Kansa on kertonut kantansa

lainmukainenpäätös

Näin ollen Ps. pitäisi kuulua hallitukseen, ei Rinne saisi päättää mikä puolue pääsee hallitukseen, kansahan on mielipiteensä päättäjistä ilmaissut, pitäisi sen mukaan toimia, ulkoministeriksi Halla-Aho, suomalaisten omia etuja puolustamaan.

121

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äänestäjä

      Voiko Rinne "yhden paikan enemmistöllä", sanella kuka kelpaa hallitukseen ja kuka ei. ?????????????

      • Insernööri

        Seuratkaa medioista uutisointia ennen kuin tulette tänne viisastelemaan! Rinne ja muut SDP:n johtavat poliitikot ovat lausuneet julki: Kaikille puolueille annetaan esityslistat mihin on kirjattu keskeiset hallitustavoitteet ja puolueet ruotivat omissa ryhmissään listaa ja ilmoittavat näkemyksensä asioista joita voivat ajaa yhdessä pääministeripuolueen kanssa. Jos yhteistä näkemystä ei löydy tarpeeksi neuvottelut jatkuu ja puolueet tuovat omat esityksensä. Yksi puolue ei voi hallita ja kompromisseihin päädytään aina ja joka kerta kun hallitusta muodostetaan.
        RINNE YKSIN EI SIIS SANELE MITÄÄN!!!!

        Hallitusneuvotteluja käydään niin pitkään, että saadaan sopiva "joukkue" kasaan ja hallitustunnustelija saattaa vaihtua jopa useampaan kertaan niin kuin Ruotsista näimme.
        Faktaa kuitenkin, että hallituksessa on enemmistö kansanedustajista jotta saadaan vahva kannatus niille asioille mitä hallitus pitää tärkeinä ajaa läpi.

      • Anonyymi
        Insernööri kirjoitti:

        Persuille ihan liian pitkä ja vaikeaselkoinen teksti. Ei niitä edes kiinnosta miten parlamentarismi toimii, osaavat ainoastaan öyhöttää.

    • kansallamoniakantoja

      Kansa on vähän yli 5 miljoonaa suomalaista. Vaaleissa äänesti 72% äänioikeutetuista, joka on noin 3 miljoonaa, siitä persut sai 17,5% joten ei siinä voida kansasta puhua. Sossut sai mandaatin olla hallitusneuvottelija 17,7% mikä on minimaallinen enemmistä. kokkarit sai 17% äänistä, eli kaikki 3 puoluetta on prosentin sisällä toisistaan.

      Kun nyt eletään monipuolue demokratiasa, niin kansan mandaatin hallitukseen voi saada vain yli 50% äänisaaliilla. Sellaista ei vielä mikään puolue ei ole Suomessa saanut.

      Persuilla on vaikea päästä hallitukseen, kun eivät ole valmiita tinkiä linjastaan. Se on toki harkittu päätös, hehän saalistavat ääniä sillä, että ovat vaihtoehto kaikille. Siinä tulee sitten aina vastaan tuo arvopohja, joka on kaukana muista. Kun ei haluta tehdä kompromissia, niin silloin vaihtoehdoksi jää aina opposition penkki. Sehän on tuttu paikka populisteille. Sitähän sanotaan, että hallitusvastuu on aina myrkkyä populisteille, sille löytyy ihan hyvä syy ja selitys.

      • voiiiiyhdenkerrantaas

        Pöljä mikä pöljä, on siinä tosi taavi, suomen kansa 5 miljoonaa, meinaakos se että kaikki lapsetkin lasketaan äänioikeutettuihin, suomen työikäinen kansa on halunnut perus-suomalaiset päättämään asioista, joten niiden on myö päästävä päättämään niistä,

      • mulkeroisetkin

        Ja niin jos jo tuossa vaiheessa alkaisivat muuttamaan linjaansa, ei heidän puheisiin voisi luottaa, linjan muutos on muiden puolueiden asia, sitäpaitsi tarkistappas niitä prosentteja, ja katsos kun ääniä on annettu monelle puolueelle joissa on paljon ihmisiä, siitä huolimatta Ps. on paras.

      • laskevähän
        voiiiiyhdenkerrantaas kirjoitti:

        Pöljä mikä pöljä, on siinä tosi taavi, suomen kansa 5 miljoonaa, meinaakos se että kaikki lapsetkin lasketaan äänioikeutettuihin, suomen työikäinen kansa on halunnut perus-suomalaiset päättämään asioista, joten niiden on myö päästävä päättämään niistä,

        Kukahan se pöljä on, et taida osata laskea, kun puhutaan kansasta, niin siinä on kaikki mukana, äänestäneitä mainitsin olevan noin 3 miljoonaa joka on pyöreästi 72% äänioikeutetuista.
        Siitä voit sitten laskea mikä määrä siitä tulee kun lasketaan koko 100% oikeutetuista.
        Jos saat siitä 5 miljoonaa, niin kehotan opiskelemaan ihan sitä vanhaa Ojalan laskuoppia, se on tainnut sinulta jäädä vähemmälle. En viitsi lisä perään "pöljä"

    • sdpeiherätäluottamusta

      17,7%, siis vaivaiset 17,7% ja kasvua edellisiin vaaleihin vähän yli 1%, mikä tarkoittaa, ettei SDP:n "omatkaan" luota!!!

      SDP:n yhden paikan suuruinen voitto on hataralla pohjalla muutenkin. Voitto perustui oppositiopuolueen kolmeen hätääntyneeseen väitteeseen:

      1) Kiky-populismi
      Oikeasti kiky toi 40.000 - 60.000 työpaikkaa ja ay-liike päätti itse pienentää lomarahoja työajan pidennyksen sijaan.

      2) Soten markkinamalli
      Yli puolet on jo ulkoistettu, SDP on ollut sitä tekemässä kunnissa ilman sotea.

      3) Ympäristökoheltaminen
      Ympäristöstä kohkaaminen on verrattavissa siihen, että vaadittaisiin Suomessa kaikkia aloittamaan kolmen kuukauden dieetti painon pudottamiseksi viidellä kilolla, että saadaan USA:n ylipaino-ongelma kuriin!

      SDP:n osaaminen ja niin kovin mainostettu arvomaailma perusti kampanjansa näille kolmelle valheelle. SDP:n markkinoima täyskäännös tarkoittaa veronkorotuksia, työttömyyden kääntymistä nousuun. Vielä saatetaan joutua dieetillekin! Miten sitä jaksaa pienellä energialla jonottaa terkkarijonoissa 30-40 päivää?

      Ideologia ei elätä, eikä varsinkaan valheet. Toivottavasti joku realistisempi puolue ottaa vetovastuun.

      • Anonyymi

        Helsingin Uutiset logo
        PUHEENAIHE

        16.4.2019 11.34

        Rahalla ei ratsastettu eduskuntaan: Halla-ahon vaalibudjetti oli 305 euroa, Tiilikainen putosi 80 000 euron satsauksella – köyhyystutkijallakin 48 000 euron potti

        Halla-ahosta tuli valtakunnan ääniharava taskurahalla – 30 527 äänen kappalehinnaksi tuli vain 0,01 euroa

        Kyllä kansa tietää,ketä äänestää!
        Anonyymi
        30.4.2019 7:06

        UUSI
        Jos minä häviän vaalit sen takia, että tarjosin heille kotiani, turvaani, tälle perheelle, niin mä olen valmis heti luopumaan vallasta ja politiikasta, jos tämä menee tähän.”

        Sipilän johtama keskusta on ollut kannatuksessa syöksykierteessä gallupeissa!

        Flirttailun tulos!

