Nuolivaaran tuulipuisto

Anonyymi

Ailankaan ei tuulimyllyjä tullut, mutta nyt näyttää Kemijärven ja Sallan rajalle tulevan. Kemijärvi ja Salla pääsevät nykyaikaan energiatuotannon suhteen, sekä saavat kiinteistöverotuloja.

399

7511

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      http://tuulivahinko.fi/
      VTV: Tuulivoiman tuki käy kalliiksi – veronmaksajille jopa kolmen miljardin lasku

      Tuulivoiman tuki on kaatanut markkinahintojen alenemisen valtion ja veronmaksajien niskaan, katsoo Valtiontalouden tarkastusvirasto selvityksessään.

      https://yle.fi/uutiset/3-9552046

      Ja sinä minä ja muut veronmaksajat maksavat!

    • Anonyymi

      Tuulvoimalle maksetaan tukea noin 232 milj. euroa vuonna 2019. Vastaavasti maataloudelle maksetaan kansallista tukea noin 325 milj. euroa vuonna 2019. Lisäksi maataloudelle tulee vielä Eu-tuet lisäksi, jotka voi olla enintään 524 milj. euroa vuonna 2019.
      Miksi tuulvoimaa ei saisi tukea?

      • Anonyymi

        https://yle.fi/uutiset/3-10539192
        Täällä on murehdittu kuinka tuleva tehdas saastuttaa. Kepun lempilapsi maatalous joka on vielä kaikenpuolin kannattamatonta saastuttaa kaikista eniten.

        Miksi ihmeessä saastuttavaa maataloutta tuetaan????? Sen ymmärrän kriisien varalta pitää olla omavarainen mutta verovaroilla tuettua tuotantoa ei kannattaisi viedä ulkomaille.

        Tässä on juuri niitä typeryyksiä mihin Kepu on aina syyllistynyt.

      • Anonyymi

        Nythän pääset rauhaan ko punikit ja sossut pääsee vihereitten kaa hallitukseen. Kait ne leikkaa noi maataloustuet pois ? Katellaanpas

      • Anonyymi

        Mitä se maatalous tuottaa?
        =Ruokaa,jota me syödään!

        Maitoa,lihaa,leipää (jauhoja),perunoja,porkkanoita ym.
        "Avohoitopotilaat" kuuluu laitoshoitoon,eikä tänne kirjoittelemaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://yle.fi/uutiset/3-10539192
        Täällä on murehdittu kuinka tuleva tehdas saastuttaa. Kepun lempilapsi maatalous joka on vielä kaikenpuolin kannattamatonta saastuttaa kaikista eniten.

        Miksi ihmeessä saastuttavaa maataloutta tuetaan????? Sen ymmärrän kriisien varalta pitää olla omavarainen mutta verovaroilla tuettua tuotantoa ei kannattaisi viedä ulkomaille.

        Tässä on juuri niitä typeryyksiä mihin Kepu on aina syyllistynyt.

        Varmaan yksi syy on se, että kuulumme EU-hun ja EU tukee ruuantuotantoa mm. ja olisi hullua Suomella nettomaksajana olla käyttämättä Eu:sta saatavia tukia kansalaistensa hyväksi ja samalla pitää suomalaista vientiä kilpailukykyisenä...

    • Anonyymi

      Ja paljonkohan esim.asumistukea maksetaan`?

      • Anonyymi

        Ja monellekkohan maajussille asumistukea maksetaan ? Joillekkin kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja monellekkohan maajussille asumistukea maksetaan ? Joillekkin kyllä.

        Maataloudessa pitää olla omavarainen maksoipa mitä tahansa. Onko järkevää tuottaa tuotteita vientiin joka on rutkasti tappiollista.

        Asumista tuetaan etenkin pääkaupunkiseudulla jossa on korkeat vuokrat ja heikot palkat.
        Jo nytkin pääkaupunkiseudulla on pulaa matalapalkka työntekijöistä kosdka työtä ei pysty ottamaan vastaan koska eläminen on niin kallista.
        Jos et usko kokeileppa.

      • Anonyymi

        Joten äänestäkäämme enemmän Kokoomusta ja Demareita sekä Vihreitä. Nehän ovat halunneet ja haluavat keskittää ihmiset etelä-suomen keskuksiin . Etenkin kehäkolmosen sisälle. Siinä hommassa pärjäävät etenkin ryndärit jokka rahastaa kauhean korkeilla vuokrilla ja kalliilla asunoilla. Sit tän lystin maksaa valtio asumistuilla ja muilla sossun lisukkeilla. SIt pitäs pikkupalkoilla palvella näitä etelän juippeja kaiken maailman kuppiloissa. Ei saa lauantaimakkaraa leivän päälle ?

    • Anonyymi

      SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ei villeimmissäkään kuvitelmissaan osannut kuvitella, että tämän tarinan päähenkilö, Hussein al-Taee, paljastuisi rasistiksi ja valehtelijaksi.

      Paljonko maksaa veronmaksajille?

      • Anonyymi

        Husseinin äänet kyllä demareille kelpasi. Jos nois jääny pois niin Halla-ahon Persut ois ykkösiä. Halla-aho olisikin hallitustunnustelija. On nää kälmiä nää demarit.

