämäni ryhmä, siis ryhmä joka on itse asemoinut itsensä palstan "intelligentsijaan".
Ryhmän kirjoittajien todellista lukumäärää on vaikea arvioida, mutta noita nikkejä on enemmän kuin oikeita kirjoittajia. Muutamia keskeisiä nikkejä voin luetellakin, mutta noiden lisäksi täällä on mukana myös trollikerhon sivu- ja tukinikkejä.
Teknodonna ja misspönttöuuni ovat yksi ja sama henkilö, ja ilmeisesti palstan tuotteliain trolli sillä hän kirjoittelee paljon myös mustilla (rekkaamattomilla) nikeillä. Dissident, Mazy, elisakettu, wanhaämmä, Harmaaritari...nuo voin heittää listalle suoraan. Ajanpuutteen takia en nyt ryhdy kaivelemaan erikseen muistini lonkeroista kaikkia trollikerhon nikkejä, mutta voin täydentää listaa tuonnenpana.
Trollikerho pyrkii antamaan kuvaa siitä, että kaikki maailman viisaus ja ymmärrys asuu heissä, mutta todellisuudessa trollikerhossa asuu vain ihmisen pienuus, ilkeys, pahansuopaisuus ja katkeruus.
Hauskaa päivää kaikille palstalaisillle.
Tuolloin muutamat puskasta kirjoittelevat naiset kertoivat syyksi puskailulleen sen, että kaikki rekkautuneet naisnikit on yksi toisensa perään kiusattu pois palstalta. Heitä oli siis vainottu systemaattisesti, ja nimenomaan ätmien taholta.
Nyt kun katson palstan tilaa lähes kolme vuotta takaperin, niin ätmit ovat kadonneet, mutta ilkeys ja pahansuopaisuus rehottaa palstalla. Käytännössä tuota paskaa työntää täällä tuulettimeen trollikerhoksi nimeämäni ryhmä, siis ryhmä joka on itse asemoinut itsensä palstan "intelligentsijaan".
Ryhmän kirjoittajien todellista lukumäärää on vaikea arvioida, mutta noita nikkejä on enemmän kuin oikeita kirjoittajia. Muutamia keskeisiä nikkejä voin luetellakin, mutta noiden lisäksi täällä on mukana myös trollikerhon sivu- ja tukinikkejä.
Teknodonna ja misspönttöuuni ovat yksi ja sama henkilö, ja ilmeisesti palstan tuotteliain trolli sillä hän kirjoittelee paljon myös mustilla (rekkaamattomilla) nikeillä. Dissident, Mazy, elisakettu, wanhaämmä, Harmaaritari...nuo voin heittää listalle suoraan. Ajanpuutteen takia en nyt ryhdy kaivelemaan erikseen muistini lonkeroista kaikkia trollikerhon nikkejä, mutta voin täydentää listaa tuonnenpana.
Trollikerho pyrkii antamaan kuvaa siitä, että kaikki maailman viisaus ja ymmärrys asuu heissä, mutta todellisuudessa trollikerhossa asuu vain ihmisen pienuus, ilkeys, pahansuopaisuus ja katkeruus.
Hauskaa päivää kaikille palstalaisillle.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Onnistuit kirjaamaan kaikki ne nimet, joista itse taas pidän koska tuntuvat aidoille ihmisille. :D
Itseäni nyt en ala kehumaan, olen mikä olen..mutta nuo muut joita trolleina pidät. Mä tykkään heistä, he puhuu suoraan eikä koita olla maireampia kun oavtkaan. <3
Hauska päivää sullekin.
Mutta oikeastaan en muista nyt muita nimimerkkejä, joista mulle taas välittyy besserwisserimäisyys kun sinusta ja helmiä.sioille. Teissä on samaa ylenkatsovaa asennetta, mitä tulee muihin palstailijoihin. Tuolle asenteelle muuten nauran täällä teitä lukiessani. :)
Se on niin näkyvää ja korostunutta, että se naurattaa...kuin vitsi tai sketsi, joka ei ihan mee putkeen. Ehkä se onkin sarkasmia jota en tajua sellaiseksi. :D
Taino helmiä.sioille se onkin usein sarkasmiakin.
No mutta?!!!
Miten sinulta on mennet ohitse minun, kaikkien alojen erityisasiantuntijan, näkemykset muiden palstalaisten alemmuudesta?