    • valtaKansanvalinta

      Kansa on kertonut kantansa siis perusSuomalaiset toiseksi suurin puolue on se kumma että suvakit ei ota hallitukseen ?
      Olen varma että tulee vappuna mellakoita ei perusSuomalaisia äänestäneet voi hyväksyä kun ovat mandaatin antaneet puolueelle ettei kelpaa halitukselle, tulee kovat rähinät mediassa on jo kokoontumis ohjeita ....

      • Anonyymi

        Ette te Persut ole kansa. Olette vain osa sitä. Valtaosa kansasta ei ole Persuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ette te Persut ole kansa. Olette vain osa sitä. Valtaosa kansasta ei ole Persuja.

        Persut on niitä, jotka hengaa puskassa tai ostareilla ja örisee ohikulkijoille. Elämänkoluja!

    • heikkoonkansansanoma

      Ai kansa on kertonut kantansa. No niihän se kertoi, eduskunta siirtyi pari askelta vasemmalle ja demarit oli vaaleissa ykkönen, tosin pienellä erolla persuihin ja kokkarreihin, mutta kumminkin.
      Huomionarvoista kansan kannasta on tuo kärjen tasaisuus, siinä on kolme puoluetta samassa nipussa, eikä kukaan saanut päässyt edes 20% kannatukseen.
      Siinä onkin kansan antama mandaatti hyvin ohkainen, siitä on vaikea päätellä sen enempää.
      Varmasti tulee heikko hallitus kun on noin tasaista kärjessä. Sen nyt voi suurella todennäköisyydellä sanoa, että persut menee oppositioon.

      • soontosi

        On se nyt perkele kumma jos kansa äänestää perustuslaillilisesti niin joku vitun kääpiö kirjoittelee prosenttejsnsa, jakuvittelee olevansa viisas, täys köpö, johan nuita jokainen osaa kopioida netistä, mutta asia ei muutu miksikään, kansa on äänestänyt sellaisia päättäjijoita se haluaa päättämään asioita.

      • soontosi

        Virheitä tulee kun luurilla naputtelee.

      • vaikeaapersuille
        soontosi kirjoitti:

        On se nyt perkele kumma jos kansa äänestää perustuslaillilisesti niin joku vitun kääpiö kirjoittelee prosenttejsnsa, jakuvittelee olevansa viisas, täys köpö, johan nuita jokainen osaa kopioida netistä, mutta asia ei muutu miksikään, kansa on äänestänyt sellaisia päättäjijoita se haluaa päättämään asioita.

        Kun kansa on äänensä antanut, niin se kertoo paljon eri näkemyksistä. Persujen on turha huudella asiasta, kun kerran on vain pieni vähemmistö siitä ketkä äänensä antoi. Koska persuilla on muista poikkeava näkemys, niin sillä ei ole sijaa enemmistön hallituksissa.

        Mikäli persuilla hirmuinen hallituskiima, niin paljon pitäisi omista tavoitteestaan tinkiä suhteessa muihin, tai sitten vaan odotella sitä yli 50% äänisaalista.

        Onko liian monimutkaista persuille ymmärtää demokratian perusteita. Se prosenttilasku näytti menevän ihan yli hilseen, vaikka oli laitettu hyvinkin yksinkertaisesti.

      • soontosi
        vaikeaapersuille kirjoitti:

        Se on kepuperse turha itkeä, teidät on nyt selätetty, suomen kansa on valinnut suomalaisten asioita ajavat peru-suomalaiset kansan johtoon, vihdoinkin jotain suomalaisten omien asioiden eteen, ei nuiden jotka tulee nauttimaan suomalaisten hankkimasta elintasosta.

      • persutoppositioon
        vaikeaapersuille kirjoitti:

        Kun kansa on äänensä antanut, niin se kertoo paljon eri näkemyksistä. Persujen on turha huudella asiasta, kun kerran on vain pieni vähemmistö siitä ketkä äänensä antoi. Koska persuilla on muista poikkeava näkemys, niin sillä ei ole sijaa enemmistön hallituksissa.

        Mikäli persuilla hirmuinen hallituskiima, niin paljon pitäisi omista tavoitteestaan tinkiä suhteessa muihin, tai sitten vaan odotella sitä yli 50% äänisaalista.

        Onko liian monimutkaista persuille ymmärtää demokratian perusteita. Se prosenttilasku näytti menevän ihan yli hilseen, vaikka oli laitettu hyvinkin yksinkertaisesti.

        Tuskin persut edes haluavat hallitukseen. Hallitusvastuu ei oikein sovi oikeistopopulistiselle puolueelle. Vai joko on unohtunut, että miten kävi, kun persut otettiin "messias" Soinin johdolla hallitukseen mukaan? No puolueen kannatus romahti, puolue ja eduskuntaryhmä hajosi...että se siitä.

        Nyt on sitten muutama vuosi räkytetty oppositiossa ja kerätty kannatusta, mutta vastuun ottaminen ei sovi populistipuolueen kuvioon tälläkään kertaa. Persujen on mahdollista säilyttää tai lisätä kannatustaan ainoastaan oppositiossa. Tästä syystä Halla-Aho ei todellisuudessa halua puoluetta hallitukseen. "Kaikelle avoin" Halla-Aho pistää niin kovat ehdot hallitukseen tulemiselle, että kukaan ei huoli puoluetta hallituskumppanikseen. Sitten onkin taas 4 vuotta aikaa syyttää muita puolueita ja mediaa syrjinnästä ja ties mistä ajojahdeista.

        Opposition on ollut persujen paikka kautta aikojen. Hallituksessa puolueelle käy aina huonosti.

      • Anonyymi
        persutoppositioon kirjoitti:

        Noin minäkin olen miettinyt. Hallituksessa Persut joutuisivat paljastamaan äänestäjilleen ettei EUsta erotakaan, rajoja ei saadakaan kiinni eikä muunmaalaisia karkotettua. Ja nuo kolme asiaahan keskivertoPersuäänestäjälle ovat suunnilleen kaikki mitä haluavat tai yleensä osaavat ajatella. Halla-Aho suhteellisen fiksuna ihmisenä kyllä tietää tuon. Oppositiosta käsin on paljon helpompi kerätä suosiota kun ei oikeastaan tarvitse olla vastuussa mistään, pelkästään suureen ääneen eri mieltä oleminen riittää.

    • Insernööri

      Ei hallitukseen tarvita välttämättä 50 % kannatusta, RKP ollut hyvin pienellä kannatusprosentilla hallituksessa, samoin Vihreät. Neuvotteluissa sitten nähdään mitkä puolueet saavat näkemyksensä ja tavoitteensa yhteneväisiksi. Ei ole vielä ollut yhden puolueen hallitusta!

      • persutoppisitioon

        Ainakin nykyisellä linjallaan Persut tarvitsee 50% kannatuksen päästäkseen hallitukseen.

        Jos taas Persut antavat kovin paljon periksi kovassa linjassaan (maahanmuuto, ilmastonmuutos) niin heiltä katoaa kannatus.

        Ns. "yhden asian puolueella" on aika vähän liikkumavaraa.

      • pikkuvirhe
        persutoppisitioon kirjoitti:

        Ainakin nykyisellä linjallaan Persut tarvitsee 50% kannatuksen päästäkseen hallitukseen.

        Jos taas Persut antavat kovin paljon periksi kovassa linjassaan (maahanmuuto, ilmastonmuutos) niin heiltä katoaa kannatus.

        Ns. "yhden asian puolueella" on aika vähän liikkumavaraa.