      • Anonyymi

        Rikosoikeuden professori kommentoi Hussein al-Taeen kirjoituksia: ”Kyllä tuollaisia lausumia on tutkittu kiihottamisena kansanryhmää vastaan”
        tiistai 30.04.2019 klo 21:38
        Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen sanoo Iltalehdelle, että SDP:n kansanedustajan Hussein al-Taeen Facebook-kirjoitukset täyttävät rikoksen tunnusmerkit.

    • Anonyymi

      Niinpä.Asumistuet valuu demarivetoiselle Kojamolle joka käärii voitot verottomina.Nehän on pääomatuloja jotka kuuluisi verotuksen piiriin

      • Anonyymi

        Eiks nää demarivetoset kojamot ees veroja maksa ? Muilta non ottamassa niin paljon ko vain saavat irti.

    • Anonyymi

      Tämmäkin hanke ja biojalostamo yhtä tyhjänpäiväistä vouhotusta kuin vuotoksen tekoaltaasta aikanaan vatkataan 60vuotta tästäkin harmi et joutuu honkakankaalle ennen kuin tämäkin asia saa viimisen pisteen.

    • Anonyymi

      Yva-selvityksen mukaan tuulipuisto olisi osittain toiminnassa vuonna 2020.
      Hyvä, että tänne Kemijärvelle rakennetaan jotain uutta!

    • Anonyymi

      P*rseaukisten touhua, ristus miten tyhmiä he ovat.

    • Anonyymi

      Tuulivoima ei tarvitse enään tukia, tuotantokustannukset halpuneet ja myllyjen tehokkuudet parantuneet. Joten järki hommaa!

    • Anonyymi

      Kaikissa sähkövoiman tuotantotekniikoissa on ollut tulipalon-loukkaantumisen- jopa kuoleman riski.
      Tuulivoiman vastustus on saman tapaista pelkokäyttätäytymistä kuin höyryvoiman pelko 1800 luvulla. No sen jälkeen on tekniikka kehittynyt niin, ettei höyryvehkeitä tarvitse enää juuri kadun kulkijan Englannissakaan pelätä.
      Nyt on noussut mm. Tuulivoimalat pelonaiheeksi samaan tapaan kuin 1800 luvulla sittemmin hyväksi havaittu höyryvoima.
      Tekniikka kehittyy ja tuulivoimalatkin jäävät pois lähimmän 40 vuoden aikana. Vaikka hyviksi kaikille osoittautuvatkin.
      Tilalle tulee jotain uutta pelottavaa.

      • Anonyymi

        Maapallo on litteä, evoluutio on valetta, lepakot räjähtelevät jne.

    • Anonyymi

      https://yle.fi/uutiset/3-11102651

      Kannatus nousee,sitä ei voi estää ja on toivoa, paremmasta tulevaisuudesta!
      Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kannatusmittauksessa perussuomalaisia äänestäisi 24,3 prosenttia. Se on puolueen historian paras lukema.

      Nyt on oikea suunta,kansa tietää!

    • Anonyymi

      Kohta alkaa rakentaminen...

      • Anonyymi

        linkin taakse.
        Tuulivoimapaloja syttyy maailmalla parisenkymmentä vuodessa. Suomessa sellainen tapahtui ennen Haminaa Uudessakaupungissa vuonna 2004., onneksi teollisuusalueella eikä metsässä tai keskellä asutusta. Yksi vakavimmista on vuonna 2013 Hollannissa tapahtunut turbiinipalo, jossa kaksi asentajaa jäi loukkuun tuulivoimalaan ja paloi kuoliaaksi. Kuva 19- ja 21-vuotiaasta huoltomiehestä halaamassa toisiaan palavan tuulivoimalan konehuoneen katolla hetkeä ennen kuolemaansa levisi maailmalle, jätän sen nyt linkin taakse.

    • Anonyymi

      Tuulivoimalla tuotetaan sähköä Suomessa jo enemmän kuin kivihiilellä tai turpeella.
      Nykyisin tuulivoimaloita rakennetaan ilman valtion tukia ja ne ovat hyvin tuottavia, sekä puhtaan energian lähteitä.
      Vaikka täällä aina joku eläkeporukka vinkuu tuulivoimaa vastaan, on se kuitenkin tulevaisuuden energiaa joka alkaa jo nykyaikana olevan se kannattavin ratkaisu energian tuotantoon.

      • Anonyymi

        Tuulimyllyt ovat vain väliaikenen energiantutannon muoto. Lappia ei kannata pilata myllyillä. Tää on niitä vouhkanoiden paniikissa tekemiä tyhmiä päätöksiä.Tulevaisuudessa tehdään rahaa tuulmyllyvapilla Lapin aluiella.

        Eli kerroit juuri vain sen, että et tiedä tuulivoimasta yhtään mitään muuta kuin oman mutusi.
        Sekin mutu on ajasta pahasti jälkeen jäänyt näkemys asiasta.

