Rautalangasta käytetyn auton ostajalle

kauppias.on.kuningas

Käytetyn auton ostajilla on ainakin kaksi asiaa muistettavanaan kaupanteon faktoina, ennen kuin lähtevät suotta itseään luulotteluilla autoliikkeisiin itseään nolaamaan. Nämä kaksi pääsääntöä kun tiedostaa, välttyy mielensäpahoittamiselta. Toimii jokaisessa autoliikkeessä.

1)
Käytetyssä autossa ei ole päivänkään takuuta. Ei missään liikkeessä.
Tästä POIKKEUKSENA joihinkin yksittäisiin autoihin, jotkin yksittäiset liikkeet voivat POIKKEUKSELLISESTI myöntää rajatun takuun, joka on takuuehdoin tarkasti rajattu, usein vain muutamia kuukausia tai max. vuoden takuita. Se ei kuitenkaan vastaa tehdasuuden auton tehdastakuuta. Edelleen "takuuna" joistain liikkeistä liikkeistä on OSTETTAVISSA LISÄTURVA, joka ei kuitenkaan nimestään huolimatta ole varsinainen takuu, vaan lisämaksullinen turva.

2)
Käytetyn auton ostettuasi se on sinun auto; sillä ei ole palautusoikeutta. Ei missään liikkeessä.
Tästä POIKKEUKSENA 14vrk palautusoikeus on silloin, kun kauppa on tehty muualla kuin liikkeen tiloissa. Silloin kyseessä on ETÄKAUPPA, jolle laki määrittelee aina 14vrk palautusoikeuden. Koskee kuitenkin VAIN ETÄKAUPPAA! Normaalisti liikkeessä tehdyssä autokaupassa tuota palautusoikeutta (maksutonta) ei ole missään autoliikkeessä. 

Pari itsestäänselvyyttä täyspäisille, luulottelija-takuu-uskovaisillevoi tosin olla kovakin pähkinä purtavaksi ja luupäisimmille lähes tekemätön paikka luupäähänsä takoa. Takuuta ei ole. Palautusoikeutta ei ole.

26

403

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lisäpykäliä

      Lisäksi ostajan tulee epäilemättä uskoa kaikki mitä myyjä sanoo. Esim. jos myyjä sanoo että autoon on juuri vaihdettu vilkkunesteet, mäntien palautusjouset ja uudet ilmat renkaisiin, tätä ei tule epäillä.

    • kuluttaja-asiamies

      Kuluttajansuoja on ja se on parempi kuin yksikään ostettu takuu!

    • Hei_jobbari

      Mikäs jobbari aloittaja oikein on?? Onko tullu kusetuksissasi ongelmia, kyllä kuluttajalait koskevat yhtälailla mitä tahansa tavaraa.

      • 2019faktatpöytään

        NIMENOMAAN; JUURI NÄIN!
        Kuluttajalait koskevat todellakin kaikkia yrityksiä, tässä kertauksena tämän alan kuluttajalain FAKTAT:
        1)
        Käytetyssä autossa ei ole päivänkään takuuta. Ei missään liikkeessä.
        2)
        Käytetyn auton ostettuasi se on sinun auto; sillä ei ole palautusoikeutta. Ei missään liikkeessä.


      • ArtistiAsiakasMaksaa

        Heh... näinhän se valitettavasti menee. Nyt kun aloituksen oikeasti alansa lainsäädännön tietävä tuossa kertoo, ettei palautusoikeutta (ilmaista) ole, eikä käytetyssä autossa takuutakaan ole päivääkään, ilmaantuu pölvästi pätemään lakiosaamisellaan ja hömppätiedoillaan.
        Tämän vuoksi on hyvä ajoittain kerrata totuuksia kaupankäyntiin, ettei takuu-/palautus-luulottelijoilla vaan ole virheellisiä käsityksiä kaupoille lähtiessään. Pettyvät vaan syyttä suotta ja mielensä pahoittavat.
        Ei se ole "kusettamista", että toimii oman alansa lainsäädännön puitteissa ja ehdoilla, vaikka pölvästistä joskus siltä tuntuisikin. Se on ihan pölvästin oma vika, jos palautus- ja kaupanpurkuoikeuksia itselleen kuvittelee saati että käytetyssä autossa olisi oikein takuukin!?

