Korvataan suomalaiset juopot maahanmuuttajilla

Anonyymi

Eihän tavallisen persua äänestävän älyllinen kapasititeetti riitä muuhun kuin viinan juomiseen.

Tässä on Hasan Khademi
https://yle.fi/uutiset/3-10390566

On elänyt Suomessa vuodesta 2015 turvapaikanhakijana.

On elänyt muutaman vuoden Suomessa ja siitä huolimatta Lukion todistuksesta löytyy 10:ä ja 9:ä..

Pitkä matematiikka 8,
Fysiikka 8,
Kemia 8,
Maantiede 8
Historia 8
Kuvataide 10
Musiikki 9
Liikunta 9

Hassan Khademi kävi peruskoulun puolessa vuodessa ja hänen keskiarvonsa oli 8,5. Kalevan koulun historian opettaja Juha Heinonen kysyi Suomen vallan kolmijaosta ja muuten kantasuomalaisia koostuneessa luokassa ainoastaan yhden käsi nousi ylös - Hasan Khademin.

Hasan Khademi on sanonut, että voisi työskennellä Suomessa, mutta se on hankalaa, koska hänellä ei ole turvapaikanhakijana passia eikä sosiaaliturvatunnusta.

Hasan Khademilla ei ole perhettä. Isä on kuollut ja äidistä ei ole tietoa ja kotimaassa on vain mummu - ei mitään verkostoja.

Mutta ei sen sijaan Hassan Khademin kaltaisia ihmisiä käännytetään takaisin.

47

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kasin matematiikka ei riitä. Sellaisia tolloja riittää jo omasta takaa.

      • Anonyymi

        Älä puhu paskaa, persulaisissa sellainen olisi jo hakattava hikari.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä puhu paskaa, persulaisissa sellainen olisi jo hakattava hikari.

        Tietysti Kalevan koululla on syytä hävetä enkä ihmettele, jos pisa-tulokset putoaa kuin lehmän paska.

      • scrg kirjoitti:

        Tietysti Kalevan koululla on syytä hävetä enkä ihmettele, jos pisa-tulokset putoaa kuin lehmän paska.

        Jos kaveri on tullut turvapaikanhakijana niin koko systeemin toiminta edellyttää että hänen edellytyksiään pysyä maassa arvioidaan nimenomaan turvapaikanhakijana. Voi sanoa kiitos suomalaisille veronmaksajille saamastaan koulutuksesta. Sillä pohjalla voi lähteä rakentamaan toimivaa yhteiskuntaa johonkin musulmaanimaahan. Jos osaa joitain länsimaisen yhteiskunnan käsitteitä, niin sillä luulisi olevan arvoa.

      • Anonyymi

        Täytyy huomioida kuitenkin se, että kysymyksessä on PITKÄ matematiikka.

        Pitkä matikka on huomattavasti vaativampi kuin persujen lyhyt matikka.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy huomioida kuitenkin se, että kysymyksessä on PITKÄ matematiikka.

        Pitkä matikka on huomattavasti vaativampi kuin persujen lyhyt matikka.

        Mun persukoulussa pitkä matikka oli 11 kurssia ja pitkä fysiikka 8 kurssia. Ei kai sitä lyhyttä matikkaa valunneet kuin tulevat lastentarhanopettajat ja sukupuolentutkijat. Se fysiikka oli näistä kahdesta vähän vaativampi, eli lähinnä lääkäreille ja insinööreillä.

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Tietysti Kalevan koululla on syytä hävetä enkä ihmettele, jos pisa-tulokset putoaa kuin lehmän paska.

        Mikäs sun arvosana lukion pitkästä matikasta on?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs sun arvosana lukion pitkästä matikasta on?

        Kaikki lukion kurssit olen suorittanut vähintään ysin arvosanalla, osan kursseista osallistumatta tunneille. Oppitunnithan on mitoitettu kasin tolloille.

        Tämän ketjun tähti kuitenkin on Hassan, 20v, joka nyt on suorittanut n. kolmanneksen lukiosta. Kuten jutusta käy ilmi, koulutausta kotimaasta on pari vuotta koraanin lukemista. Hän on siis yhä 3 vuotta jäljessä keskimääräistä keskinkertaista suomalaislukiolaista.

        Kivapuhetoimittajan asenne jutussa on kuitenkin kuin kyseessä olisi miltei erityislahjakkuus. Vaikka toisissa jutuissa taas halutaan välittää viesti että Suomeen turvapaikanhakijoina läpsyttelisi kovinkin koulutettua porukkaa.

        Hassanin kannalta Suomeen jääminen varmaan olisi mukavaa. Suomalaisen kansalaisen, hallintoalamaisen ja veronmaksajan kannalta taas on kohtuullista arvioida, onko Hassanin parempi olla Suomessa vai muualla. Afganistan tietääkseni ei kuitenkaan ole ottamassa suomalaisia juoppoja vastaan, joten alkuperäinen ehdotus ei ole toteuttamiskelpoinen.

        Vallan kolmijako muuten tarkoittaa, että allah säätää lait, mullah valvoo että niitä noudatetaan ja kansa kivittää ne jotka ei noudata.

        Vai ysin arvosanalla, niin varmaan. No mikä on yleisarvosanasi yo-todistuksessa?

        (Epäilen, ettet ole käynyt lukiota ollenkaan.)

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Mun persukoulussa pitkä matikka oli 11 kurssia ja pitkä fysiikka 8 kurssia. Ei kai sitä lyhyttä matikkaa valunneet kuin tulevat lastentarhanopettajat ja sukupuolentutkijat. Se fysiikka oli näistä kahdesta vähän vaativampi, eli lähinnä lääkäreille ja insinööreillä.

        Sä puhut peruskoulun pitkästä matikasta. Tuossa artikkelissa sen sijaan on kyse lukion pitkästä matikasta, joka on huomattavasti vaativampaa. Lukion lyhyt matikkakin on vaativampaa, kuin peruskoulun pitkä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vai ysin arvosanalla, niin varmaan. No mikä on yleisarvosanasi yo-todistuksessa?

        (Epäilen, ettet ole käynyt lukiota ollenkaan.)

        Ysit oli lipsahduksia. Jos ei käynyt tunneilla, niin arvosana annettiin kokeiden perusteella ja tenttimiseen piti keksiä ja perustella vielä erityinen syy. Näin siinä koulussa jonka periaatteessa pitäisi valmentaa akateemisiin opintoihin.

        Niin mikä se yo-todistuksesi yleisarvosana olikaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin mikä se yo-todistuksesi yleisarvosana olikaan?

        Nimbocumulus

      • Anonyymi

        Kyllä laajan matikan kasi on parempi kuin ex-ministeri Käteisen lyhyen matikan kutonen.
        Meikällä lyhyt matikka oli ysi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä laajan matikan kasi on parempi kuin ex-ministeri Käteisen lyhyen matikan kutonen.
        Meikällä lyhyt matikka oli ysi.

        Eihän se laajan 8 huono ole, mutta poiminkin sen siksi että se oli parasta listassa. Urheilutermein Hassan olisi täydennys muttei vahvistus.

        Ehkä meillä Suomessa on pula kuvataiteen osaajista. Sehän oli kymppi. Paras maalaus profeetasta ansaitsee aina palkinnon.

        Enemmän ylitarjontaa kuin pulaa kuvataiteilijoista:
        https://www.ammattibarometri.fi/kartta2.asp?vuosi=19i&ammattikoodi=2651&kieli=fi
        Ei näy niin vaaleansinisiä kuin sinisiäkään työpiirejä tuossa kartassa.

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Nimbocumulus

        Kuten arvelin: et ole käynyt koko lukiota, mfuhkaat vain olemattomia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä laajan matikan kasi on parempi kuin ex-ministeri Käteisen lyhyen matikan kutonen.
        Meikällä lyhyt matikka oli ysi.

        Laajan matikan kasi on huomattavasti parempi, kuin teikän lyhyennmatikan ysi.

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Eihän se laajan 8 huono ole, mutta poiminkin sen siksi että se oli parasta listassa. Urheilutermein Hassan olisi täydennys muttei vahvistus.

        Ehkä meillä Suomessa on pula kuvataiteen osaajista. Sehän oli kymppi. Paras maalaus profeetasta ansaitsee aina palkinnon.

        Oho! Äskenhän ne lukion laajasta matikasta kasin saavat olivat tolloja.

        (Itse et varmaan olisi selvinnyt edes lukion lyhyestä matikasta.)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laajan matikan kasi on huomattavasti parempi, kuin teikän lyhyennmatikan ysi.

        Lyhyen matikan sisältö on sitä, että harjoitellaan nelilaskimen käyttöä ja ihmetellään prosenttilaskuja ja kiroillaan sitä miksi muka kenenkään ikinä pitäisi oppia derivoimaan, kun ei sellaisella taidolla kukaan ikinä tässä maailmassa kuitenkaan mitään tee. Eikä tietysti suurin osa teekään, koska he luottavat siihen, että joku muu miettii sellaiset asiat heidän puolestaan. Sähkö tulee töpselista, ruoka kaupasta ja ilmastomuutos ahdistaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oho! Äskenhän ne lukion laajasta matikasta kasin saavat olivat tolloja.

        (Itse et varmaan olisi selvinnyt edes lukion lyhyestä matikasta.)

        Ymmärrän että sanavalintani kuulostaa arrogantilta, mutta näin anonyyminä en pidättele itseäni kutsumasta näitä kasin suorittajia tolloiksi. Mä olen joutunut/saanut käydä heidän kanssaan samaa koulua.

        Mutta jos nyt pitäisi kasata vaikkapa sini-aalloista jotain muuta reaalimaailman ilmiötä jäljittelevä käyrä tai koodata salausalgoritmi tai arvioida onko jonkin tieteellisen tutkimuksen aineistossa huijattu, niin tiedän että mun se luultavasi pitäisi tehdä, koska sä et siihen kasillasi pystyisi.

        Sä et ole käynyt lukiota ollenkaan, saati että mukamas päihittäisit matikassa ne tyypit, jotka vetävät kaseja lukion pitkästä matikasta.

    • Anonyymi

      Poikkeus vahvistaa säännön. Loppu porukka on geelitukkaisia iphoneturisteja joiden kielitaito ei edes sisällä sanaa työnteko saati olivat verotuksesta ikinä kuulleetkaan. Se viinansa juova persu pistää sentään rahan kiertoon, mutta nämä fanittamasi ovat,, ilmeisesti Hassania lukemati,, pelkkä kuluerä köyhälle kansalle. Outo sattuma, että noista "varman kuoleman" alta turvaan hakeutuneista 95% on hyvinvoivan oloisia työikäisiä miehiä. Minkä naiset, lapset ja vanhukset on kadonneet? Kertoisiko Hassan?

      • Anonyymi

        Vai että oikein 95% on työikäisiä miehiä, mikähän siinä on että te persulaiset ette osaa edes katsoa tilastoja mitkä ovat kaikkien nähtävlillä netissä. Vai tuliko siitä matematiikasta hylsyt koulussa.

      • Anonyymi

        Miksi kuitenkin tätä poikkeusta ollaan käännyttämässä, mutta sitten niitä rikollisia ja puukottajia otetaan avo sylin vastaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kuitenkin tätä poikkeusta ollaan käännyttämässä, mutta sitten niitä rikollisia ja puukottajia otetaan avo sylin vastaan?

        Näiltä murheilta olisi vältytty, jos Ruotsin rajalle olisi laitettu rajatarkistukset heti kun läpsyttelijää alkoi valumaan tästä turvallisesta maasta ja/tai turvapaikanhakijat olisi liukuhihnalla katsottu sellaisiksi että turvapaikkaan ei ole tarvetta ja palautettu välittömästi. Kun tieto näistä tavoista olisi levinnyt, olisi loppunut myöskin tulijoiden virta.

    • Anonyymi

      Tuollainen aiskari pitää paketoida laatikkoon ja lähettää matujen maahan takaisin äkkiä kuten ne kaikki muut aiskaajat.

    • Anonyymi

      Koulussa minulla oli keskiarvo 8.8

      • Anonyymi

        Peruskoulussako?

    • Anonyymi

      Meinaan kompensoida pitkin viikonloppua, ja vappukin pitäisi. Pitäisiköhän käyttää silliä.

    • Anonyymi

      Sä oot taas juono jotain sopimatonta, kun sun ajatukset on sekasin.
      Aurinko voi sumentaa sun nuppelin ihan täysin.
      Onko jo muut antanut ohjeita kuinka toimit kiihkoisessa tilassa, kun alkaa psykoosi iskeä ?

    • 29 999 turvapaikan hakijaa eivät ole samallaista koska tulee huonoista oloista joku sattu olevaan vaan oppimaan parempi niitä muita mutta mielenterveys tai kulttuuri vaikutuksia se sodan vaikutuksia ei vielä tiedetä julkisesti yksilöllisesti tähän henkilöön.

      Ennen vanhaan pahoinpitely sodasta traumatisoituneet periytyi kolmannelle polvelle pahoinpitelyn traumat, joka sai tuntea nanoissaan.

      Hyvä käystöstä muille mutta perheväkivaltaan emennälle ja lapsia kohtaa oli opittu ” joka vihtaa säästää lapseensa vihaa”

      Me ollaan eletty näihin sodan kärsineitä? verrattuna pumpuluiden seassa eläviä ja olemme hyvin sinisilmäisiä.

      • Anonyymi

        Jostain syystä ulkomaalaisten miesten kanssa parisuhteessa olevat naiset joutuvat useammin turvakotiin mitä suomalaisten kanssa olevat. Syynä voi olla kulttuurierot ja se etteivät suomalaiset naiset ymmärrä pienen väkivallan kuuluvan miehen oikeuksiin maissa joista ovat tänne tulleet. Mies voi määrätä miten nainen pukeutuu ja kenen kanssa voi käydä kaupassa tai lenkillä, tai käykö ollenkaan. Prinsessaksi esittäytyminen ei poista niitä ongelmia joista tuollaisissa parisuhteissa oikeasti on.

        En tykkää että mies päättää miten pukeudutaan , sellainen pelottaa.

    • Anonyymi

      Lähtömaa on ollut täynnä näitä Hasan Khademin tyyppisiä ihmisiä ja se taitaa myös olla osasyy hänenkin pakolaisuuteensa. Ei tule unohtaa mitä tuon kulttuurin edustajat yleensä tekevät ja ovat tehneet niin jo vuosisatoja, sotivat keskenään näkemyserojen vuoksi. Samaa tyyliä tuskin tänne pohjolaan tarvitaan.

    • Anonyymi

      Mun työpaikkani meni kokemattomalle pakolaiselle vaikka olin ollut 16 vuotta töissä samassa paikassa.

    • Anonyymi

      Hassan saa kyllä tehdä työt, minä taasen loikoilen sohvalla ja nautin kansalaispalkkaa sekä muita sosiaalisia etuuksia tekemättä yhtään mitään, tosin sosiaaliavustajani kieltäytyi tuomasta päivittäin enempää kuin kaksi laatikollista olutta, vetoen siihen että asun hissittömän talon kuudennessa kerroksessa.

    • Anonyymi

      Hasan voisi keskustella asiasta juuri perssuomalaisen kansanedustajaksi valitun Ano Turtiaisen kans. Ano on semmonen 3 metriä levee ja yli 400kg maasta vetänyt kansanedustaja.

    • Anonyymi

      Mitä jos muutettaisiin kansalaisuus hakupohjaiseksi, jos kansalaisuuden haluaa tai täällä syntynyt täyttää 18 olisi tehtävä kansalaisuuskoe millä testataan kykyjä, oppimista yms. ja jollei sitä läpäise niin ei muuta kuin ulos ja otetaan parempi tilalle.

    • Anonyymi

      Jos olisi mahdollista, niin suomalaiset ylipainoiset alkoholisoituvat naiset tulisi todella korvata ulkomaalaisilla kaunokaisilla. Eilen kerrottiin, että suomalaispojat ovat ylipainoisia. Kun katselee katukuvaa esim. stadissa, niin huomaa, että suurempi osa teinitytöistä on ylipainoisia kuin pojista.

      • Anonyymi

        Vaihdetaan kurpat nuoriin ulkomaalaisiin naisiin sekä ätmit ja elämämkoululaiset salskeisiin nuoriin ulkomaalaisiin miehiin, niin saadaan maa nousuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaihdetaan kurpat nuoriin ulkomaalaisiin naisiin sekä ätmit ja elämämkoululaiset salskeisiin nuoriin ulkomaalaisiin miehiin, niin saadaan maa nousuun.

        Ne nuoret ulkomaalaiset miehethän ovat jo tulleet maahan. Ne nuoret ulkomaalaiset naiset vain puuttuu eikä niitä naisvaltaisen Migrin hallitessa saadakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne nuoret ulkomaalaiset miehethän ovat jo tulleet maahan. Ne nuoret ulkomaalaiset naiset vain puuttuu eikä niitä naisvaltaisen Migrin hallitessa saadakaan.

        Mutta ätmit ovat silti vielä täällä ruikuttamassa, ei se silloin mikään vaihto ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne nuoret ulkomaalaiset miehethän ovat jo tulleet maahan. Ne nuoret ulkomaalaiset naiset vain puuttuu eikä niitä naisvaltaisen Migrin hallitessa saadakaan.

        2015-2019 naisille myönnettyjä oleskelulupia noin 160 000. ja suurin osa oleskeluluvista on myönnetty 18-34 vuotiaille.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      206
      4235
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2229
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      61
      1410
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1151
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      122
      1039
    6. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      70
      985
    7. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      94
      960
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      127
      931
    9. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      102
      897
    10. Kuvaile kaivattuasi

      kolmella adjektiivilla ja kolmella emojilla. Pidetään ketju asiallisena kiitos. 😁
      Ikävä
      54
      845
    Aihe