Miten tehdään kanarisotto?? Entäs muita kanaruokia? Meillä kanaruuat on suuressa suosiossa ja uusia kanaruokien reseptejä pitäisi saada=)
kanaruuat...
tiku
51383
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kasarin pohjalle tilkka öljyä, jossa ruskistetaan kanapalat ja sipuli valkosipuli. Lisätään raaka riisi, jota puöritellään hetki öljyssä ennen nesteen lisäämistä. Nesteenä voi käyttää vettä tai liemikuutioita tai fondeja. Jotkut lisäävät nesteen kuumana, jotkut kylmänä, jotkut yhdellä kertaa, jotkut pienissä erissä. Kokeile itse, mikä tapa sinusta tuntuu mukavimmalta!
Joka tapauksessa risottoa sitten keitellään kasaan. Mukaan kannattaa heittää myös vihanneksia, vaikka pakastesellaisia, ja tietysti maustaa risotto maukkaaksi (esim. curry, paprika, pippurit, cayanne, yrtit..).
Jos haluat, voit vielä lopuksi kuorruttaa risoton juustoraasteella ja heittää sen hetkeksi uuniin.
Toinen erittäin hyvä kanaruoka on seuraava: laita uunivuoan pohjalle raa'at riisit ja kanapalat. Lisää reilusti nestettä; joko ihan vain vettä tai sitten esimerkiksi valmis ateriakastikepurkki. Mausta. Hauduta uunissa noin tunti. Ruoasta tulee todella maukasta, kun riisit imevät kaikki aromit itseensä. Kannattaa kokeilla!
Broileririsotto
2dl riisi
6dl kanaliemi(vettä puolikas kanaliemikuutio)
1 sipuli
250g herne-maissi-paprika tai muita vihanneksia
1tl curry
1tl paprikajauhe
(1tl aromisuola)
200g broileria(marinoituja suikaleita)
laita uunivuokaan ja paista 200c n.40mim
(mausteitahan voi käyttää oman mielen mukaan)
itse olen ihastunut tähän ohjeeseen kun se on niin helppo valmistaa eikä tarvitse seistä hellan vierellä ja jää aikaa muuhunkin kuin ruuanlaittoon
keitä riisi carrymausteisessa vedessä, pane valmis riisi vuoan pohjalle. Purista appelsiinimehua ihan reippaasti, maista ettei ole happamanmakuista, jos on lisää sokeria.Lisää se riisien päälle.
Vatkaa pari desiä kuohukermaa kevyesti ja kaada ne edelleen riisien päälle. Sitten lisäät riisien päälle kypsät kananpalat tai broilerit. Viimeiseksi muutama ananasrengas päälle ja uuniin 200 astetta ja noin puol tuntia.
Niin mausteita maun mukaan mutta carry antaa riiseille hyvän värin ja ohjettahan voi muokata kuinka haluaa, vinkkinä esim persikka maistuu siinä hyvältä.
paistappa kana/broileri kuutioita paistipannulla niin että vähän tulee paistopintaa...tämän jälkeen kattilaan ja ruokakermaa päälle...mausteita maun mukaan(currya, pippuria, suolaa tms) ja kiehautat vähän aikaa..pastan kanssa aika nannaa...tai riisin kanssa oikeastaan vieläkin parempaa.. :)
Luutonta ja nahatonta kananrintaa kuutioiksi.Sekoita isossa astiassa joukkoon pakaste broccolia silputtuna ei kovin pieneksi,hapankermaa,paljon hienonnettua sipulia,mausteita.Kaada uunivuokaan.Paalle juustoraastetta,(havarti,mozzarella ei venyvaa eika sulatejuustoa.Paalle korppujauhoja,ei paksulti.Uuniin n.tunti,tai kun kana on kypsynyt valkoiseksi.180c/350F