        Tuulivoima kehittyy huimasti kaiken aikaa. Nykyisillä ilman tukea rakennettavilla voimaloilla on kaksinkertainen kapasiteetti verrattuna niihin 700 voimalaan jotka on rakennettu valtion tuilla.
        Nyt on jo rakenteilla yli 100 tuulivoimalaa jotka toteutetaan pitkäaikaisilla sähkönostosopimuksilla. Niissä sähkönostaja saa sähkön keskimäärin noin 29-35 euron megawattihintaan. Suomessa keskihinta oli 2018 ennen veroja 47 euroa megawattitunnilta.
        Mutta tietysti jos Lapilla on varaa maksaa kalliista fossiilisähköstä niin se on sitten toinen juttu.

    • Anonyymi

      Nuo tuulivoimalat Kemijärvellä sallitaan, kun niistä tulee runsaasti kunnan kassaan rahaa, eikä voimalan tekniikan äärimitat näy tunnetun kunnanhallituksen vastustajajäsenen ikkunaan.
      Näin kaupunki saa maistaa jatkossa satojen tuhansien verotuloja, kuten aikoinaan havahtuneet pohjoisen kunnat ovat saaneet jo useita vuosia.

      • Anonyymi

        huhtikuu 09, 201915:58
        Sosiaali- ja terveysministeriöstä tehty kantelu oikeuskanslerille – kansalaiset tuskastuivat tuulivoimaloiden meluun!

        VTV: Tuulivoiman tuki käy kalliiksi – veronmaksajille jopa kolmen miljardin lasku
        Tuulivoiman tuki on kaatanut markkinahintojen alenemisen valtion ja veronmaksajien niskaan, katsoo Valtiontalouden tarkastusvirasto selvityksessään.
        Tuulivoima on itsessään kannattamaton sähköntuotantomuoto, tämä on fakta. Poliitikot saivat itsessään tappiollisesta toiminnasta valtion takuuhinnan avulla erittäin hyvin voittoa tuottavan, ja ilman omaa riskiä. Yleensä tietoisesti tappiollista liiketoimintaa tehdään rahanpesun takia. Tuulivoiman valtion tuki on tästä erinomainen ja käytännössä hyväksi havaittu. (mm. Italiassa on rikollisilta omaisuudet takavarikoitu ja rikolliset laitettu rautoihin) Suosiiko Suomessa poliitikot rikollista rahanpesua? – Kaikki selviää aikanaan.

        Pistähän vähän niitä lähteitä esiin jotka kertoo tuulivoiman olevan tappiollinen energianteko muoto.
        Ristiriita siihen on ilmeinen kun ilman tulia rakennetaan nykyisin tuulivoimaa ja se on hyvin tuottoisa ja halpa tapa tehdä energiaa.

        Turhaa vouhotusta koko tuulivoima näillä alueilla. Talvet pitkät ja tuulettomat. Toista se on meren rannoilla.Tehköön sinne vaikka rannat täyteen. Tuulimyllyt ovat näitä sippikuntien ns. "oljenkorsia"` ennen totaalista konkurssia ?

        Jos ei tuule ei varmasti myllyjä laiteta. Varmasti monet asiat on tarkistettu ennenkuin siihen aletaan rahaa sijoittamaan. Kemijärvi tarvitsee verotuloja. On joutilasta maata missä myllyt sopii pyörimään. Ihmisiä on vähän ja suurinosa ikänsä vuoksi huonokuuloisia joten äänestäkään ei suurta haitaa.

        Keskustapuolueen lempilapsi verovaroilla tuettu turpeen nosto pitäisi välittömästi lopettaa tuhoaa luonnon ja pilaa vesistöt. Miksi tähän hulluuteen ei puututa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaa vouhotusta koko tuulivoima näillä alueilla. Talvet pitkät ja tuulettomat. Toista se on meren rannoilla.Tehköön sinne vaikka rannat täyteen. Tuulimyllyt ovat näitä sippikuntien ns. "oljenkorsia"` ennen totaalista konkurssia ?

        Niin että niitä lähteitä tappiollisesta ei sitten löytynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin että niitä lähteitä tappiollisesta ei sitten löytynyt.

        https://yle.fi/uutiset/3-9552046

        VTV: Tuulivoiman tuki käy kalliiksi – veronmaksajille jopa kolmen miljardin lasku
        Tuulivoiman tuki on kaatanut markkinahintojen alenemisen valtion ja veronmaksajien niskaan, katsoo Valtiontalouden tarkastusvirasto selvityksessään.

        Valtiotalouden tarkastusvirasto VTV:n mukaan tuulivoimatuotannon tukeminen on osoittautumassa ennakoitua kalliimmaksi. Nykyisellä hintakehityksellä tukimenot ovat nousemassa arviolta yhteensä 2–3 miljardiin euroon vuodesta 2017 vuoteen 2030 mennessä.

        Tuulivoimaa tuetaan maksamalla valtion varoista tuottajille tukena tavoitehinnan ja markkinahinnan erotus.

        Tukijärjestelmällä todennäköisesti saavutetaan tavoiteltu tuulivoimaloiden 2 500 megavolttiampeerin kokonaiskapasiteetti, mutta tuen kustannustehokkuus pysyy heikkona niin kauan kuin sähkön markkinahinta on alhaalla, VTV toteaa.

        Vuonna 2011 tuulisähkön markkinahinta oli 50 euroa megawattitunnilta ja on siitä laskenut 30 euroon. Tuulisähkön tavoitehinta on ollut vuodesta 2016 alkaen 83,50 euroa megawattitunnilta. Tuottajille maksettava osuus on noussut yli 60 prosenttiin tavoitehinnasta.