Koska palstailuni on täydellistä, vian täytyy olla sinussa.
Komppaan! Yllätysyllätys!
Ja kohta tulee Flowerikin turskansa kanssa läiskimään meitä komppikerhon pitämisestä! 😂😂😂
Haha, no nyt kun muistutit niin perkele tota sinunkin asennettasi!! Mikä sinä nyt luulet siinä sitten olevasi? Joku palstajeesus vai? Mitä, itse maailmannapa??! o_O
Rauha, vika olkoon minussa. :)
Saltti ja sit mieli pahottuu... :(
Ko. kirjoittaja on selvästikin päässyt ihosi alle, pertin ja nuuskan lisäksi 😀
No niinpä tietysti.... on mun ihon alla tunkua...
98%+palstan+miehistä+on+ätmejä.
Aika varovaisen arvion heitit.
Niin kai, koska itse kirjoitat varmaan kymmenellä nimimerkillä, Atm32.
Atm32 kirjoittaa usein yhteen ja samaan ketjuun eri nimimerkeillä.
Eihän se toki kiellettyä ole, mutta ko.tempun pointti jää vähän hämärän peittoon.
Sinkut osio on sellainen miinakenttä, mikä tekeekin palstailusta juuri hauskaa. En kuulu kenenkään porukoihin, vaan keskustelen aina asiasta asiana. Olen ollut lähes kaikkien vakkarien kanssa napit vastakkain jossain vaiheessa, mutta ketään palstalaista kohtaan ei ole jäänyt antipatioita.
No palstalla on paljon retardeja, ne on osittain samaa porukkaa kuin ylilaudalla. Sieltähän sitä settiä ja tiereitä löytyy, ja ne kiusaavat esim. Pasi Viherahoa tilaamalla hänelle tavaroita ja palveluja netin kautta.
No tämä nyt on tällainen suht harmiton foorumi missä porukka purkaa patoutumia ja kiukuttelee.
Pertti ottaa tämän turhan vakavasti vain.
Unohdit mut, trollien trollin! Koska sitähän minä olen aivan sata prosenttisesti, jos on Elisakettukin. Mehän olemme siis tavanneet elävässä elämässä, eikä se trollin kanssa ole mahdollista. Lienemme sama (mies)henkilö tai jotain. Täysin epäuskottavia naiseksi siis, totta tosiaan.
Ja samaa mieltä kuin päläpälä, nuo nimeäsi nikit ja muutamat muut ovat juuri niitä, jotka koen aidoiksi ja rehellisimmiksi. Sekin todistaa trolliuteni. Sekä tietysti myös sen, että osallistuin tähän ketjuun 😇 Se, että tulee nimetyksi trolliksi, on muuten aina helpottavaa.Silloin ei tarvitse niin mietiskellä tunnistaako joku kirjoituksistani kuka oikeassa elämässä olen. Ei mitään hätää, olenhan trolli 🤗
Ja hiukan olen loukkaantunut, kun minä en ole koskaan Teknodonna, ei ole kukaan tainnut koskaan epäillä sellaista. Ei ole sitten kirjoitukset lähellekään samaa verbaali-iloittelutasoa 😔 No, en ihmettele.
Ymmärrän harmistuksesi ja haluan auttaa sinua.
Oletko sinä Teemu?
Minkä harmistuksen? Ei kun olen Teuvo.
"Teknodonna ja misspönttöuuni ovat yksi ja sama henkilö, ja ilmeisesti palstan tuotteliain trolli sillä hän kirjoittelee paljon myös mustilla (rekkaamattomilla) nikeillä. Dissident, Mazy, elisakettu, wanhaämmä, Harmaaritari...nuo voin heittää listalle suoraan. "
Oliskoihan aika ottaa ne lääkkeet? :D
Joo'op, sä toistuvasti haukut kaikki muut vakkarit ja sitten suutut kun me ei esitetä sua komppaavia mielipiteitä aina. Ihan jos mietit hetken mistä voisi johtua saattaisit hoksata :D
Eiköhän aloittajalle riitä tämän ketjun hänelle tuoma huomio.
Ainakin siihen asti, että aurinko nousee taas.