        Persuilla on oikea linja, se on suomalaisten linja, kepuilla on oma rikkaiden linja, otetaan tänne kaikki jotka haluaa elää toisten siivellä, katsos kun heillä on rahaa se ei heitä haittaa, muka työvoimaa kun samalla koetetaan työttömyyslukuja kaunistaa, jos joskus työntekijää tarvitaan, silloin voi laittaa haun vaikka ulkomaille, mutta ei irakiin.

      • Anonyymi
        pikkuvirhe kirjoitti:

        Persuksi sinä jopa melkein osaat kirjoittaa. Ainakin sen verran että todistit itse Persujen olevan yhden asian liike. Ja kuten yllä jo sanottiin, sellaisilla ei koskaan ole paljoa annettavaa.

        Rajoja ei laiteta kiinni eikä EUsta erota. Ei vaikka Persut hallituksessa olisivatkin. Ja nuo kaksi asiaahan teille tärkeimmät ovat. Ja taas petytte. Politiikka on pitkälle kompromissien tekoa ja sietämistä eikä yhden ainoan asian liike menesty tuossa maailmassa kovin pitkälle. Maan pyörittäimen kun on paljon muutakin kuin mamuista meuhkaamista yötä päivää.

    • havukkaaho

      Arvot on tietysti tärkeitä, mutta totuuden edessä niistä tulee tinkiä myös muiden puolueiden taholta. Hallitusvastuu ei ole helppo nakki kellekään, mutta sellainen on vaan pakko saada. Uskon Halla-ahon vastuullisuuteen maan eduksi, kunhan annetaan mahdollisuus ilman ennakktuomiota. Kannatusluvut eivät saa yhteisten asioiden hoidossa olla itseisarvo. Ymmärrän tilanteen olevan vaikean, mutta toivon aidosti rakentavaa henkeä puolin ja toisin.

    • 42.7

      Satakuntassa Suomen kovimmat jytkyt.
      Honkajoki 42,7% äänistä Persuille.
      Laura Huhtasaari 12986 ääntä.10,4% kaikista äänistä.

    • käkähähä

      Nyt Persut rokataan viis hallituksesta sehän kaatuu köpön kompurointiin ja yskimiseen.

    • Ei natseja hallitukseen ei natseja mihinkään!

    • Suomi_on_oikeusvaltio

      Jos persut olisivatkin yhtä fiksuja kuin Halla-aho, niin voisipa olla paljon helpompaa päästä vaikka mihin vaan, mutta kun osa kansanedustajiksi päässeistä ovat kuin monen monet persujen äänestäjät; tämänkin palstan näyttämiä ihmisten eriarvoistajia, niin se varmasti vaikeaa tulee olemaan yhteistyön onnistuminen demokraattisten ja ihmisarvoisten kollegojen kanssa!
      Tälläkin palstalla on kuulunut jos jonkinlaista törkeää ihmisten eriarvoistamista ja jopa uhkailuja, itseään ihan kuin yliluonnollisina pitämien persujen puolelta. Pitäisi vähän ajatella, miten käyttäytyy ja mitä kirjottelee! Minkä taaksensa jättää, sen edestänsä löytää!

      • näinonnäppylät

        On tuo kepu ukko perkele, se koettaa jatkuvasti, kuten keput yleensä, että olisi Ps,n muutettava linjaansa, eli mielistellä muita puolueita, mutta vaikka kuinka itkisit, ei ne ala linjaansa muuttamaan, sehän olisi kansan pettämistä, he ovatkin Fiksuja, eivät kepuja!

      • Anonyymi
        näinonnäppylät kirjoitti:

        Eivät kaikki teitä Persuja ja typeryyksiänne oikovat ole kepulaisia. Tule pois sieltä 70-luvulta jo.

    • havukkaaho

      Kyllä persujen on myös piirun verran osasta tavoitteestaan tingittävä. Politiikka vaatii kompromisseja, että osa kunkin tavoitteista saa sille kuuluvan arvon. Kukaan ei hallitse yksin demokratiassa. Kehitys vaatii erilaisia mielipiteitä ja perusteita. Jos kaikki olisivat saman kielisiä, kehitys pysähtyy tai taantuu. Tarvitsemme siis myös Persuja, koska muut ovat liian yksimielisiä heidän tuomitsemisessaan. Vaihtoehdot vaan pöytään!

      • minäkokkari

        Demokratiatia ei persuja tarvitse, osalla heistä on käsitys, että demokratian perusasioista ei tarvitse välittää.
        Viimeksi eilen Hakkarainen antoi lausunnon jossa hän oli sitä mieltä, että Suomen ei pitäisi noudattaa kansainvälisiä sopimuksia.
        Tuollaisilla linjauksilla persut voi olla varmoja, että hallitukseen ei ole asiaa muiden kanssa.

        Persuilla ei tällä foorumilla näytä olevan hajuakaan mitä vaalitulos oikein merkitsee, heistä persujen kuuluisi päästä hallitukseen, koska olivat vaaleissa kakkospaikalla. Aika outo on tuollainen näkemys. Vaikka vaaleissa olisi ykköspaikalla, niin se ei takaa hallituspaikkaa, paitsi yli 50 % kannatuksella. Sellaista ei toimivassa demokratiassa monipuoluejärjestelmässä ole ikinä vielä saavutettu.

    • Seuraaja

      Yksi skenaario on, että jo galluppien perusteella on sd, kok ja Kepu sopineet kuviot. Kok jää suosiolla oppositioon, sd ja Kepu muodostaa rungon ilman Sipilää. Jos Sipilä olis jäänyt, kok olis tullut sd sijaan. Kyllä gallupit antaa riittävästi osviittaa.

      • käytännössänäin

        Tuollaisia sopimuksia ei ole kuin salaliittoteorioissa ja ne on aina täyttä puppua. Jokainen puolue haluaa hallitukseen ja sitä ne tunnustelevat toisiltaan. Yleensä se suuri häviäjä jää suosiolla oppositioon, koska siinä on järkiajatuksena se kannatuksen kerääminen, hallituksessa kun voi tulla uudelleenkin turpaan ja sitten se kannatuksen keräys vasta vaikeaa onkin.
        Nyt kyllä hieman vaikuttaa, että Sipilän lähtöpäätös raottaa kepulle ovea, sittenkin lähteä kansanrintamahallitukseen Rinteen seuraksi.
        Nähtäväksi jää pääseekö Orpo ja Rinne sopuun veroasioista, silloin se hallitus muodostuu heistä ja vihreistä täydennettynä RKP:llä. Jos ei niin voidaan tosiaan nähdä kepu sossujen kanssa hallituksen pääpuolueina.

    • karvax

      Sipilällä on ihmellinen käsitys yritystoiminnasta. Tällainenko on kepulainen yrittäjä... yritystukia ja tuttavan- ja lehmänkauppaa ja huijaamista.
      Toisessa maassa hän istuisi jo vankilassa tuosta, eikä olisi pääministeri. Mutta kun suomi on maailman vähitteen korruptoitunut maa

    • asukki

      Raiskauksetko pitäisi hyväksyä muuttamalla kanta ???? On kyse persuilla haittamaahanmuutosta ,, muiden pitää tulla vastaan .

    • Hallituspuolueet

      Uudessa hallituksessa on varmuudella seuraavat: SDP, Vasemmistoliitto, vihreät, ja ehkä RKP.
      Lisäksi sinne pitäisi valita vielä joku näistä kolmesta isosta puolueesta.
      Kookoomusta siellä tuskin tullaan näkemään heidän niin suuren arvomaailma-eron takia.
      Jäljelle jäävät Keskusta tai Perussuomalaiset.
      Kumpikin ovat hankalia hallituskumppaneita tietyissä asioissa, mutta silti näkisin että Perussuomalaiset ovat lähempänä vasenta laitaa kuin Keskusta, jonka arvomaailma on viime vuosina kääntynyt lähemmäksi Kokoomusta.
      Joten uskon, että Perussuomalaiset pääsevät toisena suurena puolueena hallitukseen.