        VTV:n mukaan tuulivoiman tukijärjestelmä on tuottajalle turvallinen, mutta valtion menojen hallittavuuden kannalta jäykkä järjestelmä.

        Kannattais opetella lukemaan!

    • Anonyymi

      Tuulivoiman ansiosta Kemijärven säännöstelyallas on yhäkin lähes kesäkorkeudessaan, kun tuulivoimalaitokset ovat työntäneet valtakunnan verkkoon sähköä, eikä
      allasta ole sen vuoksi tarvinnut juoksuttaa. Verratkaapa jokiyhtiön sivuilta nykyistä vesikorkeutta aikaisempiin talviin vastaavana ajankohtana. Kaikki on tuulivoimaloiden ansiota. Kestää pakkasten tulla ja olla tyyntä, kun varavoimana toimii Kemijärvi.

    • Anonyymi

      http://i.imgur.com/YHoiqz7.jpg
      https://www.youtube.com/watch?v=9gxHSJerZfU

      Haminan Energian, Summan tuulivoima-alueen, neljä WinWindin WWD-3 tuulivoimalaa on rakennettu kesällä/syksyllä 2010. Syöttötariffin piiriin ne hyväksyttiin 22.6.2011 ja tuo palanut yksikkö, WT3, on ollut noista neljästä "tehokkain" rahanimijä. 2152808,61 euroa veronmaksajien rahaa tukina kupannut tuuleen ennen paloa. Tuosta tukisummasta puuttuu kuitenkin vielä vuoden 2016 neljännen kvarttaalin tuet. Ja mitä tuulituella saatiin? Sattumasähköä ja hiiltynyt kasa romua, ja melua ympäristöön. (Tukimäärät ym. löytyy Energiaviraston SATU-järjestelmästä: https://tuotantotuki.emvi.fi/Installations )

    • Anonyymi

      Sähkön hinta halpenee koko ajan välillä jo - merkkistä, johtuu tuulivoiman lisääntymisestä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Niin ja hyvin harvoin noita palaakin, jotta sammutusjärjestelmä on melko turha investointi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja hyvin harvoin noita palaakin, jotta sammutusjärjestelmä on melko turha investointi.

        https://youtu.be/X3HlNA113rU

        Ihmisen pelastaminenko turha toimenpide?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä ihmeen ihmisen pelastaminen ?

        Kaksi asentajaa paloi Hollannissa,tuulivoimapalossa.
        Hanki silmälasit.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Ensi viikolla valtuusto hyväksyy ja rakentaminen voi alkaa.

      • Anonyymi

        Eiks se rakennuslupa vielä pidä yhtiön hakea ? Siinä sit onki vääntöä. Kuka maksaa uuden siirtolinjan rakentamisen ? Yleensä maksu lankeaa linjaa tarvitsevan piikkiin ?? Eihän vaan tässä tapauksessa kaadu tavallisten sähköasiakkaiden syliin ? Jos myllyt sijottuu yhteismettän maille niin yhteismettän osakkaiden ja johdon rooli ?

    • Anonyymi

      Sallassa on iloittu tuulivoiman tulosta ja ollaan kiitollisia jokaisesta eurosta joka paikkakunnalle saadaan. Muutoinkin Sallan palstalta puuttuu kateus ja katkeruus.
      Mikä ihme teitä vaivaa? Päättäjiä haukutte jotka itse olette valinneet.

      • Anonyymi

        No Sallassa tuulimyllyt ovat tulossa enempi naapurin haitaksi ja kauas kirkonkylältä ja Sallatunturilta, et silleen. nimim. Viis kilometriä linnuntietä Nuolivaraan

    • Anonyymi

      Kaupunginvaltuuston yksimielinen päätös! Rakentaminen alkaa!

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Voi että olen onnellinen kun päättäjät teki hyvän ratkaisun.Kyllä myllyt saa jauhaa sähköä ihan ilmatteeksi.Nautitaan me siitä.Ei pidä joka asiasta narista ihmisten.

      • Anonyymi

        Mutta miten sitten,kun ei tuule?
        Valot sammuu,onko sammuneet jo?

    • Anonyymi

      Tuulivoima on tulevaisuuden osa ratkaisu energian tarpeeseen, sitä ei muuta vaikka kuinka muutama änkyrä Kemijärven palstalla känisee sitä vastaan.
      Hyvin on jo nähty kuinka se on kehittynyt varteenotettavaksi tavaksi sähkön tekoon.
      Mitähän näillä vastarannan kiiskeillä olisi tarjota sen vaihtoehdoksi ?

        Hallelujaa. Simo on hyvä esimerkki . Se on nukitettu tuulimyllyillä. Muuten ihan kiva mut asukkaat lähtee pois. Kiva son nostella pieniä kiinteistöverotuloja mut kun asukkaiden lähdössä menetetään valtionosuudet. Oisko nollasummapeliä ?
        Nyt hätääntyneet kunnanisät lupaavat 5000 vauvarahaa et joku perhe muuttaisi kuntaan. No onhan se 1000 per vuois kunon 5 vuoden asumispakko kunnassa. Tätäkö halutaan niin kovasti tännekkin ?