En usko että Heidi satuolennon kanssa kovin pitkälle matka jatkuisi jos jotain säpinää saisivat aikaiseksi. Pian haukkuisi senkin trolliksi ja lautaset lentäisivät.
Jaa että ätmit kadonneet palstalta...? Toiveunta?
Pertsan "trollikerho" = palstan vakkarit. Kiinnostavampaa juttua he heittävät kuin monet ätmitrollit. Ite oon saanut paljon Dissin jutuista.
Monesko nikki sulla Pertsa on menossa?
Iku-Turso, Turilas, Meritursas?
Mikä se tämmönen nimimerkki on?
Iku-Tursosta tulee mieleen maha, mikä rellahtaa vyön yli, rumps?
Tähän vielä kommentoin:
"Trollikerho pyrkii antamaan kuvaa siitä, että kaikki maailman viisaus ja ymmärrys asuu heissä, mutta todellisuudessa trollikerhossa asuu vain ihmisen pienuus, ilkeys, pahansuopaisuus ja katkeruus."
Heh, tuota nyt jos oikein muistellaan niin kukakohan palstan "vakkareista" on ne ilkeimmät ka pahansuovimmat temput täällä tekaissut? minusta ainakaan ei kovin kilttiä ole olleet misspönttistä kohtaan ap:n harjoittamat toimet, niitä voisi kutsua kiusaamiseksi.
Ehkä "trollikerhonkin" toimet joku joka itse ensin on syyllistynyt ylilyönteihin voi kokea kiusaamisena, "trollikerho" kun ikäänkuin pyrkii palauttamaan järjestystä ja kiusaamattomuutta palstalle.
Burr...se oli kyllä oikeasti aikaa kovaa yhteen aikaan :(
Nyt kun muistellaan...
Te muut palautitte järjestyksen (itse olin jo ambulanssissa).
Siltä se meistä muistakin näytti. Oikeastaan pahinta siinä se oli se kun tiedettiin että sin ä annat taas anteeksi ja taas tulet sitten pettymään pymppyilyihin :( No nythän nuo on asiat aikalailla jaärjestyksessä ja kenenkään ei tarvitse riidellä sen kummemmin täällä. Pertti vähän sitä näyttäisi kaipaavan kun noita riidanhaasteluitaan laittelee ilmeisesti kokeillakseen lämpeneekö joku mutta ei me :)
Niih...
(alaleuka värisee...)
Ihme tervetuloa-koulutus oli kyllä.
En ikinä unohda, mitä hyvää teit minun eteeni. Kuin myös toki toisetkin.
Mutta sinä tulit siihen ensimmäisenä...kun en enää ite jaksanu.
Täh? Mikäs juttu tämä oli? Mennyt ihan ohi. Oliko minun aikaan vai ennen sitä?
Kiits jos kun muistat vaikken minä tehnyt paljoakaan, itse sä kuitenkin ittes sieltä nostit etkä lannistunut, pistit takaisin :) Mutta oikeasti täällä tosiaan minusta on niin että vaikka aina trolleja löytyy niin suurin osa on kuitenkia aika oikeustajuista porukkaa ja näkevät kyllä kuka on syyllinen vaikkeivat aktiivisesti keskusteluun osallistuisikaan. Ja ne jotka osallistuu ainakin jollain tasolla tuomitsevat pymppyilyn niin kuin pitääkin.
Oli vähän ennen kuin sinä ilmestyit palstalle, ap joka itse kovin nyt paheksuu "trolliryhmää" pymppyili taas kerran kohteena misspönttis. sinä kun et ole niitä ollut näkemässä niin vaikea sitä selittääkään mutta oli sellaista kiusaamista ja vainoa jota ei saisi toiseen palstailijaan kohdistaa.
Ilmankos Pönttiskin oli niin äkäinen minun suhteen, kun tulin kesken kaiken palstalle säätämään tietämättä asioista. Ja minä vielä vedin herneen nenään kun syytettiin altiksi ja heitin vaan lisää löylyä..
Kyllä, oikeustajuun pitää asiat perustaa.
Onhan täällä ihmisillä järki päässä jos tarkkaan ajatellaan...
Omat silmät ja aivot. Päättelykyky ja tilanteen määritys taito.
Ketään ei saa vainota. Ei sitä pymppyilijää itseäänkään, mutta olihan se niin iso episodi etten ensimmäisenä voi unohtaa.