        Tässä tapaus kuluttajaviranomaisen sivuilta, kun kuviteltiin takuu ja palautusoikeus:
        https://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Viat-viivastykset/ratkaisuja-riitoihin/autot/kaupan-purku/

        "Noin puolitoista kuukautta kaupanteon jälkeen kuluttaja purki käytettyä autoa koskeneen kaupan ja palautti auton myyjälle. Myyjä vaati korvauksena 660 euron purkurahan. Myyjän mukaan kuluttajan oli pitänyt auton 7 vuoden käyttöikä huomioon ottaen varautua autossa ilmeneviin vikoihin.
        Auton virheestä ei ollut näyttöä, joten kaupan purkamiselle ei ollut lakiin perustuvaa syytä. Myyjällä oli oikeus periä kaupan purkamisesta ja tästä aiheutuneista kuluista kohtuullinen korvaus. Lisäksi auto ehti olla kuluttajan käytössä yli kuukauden, jonka aikana autolla ajettiin noin 700 kilometriä. Kuluttajalle oli siten syntynyt autosta käyttöhyötyä.
        Kuluttajariitalautakunta piti erikseen sovittua 660 euron purkurahaa kohtuullisena korvauksena. Auton kauppahinta oli ollut 12 200 euroa."

        Siinäpä sitä kaupanpurku- ja takuu-uskovaisille faktaa mustaa-valkoisella kuluttajaviranomaiselta.
        Palautus/kaupanpurku maksaa.
        Takuuta ei ole.


      • korruptio.jyrää

        Paljollako jobbarit olette voidelleet kuluttajaviranomaista että lait on säädetty nykyään kuluttajalle vahingolliseksi? Ei tällaista kusetusta ollut ennen.


      • IhmeInttäjäTuoJobbari
        2019faktatpöytään kirjoitti:

        NIMENOMAAN; JUURI NÄIN!
        Kuluttajalait koskevat todellakin kaikkia yrityksiä, tässä kertauksena tämän alan kuluttajalain FAKTAT:
        1)
        Käytetyssä autossa ei ole päivänkään takuuta. Ei missään liikkeessä.
        2)
        Käytetyn auton ostettuasi se on sinun auto; sillä ei ole palautusoikeutta. Ei missään liikkeessä.

        Aika paljon liike noita myymään pommeja lunastaa myös takaisin.


      • 2019faktatpöytään
        IhmeInttäjäTuoJobbari kirjoitti:

        Aika paljon liike noita myymään pommeja lunastaa myös takaisin.

        Ai? Enkä minä mitään intä, vaan kerron faktat.

        Minä kun tiedän, ettei autoliikkeet "vaan ota takaisin" autoja koskaan. Ehkä joskus, mutta silloinkin joko em. purkurahan maksaa palauttelija tai vaihtoehtoisesti jos ostettu auto ei miellyttänytkään, se voidaan vaihtaa johonkin toiseen myynnissä olevaan... mieluummin muutaman tonnin kalliimpaan ja rahoitus sille perseaukiselle siihen kyytipojaksi! Oppii olemaan.


      • ArtistinHolhousta
        korruptio.jyrää kirjoitti:

        Paljollako jobbarit olette voidelleet kuluttajaviranomaista että lait on säädetty nykyään kuluttajalle vahingolliseksi? Ei tällaista kusetusta ollut ennen.