      • johanolitaasnäke

        Sinun skenaariossa on se iso puute, että et nähtävästi muistanut , että kukaan ei lähde persujen kanssa samaan hallitukseen.
        Sinua ei ainakaan Milttonin leipiin kukaan palkkaisi.

      • Anonyymi
        johanolitaasnäke kirjoitti:

        Sinun skenaariossa on se iso puute, että et nähtävästi muistanut , että kukaan ei lähde persujen kanssa samaan hallitukseen.
        Sinua ei ainakaan Milttonin leipiin kukaan palkkaisi.

        Toinen ongelma kun Kokoomus on ilmoittanut ettei halua Vasuvatipäiden kanssa samaan hallitukseen. Niillä on muistissa minkälaisia k.pää änkyröitä ne oli niiden kanssa ei pysty neuvottelemaan mistään kun niillä tyhmillä on vain yksi sana jonka osaavat se on EI EI EI

      • Anonyymi

        Täytyy muistaa että yksikään puolue ei ole ilmoittanut täysin jyrkkää kantaansa tähän asiaan, vaan Rinnekin on antanut ymmärtää että se voisi olla jopa mahdollista sikäli mikäli hallitustunnusteluissa päästään tietyissä kynnyskysymyksissä kompromisseihin.

        Kommenttisi lähti nyt kyllä täysin väärille urille, mutta miksi kukaan edes haluaisi Milttonille?
        Ei kannata alkaa kapteeniksi (lue yrittäjäksi) jos ei itse osaa luotsata laivaansa pois karikoilta.

        Ei kokkareiden pois jääminen ole mikään ongelma, eipähän tarvitse alkaa kenenkään selittelemään (kaunistelemaan) että miksi niitä ei edes huolita hallitukseen.
        Siellä ne olisivat taas sen kilometrin pituisen kansaa näivettävän leikkauslistansa kans, ja taas jouduttaisiin takomaan niille järkeä nyrkillä päähän että EI EI EI USKO JO!

    • järkivoitti
      • hankeninpunanen

        "Ei mennyt ihan niin kuin ..."

        syvällä on kauna.
        hyvä kuitenkin huomata, että kuvassa viittoilee yksi kovimpia taistolaisia (aikoinaan).
        joten toivoa voi, että järki vielä muillakin voittaa.

      • rinteenhöpinää

        Perus-suomalaistenolisi ilman muuta päästävä hallitukseen, sen vuoksihan kansalaiset ovat heitä äänestäneet, ei ne oppositiossa juurikaan meitä voi auttaa, perus-suomalaisten ajatusmaailma ei kulje käsikädessä oikeiston eikä vasemmiston saati keskustan kanssa, heillä on oikeat periaatteet, ajavat tavallisen meikäläisen, eli juuri joka on perus suomalainen,, syntyperäinen suomalainen, siksi heitä ei haluta päästää vaikuttamaan asioissa.

      • Anonyymi
        rinteenhöpinää kirjoitti:

        Ei kansa sitten halunnut persusuomalaisia hallitukseen, kaikkihan tietää perussuomalaisten linjaukset, ne poikkeaa muista niin paljon, että hallitukseen ei ole asiaa muiden kera.
        Mikäli kansa olisi halunnet heidät hallitukseen, he olisivat saaneet yli 50% äänisaaliin.

        On siinä saatana jo viimisenpääle tyhmä ukko, ei kai mikään puolue ole saanut 50% äänistä, heitä helvettiin tuo prosentties kanssa pelleily kun et mitään ymmärrä mistään, kansasta suurin osa halusi SDP,n ja Ps,n hallitsemaan maata, ei se siitä miksikään muutu, ei teille kepuille nyt vain tule enää lisä-ääniä.

        Joillekin on vai lusikalla annettu, ymmärrys ei riitä näinkään yksinkertaisessa asiassa.
        Tuo sinun "kansa" on kovin vaatimaton kun siihen näkyy kuuluvan vain pieni prosentti. Se taas ei ole mikään kansa. Onpahan vain osa äänestäjistä. Kun katsotaan äänestäjien kannalta, niin noin 65% äänestäjistä ei halua sossuja, eikä persuja yhtään mihinkään.
        Mutta asiahan ei noin toimi, sitä sinä et kykene ymmärtämään. Vaalien ykkönen saa ensiksi tunnustella hallitusta, jos ei saada kasaan, niin sitten kakkonen jne.
        Nyt on kuitenkin niin, että nuo persut ei tahdo kelvata hallituskumppaneiksi kenellekään, joten siitä on seurauksena opposition penkki.
        Minä en ole muuten ikinä kepuja äänestänyt, koska olen vannoutunut kokoomuksen kannattaja.

        Niin, ja 83% äänestäjistä ei halua kokkareita yhtään mihinkään, ja peräti 86,2% äänestäjistä haluaa keput jonnekin muualle kuin Suomen hallitukseen. Onko se sitten jonkin uskonlahkon hallitus, ei tässä käy ilmi.
        Mutta peräti 59,4% äänestäjistä tahtoisi että hallitus olisi seuraava: SDP, PS, Vasemmistoliito, Vihreät, ja RKP
        Ne muut puolueet nauttivat vain 40.6% äänestäjien luottamuksesta, joten valitattavasti se ei nyt vaan yksinkertaisesti riitä edustamaan kansan enemmistöä... Enemmistö kansasta kun sattuu olemaan tavallisia duunareita eikä mitään kroisoksia osekesalkkuineen, joten äänipottien varmistamiseksi suosittelisin kokkareita ja kepujakin muuttamaan sitä ideologista suuntaustaan reippaasti vasemmalle lähemmäksi tavallisia äänestäjiä.

        Tuo saatanan prosenttipelle vain jaksaa kopsata lukuja netistä ja laittaa tänne, ihan ku ei niitä voisi itse katsella sieltä, sitten kun lukuja saa monenlaisia koska jokaisella puolueen kannattajalla on omat lukunsa, että ei niitä auta tänne kopsata, jos sinulla ei ole mitään asiallista ajatusta itsellä, niin lue vaan muiden kirjoituksia, sekoittamatta niitä höpinöilläs.

        Koetapa nyt aluksi itse saada edes yksi asiallinen lause aikaan tuon halvan öyhötyksen sijaan. Toisaalta itsepähän annat Persuista varsin vastenmielisen kuvan täysin vapaaehtoisesti.

    • Anonyymi

      Olli Seuri kun veti maanantaina A-studiossa politiikkakeskustelua niin ei ollut riitaisaa ollenkaan. Varapueenjohtajanaiset keskustelivat Halla-ahon kanssa fiksusti, samaa voi sanoa Halla-ahosta. Rinteen höpinät erilaisista ihmisarvoista on naurettavia. Katsois uutisia maailmalta niin näkis, että kovin on kevyttä kauraa nämä suomalaisten jutut.

    • Anonyymi

      Noh, eipä kauaa mene, kun demarit pääsee sössimään Suomen talouden kuralle. Ei uusi juttu, mutta toivottavasti viimeinen Suomen historiassa.

    • Anonyymi

      A-studiossa maanantaina oli rakentava ja asiallinen meininki. Ei turhaa kiihkoa tms. Kolme varapuheenjohtajaa ja Halla-aho olivat esimerkillistä. Samoin tiistsi-iltana oli hyvää ja asiallista keskustelua, vaikka mielipide-erot tunnustettiin. Kyllä fiksujakin näyttää eri puolueissa olevan, myös persuissa muitakin kuin pj. Hienoa.