Nythän me elämme näennäisesti tasaisesti, mikä on hyvä.
Anteeksi, eihän se kai sinun vikasi ole, mutta en vaan pysty sinuun luottamaan.
Saan huonoja viboja tästä jutusta. Kokemukseni mukaan jos joku menee netissä tunteisiin, sitä ei kannata jatkaa enää. Siksi ehdotankin jo oman fiilikseni kannalta, että leikimme toistaiseksi omalla hiekkalaatikoillamme. Aihetta voitte toki muut tästä jatkaa, mutta omalta osaltani puhallan pelin poikki. Jos joskus tulevaisuudessa tuntuu siltä, lätkäise viestillä.
No niin. Asia on siis ratkennut (kuten osasin odottaa).
On sulle aivan liian riskaabelia alkaa keskustelemaan kanssani uudella nimimerkilläsi, koska on vain ajan kysymys kun notkahdat omaan Pertsa-kuoppaasi.
Tänäkin iltana olet käyttänyt jo liudan tunnistettavia sanontoja kuten ”puhallan pelin poikki”, ”leikimme omilla hiekkalaatikoilla”, ”pallo on sinulla” jne. Sinä unohdat, että mulla on saamarin hyvä muisti.
Älä huoli. Pysyn etäällä.
Toki, koska et kiinnosta enää. Heidi tuli sun tilalle.
Hyvä Pönttis! :)
Jännä juttu. Olet varmaan 10x luetellut ne ihmiset, joiden kanssa et halua olla tekemisissä. Silti nuo samat ovat eniten äänessä sun ketjuissa. Miten nuo pärjäävät oikeassa elämässä, jos mikään viesti ei mene perille? Se voi olla lähestymiskiellon paikka. Harmi, ettei se uudistus tullut voimaan, että tietyt ihmiset voi bannata. Ei sunkaan näiltä paskanjauhajilta tarvitse mitä tahansa kestää.
Pymppypertti siellä vastailee itselleen. Totta kai arvaat, että ainakin ne, ketkä mainitset tulevat ketjuusi. Ethän muuten heitä mainitsisi.
Oikeasti pertti haluaa että "palstatrollit" kokoontuu hänen ketjuihin, on niin monesti mainostanut saavansa suosituimmat ketjut aikaiseksi eikä se onnistu ilman aktiivisia "palstatrolleja".
Heh, kyllä Pertsa varmaan nyt joutuu stressilomalle ja elämä menee aivan päin perssilmää, kun kammottavat trollit on vallanneet sen ketjun. 🤣
Ai saatana, mä kualen nauruun....
Jees. Ihan miten haluat. Itseäni ei ainakaan haittaa pätkääkään, keneksi minua luulet.
Joo ja kun Heidi ei lähdekään sitten suurena päivän torstainan pertin kelkkaan vaan ilmoittaa jämäkästi "mulla on jo mies!" sekin on trollien vika :D
Kaikki on trollien vika. Ihan kaikki on trollien vika...yhyy. :)
Tiedä vaikka heidikin paljastuu trolliryhmäläiseksi joka on vain kylmästi käyttänyt hyväkseen herkkää ja syvästi tuntevaa perttiä, ikuista romantikkoa. Ilkeä trolli-Heidi teetti kaikki koti- ja ryhmätehtävät pertillä, vaihtoi huonot itueväänsä pertin makkaravoileipiin, vetäisi tuolin alta saaden kaikki nauramaan, ihan kaikki jäynät teki jotka vaan voi ja paljastui vielä trolliksi :D
Vähintään kaikki tuo, vaikka oikeasti uskonkin että Heidi on naistenlehdestä repäisty naisen kuva. Heidi Klum tms. jonka silmiin tuijottaa läksyvihkon kanteen liimatusta kuvasta. Öisin taputtelee tyynylle ja lausuu runoja. :'')
Ihan tässä nyt herkistyy...
Kassotaan nyt milloin palstauudistus tulee. Jos bannaaminen onnistuu, niin trollikerho saa etsiä uuden oksan jolla istua.
Jaahas, trollikerho ilmoittautui taas ketjuuni. En sinäänsä suuri yllätys, mutta Pönttis ei malttanut pitkään boikotoida minua.
On eri asia keskustella sinusta kuin sinun kanssa.