        Jos kuluttajalait jollekin kaupan osapuolelle ovat vahingollisia, niin autoalan yrittäjille.
        Yleisesti ottaen pitäisikin käytetyn auton kaupassa olla "nolla-toleranssi" ja myös ostajan/auton käyttäjän vastuu ostoksestaan ja sen käytöstä. Nyt näin ei ole, vaan monasti liikkeet kaupan jälkeen korvailevat hyvää hyvyyttään (ns. goodwill) käyttäjän huolimattomuuttaan/osaamattomuuttaan rikkomia laitteita, ainakin osittain osaa ottaen.
        Näitä on esim. kuluttajan itsensä aiheuttamiin kytkimien rikkomisiin, vaihteistojen rikkomisiin, erinäisiin normaalistikin kuluvien osien uusimisiin... joskus jopa ilmastointien täyttöihin (normaali huoltotoimenpide 1-2-vuosittain) jne. täysin auton omistajalle 100%:sti kuuluvia kustannuksia suositellaan liikkeen osanotolla kustannettavaksi. Järjenvastaista holhoamista kuluttajaviranomaisilta.


    • savolaisjoppari

      Mukava illalla ryypätä,kun on oikein kusettanut autokaupalla..

    • maksatyhjästä

      Ostakaa neljännes tuosta mahtiliikkeestä, vain 25000 euroa.

    • Homma_toimii

      Yhäkään autoa en autoliikkeistä ole ostanut ikinä älyttömään ylihintaan, ja aina tarkastanut yksityiseltä ostamani kiesit tarkemmin kuin autoliikkeet ikinä. Eihän autoliikkeiden käytetyistä autoistakaan katsasteta kuin pelkät paperit. Ikinä ei ole ollut yhden yhtä ongelmaa minkään kanssa ikinä. Vain ja ainoastaan kuluvia osia on vaihdettu, kuten kaikki tekee, ja nekin vaihdettu itse, peukalo kun ei ole keskellä kämmentä.

      On tietysti hienoa, että tuotte itse autoliikkeiden koiruudet julki, niin ei teidän tarvitse pian itsekkään autojanne ostella kuin yksityiseltä, kun asiakasvirta vaan loppui.

      • 2019faktatpöytään

        Koiruudet? Sekö on mielestäsi "koiruutta", että autoliike kaupan osapuolena noudattaa lakia eikä mielikuvitteellisia takuu-uskovaisten keksimiä sääntöjä alistu kuuntelemaankaan?

        Itse totesit (suora lainaus) "Vain ja ainoastaan kuluvia osia on vaihdettu, kuten kaikki tekee..."

        Niinpä niin... mutta kun sen samanlaisen (joskus jopa täysin saman, kun myyskentelijä on sen vaihdossa tuonut) käytetyn auton ostaa autoliikkeestä, sen pitäisikin olla kuin uusi myös kulutusosiltaan. Miksi?
        Tässä onkin asian varsinainen YDIN ja POINTTI, josta en suinkaan "intä" kuten joku besserwisser keksi lausua, enkä myöskään koe "koiruuksia" tekeväni saati ketään huijaavani vain sillä perusteella, että minun liikkeenä myymä auto on toden totta KÄYTETTY JA KULUNUT (usein jopa halvempi kuin yksityisen omastaan unelmoima hintaluulottelu vastaavasta).
        Takuuta en anna vaan kerron virhevastuun velvoittavan autoliikettä ja sen mukaan toimin.
        Palautusoikeutta onneksi kovin harva nykyisin edes luulotteleekaan, mutta satunnaisesti näitäkin tapaa... laskutikku käteen ja aiheettoman kaupanpurkamisen laskelma palauttelija-luulottelijalle, niin loppuupa sekin auton palautksen suunnittelu siihen.

        Ps. Asiakasvirta, valikoiden tarkkaan, on hyvässä mallissa. Enemmänkin kappalemääräisesti kauppaa voisi tehdä, mutta tarkan asiakasvalikoinnin johdosta pitäydyn vain täyspäisten asiakkaitten kanssa kauppasuhteen perustamisiin.


      • SeToinenLonkero
        2019faktatpöytään kirjoitti:

        Koiruudet? Sekö on mielestäsi "koiruutta", että autoliike kaupan osapuolena noudattaa lakia eikä mielikuvitteellisia takuu-uskovaisten keksimiä sääntöjä alistu kuuntelemaankaan?