        Eli ei ollut mitään vaihtoehtoja sinulla, ainoastaan samaa valitusta ilman vaihtoehtoja.

      • Anonyymi

        Olisi tosiaan aika kuulla muutakin, kuin nuo jo moneen kertaan kuullut valitukset tuulivoimasta.
        Kun nyt kukaan tuskin haluaa kynttilän valossa istua, niin fossiilisen energian tilalle on jotain muuta saatava. Jos tuulivoima ei kelpaa, niin mikä on se vaihtoehto ?

        Vuotos!
        Saasteeton vesivoima!

    • Anonyymi

      Kemijärviläisten tarpeeseen riittää nykyinen käytäntö. Se on valtuuston taas kerran väärä päätös kun ovat korvia myöten velassa niin pitää oljenkorsiin tyytyä ei mitään uutta heillä etes mielessä.

    • Anonyymi

      Rakennuslupa puuttuu ja siihen menee aikaa!

    • Anonyymi

      Ei pitäis rakentaa mitään tuulivoimaloita.Nämä myllythän näkyy Suomulle ja se taas karkoittaa turisteja

      • Anonyymi

        Tuulivoima täällä Lapissa on typeryyttä. Tuulivoima on lyhytaikanen ja ohimenevä tuotantomuoto. Aurinkoenergia ja geolämpö sekä pienydinvoimalat ovat tulevaisuutta ja jo ovella. Myös jätteistä valmistettava metaanituotanto maatiloille ja puhdistamoille...jne.. Myllyrumilukset jäävät tänne maanomistajien purettaviksi ja se vasta maksaaki. Et ihanaa ko mylyt saahan ???

      • Anonyymi

        Annetaan viisaampien hotaa nämä talousasiat, kannattavuudesta on ihan turha tavallsen Taavin voivotella. Pääasia että paikkakunnalle tulee rahaa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Annetaan viisaampien hotaa nämä talousasiat, kannattavuudesta on ihan turha tavallsen Taavin voivotella. Pääasia että paikkakunnalle tulee rahaa .

        Niin kun yhteimettän viisaat...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kun yhteimettän viisaat...

        Yhteismetsän omistajillakin on viisautta. Metsät kasvavat samalla kun myllyt pyörivät rahaa tulee monelta suunnalta. Ei kannata ruokkia kateutta kun joku vaurastuu tippuu siitä ympärillä olijoillekkin. Tähän perustuu kapitalistien viisaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhteismetsän omistajillakin on viisautta. Metsät kasvavat samalla kun myllyt pyörivät rahaa tulee monelta suunnalta. Ei kannata ruokkia kateutta kun joku vaurastuu tippuu siitä ympärillä olijoillekkin. Tähän perustuu kapitalistien viisaus.

        Ja varsinkin johtokunnan kihoilla..

    • Anonyymi

      Näyttää olevan lupahommat menossa. Rakentaminen alkakoon!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Valtiotalouden tarkastusvirasto VTV:n mukaan tuulivoimatuotannon tukeminen on osoittautumassa ennakoitua kalliimmaksi. Nykyisellä hintakehityksellä tukimenot ovat nousemassa arviolta yhteensä 2–3 miljardiin euroon vuodesta 2017 vuoteen 2030 mennessä.

      Tuulivoimaa tuetaan maksamalla valtion varoista tuottajille tukena tavoitehinnan ja markkinahinnan erotus.

      Tukijärjestelmällä todennäköisesti saavutetaan tavoiteltu tuulivoimaloiden 2 500 megavolttiampeerin kokonaiskapasiteetti, mutta tuen kustannustehokkuus pysyy heikkona niin kauan kuin sähkön markkinahinta on alhaalla, VTV toteaa.

      Vuonna 2011 tuulisähkön markkinahinta oli 50 euroa megawattitunnilta ja on siitä laskenut 30 euroon. Tuulisähkön tavoitehinta on ollut vuodesta 2016 alkaen 83,50 euroa megawattitunnilta. Tuottajille maksettava osuus on noussut yli 60 prosenttiin tavoitehinnasta.

      VTV:n mukaan tuulivoiman tukijärjestelmä on tuottajalle turvallinen, mutta valtion menojen hallittavuuden kannalta jäykkä järjestelmä.

      • Anonyymi

        Kallista puhaa koko huuhaaa-voima ? Nyt vauhdilla pilataan Lappia myllyillä. 20-30 vuoden päästä kadutaan. Miksi aina näin ? Paskannetaan lastemme ja lastenlapsien housuihin pienten "pikavoittojen " kiiluessa silmissä ?
        Lapin tulevaisuus on LUONNOSSA jossa myllyt ei viuhu !

        Sallassa tehdään jo toisena vuotena yli miljoonan ylijäämä, ja raha käytetään yhteiseen hyvään.
        Kun luette Sallan palstaa ei siellä itketä muutamasta tuulimyllystä eikä muustakaan joka tuo tuloja.
        Eihän Kemijärvelle sallittaisi mitään joka aamu-unia. Jos koku yrittää jotakin se haukutaan ja kadehtitaan eikä käytetä paikallisen palveluita.
        Kansa itse valitsee päättäjänsä joita se haukkuu. Pitäisikö itse kunkin kävellä peilineteen ja miettiä miksi tähän on tultu.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyllä tuulipuisto tulee...

