Kysymys jo otsikossa.
Onko arkaluonteisen turha haaveilla parisuhteesta?
14
<50
Vastaukset
- Tämä-selvä
on, naiset haluu puheliaan ja sosiaalisen pelimiehen.
Koko asia on arkaluonteinen. Tavallaan ei saisi edes puhua siitä.
Niinpä, luonteeltaan arka ja arkaluonteinen ovat hieman eri asioita, mutta miksei kukin saisi haaveilla parisuhteesta.
Onko haaveilusta sitten hyötyä?
Haaveilu voitaisiin yhdistää ajatukseen, että pitää jotain mahdollisena. Jos ei siis haaveile taikka edes pidä parisuhdetta mahdollisena, ei varmastikaan tee mitään sen eteen että kohtaisi toisen ihmisen parisuhteen muodostamisen tarkoituksissa.
Ylipäätään haaveilu kertoo halusta jotakin kohtaan. Tässä tapauksessa se kertoisi halusta päästä parisuhteeseen. Halu ja haaveilu ei kuitenkaan riitä, vaan halunsa eteen on tehtävä jotakin, mikä on oikeastaan vasta tahdon ilmentymä. Toisin sanoen haaveet ja halut eivät vie asioita mihinkään, ainoastaan aito tahto saa asioita aikaiseksi, ja tahdon mittarina ovat teot, joilla haluttua asiaa edistetään. Teoilla tarkoitetaan tässä konkreettisia tekoja, jotka edistävät haaveiden toteutumista. Pelkät haaveet eivät siis ole tekoja.
Parisuhteesta haaveileminen ei siis ole turhaa, sillä se on lähtökohta parisuhteelle. Sellaisen aikaansaamiseksi pitää kuitenkin oikeasti tehdä jotain, ei pelkästään haaveilla.- Suokkonen
Nainen otetaan jos Jumala suo
- Viinamies
Miehen pitää juoda viinaa ja bailata yökerhoissa jotta pääsee estoistaan ja ujoudestaan. Lopulta se helpottaa kun juo viinaa ja lähestyy naisia.
Riippuu, mistä se roikkuu.
Erityisesti miehellä arkuus on iso este parisuhteen syntymiselle ja jatkumiselle, koska naiset odottavat miehen tekevän aloitteen ja vievän suhdetta itsevarmasti eteenpäin.
Jos kuitenkin mies on ulkonäöltään poikkeuksellisen hyvännäköinen , niin kyllä jotkut naiset niitä ehdotuksia tekee. Onko ne sitten muuten toivotunlaisia naisia on eriasia.
Naiselta ei odoteta sellaista aloitekykyä kuin miehiltä. Jotkut miehet näkevät naisen arkuuden jopa viehättävänä. Määrätynlainen kainous ja sukupuolinen siveys nähdään jopa toisiaan korreloivana. Kyllä kuitenkin sellainen hillitön arkuus vaikeuttaa myös naisen parisuhdetta.Ei se turhaa ole haaveilla. Voihan sitä tavata toisen arkaluonteisen tai ihmisen joka on kiltti ja ymmärtää toisen arkuuden ja osaa huomioida toisen tarpeet. Saa kerrottua toiselle että on arkaluonteinen ja sen takia hankala kertoa asioista niin sehän on jo erittäin iso askel, luulisi ihmisten ymmärtävän silloin.
Yleensä vaikka on vaikeaa sanoa tai tehdä jotain, niin kertoo pelkästään sen että on vaikea tilanne jotain asiaa kohtaan koska syy X. Niin ihmiset suhtautuvat paremmin ja kuuntelevat ymmärtäväisemmin, koska toinen yrittää vaikeuksista huolimatta ja tietävät missä mennään.
En tiedä saiko tuosta selvää. :)
Tsemppiä!- wanhaämmä
Mitä turhaa haaveilemisessa on?
- lumitekienkelin
Olin pienenä ja nuorena äärettömän ujo, arkakin. Käsittämätöntä olikin, että päädyin ammattiin jossa olin koko ajan tekemisissä ihmisten kanssa. Esilläkin eri tavoin.
Arkuus ja ujous ovat ymmärrettäviä ja liikuttavia piirteitä. Toivon etteivät ne nouse liian suuriksi asioiksi elämässäsi. Etteivät ne estä sinua tutustumasta uusiin ihmisiin. Löytämään uusia ystäviä, ehkä löytämään oman rakkaasikin.
Jokainen meistä saa haaveilla ja unelmoida.
Joskus haaveiden ja unelmien eteen on myös rohkaistava itsensä ja uskallettava tehdä jotakin.
🍀 - Jaksu.Hail
En huomannut kysymystä viestikentässä, joten en voi auttaa.
- Anonyymi
Kyllä sun pitää juoda viinaa koska vain viinaa juomalla tutustuu naisiin. Ei naiset halua arkaa raitista miestä jonka huuli väpättää naisen lähellä.
T: Viinamies - Anonyymi
Arkuudesta pääsee eroon menemällä naisiin
- Anonyymi
Arkakuontoisen kannattaakin haaveilla, kun voi nauttia edes niistä haaveista.
Haaveilu on valmistumis prosessi uskaltaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 372310
- 551327
- 841303
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...361266- 631191
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä39904Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.121788- 31751
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi23596Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan55575