Heidän eli keltaliivien mielestä kirkon kunnostamiseen tehdyt suuret yksityiset lahjoitukset edustavat kansan eri-arvoisuutta. Ylen kertoman uutisen mukaan poliisilla on työ estää protestpivia keltaliivejä pääsemästä lähellekkään Notre Damen kirkkoa.
https://yle.fi/uutiset/3-10749657
Keltaliivit vastustavat Notre Damen kunnostamista
18
55
Vastaukset
- Anonyymi
Syytä onkin estää keltaliivien pääsyn alueelle, sillä tuon kirkon seinät kaatuvat ja murenevat jos vähänkin niihin koskee.
- Anonyymi
Maailmassa ei olisi sivistystä eikä kehitystä, jos olisi pitänyt kysyä lupa oman napansa ympärillä pyöriviltä "peruskansalaisilta". He unohtavat, että Notre Damen rakennustyömaa tarjosi kansalle työtä 200 vuoden ajan. Kuten tulee tarjoamaan korjaustyömaakin. Puhumattakaan turismin muodossa tulevista tuloista ympäristön bisneksille. Notre Dame on tällä hetkellä vaarallisempi mielenosoittajille kuin mielenosoittajat kivirakennukselle.
- Anonyymi
Pariisin turismi on romahtanut,ei kukaan halua enää matkustaa kaupunkiin jossa vuoronperään mellakoivat joko muslimit tai keltaliivit,businekset on jo kuralla.
Sitäpaitsi turismi saastuttaa ja kiihdyttää ilmastonmuutosta, ei kukaan valveutunut persoona enään harrasta turismia. - Anonyymi
Minä olen ateistina yhtä ymmälläni. Miksi ihmeessä paikalle pitää rakentaa uusi satuhuone uskonharhaisille hihhuleille kun mieluummin rauniot voisi purkaa ja pystyttää tilalle uskonnoton sekulaari metsäinen puisto joka on avoin kaikille ihmisille ja sopii jokaiselle katsomuksesta riippumatta.
"Tarjosi työtä yli kahdensadan vuoden ajan. "
Niin varmasti, olenkin miettinyt sitä, että olivatko he orjia, vai saivatko palkkaa. Tai miten heitä ylipäätänsä kohdeltiin. Johtuuko paikan ns. pyhyys siitä kärsimyksestä mitä työntekijät ovat kestäneet kiipeillessään korkeuksiin ja kantaessaan raskaita taakkoja. Tätä samaa mietin muinoin Egyptissä, kun katselin muinaisjäänteitä ja niiden raskaita rakenteita. Heistä toki tiesinkin, että olivat orjia, joilla ei ollut arvoa muussa, kuin faaraon nimessä. Siinä he olivät ja kuolivat.fari.g kirjoitti:
"Tarjosi työtä yli kahdensadan vuoden ajan. "
Niin varmasti, olenkin miettinyt sitä, että olivatko he orjia, vai saivatko palkkaa. Tai miten heitä ylipäätänsä kohdeltiin. Johtuuko paikan ns. pyhyys siitä kärsimyksestä mitä työntekijät ovat kestäneet kiipeillessään korkeuksiin ja kantaessaan raskaita taakkoja. Tätä samaa mietin muinoin Egyptissä, kun katselin muinaisjäänteitä ja niiden raskaita rakenteita. Heistä toki tiesinkin, että olivat orjia, joilla ei ollut arvoa muussa, kuin faaraon nimessä. Siinä he olivät ja kuolivat.Elivät ja kuolivat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pariisin turismi on romahtanut,ei kukaan halua enää matkustaa kaupunkiin jossa vuoronperään mellakoivat joko muslimit tai keltaliivit,businekset on jo kuralla.
Sitäpaitsi turismi saastuttaa ja kiihdyttää ilmastonmuutosta, ei kukaan valveutunut persoona enään harrasta turismia.Pariisissa on mellakoitu aina, eikä se ole turismia tappanut. Ihmiset haluavat nähdä itse Mona Lisan, Versaillesin ja Notre Damen. Siitäkin huolimatta, että sivistystä vastustetaan milloin uskonnollisen-, poliittisen- tai ilmastofundamentalismin nimissä.
- Anonyymi
fari.g kirjoitti:
Elivät ja kuolivat.
Niihän me kaikki tehdään. Ja sillä välillä rakennetaan joko notre damea tai toivottavasti jotain muuta arvokasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pariisissa on mellakoitu aina, eikä se ole turismia tappanut. Ihmiset haluavat nähdä itse Mona Lisan, Versaillesin ja Notre Damen. Siitäkin huolimatta, että sivistystä vastustetaan milloin uskonnollisen-, poliittisen- tai ilmastofundamentalismin nimissä.