    • Anonyymi

      Kaikkea uutta vastustetaan eräiden aivoilla luonnostaan. Höyrykoneita, -junia ja -autojakin, 1800 luvulla myös kehruukoneita.... 70 luvulla mm. metsäkoneita ja kaivinkoneita. Näistä 70.luvun vastustajista osa on vieläkin hengissä sen vuoksi, että kun heidän vastustuksestaan huolimatta uusi tekniikka otettiin laajasti kaikkien käyttöön, eikä tarvinnut ihmisen enää repiä itseään hengiltä ruumiillisella työllä.

      Samaa se on tuulivoiman vastustuskin. Osa ihmisistä vastustaa kaikkea uutta, varsinkin tietokoneohjelman päivitystä, ko se entinen oli parempi tai faksi jos olisi jne...

      Tällä menolla terhakkaimmat tuulivoiman vastustajat ovat eläkkeellä tai haudassa 10 vuoden kuluttua.
      Näin tulevat päättäjät tulevat pitämään tuulivoimaa itsestään selvyytenä, kustannustehokkaana ja luontoystävällisenä kaikelle kansalle ja kaikkialle.

      • Anonyymi

        Eihän Nuolivaarassa ole lähelläkään asutusta. Joku Sallan autioitunut kylä muutaman kilometrin päässä.
        Sallassa ollaan senverran nykyaikaisia ettei siellä vastusteta jos on rahaa tulossa. Siksipä tilinpäätökset ovatkin reilusti plussalla.

      • Anonyymi

        Rahtilaivatkin muutetaan tuulivoimalle,purjelaivoiksi ja saasteettomiksi.
        Tuulimyllythän on vanha keksintö.Pudasjärvelläkin on vanhoja tuulimyllyjä,en tiedä ovatko enään käytössä?
        Uudessakaupungissa on tuulimyllyjä,ainaki kuvissa.
        Tuskin toimivat enää,,puusta rakennetut siivet.
        Näin se kehitys kulkee;eteen,tai taaksepäin!

    • Anonyymi

      Biotehtaan sähköntuotto on sitä luokkaa runsas, että emme tarvitse erikeen vispilöitä maastoon. Häiritsisivät vain poroja ja muitakin eläimiä terveessä luonnossamme.

      • Anonyymi

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006504593.html

        Kyllä tuulivoimaloita tulee ja isoja, siiven kärkikin käy 250m hutakkaa on. Eipä tuollaisessa kyydissä räkkäkään vaivaa poroja voiipa ollakkin että räkkäaikana porot pyörivät myllyjen luona. Ovat niin korkeita että näkee kymmenien kilometrien päähän pyöriikö vai onko laakerit jumissa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Se on VPKn poikien hankittava pitempiä tikkaita.

    • Anonyymi

      Tämä hanke etenee.

    • Anonyymi

      Onko Sallan Portin tuulivoimapuisto valmistumassa?

    • Anonyymi

      Kemijärvi on kohta ainut Lapinläänin kunta, joka ei nauti verotuloja tuulivoimasta.

      Siksi kunnanjohtaja on aktiivisesti hakenut töitä muualta Suomesta.

      Sen siitä saa kun kuvittelee uuden Kemijärven biosellutehtaan tuottavan prosesssisähköä reilusti yli oman tarpeen ja paikalliset saisivat erityisedullista sähköä
      tehtaasta. SIKSI TUULIVOIMAA VASTUSTETAAN KEMIJÄRVELLÄ.Tehdasvakaumus vie seutukunnalta enemmän kuin moni arvaakaan.

    • Anonyymi

      Kemijärven kaupunki voisi jo myydä biosellutehtaan tontin tuulivoimakäyttöön. Olisihan sillekin maaperäsijoitukselle käyttöä, josta saisi sitten kuntariepukin vuotuisia tuntuvia verotuloja.

    • Anonyymi

      https://www.youtube.com/watch?v=6VyrXAH-UpQ

      Työllistävä vaikutus?

      https://www.google.com/search?sxsrf=ACYBGNS0yMq8g0bobbXSzsYyIYbox67OHg:1575488062097&q=tuulivoimala palo hollanti&tbm=isch&source=univ&sa=X&ved=2ahUKEwjg1aey3pzmAhW3wcQBHVF3AGoQsAR6BAgJEAE&biw=1745&bih=852#imgrc=_UzBKEtn7s2YzM:

      http://tuulivahinko.fi/
      VTV: Tuulivoiman tuki käy kalliiksi – veronmaksajille jopa kolmen miljardin lasku

      Tuulivoiman tuki on kaatanut markkinahintojen alenemisen valtion ja veronmaksajien niskaan, katsoo Valtiontalouden tarkastusvirasto selvityksessään.

      https://yle.fi/uutiset/3-9552046

      Ja sinä minä ja muut veronmaksajat maksavat!