    • Anonyymi

      Irakilaiset saivat oman kansanedustajan SDP. n listoilta. Kyseenalainen maine tällä soturilla Hilloahon puheet on kevyttä huulenheittoa tähän verrattuna

    • Anonyymi

      Vaalivoittaja on persu . Sdp sai eniten ääniä ja on hallituskopeloija sitten Persu. Sitten Kokoomus.

    • Anonyymi

      "...ykkönen saa ensiksi tunnustella hallitusta, jos ei saada kasaan, niin sitten kakkonen jne. ..."

      ja aika joutuun, jos ei tulosta tule eli hallitusta ei synny - uudet vaalit.

      halla-aho pelannut nyt vaalien jälkeen hyvin pelin persujen edustajana, äänimäärä vaan kasvaisi uusinnassa. väki alkaa luottamaan ja ottamaan tosissaan persut, kun nämä hakkaraiset vaan osaavat olla suu soukalla.

      rinteestä ei taida olla kuin äkeenpainoksi. aiemmin kunnostautunut lakkotouhuilussa ja matkalaskujen sepittelyssä - ei kovin häävit meriitit.
      rinteen vahvuus ay-aikoihin oli asenne "hanttiin vaan", nyt sillä tai köhimisellä ei pitkälle potkita.

      veikkaan, että nykyisillä tai virkaministereillä mennään juhannukseen , sitten taas äänestetään eduskunnan kokoonpanosta.

    • Anonyymi

      Jos kansan valitsema puolue tulee toiseksi ei sitä voi ohittaa median leiman luomana ?
      Kyllä löytyy yhteiskyky jos Rinne ymmärtäis ettei persut perustu pelkkään pakolais politiikkaan kuten media haluua. Toivotaan hallitus pian jossa persut myös !

      • Anonyymi

        No persut saa samat kysymykset kuin muutkin. Eu-vastaisuus on jo asia joka pudottaa persut pois kuvioista. Se ei ole muiden puolueiden syy, vaan johtuu ihan persuista itsestä, niin kuin muutkin persujen linjaukset.
        Ei mikään puolue ota vastarannan kiiskejä hallitukseen. Halla-ahoki vielä ilmoitti että ei sanoudu irti vanhoista nihilistisistä blogikirjotuksistaan, ihan kuin varmistaakseen hallitus yhteistyön mahdottomuuden.

        Vassuilla on sama ongelma kuin persuilla kukaan ei haluaisi olla samassa hallituksessa molemmilla itse aiheutettu ongelma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vassuilla on sama ongelma kuin persuilla kukaan ei haluaisi olla samassa hallituksessa molemmilla itse aiheutettu ongelma

        No sen takia niin vassut kuin persutkin jää hallituksen ulkopuolelle ja hyvä niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sen takia niin vassut kuin persutkin jää hallituksen ulkopuolelle ja hyvä niin.

        Vasemmistopuolueet ja Perussuomalaiset menevät hallitukseet, mutta teidän kepujen ajatusmaailma on niin kaukana todellisuudesta että teitä ei sinne edes huolita.

    • Anonyymi

      Ei Persut eu-vastaisia sinänsä ole, vaan kriittisiä. Ja se on eri asia, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Eu.kriittisyyttä on muissakin ryhmissä. Ei siinä mitään kummallista ole. Ja ei saa olla kriittinen, pitäisikö sitten vaan nyökytellä kaikelle, mitä eu esittää. Eu vastaisakin on joka ryhmittymässä, mutta persuissa ne, jotka ovat, uskaltavat sen myös sanoa. Siinä on vissi ero.

      • Anonyymi

        Ei keput tietenkään ole EU kriittisiä, mukavampi maata pangon päällä ja katsella kun EU:n maataloustukiaisia tipahtelee postilaatikkoon

      • Anonyymi

        Hallituksissa ei sisältä kriittisyyttä kaivata, nimitetään sitä millä nimellä tahansa, se on opposition tehtävä. Hallituksiin ei ole millään puolueella asiaa, mikäli jo mennessä ollaan "kriittisiä".
        Luulisi tuon olevan tyhmempienkin ihmisten käsityskyvyn rajoissa.

        Kyllä Hallituksessa pitää olla kriittinen, eihän siellä voi muutoin ajaa kansalle lupaamiaan asioita, on oltava vakaasti sitä mieltä minkä on kansalle luvannut, kas, siellähän on äänestyskin asioista, ei ne kaikki ole samaa mieltä aina, oppositio voi tehdä epäluottamuslauseen hallitukselle, mikäli tuntee sen tehneen virheellisen päätöksen.

        Noh, sen takia sinne ei kaikkia roskaporukoita oteta, vaan persut voi luvata kansalle lisää roskajuttujaan sieltä oppositiosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noh, sen takia sinne ei kaikkia roskaporukoita oteta, vaan persut voi luvata kansalle lisää roskajuttujaan sieltä oppositiosta.

        Ainut puolue se on mikä ajaa oikeaa suomalaisten asiaa, me emme tarvitse mitään elättejä tänne, ihan hyvä kun itsemme elätämme, se on laiskureilla ja pohatoilla eri näkemys, ei tarvi ajatella että kun painat niska limassa töitä, niin palkkaasi käytetään verotuksella näiden laiskureiden elätykseen, ne vaan ketkuttelee ohi ja nokka pystyssä ovat olevinaan parempia ihmisiä kun suomen kansa on saanut heidät tänne asumaan, tämä käsitys heillä on kun akat heitä palvoo ja paapoo, ja se Nato juttu olisi viimeinen naula suomen arkussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noh, sen takia sinne ei kaikkia roskaporukoita oteta, vaan persut voi luvata kansalle lisää roskajuttujaan sieltä oppositiosta.

        Tarkoitatko näillä kateettomilla lupauksilla vähän samaa kuin ne opintotukien ja eläkkeiden korotuslupaukset tätä edellisissä eduskuntavaaleissa?
        http://tamapaiva.blogspot.com/2015/05/valehtelijat-stubb-ja-sipila.html

      • Anonyymi

        "Ainut puolue se on mikä ajaa oikeaa suomalaisten asiaa"

        RKP ?

    • Anonyymi

      Jotkut haluavat PS hallitukseen sen ajaman pakolaispolitiikan vuoksi. Onko tietoa, miten tämä puolue suhtautuu suomalaisiin vähäosaisiin ja heille maksettaviin tukiin? Kyseessähän on oikeistolainen puolue.
      H.aho on kertonut haluavansa sisäministerin salkun, juuri pakolaisasioiden vuoksi.

      • Anonyymi

        Eiköhän se Halla-perujen suhtautuminen vähäosaisiin ole kovin nuivaa. Halla-ahon näkemys valtion roolista kun on samanlainen kuin mitä USA:ssa noudatetaan, eli jokainen on oman onnensa seppä.

        Tuota ei taida moni Persu edes tietää. Halla-Ahon mielestähän sosiaali- ja työttömyysturvat yms. ovat ylellisyyksiä, joita ei tarvita. Vain vahvat ansaitsevat elää. Mutta kun persuäänestäjälle riittää kun ehdokas rääkyy "rajat kiinni" tarpeeksi kovaa. Millään muulla ei ole väliä. Hauskintahan koko asiassa tulee olemaan se etteivät Persupoliitikotkaan todellisuudessa rajoja kiinni halua koska tietävät sen täysin mahdottomaksi. Heille vain kelpaavat äänet niiltä jotka haluavat.