Mona Lisan, Versailesin ja Notre Damen kuvia voi kasella ihan hyvin myös kotisohvalta täällä interwepissä ja se on loppujen lopuksi sama asia. Kaiken lisäksi monet asiat kuten vaikka Mona Lisan näkee täällä netinihmemaailmassa jopa paremmin kuin livenä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pariisissa on mellakoitu aina, eikä se ole turismia tappanut. Ihmiset haluavat nähdä itse Mona Lisan, Versaillesin ja Notre Damen. Siitäkin huolimatta, että sivistystä vastustetaan milloin uskonnollisen-, poliittisen- tai ilmastofundamentalismin nimissä.
Kerro,mikä tekee ihmisestä sivistyneemmän jos hän käy paikan päällä Louvressa katsomassa Mona Lisaa, tai jos toinen katsoo selaimen kuvahaulla samaa taideteosta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niihän me kaikki tehdään. Ja sillä välillä rakennetaan joko notre damea tai toivottavasti jotain muuta arvokasta.
Toivottovasti tarkoitat tuolla "jotain muuta arvokasta" itseäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen ateistina yhtä ymmälläni. Miksi ihmeessä paikalle pitää rakentaa uusi satuhuone uskonharhaisille hihhuleille kun mieluummin rauniot voisi purkaa ja pystyttää tilalle uskonnoton sekulaari metsäinen puisto joka on avoin kaikille ihmisille ja sopii jokaiselle katsomuksesta riippumatta.
Poistetaan kaikki asiat jotka viittaavat uskonnollisiin vakaumuksiin tai aatteisiin.
Jyrätään alas kaikkialla kaikki, siis kaikki muistomerkit joilla on uskonnollolista merkitystä, kuten hautakivet ja hautausmaat.
Siirrytään polttohautauksiin ja tuhkien sirotteluu maaperään. Ei kukkia hautausmaille, koska se muistuttaa uskosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poistetaan kaikki asiat jotka viittaavat uskonnollisiin vakaumuksiin tai aatteisiin.
Jyrätään alas kaikkialla kaikki, siis kaikki muistomerkit joilla on uskonnollolista merkitystä, kuten hautakivet ja hautausmaat.
Siirrytään polttohautauksiin ja tuhkien sirotteluu maaperään. Ei kukkia hautausmaille, koska se muistuttaa uskosta."Poistetaan kaikki asiat jotka viittaavat uskonnollisiin vakaumuksiin tai aatteisiin.:
Aivan oikein, näin pitää tehdä. Aivan ensimmäiseksi tulee erottaa kirkko valtiosta, sitten julistaa uskonnot jokaisen yksityisasiaksi ja lopuksi poistaa uskonnolliset juhlapäivät kalenterista. - Anonyymi
Hienoa!
Onko vanhempasi, sukulaisesi tai joku omaisesi kuollut? Toivottavasti heidän ruumiinsa on polttohaudattu ja tuhka siroteltu mereen? Kenenkään ruumista ei pidä haudata maahan. Hautausmaat pitää muutta rakenusmaaksi! Hietaniemen haudat pitää poistaa ja hautakivet hakata sepeliksi. Paikalle merenranta-arava.-asuntoja ja kaupungin asuntoja.
- Anonyymi
Keltaliivit ovat vasemmistolaisia ja vastustavat kaikkea hyvyyttä. Kaikki asiat pitäisi olla ylösalaisin, sairasta ja vääristeltyä. Niinkuin vasemmisto yleensä, selittävät mustan vaikka valkoiseksi.
- Anonyymi
Keltalivit ammattihulinoitsijoina tietysti vastustavat deemokraattista ja järjestäytynyttä yhteiskuntaa.
- Anonyymi
Liekö kirkon remonttihommissakin ollut jokunen tulta rakastava keltaliivi-pyromaani?
Etenkin, jos kirkko oli tahallaan sytytetty, sen korjaus tulee ottaa pois Ranskan sosiaalituista. Ranskan siivelläeläjät kustantakoot tekosensa omista taskuistaan.- Anonyymi
Todennäköisesti. Tiettyjen aatteiden kannattajat eivät oikein sovellu mihinkään työhön pahuutensa vuoksi. Ehkä joku tehdastyö, mutta sielläkin silmän välttäessä varmaan tekisivät tahallaan väärin, jotta kapitalisti kärsisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5191598- 641176
- 61872
- 62861
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18847Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101766- 76751
- 30707
- 63695
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691