Onko orjatyö ja ihmiskauppa Suomessa, maan tapa

HeinämiesIII

Joo, ymmärrän että kuullostaa raflaavalta, mutta Minulle siis kävi näin.

Noin tasan kaksi kuukautta sitten Lääkäri arveli, että olen menettämässä pysyvästi työkykyni
( samaan aikaan verikokeita löytyi indikaatioita sairaudesta )

Löysin myöhään Torstai-iltana MOL;lin sibuile laitetun ilmoituksen johon vastasin heti seuraavana päivänä ( tekstiviestillä ilmoituksen numeroon )

Sain tiedon, että " heti aamulla klo 7 töihin" oli Lauantai

Valkoisia oli töissä 3 ja tummia 9

Kaveri portilla joka esiteltiin pomoksi, oli eri kuin ilmotuksen laatinut yritys.

Joka päivä kerrottiin eri kaveri " pomoksi" olisiko ollut 2-4 firmaa ketjussa

( sitten pääurakoitsija ja lopulta tilaaja; S-Osuuskunta )

Maanantaina oli tässä työkohteessa jo 25-40 työntekijää ja jäi vaikutelma että kohteita useita
( tuttava myöhemmin sanoi että 4 oli verokirjalla, muut ilman )

Pikku pakettiautolla tuotiin ulkomaalaisia jotka ei vät puhuneet mitään kieltä,
mielestäni jostain lähi-idästä kotoisin olevia 15 samassa autossa
( pomo sani että ovat ns. Bulgarialasia )

Näin työmaalle tulevan pääurakoitsijan ( josta Minulle kerrottu jostain talous
epäselvyys epäilyistä ) jonka jälkeen sanoin, sinä päivänä "pomoksi" esitellylle
miehelle, että en voi enää odottaa työsopimuksen kanssa, vaan palkoisat on ja kaikesta on
nyt viimeistään sovittava. Sanoi että voinko olla aioista hiljaa ruokatunnin, kun paikalla
S-Ryhmän? edustaja ( oli muistaakseni YIT-haalareissa ) jonka aikana ei saa sanoa ääneen
että työmiehet ns pimeitä

Pääurakoitsijalla oli mukanaan Virolainen kaveri, jolle valitteli ( luuli etten ymmärrä Suomea
kun olin sattumalta ulkolaisten porukassa kun tuli ) että homma kusee ja liian työläs keikka,
paska jeikka ja jos alkaa vitttaa, niin myy koko ketjun/urakan hänelle ( tälle Virolaiselle )

Itse menin alas, kun en tykännyt riehumisesta ja paikalle tuli valkose Mersu henkilöautolla
yli 50v Suomalainen mies joka kysyi " haluammeko ostaa lisää miehiä "

Työkaveri sanoi, että pitää kysyä pomolta ja näytti siihen suuntaan

Myöhemmin pomo ( jonka yritys kuulemma oli jo silloin konkurssissa ja oli perustanut alaikäisen?
poikansa " käy vielä koulua" nimiin uuden yrityksen, jonka nimissä MOL,lin ilmoituskin oli ja johon
olin alun alkaen vastannut ) sanoi että voi maksaa vain 13E tunti, kun itsekkin saa vain 20E/tunti

Sanoin että se on Ok, ja joka päivältä tesktiviestit, että tule töihin ja milloin alkanut ja milloin loppunut ja tunnit ja kaikki

Tiistai aamu valitteli, että kun pääurakoitsija antanut pikaistuksissaan eilen ns Bulgarialasille
potkut, niin välittäjä ilmoittanut aamulla, että pitää maksaa sille 800 tehtystä tunnista, mikä
on kuulemma ihan utopiaa, mutta on "sellainen kaveri että pakko maksaa"

Keskiviikkona työtä ei enää ollut, kun kuulemma S-ryhmältä loppuivat rahat

Odotin viikon palkkaa, laitoin sinä aikana sovitusti, tunnit, tilitiedot, verokortin jne
ja aloin saada yhteydenottoja muilta työntekkijöiltä , kun eivät olleet saaneet palkkoja

( joku sanoi jossain vaiheessa että 4 , verokortillista saisivat palkkansa ainakin,
mutta kun itse kysyin, tuli vastaus " onko Sinullamitään työsopimusta ja tietääkö ulosmittari, että olet ollut töissä )

Menin ulosmittaustoimistoon, kysymään,että pitääkö palkka maksaa suoraan heille, mutta sanoivat ettei tarvi.

Kysyin neuvoa MOL;lista, mutta sanoivat ettei kuule heille mitenkään, antoivat jonkun
työsuojelun numeron,josta ohjasivat takasin MOL;liin

Jäi vaikutelma ettei kukaan halunnut neuvoa ja ei kuulu oikein kenellekkäään

Ainoa tapa on kuulemma ottaa asianajaja

Jotenkin jäi vaikutelma, että kaikki kuulleet nämä samankaltaiset jutut jo niin monta kertaa
etteivät lainkaan piittaa

Kun toiminta oli niin pitkälle suunniteltua, ohjattua ja laskelmoitua, tuli olo, että
kyseessä Suomalainen rakennuksilla normaaliksi muodostunut tapa .

Jos näin on, niin mikä on esim tapaturman sattuessa tuollaisten pimeiden tai ulkomaalaisten
jostain pikkubussilla tuotavien kaukomaiden ihmisten asema ja oikeusturva.

Miten yksi Suomen isoimmista yrityksistä voi teettää urakoita, joiden tekijät eivät saa
palkkaa lainkaan tai ovat mahdollisesti jopa laittomasti maassa oleskelevia , ehkäpä
jopa ihmiskaupan uhreja

Itse en koe vielä itseäni orjaksi, vaan vain huijatuksi.

Sain lopulta sovittua tunnin ajan Oikeusapuun, saa nähdä kun aikanaan pääsen kysymään
asiastani, millaisia neuvoja mahdollisesti saan.

Koko tilanteesta tähän mennessä tullut hyvin kaksinaismoralistinen kuva yhteiskunnan
useamman sektorin toiminnasta. Ikäänkuin entisaikan tarinoiden itäblokissa, tuntuu
olevan kuin kaksi totuutta.

Jokin virallinen ja kaunisteltu, laillinen ja demokraattinen ja oikeudenmukainen
ja sitten ihan toinen, joka perustuu sääntojen kiertämiseen, mutta joka tuntui olevan
aivan "normaali" ja tuttu "YIT miehelle" ja kaikille koko ketjussa mukana olleille sekä
ilmeisesti kaikille viranomaislle, joilta pyysin neuvoja ja apua.

2

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmettelenkyllä

      itse en hae epämääräisiin työpaikkoihin pelkästänsä "tekstiviestillä ilmoituksen numeroon". Eikö ollut muuta työpaikkaa haettavana. Kyllä työstä ja työpaikasta täytyy ensin sopia. Työhaastattelu. Ehdot ja pelisäännöt. Ei sikaa säkissä koskaan. Miksi toimit kuten toimit?? Meinaatko toimia jatkossakin samalla tavalla.

    • maastamuuttaja

      Onko orjatyö ja ihmiskauppa Suomessa, maan tapa?
      Siitä en tiedä mutta rasismi tuntuu olevan..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      250
      4526
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      124
      2961
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2722
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1543
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      17
      1437
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      52
      1285
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1067
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1055
    Aihe