Pönttishän keskustelee muiden kanssa ellet sitten ole se Saapasnaama.
Aihe on ilkeys ja pahansuopuus, sopii teihin kuin nyrkki silmään.
Aivan näin ja sinä saat sen aina esiin :D Niin kyllä monesta muustakin. mistäköhän sekin johtuu?
Sitä saa mitä tilaa. :)
Kun kerran jo ennakkoon tuomitaan, niin pitäähän se tuomio lopulta lunastaa. Ettei syyttömänä kärsitä tuomiota.
Joo ja minusta oikeastaan aika kilttiä meiltä trolleilta tulla ketjuun todistamaan ilkeilyllämme että pertti on oikeassa. Jos ei kukaan olisi tullut voisi jäädä vääriä käsitys :)
Mitä ajattelet Saapasnaamasta, onko hän vanha tuttu? Sano mielipide...
Miltä vaikuttaa jos olet seurannut?
Moikka Harmis! Onko Iku-Turso, Persan uusin nikke... vai? Mä olen ollut jonkin aikaa poissa, eikä nämä nykyiset tapahtumat tällä palstalla ole mulle oikein selviä.
Mä olen ymmärtänyt ett Nuuska on kadonnut palstalta... ikävää. Muikkune soitti usein sellaista musiikkia... josta mä pidin, paitsi se plinblong kone musiikki, vaikka se oli usein pirteää; niin... harvoin osui mun makuuni. Mutt Muikkune jaksoi aina keskustella mun kanssani ja hänellä jos kellä; oli usein aikaa mulle! Tavallaan kirjekaveri. =)
Luin myöhemmin viimeisen vastaukseni sulle... Sorry! Ei ollut tarkoitus räjähtää sulle, sillä siltä se myöhemmin minustakin; luettuna näytti! Se oli vain väsyneen ja ärtyneen muijan vastaus. Alkuperäinen ärtymys ei johtunut sinusta, mutt tuli kipakat kähinät samaan laskuun sitt sullekin!
Mulla aamulla taas työpäivä ja käytän Pojun vielä ulkona, suihkun kautta menen nukkumaan, heti kun ehdin.
Hyvää yötä, kaikille tasapuolisesti, nukkukaa hyvin!
Saapas on joku näistä:
https://www.mercedes-benz-arena-berlin.de/assets/img/02_AlvaroSoler_Live2019_c_BenWolf_16x9-b8a3ff2f6b.jpg
https://cdn.eventfinda.com.au/uploads/artists/transformed/524532-2607-7.jpg?v=2
https://i.pinimg.com/originals/fc/4d/6d/fc4d6d2e5603527747768721aa027ade.jpg
En tosiaan tiiä. :)
Moro moro, juu, pertsa on lähtenyt taas uudella nikillä pyhään taisteluun palstatrolleja vastaan, suotakoon se hänelle :)
Juu, nuuskaa ei ole näkynyt hetkeen ainakaan omalla nikillään, ehkä osaltaan sunkin päätös häipyä/vähentää palstailua vaikuttanut. Onhan se vähän menetys, minäkin pärjännyt aina hyvin nuuskan kanssa, mutta varmaan hänkin keksinyt jotain muuta ajanvietettä, palailee ehkä silloinllöin vilkaisemaan tänne.
Juu ei mitään ja kyllä varmaan vähän ärsytin siinä kohtaa niin ihan oikeutettua sun "räjähdys" kun ei kummempia haavoja siitä ole kenellekään jäänyt. Minähän olen sun ajoittaisiin kuohahduksiin jot tottunut niin tiedän että sun suuttumus menee ohitse ajan kanssa :)
Sama vika, meen minäkin tästä, hyviä öitä sulle & muillekin :)
Kyllä se on. Samat vanhat fraasitkin. Game over.
...."trollikerho" kun ikäänkuin pyrkii palauttamaan järjestystä ja kiusaamattomuutta palstalle. "
Merkille pantavaa, että esim. Nainen39vee ei saa "trollikerholta" mitään tukea, vaikka on usein joutunut pilkan ja kiusanteon kohteeksi. Periksestä puhumattakaan.
nainen 39vee on niin fiksu että osaa pitää puolensa kyllä itsekin, en itse ole oikein edes tiedostanut että häneen kohdistuisi vainoa. Puskista huutelevia satunnaistrolleja on kaikkialla ja kaikille. Peris taas, no hänkin osaa kyllä pitää puolensa ja hänelläkin on puolustajansa, esim. darkkis.