        Itse totesit (suora lainaus) "Vain ja ainoastaan kuluvia osia on vaihdettu, kuten kaikki tekee..."

        Niinpä niin... mutta kun sen samanlaisen (joskus jopa täysin saman, kun myyskentelijä on sen vaihdossa tuonut) käytetyn auton ostaa autoliikkeestä, sen pitäisikin olla kuin uusi myös kulutusosiltaan. Miksi?
        Tässä onkin asian varsinainen YDIN ja POINTTI, josta en suinkaan "intä" kuten joku besserwisser keksi lausua, enkä myöskään koe "koiruuksia" tekeväni saati ketään huijaavani vain sillä perusteella, että minun liikkeenä myymä auto on toden totta KÄYTETTY JA KULUNUT (usein jopa halvempi kuin yksityisen omastaan unelmoima hintaluulottelu vastaavasta).
        Takuuta en anna vaan kerron virhevastuun velvoittavan autoliikettä ja sen mukaan toimin.
        Palautusoikeutta onneksi kovin harva nykyisin edes luulotteleekaan, mutta satunnaisesti näitäkin tapaa... laskutikku käteen ja aiheettoman kaupanpurkamisen laskelma palauttelija-luulottelijalle, niin loppuupa sekin auton palautksen suunnittelu siihen.

        Ps. Asiakasvirta, valikoiden tarkkaan, on hyvässä mallissa. Enemmänkin kappalemääräisesti kauppaa voisi tehdä, mutta tarkan asiakasvalikoinnin johdosta pitäydyn vain täyspäisten asiakkaitten kanssa kauppasuhteen perustamisiin.

        Kaikki oikein. Kymmenen pistettä ja papukaija-merkki!


    • vitun.amatöörit

      Se mikä minua ärsyttää käytettyjen autojen myyjissä on että eivät tiedä autojen malliversioita tai varustetasoja oikein. Jos minäkin ne tiedän vaikka en ole automyyjä, ne KUULUU automyyjänkin tietää koska se on hänen ammattinsa! Osoittaa todella selvää epäammattimaisuutta ja välinpitämättömyyttä jos ei auton tarkka malli ja varustetaso vastaa kuvissa näkyvää.
      Turha julmistella asiakkaille kuluttajansuojasta jos ette itse osaa hommianne!

      • KauppiaatOnHereilläKyllä

        Harmillista, kun näin tosiaan joskus ilmoituksiin ammattilaisiltakin pääsee vääriä mallimerkintöjä lipsahtamaan... kiireessä yleensä, harvemmin kuitenkaan, josko koskaan tahallisesti.
        Syynä on ns. "automaattinen tietojen keruujärjestelmä" AutoVista joka rekisteritunnuksen mukaan "arpoo" auton mallin ja varustelun ym. tiedot. Yllättävän usein näissä AutoVistan tuottamissa tiedoissa on kuitenkin virheitä, joita joutuu korjaamaan manuaalisesti. Joskus tarkkaankin ilmoitusta laatiessa saattaa virheitä kuitenkin ilmoitukseen jäädä. Tätä varten jokaisessa ilmoituksessa lukee:

        "Ilmoitetuissa tiedoissa saattaa silti olla puutteita tai virheitä, jotka eivät ole tahallisia. Ilmoitetut tiedot eivät siten ole sitovia, ennenkuin myyjä on ne pyynnöstäsi vahvistanut."

        Ps. Ei tässä julmistella kenellekään. Se, että pari tärkeää faktaa on auton ostoa suunnittelevalle opastettu, ei pitäisi julmistelulta tuntua, ei ainakaan ole ollut niin tarkoitus. Mielensäpahoittamistahan tässä on yritetty nimenomaan ehkäistä... sinun kohdallasi tässä nyt ei onnistuttu.


    • 756747457

      Kyllä nuo liikkeet kovasti tarjoaa 1-2v maksullista lisvastuuta joka käytännössä takuu. Se ei koske kuluvia osia mutta usein esimerkiksi webaston viat.
      Kyseessa on teknisesti vakuutus mutta minun eli ostajan kannalta tuo käyttäytyy kuten takuu.