      • Anonyymi

        Olisi hyvä tarkastella voimaloiden rahoitusta ja tukea nykytilanteessa ja tulevaisuudessa.
        Voimaloita ei valtiokaan enää juuri tue, mutta rakentamisvauhti vain on kiihtymässä.
        Se merkitsee verotuloja kunnille ja myös valtiolle. Ei ollut siis virhe tukea alkutaipaleella
        Suomessakin ympäristöystävällistä energiamuotoa, kuten muuallakin maailmassa. Nyt se sijoitus on kantanut hedelmän. Monissa pienissä kunnissa siitä on tullut merkittävä voimavara kunnan taloudelle ja vielä vuosikymmenen jos toisenkin.

        Tervolassakin ovat mielet muuttuneet. Kannattaa seurata,kuinka ihmiset muuttaa tuulimyllyalueilta pois.
        Melu on sellainen,että siihen ei totu ja näkökentässä siivet" vispaavat",niinkuin lasinpyyhkijät olisi kokoajan päällä.

        Jopa katuvalot ,varsinkin pääteiden varsilla, olivat aikoinaan aiheuttamassa mielipahaa ja päänsärkyä lähialueen asukkaille samaan tapaan kuin nyt tuulivoimalat. Ihmisen korvien väliin mahtuu paljon pahaakin, vaikka ei siellä paljon tilaa ole, kun korvien kohdalla on vielä onttoakin kuuloelimiin saakka.
        Tuollaisen tuulivoimavastaisen ajatusmallin kehittyminen johtuu juuri moukkamaisesta ajattelemattomuudesta ja samalla otetaan kamppanjakuvista kunnolla kiinni. Esim. tuulivoimaloiden paloja on noin 0,0002%,ssa rakennetuista voimaloista

        https://youtu.be/X3HlNA113rU?t=10

        Näinkin voi käydä!
        Haminassa paloi viime yönä napakorkeudeltaan 100-metrinen tuulivoimala. Palopaikka eristettiin 500 metrin säteellä ja pelastuslaitos varmistui siitä, että palo ei leviä. Henkilövahingoilta onneksi selvittiin.

        Tuulivoimalapalon sammuttamiseksi ei pelastuslaitoksella ole mitään tehtävissä. Voimalan konehuoneen kuori palaa sytyttyään roihuna ja se pudottaa palavaa lasikuitua ympäristöönsä, lisäksi turbiinista voi valua pahimmillaan satoja litroja hydrauliikka- ja voiteluöljyä. Pelastusalan mukaan voimalapaloa ei sammuteta pelastustoimen voimin, vaan mahdollisesti puolustusvoimien avulla. Viime yönä se ei ollut mahdollista.

        Tuulivoimapaloja syttyy maailmalla parisenkymmentä vuodessa. Suomessa sellainen tapahtui ennen Haminaa Uudessakaupungissa vuonna 2004., onneksi teollisuusalueella eikä metsässä tai keskellä asutusta. Yksi vakavimmista on vuonna 2013 Hollannissa tapahtunut turbiinipalo, jossa kaksi asentajaa jäi loukkuun tuulivoimalaan ja paloi kuoliaaksi. Kuva 19- ja 21-vuotiaasta huoltomiehestä halaamassa toisiaan palavan tuulivoimalan konehuoneen katolla hetkeä ennen kuolemaansa levisi maailmalle, jätän sen nyt linkin taakse.

        Suomessa napakorkeudeltaan jopa yli 150-metrisiä voimaloita suunnitellaan sijoitettavaksi metsään. Jos tulipalo syttyy kesähelteiden kuivaamassa mäntymetsässä, suurkatastrofin ainekset ovat valmiina semminkin, kun voimaloita on sijoitettu jopa 500-600 metrin päähän asuinrakennuksista. Tuulivoimaloissa ei pääsääntöisesti koskaan ole automaattisia sammutusjärjestelmiä eikä tuulivoimateollisuus ole niitä halukas asentamaan.

        Tuulivoimaloiden lukumäärä Suomessa on nopeassa kasvussa jolloin onnettomuusriskit kasvavat. Toivottavasti Haminan ikävä onnettomuus herättää paitsi turvallisuusviranomaiset, myös poliitikot huomioimaan nykyistä paremmin onnettomuusriskit ja päivittämään tuulivoimaloiden turvamääräykset. Automaattinen palosammutuskalusto tulisi olla itsestään selvyys myös olemassa oleviin voimaloihin jälkivaatimuksena, samoin riittävät suojarajat asutukseen ainakin uusien rakennettavien osalta.

        Nykyinen tuulivoimarakentaminen on kansalaisten hengellä leikkimistä niin kauan, kun paloturvallisuuteen ja palojen ennaltaehkäisemiseen ei kiinnitetä huomiota.

        Mitäpä laitetta, konetta tai rakennusta voidaan kohtuudella toteuttaa niin, etteikö siitä olisi aina pieni riski henkilö- tai materiaalivahingolle, jos siinä on varsinkin sähkövirtaa tai tulisijoja. Jos pyrittäisiin 100%.n turvallisuusvarmuuteen, niin kaikki mikroaaltouunitkin pitäisi varustaa automaattisella sammutusjärjestelmällä. Jos tuulivoimalatkin metsäpalon pelosta pitäisi varustaa sammuttimin. Ja satoja muita välineitä, samoin perustein.
        Vesivoimakin on rakennusvaiheessa tehnyt monta leskeä tai orpoa. Jne...
        Saamme Sallan puolelle tuulivoimaloita tuossa tuokiossa ja se houkuttelee matkailijoita puhtaan sähkön ääreen. Pois sellutehtaan hajusta, jota esim. Kemissä riittää.