    • Anonyymi

      SDP, perussuomalaiset, vasemmistoliitto, kristilliset, ja hjällis. Pannaan saman tien ja kerralla 1.000.000 :n köyhän suomalaisen perusasiat kuntoon. Ou jeee.

      • Anonyymi

        Asiat alkavat korjaantumaan, ne on järjestyksessä hoidettava, eli ensin tuo pakolaisten asia, ei heitä voi alkaa elättämään mikäli haluaa varojen riittävän omille köyhille, sinne on syydetty niin paljin rahaa, että ei sitä suomen pulliainen edes ymmärrä, luulee että ne ov täällä omillaan, heille maksetaan jo tullessa iso summa että he pääsevät alkuun, sitten kuitenkin valtion ja kunnan rahoista ostetaan kaikki tarvekalut, maksetaan asuminen, kuukausiraha on 2000e. henkilö, eli iso raha menee kuukaudessa jo siihen että he ovat täällä, ei se ole poka ilmasta pitää näitä täällä, vasta kun saadaan heidät kotiinsa, sekin maksaa 10000e, kansalle kun heidät kotiutettaisiin, jos suostuisivat lähtemään, heitähän on nytkin laittomasti täällä paljon, kuka laski ne mitkä kävelivät pitkinä jonoina suomeen 2015 ei kukaan.

    • Anonyymi

      Persut on vaarallisia, kun ne ajattelee suomalaisten etua. Ruotsissa ajateltiin pitkään, liian pitkään, monikulttuurisuutta ja nyt Ruotsissa tehdään eniten rikoksia Euroopassa. Onko tosi, että joku haluaa samaa meille?

      • Anonyymi

        Mitä etua suomalaisille on kaiken maailman sahuri-alkoholistien äänestämisessä eduskuntaan?

      • Anonyymi

        Sariola kirjoitti joskus romaanin näistä isänmaan partureista eli näin on aina ollut - ja kai tulee olemaankin Kansa saa sellaiset edustajat kuin mitä äänestävät - ja ansaitsevat.

        Seuraavat neljä vuotta kuunnellaan tätä köh köh kähinää ja näyttää siltä, että laskemme kunnolla housuihin eli valtio ottaa reilusti lisää lainaa.
        Jokunen lakimuutos ja niin on pakko kuntienkin velkaantua.

        Aika pelleilyä.

      • Anonyymi

        "Aika pelleilyä"

        Onhan se erikoista, että kun vasemmisto hallituksessa niin velkaannutaan.

        Sitten kun valtion talouden tilanne kauhistuttaa, niin vaaleissa tulee porvareille eduskunnassa enemmistö - ja aletaan maksaa velkoja.

        Ja taas kun velanmaksun kireys ahistaa, saamme vaaleissa vasemmiston voittoon ja hallitusvastuuseen - ja taas alkaa velkaantuminen.

        ikiliikkuja?

    • Anonyymi

      Perusdemokratia on kuollut, eläköön demokratia, kun tulee perusporvarillisuus. Arvo on pohjaton.

    • Anonyymi

      Persujen terävä pää haluaisi Suomen alkavan kehittää omaa ydinasetta Pohjois Korean malliin. Silloin Suomi kuulemma huomioitaisiin ihan eri lailla myös maailman politiikan isoissa pöydissä, eikä tarvittaisi uusia hävittäjiä, kun ydinase pelote tekisi ne tarpeettomiksi.

      • Anonyymi

        Ei käy persut ihan täysillä, ovat kyllä kipeetä porukkaa.

    • Anonyymi

      Kul muni meni johtoon kepulin sisäisissä lesta kuvioissa?

    • Anonyymi

      Sipilän buudeli palkittiin (kul-muni) Saman toistoa kuin paskalaki paulan kanssa? Kaivelkaahan mitat täyttävävät jätevesijutut. Olette ehkä tulevia ynpäristö rikkollisia? Bundet kuitenkin lataavat paskansa vesitöihin?

      • Anonyymi

        "vesitöihin"

        mitä tarkoitat näillä vesitöillä?
        meänväylää ei padota, jos semmoista
        meinaat , tulee iso rähinä

    • Anonyymi

      "Iltalehti selvitti: Kaikkonen ja Kulmuni ovat keskustavaikuttajien suosikit Sipilän saappaisiin
      Kysely vahvistaa, että Antti Kaikkonen ja Katri Kulmuni ovat ennakkosuosikit keskustan puheenjohtajaksi"

      Jaa jaa. K:lla se alkoi Urhonkin sukunimi. Kovaa sakkia.

    • Anonyymi

      Helsingin Uutiset logo
      PUHEENAIHE

      16.4.2019 11.34

      Rahalla ei ratsastettu eduskuntaan: Halla-ahon vaalibudjetti oli 305 euroa, Tiilikainen putosi 80 000 euron satsauksella – köyhyystutkijallakin 48 000 euron potti

      Halla-ahosta tuli valtakunnan ääniharava taskurahalla – 30 527 äänen kappalehinnaksi tuli vain 0,01 euroa

      Kyllä kansa tietää,ketä äänestää!
      Anonyymi
      30.4.2019 7:06

      UUSI
      Jos minä häviän vaalit sen takia, että tarjosin heille kotiani, turvaani, tälle perheelle, niin mä olen valmis heti luopumaan vallasta ja politiikasta, jos tämä menee tähän.”

      Sipilän johtama keskusta on ollut kannatuksessa syöksykierteessä gallupeissa!

      Flirttailun tulos!

    • Anonyymi

      Ja nyt muuttuu laulun sanat, ennen laulettiin " maksetaan velkaa". Ja niinhän valtion velkaa saatiin pienemäksi - tulevaisuuden näkymät valoisemmiksi.

      Taidamme muuttaa sanat "otamme velkaa". Jos Rinne "onnistuu" Hallituksen muodostamisessa, niin lainaa, lainaa. Laskemme housuihin, vähän aika (veikkaan 2-3 vuotta) menee mukavasti lainaa ottamalla. Sitten tulee - taas - kylmä.

      Emme ole oppineet mitään.

    • Anonyymi

      No luopukos vallasta ja politiikasta ,, mitä sitä hulluja , on se niin makeaa .

    • Anonyymi

      Loputkin paatuneimmat kepulaiset jättää kepun, kun ryhtyvät yhtistyöhön lihavero-Antin ja teollisuus alas vihreiden kanssa. Tervetuloa PS-leiriin. Täällä vielä arvostetaan ja ymmärretään suomalaisia. Sisäinen turvattomuus lisääntyy ja Kelan vararikko on oven takana. Polttonesteiden verotusta lisäävät 50c litra. Koskettaa kaikkia. Ai niin, sähköveroon roima korotus tiedossa. Sdp ja Kepu puolueina ovat melkeinpä mennyttä.
      Näinhän se meneee!

    • Anonyymi

      Kansa on tosiaan sanansa sanonut. Käytännän mukaan eniten ääniä saaneen puolueen puheenjohtaja yrittää ensimmäisenä väsätä Suomeen hallitus. Tämähän näkyi jo gallupeissa. SDP:n kannatus oli tippunut jo kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

      • Anonyymi

        Ja näyttää siltä että Rinne saa haluamansa drem teamin kanssa hallituksen väsättyä kasaan.
        SE että vaalien jälkeiset gallupit näyttää mitä näyttää, ei asiaa miksikään muuta.

        Eduskuntavaaleissa äänestetään ehdokasta ja puoluetta, ei hallitusta, joten siinä ei meillä äänestäjillä ole nokan koputtamista, ketkä hallitukseen valitaan.