      Itse näen tuo riskien hallintana. maksan mieluusti 690e siitä että saan autoon 2v/40tkm "takuun" isojen asiodien varalle. Ihan samalla tavalla minulla on täyskasko lasivakuutuksella. Sekin minimoi isot riskit. Tämä on ihan samaa kuin yrityksen pyörittäminen systemaattisesti.

      • SeToinenLonkero

        Heh! Asian ytimeen, tahattomasti tosin!!
        "maksullista lisvastuuta joka käytännössä takuu"

        MAKSULLINEN TAKUU! Maksullinen, ei koskaan eikä milloinkaan ilmainen /automaattinen.
        Itseasiassa tuota ei koskaan saisi mainostaa /markkinoida TAKUUNA, juuri siksi että se on maksullinen asiakkaalle. Harhaanjohdettuna sinäkin oletat tuon olevan "käytännössä takuu" mitä se ei suinkaan ole. Se on, kuten itsekin totesit, teknisesti vakuutus josta asiakas maksaa ottaessaan sellaisen sekä myös maksaa vahingon sattuessa vian korjaamisen omavastuuna.
        Tottakai minäkin mielellään myyn tuollaisen takuu-uskovaisille; yrityksen pyörittämisen kanssa tuolla marginaali-asiakaskunnalla (takuu-uskovaiset takuu-luulotteluineen) ei kuitenkaan ole mitään merkitystä.


      • ksdkflfkldsjkkdslj

        690e / 2v tekee siis 345e vuodessa omavastuu, sanotaan nyt vaikka 150e eli yhteensä 495e / v jos jotain sattuisi. Sillä rahalla tekee jo vanhempaan autoon muutenkin remonttia melko runsaasti.

        Laittaisi satasen vikadiagnoosiin ja hakee osat motonetistä tai netistä niin rahaa jäisi vielä ylikin jos itse tekee. Tai sitten vaihdattaa osan korjaamolla ja maksaa vähän töistä, jää siltikin ehkä vähän edullisemmaksi, riippuen osan hinnasta.

        Tuulilasivakuutuksessakin sama juttu, niitä ei yleensä saa kuin kalleimpiin kaskoihin joka maksaa niin paljon että parissa vuodessa voi jokatapauksessa hintaa tulla lasinvaihdon verran ja jos lasi säilyykin ehjänä, maksoit sen rahan turhaan.


      • SeToinenLonkero
        ksdkflfkldsjkkdslj kirjoitti:

        690e / 2v tekee siis 345e vuodessa omavastuu, sanotaan nyt vaikka 150e eli yhteensä 495e / v jos jotain sattuisi. Sillä rahalla tekee jo vanhempaan autoon muutenkin remonttia melko runsaasti.

        Laittaisi satasen vikadiagnoosiin ja hakee osat motonetistä tai netistä niin rahaa jäisi vielä ylikin jos itse tekee. Tai sitten vaihdattaa osan korjaamolla ja maksaa vähän töistä, jää siltikin ehkä vähän edullisemmaksi, riippuen osan hinnasta.

        Tuulilasivakuutuksessakin sama juttu, niitä ei yleensä saa kuin kalleimpiin kaskoihin joka maksaa niin paljon että parissa vuodessa voi jokatapauksessa hintaa tulla lasinvaihdon verran ja jos lasi säilyykin ehjänä, maksoit sen rahan turhaan.

        Juurikin näin.
        Takuuksi tuollaisen maksullisen turvan itselleen uskotteleva kusee vain omiin muroihinsa pitkässä juoksussa... siksi kai näitä "takuu-uskovaisiksi" voikin nimitellä, vaikkakin ultimate-takuu-uskovainen (kuten tässäkin keskustelussa muutamia on esiin tullut) on sellainen, joka kuvittelee käytettyyn autoon ilmaisena/automaationa takuun ja palautusoikeuden, jos tuote ei miellyttänyt. Niinhän se ei mene.


