Onnistuuko muilla ihan vain puhdas ystävyys vastakkaisen sukupuolen kanssa?
Itselläni on ollut ihana puhtaasti ystävä jonka kanssa nähdään vähintään pari kertaa viikossa jo 7vuotta.
Nyt kuitenkin olen alkanut nähdä hänet miehenä aivan eri tavalla kuin aiemmin.
Miten on mies ja nainen ystävinä?
3
<50
Vastaukset 3
- kersastasaakkakimpassa
Onnistuu. Lapsesta saakka, siis päiväkodista alkaen, olemme olleet kavereita ja vain kavereita.
Kumpikin on ainoa lapsi, asuimme naapuruksina ja kävimme samat ala-asteet ja lukion, me ollaan kuin sisko ja veli. Riidelläänkin, ollaan aika herkkiä inttämään ja pitämään oma päämme. Varmaan ollaan kasvatettu toinen toisiamme myös vähemmän itsekkäiksi ja toinen on aina ollut tuki ja turva kaveripiireissä pyöriessä.
Teini-iässä alettiin treenaamaan ja yhdessä vaiheessa juostiin jopa pari maratoniakin. Ollaan toistemme lasten kummeja. Nykyään kun kummallakin on lapset niin käydään vain kaksi kertaa viikossa juoksemassa kympin lenkki. Siinä vaihdetaan yleensä työkuulumiset ja sparrataan toisiamme kunnon ylläpitämisessä kun laiskuus tahtoo välillä iskeä puolin ja toisin. - Näinpäon
Mies ja nainen voivat olla ystäviä, samoin kuin naiset ja miehet keskenään. Tiedän tämän kokemuksesta, miesystävän kanssa YYA- sopimus on hyvä pohja. Arvostan hänen ystävyyttään,luottamus on tärkeää. Seksi muuttaisi tilanteen, kiinteäksi, tulisi paineita, odotuksia. Tiedän hänen olevan ystäväni, vaikka olosuhteista johtuen tapaamme muutaman kerran vuodessa. On mukava, kun hän soittaa, mitä sitten juttelemmekaan. Voin soittaa hänelle, neuvoa pyytäessäni, tiedän saavani. Älkää hyvät ihmiset katselko toista sukupuolta vain navan alapuolelle. Olemme kyllä keskustelleet, suunnan kauan sitten. Heteroja, normaaleja, kummallakin ottajia, riitakavereitakin olisi, jos... - I H M I N E N I H M I S E L L E
Miksei se onnistu, mutta parhaimmillaan se on fwb suhteena.
Eli kun siinä yhdistyy sekä keho, että mieli.....Eihän sen parempaa ystävyyttä ole olemassakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1751932Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1561364Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2221002- 71897
- 58858
- 47783
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus66776- 93757
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200677Martinan alamäki jatkuu
Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”151646