Grillimamma testaa

Grillimamma on suosittu kokki ystäväpiirissään ja saa paljon kiitosta myös netissä. Mottohan on grillaus alkaa keittämällä! Ystäväni painostivat kokeilemaan paljon parjaamani bbq savustusta. Siispä sain lahjaksi kaksi rub-seosta. Ostin kaupasta kauniit tasapaksut palat härän ribsiä ja porsaan paahtokylkeä. Kaivoin varaston perukoilta lahjaksi saamani hiiligrillin ja aloin tekemään tarkasti ohjeen mukaan, laitoin rubin pintaan, grilliin hiilet, savulastuja ja vesiastian ja aloin kärsivällisesti odottaa....sopivalla hetkellä siirsin lihat folioon pienen nestetilkan ja voinokareen keran. Kylläpä on työlästä ja tunnelma ei tunnu oikealta! Puuttuu ihanan kattilan pulputus ja savu kirvelee silmiä.

Vihdoin kaikki oli valmista, liha sai vielä viimestelyn ohjeen mukaisen kastikkeen kera ja oli aika maistaa! Millaista se oli? Mehevää, pehmeää ja ihan eri makuista. Todellakin ihan eri makuista: savukitkerät maut valtasivat suun, mausteet löivät poskiin ja suussa oli voimakas lihan maku. Annoin lapsenkin maistaa ja itkuhan siitä tuli. Kuinka tulikaan heti ikävä hellästi höyrettytettyjä nakkeja ja tai ihanassa mausteliemessä (sipuli, pippuri) keitettyjä ribsejä, jotka saavat silauksen kaasugrilissä (sokeri, ketsuppi -kastike). Tulipan todistettua että kyllä me suomessa tiedetään miten tehdään grillliherkut, ensin keitetään ja sitten herkutellaan!
4133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

EIKÄ KEITETÄ. Katkon sinulta sormet. Siinä sinulle nakkeja.

Äänestä

Gillaako grillimamma ne ensin ja sitten grillaa?

Äänestä

Gillimamma on seko jonka juttuja ei kannata kommentoida millään tasolla.
Ei ymmärrä edes olla hiljaa, hänen märkä uni on Cantina West - kertonee paljon ihmisestä,
Yleensä keskittyy väittelemään itsensä kanssa, kun kukaan muu ei lämpene hänen sekojutuilleen.

Äänestä
  • Ja sinä et tiedä edes säilyykö kaupan einespyörykät jääkaapissa. Annan sinulle ilmaisen vinkin; keitä ne niin säilyvät paremmin. Samalla myös ylimääräistä suolaa ja rasvaa liukenee keitinveteen, jolloin pyöryköistä tulee terveellisempiä. Jos haluat herkutella, niin pyöräytät lopuksi BBQ-kastikkeessa ja annat grillissä hieman väriä pintaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Grillimamma on suosittu kokki ystäväpiirissään ja saa paljon kiitosta myös netissä. Mottohan on grillaus alkaa keittämällä! Ystäväni painostivat kokeilemaan paljon parjaamani bbq savustusta. Siispä sain lahjaksi kaksi rub-seosta. Ostin kaupasta kauniit tasapaksut palat härän ribsiä ja porsaan paahtokylkeä. Kaivoin varaston perukoilta lahjaksi saamani hiiligrillin ja aloin tekemään tarkasti ohjeen mukaan, laitoin rubin pintaan, grilliin hiilet, savulastuja ja vesiastian ja aloin kärsivällisesti odottaa....sopivalla hetkellä siirsin lihat folioon pienen nestetilkan ja voinokareen keran. Kylläpä on työlästä ja tunnelma ei tunnu oikealta! Puuttuu ihanan kattilan pulputus ja savu kirvelee silmiä.

Vihdoin kaikki oli valmista, liha sai vielä viimestelyn ohjeen mukaisen kastikkeen kera ja oli aika maistaa! Millaista se oli? Mehevää, pehmeää ja ihan eri makuista. Todellakin ihan eri makuista: savukitkerät maut valtasivat suun, mausteet löivät poskiin ja suussa oli voimakas lihan maku. Annoin lapsenkin maistaa ja itkuhan siitä tuli. Kuinka tulikaan heti ikävä hellästi höyrettytettyjä nakkeja ja tai ihanassa mausteliemessä (sipuli, pippuri) keitettyjä ribsejä, jotka saavat silauksen kaasugrilissä (sokeri, ketsuppi -kastike). Tulipan todistettua että kyllä me suomessa tiedetään miten tehdään grillliherkut, ensin keitetään ja sitten herkutellaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu