Jatkuva isän parjaaminen äidin suusta.

Anonyymi

Olen 34-vuotias nainen ja ongelmani on äiti, joka jaksaa haukkua isääni. Isäni ei ollut hyvä aviomies ja kohteli äitiäni huonosti, jota seurasin lapsena. äitini haki minusta tukea jo tuona aikana ja hänen puheensa isästäni muuttivat suhteeni isääni hyvin negatiiviseksi. Isänä hän kuitenkin oli aika normaali, luki meille paljon, ulkoili ja vietti normaalia arkea meidän lasten kanssa. Vasta vanhemmalla iällä ymmärsin, että äitini teki väärin kaataessaan lapsensa niskaan aikuistenihmisten huolet. Edes 10 - vuotiaana saamani burn-out(lääkäri selkeästi antoi ymmärtää, että se johtuu vanhempieni meneillään olevasta erosta ja liiasta huolesta) ei herättänyt äitiäni ymmärtämään omaa vastuutaan vanhempana ja kasvattajana.

Isäni kuoli 10 kuoli kymmenen vuotta sitten, mutta äitini vieläkin jaksaa muistella pahoja asioita, joita isä on tehnyt hänelle. Joka kerta, kun hän aloittaa kiellän puhumasta isästäni, mutta hän ei kuuntele vaan jatkaa vain. Olen nyt oikeasti 10 vuotta kieltänyt häntä kerta toisensa jälkeen ja ilman tulosta. Yleensä kun hän jatkaa haukkumista suutun ja muistutan häntä siitä, että hän on ja on ollut huono vanhempi kun on näitä asioita kertonut. Kuinka ne eivät lapsen maailmaan kuulu ja kuinka hän pilasi lapsuuteni. Tästä alkaa itkeminen ja syyttely hänen puoleltaan. Kuinka olen tehnyt isästäni pyhimyksen ja hänestä pahan. Yleensä muistaa kiittää ennen kuin lopettaa puhelun tai keskustelun, kuinka taas kerran olen pahoittanut hänen mielensä. Siis hänhän kaivaa itse verta nenästään aloittamalla koko haukkumisrumban ja sitten vetää marttyyri kortin esiin.

Olen henkisesti niin väsynyt noiden vanhojen traumojen pintaan nousemiseen, joka tapahtuu aina kun nämä keskustelut alkavat, mutta rajojani ei kunnioiteta eikä kuunnella. Haluaisin pitää jonkin sortin välit äitiini, mutta en tiedä enää, mitä tehdä kun 10 vuoden jälkeenkin vielä hän ei usko sanaa "ei".

Pitäisiko tässä laittaa välit kokonaan poikki?

6

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lopeta yhteydenpito jos joka kerran pahoitat mielesi hänen takiaan. Helpottaa itseäänkin pääsemään asiasta yli.
      Varaa äidillesi aika muistitutkimuksiin.

    • Anonyymi

      Miksi kuuntelet hänen haukkumisiaan?

      Heti kun tuo sama ikivanha rumba alkaa, vain yksinkertaisesti lopetat puhelun.
      Niin yksinkertaista se on. Tiedät aivan tarkkaan jo ensimmäisestä sanasta milloin keskustelu hänen puoleltaan muuttuu haukunnaksi, silloin sanot: " voi kuules, nyt minun täytyy mennä. Jatketaan juttua seuraavalla kerralla lisää, Hei hei!" ja lopetat puhelun. Piste.
      Tehtyäsi tuon saman kymmenen, kaksikymmentä kertaa, viestisi alkaa mennä perille.. Ellei, niin sitten vaihdatte vain kuulumisia ja AINA lopetat puhelun haukunnan ensiaskeleissa.

      Todellakin, äitisi väärinkäyttää sanavapauttaan. Sinulla ei ole velvollisuutta kuunnella tuota saastaa enää yhtä ainutta sanaa enempää.

    • Anonyymi

      Äitisi on pitkään jatkuneen parisuhdeväkivallan uhri. Äitisi on traumatisoitunut eikä ole saanut tarvitsemaansa apua keneltäkään koskaan.

      Sinä olet lapsena joutunut elämään vanhempiesi parisuhdehelvettiä. Isäsi pahoinpiteli äitiäsi, tästä huolimatta sinä näet isäsi parempana vanhempana kuin äitisi. Sinä syyllistät äitiäsi siitä, että hän antoi parisuhdehelvetin näkyä sinulle lapsena.

      Nyt sinä olet aikuinen ja yhä syyllistät äitiäsi lapsuuden tilanteista ja hänen kokemastaan väkivallasta, sinä kiellät näkemäsi. Äitisi haluaisi puhua kanssasi kokemastaan, mutta sinä puolustat uudelleen ja uudelleen isääsi, ihmistä, joka vuosia kohteli äitiäsi jatkuvasti huonosti.
      Sinä et pysty myöntämään äidillesi sitä, että isäsi teki väärin häntä kohtaan.

      Ilmeisesti äitisi ei ole kovin älykäs. Lapsuudessasi, ehkä äitisi ei kaatanut aikuisten huolia sinun niskaasi, vaan hän ymmärtämättömyyttään haki turvaa sinusta. Sinulla oli hyvät välit isäsi kanssa. Ehkä äitisi toivoi, että sinä, vaikka olit lapsi, olisit ottanut kantaa isäsi ilkeyksiin, sanomalla isälle, että et saa tehdä noin, tuo on väärin, älä kiusaa äitiä. Äitisi olisi tarvinnut tukea, sinut vietiin lääkärille, sinä sait hoitoa.

      Äitisi haki ja yhä hakee sinulta tukea traumaansa. Äidillesi tekisi todella hyvää, jos sinä sanoisit, miten surullinen sinä olet siitä miten isäsi äitiäsi kohteli. Äitisi tarvitsisi kuuntelijan, ihmisen joka antaa hänen puhua ulos kaiken sen paskan mitä hän on joutunut kokemaan. Kuuntelijan joka ei sano väliin mitään sitä toista osapuolta puolustelevaa. Sen jälkeen äitisi tarvitsisi kunnon halauksen, myötätuntoa siitä mitä hän on joutunut parisuhteessaan kokemaan.
      Hän tarvitsisi sinulta myötätuntoa ja rakkautta, halausta, kuulla että hän on sinulle kaikista vioistaan huolimatta rakas.

      Ikävä kyllä, sinä aloitat heti äitisi moittimisen ja sanot miten huono vanhempi äitisi on kun kertoo sinulle kokemistaan pahoinpitelyistä. Sääliksi käy äitiäsi, hän tarvitsisi kuuntelijaa ja mielenterveyspuolen hoitoja, ilmeisesti kumpaakaan ei hänelle ole tarjolla. Sääliksi käy sinua. Kuten jo aiemmin totesin, äitisi ei mitä ilmeisimmin ole kovinkaan älykäs, ehkä tämä piirre on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja sen vuoksi olette pattitilanteessa.

    • Anonyymi

      Olen samoilla linjoilla.
      Mitäpä jos edes yhden kerran kuuntelet äitiäsi jtuomitsematta häntä.
      Kuuntelet vain ja yrität samaistua hänen kokemuksiinsa. Ja otat opiksesi.

      • Anonyymi

        Vanha ketju, mutta silti...

        Äitisi kaipaa kuuntelijaa, joka osaisi ymmärtää hänen pahaa oloaan. Terapia saattaisi auttaa häntä käsittelemään elämän kipeitä asioita siedettävämmällä tavalla. Ymmärrän, että olet vaikeassa tilanteessa, onhan kyse omasta isästäsi. Mutta kieltämällä äitiäsi puhumasta, annat vähättelevän kuvan äitiäsi kohdanneesta traumasta.


    • Anonyymi

      Voit sanoa että et keskustele tästä asiasta enää kertaakaan.
      Se keskustelu loppuu nyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      286
      2963
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2017
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1751
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1709
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1327
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      61
      1283
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1213
    Aihe