    • Anonyymi

      Hirveetä kuunnella Rinteen listaa, mihin seuraava hallitus alkaa rahaa jakaa. Juuri kun julkisten taloutemme velat ovat saatu jotenkin hallintaan, niin taas on lähdössä lapasesta. On tää kovapäinen kansa.

      Parempi olisi kun sdp keskittyisi näihin istupaikka kähinöihin Eduskunnassa, yms. Sen he osaavat ja hallitsevat.

      Jos Rinne saa hallituksen kasaan, niin voi meitä. 3-4 vuoden päässä odottaa katastrofi.

    • Anonyymi

      "Sipilän johtama keskusta on ollut kannatuksessa syöksykierteessä "

      Sipilä lupasi/uhosi että se on tulos tai ulos.

      Mutta valta ja asema niin viehättää, ettei sitä viitsi.

      • Anonyymi

        Pelastihan se Sippiläisen takinkääntö VASUVÄSYT muutenhan ne ei olisi päässeet hallitukseen olisivat joutuneet 4 vuotta taas räkyttämään . Jännä nähdä meneekö kauan kun alkaa se heidän itkupotku raivarit. Urheiluministeriksi viskisieppo Turhanmäki Kulttuuliministeriksi viinisieppo änderson

        Ei hallitusta ole vielä kasattu. Voi olla, että Sipilä pelaa Antin nurkkaan kun lähtee hallitus neuvotteluista,koska "emme voi hyväksyä vihreiden jyrkän kielteistä kantaa metsäteollisuuden investointihankkeita kohtaan." Mitenkäs Rinne sitten kasaa toimintakykyisen hallituksen?

        Ei kyllä mitenkään kun suututti kokoomuksenkin on se taitava ryssimään kaiken mihinkä sotkeutuu. Sitten ollaankin jännän äärellä

      • Anonyymi

        Pitää aina muistaa että ministeriauton takapenkillä on mukava istua. Unohtuu juuret ja vaalilupaukset. Näin sanoi Veikko Vennamo aikoinaan Pekasta ja Urposta.

    • Anonyymi

      Ei eduskuntavaaleissa äänestetä hallituspaikoista. Mikäli tämä kokoonpano toteutuu, se edustaa 55 % äänestäjistä. Persut edustavat n 17 %.

    • Anonyymi

      Huomionarvoista on, että kansa antoi vaaleissa Sipilän hallitukselle tuen kokonaista 108 edustajan voimin!!!

      Sen takia on kansan tahdon vastaista, että Keskusta lähtee pönkäksi toteuttamaan punavihreää pohjaa, joka vie Suomen talouden kuralle ja hyvinvointi saa kyytiä.

      Vappusatasen maksaminen lainarahalla on kuin kusisi pakkasella housuihin. Hetken lämmittää, mutta kohta on entistä kylmempi! Marinin ajatus, että "pitkällä tähtäimellä" koulutukseen panostamalla hoidettaisiin 75%:n työllistäminen lähivuosina, niin ei voi kun valittaa. Voi voi voi. Ei hoideta.

      Sipilän hallitus jo aloitti panostamaan koulutukseen, kun taloustilanne alkoi paranemaan.Aivan turha haukkua, ettei Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Keskustalaisten kotona ymmärretä koulutuksen tärkeys ja merkitys. Kyllä se niin on, että vasemmistopuolueiden pitäisi kodeissaan tehdä koulutuksen kunnianpalautus.

      Eriarvoisuutta ei poisteta ideologialla ja tyhjillä puheilla. Eriarvoisuutta ei poisteta lakkoilulla. 140.000 työpaikkaa on konkretiaa, miten eriarvoisuutta on poistettu.

      SDP ei ole esittänyt mitään erityistä, mitä nykyiset hallituspuolueet eivät edistäisi paitsi veronkorotukset!

      • Anonyymi

        "Vappusatasen maksaminen lainarahalla on kuin kusisi pakkasella housuihin. Hetken lämmittää, mutta kohta on entistä kylmempi!"

        Mihin perustat väitteesi että nämä pienimpien eläkkeiden saajat eivät mielestäsi ole ansainneet tuota satasen korotusta?
        Eläkeläisille on jäänyt indeksikorotukset maksamatta jo usean vuoden ajan, kun taas nämä samat indeksikorotukset maksetaan esimerkiski työttömyysturvaan, toimeentulotukeen, lapsilisään, elatusmaksuun/tukeen, asuntotukeen jne jne... joten on se nyt kumma että mielestäsi eläkeläinen ei saisi saada eläkkeeseensä korotusta!
        Eläkekassat tursuavat rahnaa ovista ja ikkunoista ja mielestäsi eläkeläiset eivät siltikään ole oikeutettuja näihin varoihin joita ovat koko ikänsä maksaneet, on sulla harvinaisen omituinen ajatuksen juoksu!

      • Anonyymi

        "Mihin perustat väitteesi "

        Rinne on änkyrä, vastaanpanija - ei rakentaja, tekijä.
        Huonot, hallitsemattomat ajat edessä, jotenkin lainaa ottamalla selvitään pari vuotta. Sitten kiiruusti ennenaikaiset vaalit.
        Harmi - moni asia ehtii mennä sekaisin, solmuunkin. Rinteen omakin terveys taitaa pettää, jo nyt kipeän oloinen.

    • Anonyymi

      Tornio hyvin asialla.

    • Anonyymi

      "Rinteen omakin terveys"

      Hoitava lääkäri saisi antaa lausunnon, mikä on Antin kunto.

      Voidaanko maamme Hallituksen tärkein posti antaa noinkin sairaalle?

      Presidentin veto'n paikka?

    • Anonyymi

      "Mihin perustat väitteesi että nämä pienimpien eläkkeiden saajat eivät mielestäsi ole ansainneet tuota satasen korotusta?"

      Työeläkelait määrrittävät eläkkeiden suurudet ja eläkemaksujen suuruudet määrritellään siten, että maksuilla kerätyt rahat niihin riittävät.
      Tämä on vakuutusmatematiikkaa ja sitä harjoittavien matemaatikkojen laskelmat ovat vapaasti kaikkien saatavissa/luettavissa.

      Jos epäilee asiaa, niin kannattaa tutustua perusteisiin. Eläkejärjestelmämme viimeaikaisen tilan takana on entinen ylijohtaja, professori, yms tri Jukka Rantala, joka on kirjoittanut asiasta paljonkin.

    • Anonyymi

      "Mihin perustat väitteesi että nämä pienimpien eläkkeiden saajat eivät mielestäsi ole ansainneet tuota satasen korotusta?"

      Koska vastaavaa eläkevakuutusmaksua ei ole (aikanaan) maksettu.
      Nyt vakuutusrahastoissa olevat varat ovat tarkoitettu pitkälti -45 ,, -49 syntyneiden ikäluokkien eläkkeisiin. Kun nämä ns. suuret ikäluokat ovat kuopattu (haudattu), alkaa rahastotkin pääosin olla kulutettu - toki eläkejärjestelmä edelleen rahastoiva.
      Rahastoivalla järjestelmällä on ollut ja on suuri merkitys taloutemme investoinneissa - kansamme hyvinvoinnissa, elintasossa.

    • Anonyymi

      "Eläkekassat tursuavat rahnaa ovista ja ikkunoista ja mielestäsi eläkeläiset eivät siltikään ole oikeutettuja näihin varoihin joita ovat koko ikänsä maksaneet"

      populistista paskanjauhantaa.
      tutustu asiaan esim. tela.fi -sivuilta.