Trollikerho on pieni sisäpiiri joka näsäviisastelee keskenään palstalla ja leikkii olevansa fiksuja.
Olisitko oikeassa elämässä tekemisissä sen tyyppisten ihmisten kanssa, mitä täältä löytyy? Joo, en minäkään. En missään tapauksessa.
Mä en olekaan koskaan ajatellut olevani saati leikkiväni fiksua. Nyt kun annoit ajattelun aihetta tämän tiimoilta, niin ehkäpä mä olenkin fiksu. Oon kyllä ajatellut olevani suht keskiverto kaikinpuolin, en kummastakaan ääripäästä...jossain asioissa jopa tumpula. Totaali ummikko. Taas ihmisten suhteen kuvittelen olevani aika tarkkanäköinen ja tunnistavani porukasta teeskentelijät ja roolipellet.
Ehkäpä pitää hioa vielä uskottavuutta. :)
Kävin pari vuotta sitten satunnaisesti palstalla. Sen verran sairas, tai sitten ihan vain tyhmä (mies) sakki hallitsi palstaa, että ei ollut mitään järkeä käyttää tähän aikaansa.
No mutta nyt ovat ajat muuttuneet ja vallankahvassa ovat viisaat naiset ja vain yksi huutava mies.
Höpö höpö.
Palstan viisaat ovat naista esittäviä miehiä. Mistähän se viisaus tänne olisi yhtäkkiä tullut?
Minä hallitsen kaikkea!
Aikanaan ilkeys ja pahansuopaisuus oli mitä (aloittaja) sanotkin: "..rekkautuneet naisnikit on yksi toisensa perään kiusattu pois palstalta.."
"vainottu systemaattisesti, ja nimenomaan ätmien taholta", Johtui enimmältään palstalle valikoituneen miesrahvaan vahvasta uskosta H.Laasasen ajatuksiin 'pelastajanaan', kun tulkitsivat keskinäisin vakuutteluin mieleisekseen hänen tekstejään: "mm.naisten muuttuneesta käytöksestä nykyisin kaikki vaikeudet tulee..." (hypergamia!). Myös anonyymi, uusi ja moderoimaton somekäyttäytymismahdollisuus ja "sanan vapaus", 'mikä autuus..' ;) innostutti. Nähtävä myös puolustautumisreaktiona, joten sikäli ymmärrettävää. Nyttemmin Laasas-vaikutus kymmenen vuoden jälkeen on laantunut.
Eli "ätmien" häirintä, trolli jossain määrin vähentynyt, toisaalta palstajoukko edelleen kovin valikoitunut, rajoittunutkin. Syrjäytymisen henki on läsnä, mikä tietenkin surullista.
Palstanparannusmissioita on ennenkin ollut, mikä sinänsä lie kannatettava asia. Parantajilla on vaan ollut voimakas oma (toisarvoinenkin) agendansa ajettavanaan, mikä aiheuttanut vastareaktion, ja niin hetkellisen kuohunnan jälkeen tilanne on ollut alkupisteessä taas.
'Väärien' mielipiteiden ja "kyökkistelyjen" vähennyshanke omilla trolleilla korvaten ei tässäkään yrityksessä ole johtanut pidemmälle, päinvastoin "koska koko palsta on nyt yhtä trollikerhoa" ja "intelligentsijaa" ;)
Turhautumisen tausta lienee, kun palstalla on kovin vähän naisia ja hekin, ketä jäljellä , ns.sanavalmiita (pahus!), joten aiottu agenda: hallinnoida näkyvimmin palstaa eri 'näsä'pulputuksilla (pulina, chat) ns.yläviistosta, se ajatus ei nyt toimi. Eikä tämä varsinainen deittipaikka alun perin lienekään, toisaalta ei estettyäkään. Ja toki pulinalle löytyy toisiakin palstoja tällä alustalla.
Se, millä nikillä kirjoittaa, ei pitäisi suurta merkitystä olla. Jos on tarvis nikkien vaihteluun, se on lähinnä merkki tekstien asiasisällön joutavuudesta, ja sellaisia jo automaattibottikin pystyy omalta osaltaan poistelemaan.