Käytän kortsua välillä, useimmiten en. Mitään johdonmukaisuutta ehkäisyssäni ei ole. Ensinnäkin se riippuu miehestä. En pidä ehkäisyä niin tärkeänä, jos mies on miellyttävä ja luotettava ja olen jutellut hänen kanssaan hieman. Jos haluan miestä oikein kovasti, ehkäisy helposti jää.
Viime keväänä vietin pari yötä yhden tutun miehen kanssa, eikä ehkäisyä käytetty. Kondomia käytän harvemmin miehen kanssa, jota tapailen vakituisesti, mutta irtosuhteissa pyrin käyttämään sitä.
Tilanteet, joissa kortsu on unohtunut, ovat olleet aikamoista sähläystä. Usein on ollut kiire ja kaiken maailman kondomit ovat olleet poissa mielestä. Usein olen ollut päihtynyt. Kenenkään en ole antanut tulla sisälleni, sillä raskaus olisi kamala juttu. Keskeytetyssä yhdynnässä on onneksi hyvin pieni riski tulla raskaaksi. Sitä en kuuntele, kun miehet selittelevät, että kortsun kanssa seksi ei tunnu samalta. Se on hölynpölyä.
Pillereitä en ole syönyt ikinä, sillä en ole ollut niin tiiviissä suhteessa, että ne olisivat olleet tarpeellisia. Jälkiehkäisypillerin olen ottanut kolme kertaa sen takia, että ehkäisy on unohtunut.
Syksyllä menin sukupuolitautitesteihin ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Tuohon väliin mahtuu kymmeniä kumppaneita. Alapäätä kutitti ja kirveli siihen malliin, että jokin oli vialla. Epäilin kutinan olevan hiivaa, mutta se osoittautuikin klamydiaksi.
Ilmoitin viidelle edelliselle miehelleni, että kannattaa käydä testeissä. Suurin osa kävikin. Kyllähän se nolotti ilmoittaa asiasta. Melkein kaikki suhtautuivat asiaan kypsästi, vain yksi meinasi saada hermoromahduksen. Hänellä ei ollut klamydiasta alkeellisintakaan tietoa, ja hän pelkäsi, että kuolen.
En tiedä yhtään, keneltä klamydian sain, mutta kyllä se pelästytti. Olen miettinyt käyttäytymiseni riskejä aika paljon. Klamydia olisi voinut johtaa lapsettomuuteen, enkä edes pysty kuvittelemaan, miltä se olisi tuntunut. Toiset eivät saa lapsia, vaikka yrittävät, ja minä melkein sössin omat mahdollisuuteni silkkaa typeryyttäni.
Minulla oli klamydia
19
374
Vastaukset
- Anonyymi
Kuka mies haluisi muka tehdä lapsia jakarin kanssa?
Kyllä niitä muitakin viruksia on sinulle tullut, mutta niitä ei vain testata mitenkään!
Hpv viruksia löytyy 85% ihmisistä ja näitä erilaisia sukupuolielimien alueella vaikuttavia virustyyppejä löytyy peräti 40... Olet sypäriski kaikille partnereillesi.- Anonyymi
Mikä mahtaa olla sypäriski, aivan uusi sana. Muita viruksia ei testata koska niillä ei ole merkitystä koska niitä on kaikilla. Sullakin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä mahtaa olla sypäriski, aivan uusi sana. Muita viruksia ei testata koska niillä ei ole merkitystä koska niitä on kaikilla. Sullakin on.
Älä nyt. Hän on kuulemma 100% terve mies omien sanojensa mukaan 😀
Anonyymi kirjoitti:
Mikä mahtaa olla sypäriski, aivan uusi sana. Muita viruksia ei testata koska niillä ei ole merkitystä koska niitä on kaikilla. Sullakin on.
Ai ettäkö hpv:llä ei ole merkitystä? Se on tuhansien syöpätapauksien juurisyy Suomessa vuositasolla.
Herpes viruksetkin ovat kaikkea muuta kuin vaarattomia, mut en mä jaksa kaikille näitä erikseen selittää..Myös bakteerit ovat yhtälailla riski terveydelle. Jokaisella on omanlaisensa bakteerikanta. Tutkimusten mukaan altistuminen pelkästään noin 10 ihmisen alapään bakteerikannoille lisää syöpäriskiä.
Elämä on valintoja.Palstakamu kirjoitti:
Myös bakteerit ovat yhtälailla riski terveydelle. Jokaisella on omanlaisensa bakteerikanta. Tutkimusten mukaan altistuminen pelkästään noin 10 ihmisen alapään bakteerikannoille lisää syöpäriskiä.
Elämä on valintoja.Kirjava bakteerikanta johtaa naisilla lähinnä bakteerivaginoosiin. Syövät juontavat yleensä noista hpv- viruksista.
10 seksipartneriahan tarkoittaa käytännössä jo satojen ellei tuhansien ihmisten bakteerikannan siirtymistä sinuun. Eriasia jos he olivat neitsyitä..Siinä tapauksessa 10 on todellakin 10 yksilön bakteerikannan siirtyminen.
- Anonyymi
Kyllä se kondomi tuntuu epämiellyttävältä miehestä, kuten keskeytetty yhdyntäkin. En oikeastaan pidä sen vuoksi lyhyistä suhteista. Yhtä hyvin voi vaikka jutella ja hiplata jos seuraa kaipaa. Onhan nuo taudit aika tietoinen riski, se pitää vaan molempien hyväksyä, vaikka kännissä olisi.
- Anonyymi
Pillerit olisi tarpeen, ettei tarvitsisi jälkiehkäisyä. Ja lisäksi kondomi tauteja suojaamaan irtosuhteissa. Kun suhde tiivis, molemmat testeihin ja sitten ilman kondomia.
- Anonyymi
Ota kierukka, ei tuu välttämättä vuotojakaan, eikä tarvi muistaa, ku otattaa pois 5-7vuoden päästä, ellei aiemmin halua lisääntyä. Sopii monelle paremmin, kuin pillerit.
Jännämiehiä nussivalla lutkalla on tauteja
- Anonyymi
Ihan itsekö peukutit tätä trollaustasi ätmi?
- Anonyymi
Mitähän muita tauteja olet saanut? Onko hiv-testattu?
- Anonyymi
Toivottavasti opit läksysi ja hankit niitä kondomeja!
- Anonyymi
Nostit sitten 2019 vuoden ylös, oletko katkera ap:lle?
- Anonyymi
Minulla on vielä monta Klamydiaa. CD-levyinä:
-Los Celibatos
-Tippurikvartetti
-Tres Hombres
-Zulupohjalta
-Pää Kiinni Painajainen
-Klamytologia
Ja se jonkun saksalaisen punk-bändin ja Klamydian julkaisu:
-Die Lokalmatadore: Kipsi.
Kova biisilistaus Lokalmatadorella:
https://www.discogs.com/master/376975-Lokalmatadore-Klamydia-Kipsi - Anonyymi
Joo mieki joskus sain klamydian ja siitä lähtien olen sitä akkaa sanonu tpeeksi tp=tautipesä🤪
- Anonyymi
Muistathan ap suosia sellaisia miehiä joka ei yllätä vaihtamalla lennosta sinuun kylän lorton jälkeen. Pääset helpommalla.
- Anonyymi
Toivottavasti olet oppinut läksysi ja kannat mukanasi kondomeja vastaisuudessa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2664654Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232590Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951282
- 471169