    • 8796789678978

      Jos haluaa olla kädet #askassa niin ole hyvä vain mutta minä en auto vikoja enää korjaile. ne ajat oli silloin nöösipoikana.
      Tämä takuvakuutus on aivaa kuten kasko. Se on riskien hallintaa. Myös kotivakuutus on aivan vastaava asia.

      500e menee lennossa jos vaikka webasto porsii tai tehostin. Pelkät työt voi olla helposti tuo 500e.

      Asiakas maksaa kaikki takuus tavalla tai toisella. Se on joko tuotteen hintaan paketoitu tai sitten näissä käytetyissä maksetaan erikseen. Aivan sama asia. Asiakas maksaa kuitenkin.

      Aika monella taitaa olla kotivakuutus...

      • SeToinenLonkero

        Juuri näin; käytettyyn autoon takuu (tai sitä läheskään vastaava turva) on aina asiakkaalle maksullinen. Ilmaista/automaattista "tässähän on takuu" -luulottelua seuraa poikkeuksetta mielensäpahoittaminen, kun sitä takuuta käytetyissä autoissa ei olekaan.
        Mielensäpahoittaja hermostuu ja haluaa palauttaa auton.
        Palautusoikeuttakaan ei ole, kaupanpurku maksaa sekin.

        Aloituksen kaksi perusasiaa ovat siis erittäin olennaisia autonostajan tiedostaa.


      • ksldfjsklfjkdsljfs

        Autoa korjatessa ei ole pakko liata käsiään. Et sitten ole kuullut käsineistä ja muista suojaimista?

        Esim. moottoritilassa työkohteen ympäristö kannattaa muutenkin ihan ensiksi puhdistaa pölystä ym. liasta jo siksikin ettei avatessa mene likaa vaikkapa öljy- tai jäähdytysnestekanavaan. Mukavampi työskennelläkin mahdollisimman puhtaiden osien kanssa.

        Alustan osissa ruoste voi kyllä aiheuttaa haasteita mutta niihinkin on keinot olemassa. Jos ei lähde hyvällä niin sitten pahalla. Saattaa tietysti ruosteen takia mennä suunniteltua enemmän osaa uusiksi, ruuvit ja mutterit, jne.

        Hyvät työkalut tietysti kannattaa olla, ym. tarveaineita ja nykyään ehkä jonkinlainen OBD skanneri kannattaisi olla myös vikakoodien lukuun ja kuittauksiin.

        Minusta autonkorjaus ei ole mitään amispoikain puuhastelua, pikemminkin se vaatii kokemusta ja ymmärrystä tekniikasta ennenkuin remontit voi alkaa sujua hyvin.


    • sgsrgsrg

      Muistilista käytetyn myyjälle:

      1. Jos auto on käytetty, sitä ei voi kehua erittäin hyväkuntoiseksi tai ruosteettomaksi kun se mitä todennäköisimmin ei ole sitä, tai väittää että kaikki toimii jos ei edes olla testattu

      2. Jos edellä olevia kuitenkin väitetään myyjän toimesta, ostajalla on täysi oikeus vaatia kaupan perumista tai hyvitystä.

      • Pärjäämisiin

        Myyjille/kauppiaille muistiin:
        Jos ostattelija vaikuttaa jo kätellessä veltolta, älä myy ollenkaan tällaiselle; tulee 100% varmuudella jälkipyykkiä jolla ei ole mitään tekemistä järjen tai kohtuullisuuden kanssa. Sama myymättömyyden hiljainen päätös pätee myös kanttipöksyihin ja muihin vähemmistöihin.

        Yksi sääntö (miljoonan muun joukossa) mutta jo tällä pärjäätkin ihan hyvin.


    • surkein.palvelu

      Onko tämä ylimielinen pikkujobbari sieltä herttoniemestä?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5096
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3626
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      33
      3006
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2985
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      10
      2906
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2353
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1838
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1780
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1721
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      135
      1669
    Aihe