    • Anonyymi

      "populistista paskanjauhantaa"

      Eläkekassoissa on rahaa 182 miljardia euroa. Jos kassoja verrataan valtion 54 miljardin euron vuosibudjettiin, voisi sanoa, että eläkerahaa on enemmän kuin paljon. Vuonna 2014 eläkekassojen varallisuus kasvoi yli 12 miljardia euroa.
      Eläkkeitä maksetaan vuodessa noin 25 miljardia euroa, joten rahaa riittäisi yli seitsemän vuotta, vaikka kassoihin ei uusia tuloja tulisikaan. Nyt kassaan kertyy eläketulojen lisäksi myös sijoitustuloja yli seitsemän miljardia vuodessa. Eläkekassat tuottavat voittoa vielä ainakin seuraavat kymmenen vuotta, vaikka suuret ikäluokat ovat jo eläkkeellä.

      • Anonyymi

        "...että eläkerahaa on enemmän kuin paljon.."

        Ja joka sentti on niiden, jotka itse tai heidän työnantajansa ovat niitä eläkettään varten maksaneet.

        Tämä rahastoiva eläkejärjestelmä on aiemminkin syyhyttänyt monien näppejä. Pitää kuitenkin huomata, ettei ne missään holveissa happane. Näiden rahastojen avulla pyöritetään monia, suuriakin yrityksiä - esim. Outokumpua.

        Kannattaa tutustua tähän takaisinlainaukseen, sillä on suuri merkitys yritysten rahoituksessa. Ja tämän myötä meidän pääomaköyhä taloutemme on päässyt nykyiselle tasolle.

      • Anonyymi

        "Suomen työeläkejärjestelmä on osittain rahastoiva. Työeläkelaitosten varojen määrä oli rahoitustilinpidon mukaan 183,1 miljardia euroa vuoden 2015 lopussa. Rahastointiaste eli eläkevarojen ja eläkevastuun suhde oli 29 prosenttia."

        Eli rahastot vastaavat vajaata kolmatta osaa niistä rahoista, joita tuleviin eläkkeisiin tarvitaan.

        Jos on erimieltä tästä, niin laskelmat esiin. Tämä on matematiikkaa, 1 1 on edelleen 2, ja näin on vaikka kuinka tuleviin eläkkeisiin rahastoidut eurot himottaisi.

    • Anonyymi

      "SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta kertoo Ilta-Sanomille.
      Hän korostaa, ettei tässä taloustilanteessa pitäisi ottaa lisää velkaa eli lisätä alijäämää."

      sak heiluttaa sormea rinteelle ja sanoo soo soo.
      veikkaan kuitenkin, ettei rinteellä eväät riitä muuhun kuin lainan ottoon.
      kusastaan taas housuun ja kohta on hirveä velkareppu selässä - demarien tyyliä "kyllä lapset maksaa".
      toinen vaihtoehto on, ettei rinteen hallitusta synny.

      • Anonyymi

        Niin, kyllähän nämä suuret Infrastruktuurihankkeet kuten jäämeren rata vaativat niin paljon rahaa että tuskin niitä valtion budjetista rahoitetaan, vaan lainaa on otetettava.
        Sama homma tiestömme saattamiseksi uudelleen ajokuntoon, Sipilä kun on säästänyt nekin pilalle.
        Edellisen hallituksen rapauttama koulutusjärjestelmämme uudelleen nostaminen suosta myös maksaa.
        Vai meinaatkos että lapsemme yrittävät jatkossakin päästä näitä huonokuntoisia teitä pitkin hengissä kouluun, jossa ei ole enää varaa opettaa mitään kun opettajatkin lähtevät jo puolenpäivän kieppeillä kotiin?
        Eli paljon on jäänyt edellisen hallituksen jäljiltä korjausvelkaa ja muita sotkuja siivottavaksi.

      • Anonyymi

        "paljon on jäänyt edellisen hallituksen jäljiltä"

        sattuneesta syystä kuljen paljon autollani ympäri maata - helsingistä rovaniemelle, vaasasta imatralle - eivät ole tiet nyt niin huonossa kunnossa. ja sanon tämän 30 vuoden ajelun antamalla asiantuntemuksella. huonomassa kunnosssa ovat olleet esim. viimeisten 10 vuoden aikana kuin nyt.

        "hallituksen rapauttama koulutusjärjestelmämme "

        kerro lisää! ja tästäkin minun pitäisi olla perillä, jos totta olisi. myös kansainväliset vertailut kertovat muuta.
        taidat vaan hauskan vuoksi porista potaskaa.

        Sipilän johtama hallitus teki ison työn maamme talouden kuntoon laitossa, samalla työllisyyden kehityksen hyvälle mallille.

      • Anonyymi

        "eivät ole tiet nyt niin huonossa kunnossa. ja sanon tämän 30 vuoden ajelun antamalla asiantuntemuksella. huonomassa kunnosssa ovat olleet esim. viimeisten 10 vuoden aikana kuin nyt."

        Hah hah haa ;D
        Älä naurata!
        Tarkoitat varmaankin 3-vuoden koulumatkojen antamalla asiantuntemuksella?

        https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/2342a9a1-7ba1-400b-989e-0612fe1f3ac3
        Päällystystöitä tehdään tänä vuonna 40 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna ja moni päällystystarve joudutaan korvaamaan alennetulla nopeusrajoituksella.
        Ennusteen toteutuessa tämänvuotinen päällystysmäärä olisi lähes puolet pienempi kuin keskimäärin 10 viime vuoden aikana.

    • Anonyymi

      "tuskin niitä valtion budjetista rahoitetaan, vaan lainaa on otetettava."

      lähtisköhän tuo rinne yksityistään tieverkkoa?

      hoidettaisiinko julkista taloutta budjetin ulkopuolella, mitähän eduskunta ja kansanvalta moisesta tykkää.

    • Anonyymi

      Ei näytä hallituksen muodostaminen onnistuvan Vassuänkyrät esittäneet jo ensimmäisen tappelu esityksen ennenkuin hallitusta edes muodostettu . Taitaa tulla kuteen six pak hallitus koko ajan vasuväsyjen näytelmä pyörii

      • Anonyymi

        No eipä tuosta sinun himmeästä mongerruksesta ottanut kyllä mitään selvää.
        Kokeile seuraavalla kerralla samaa Suomeksi.

    • Anonyymi

      Siinä on kyllä pohtimista, kumpi pahempi, tuo Rinteen tulollaan oleva vasemmistohallitus, vai persut ?
      Venäjä mieliset persut on omasta mielestään mukamas isänmaallisia, mutta ovat aivan Putinin vietävissä.
      Rinne vanha AY-jyrä joka sanoi, että hänen hallitus saa jokaisen suomalaisen tuntemaan eriarvoisuuden vähenevän. Rinteen jargonia, kun ei raukka edes uskalla sanoa, verottavansa hyvätuloiset köyhiksi, että Suomesta ei enää muita löydy, silloin ei ole eriarvoisuutta, kun ollaan kaikki köyhiä.

      Silti minusta persut on pahempi syöpä, kuin Rinne. Tällainen kokoomuslainen on saanut tottua vasemmiston rokottamiseen jo sieltä 70-luvun puolivälistä, milloin työurani aloitin.

      Eli parempi 4 vuotta Rinteen kauhuja, kun mitä persut tarjoilisivat.

      • Anonyymi

        Köyhyys on rikkaalle sitä kun ennen sai kaksi miljoonaa ja yhtäkkiä pitäisi tyytyä miljoonaan.

      • Anonyymi

        "ennen sai kaksi miljoonaa ja yhtäkkiä pitäisi tyytyä miljoonaan."

        vasemmistomme vahva kivijalka on kansalaistemme kateus, useilla se voittaa kiimankin.

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1612
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1359
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1202
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      119
      1176
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      46
      1064
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      828
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      815
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      90
      698
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      184
      693
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      644
    Aihe