    • Anonyymi

      Kemijärvellä on tilaa tuulivoimaloille hakattuja alueita löytyy paljon. Joutomaalle saataisiin tuottoa metsän kasvua odotellessa. Jos maakuntaan tulee rahaa siitä hyötyy kaikki eikä yksin maanomistaja.

      Myllyjä on maailmassa paljon määrään nähden paloja sattuu harvoin putooaahan lentokoneitakin muutaman kerran vuodessa. Porotkin tottuessaan voivat viihtyä myllyjen läheisyydessä siipien ilmavirtahan saa aikaan tuulen helteelläkin mikä karkoittaa hyttyset sinne missä ei ole myllyjä.

      • Anonyymi

        Ja kanalintuja saa kerätä kottikärryttäin,niinkuin Norjassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kanalintuja saa kerätä kottikärryttäin,niinkuin Norjassa.

        Mitkä kanalinnut, niitä ole ollut kymmeniin vuosiin...

    • Anonyymi

      Minusta tuulimyllyt ovat järkeviä investointeja ja tervetulleita kaikkinensa.
      Auttavat myös porotaloutta, kun myllyt karkottaa hyttyset kauemmas ja porot pääsevät nauttimaan myllyjen läheisyyteen räkkää pakoon.

      • Anonyymi

        Kyllä luulis itikoiden pysyvän kaukana onhan tuulimyllyn siiven kärnessä suunnilleen sama kuin formula autoilla. Voihan muutama koppelokin saada siipeensä mutta kyllä lintupaisteille ottajia riittää.

    • Anonyymi

      Tämä vain alkua, lisää myllyjä on tulossa eri paikkoihin!

    • Anonyymi

      Vaikka Untamoon ja Kummunvaaraan ei tulisikaan tuulivoimaloita, niin se ei todista sitä, etteikö tuulivoimaloita kannattaisi rakentaa Sallan puolelle, kun Suomukin pääsisi siitä nauttimaan.
      Toki Sallan kunta eniten verotuottonsa vuoksi.

      • Anonyymi

        Niin, ja mitenkäs oli niiden generaattorin kylmäaineiden ympäristövaikutukset? Sitähän on helposti toistatuhatta litraa joka nupissa tuota kiellettyjä freoneita monikymmenkertaisesti vaarallisempaa ja ilmastonmuutosta kiihdyttävää litkua.
        Generaattorin jäähdyttämisaineita, jotta ei ylikuumene.

    • Anonyymi

      Ajelin loman aikana Kemijärvellä ia ihailin mahdollisia tuulimyllyn paikkoja. Ihanteelisia taaranlakeuksia josta puut hakattu metsäautoteitä kulkee ristiinrastiin kyllä kelpaisi.
      Sata myllyä mahtuisi kivasti eikä maisema häiriytyisi. Uskompa että viidenvuoden kuluttua siellä pyörii kymmeniä myllyjä. Vuotos pitäisi myös rakentaa tasausvoimaksi, eihän aina tuule.

    • Anonyymi

      https://www.kansalainen.fi/europarlamenttiedustaja-hakkarainen-eu-federaatiota-rakennetaan-koronaelvytyksen-varjolla/

      Eurooppa-neuvosto kokoontuu jälleen loppuviikosta sopimaan koronaelvytykseen suunnitellusta massiivisesta tuki- ja lainapaketista.
      – Kyseessä on edelleen liittovaltioprojekti, jota vain perussuomalaiset tuntuvat Suomessa vastustavan. Yhteisvastuut, tulonsiirrot ja verotusoikeus muuttaisivat EU:n luonnetta fiskaaliunioniksi ja liittovaltioksi, jollaiseen Suomi ei ole liittynyt
      EU-liittovaltio ei Hakkaraisen mukaan toisi Suomelle mitään lisäarvoa. Sen sijaan se veisi kalliisti hankitun itsenäisyytemme Brysselin ytimiin.
      Elvytyspaketin menopuolesta halutaan päättää kiireesti, jo ennen kesälomia, mutta tulopuoli on jätetty avoimeksi.
      – Komission kaavailemat muovivero, digivero, hiilirajavero ja päästösektorin laajentaminen ovat suuria päätöksiä, joiden läpivieminen normaalioloissakin veisi vuosia. Verotukseen liittyvät päätökset vaativat neuvostossa yksimielisyyden ja lisäksi parlamentin hyväksynnän eli niitä ei tehdä sormia napsauttamalla – hyvä jos ollenkaan, neuvotteluja seurannut europarlamentaarikko selventää tilannetta.

      Etenkin digiveron myötä Suomi menettäisi valtion verokertymää EU:lle kun digifirmat joutuisivat maksamaan liikevaihdostaan veroa suoraan EU:n kassaan. Suomi siis joutuisi tätäkin kautta koronapaketin maksajaksi.
      – Vähemmän digitalisoituneet EU-maat, joilla ei ole omaa peliteollisuutta tai alustataloutta, eivät kärsisi digiverosta tuon taivaallista. Suomi vastustikin digiveroa, kun sitä viimeksi yritettiin ajaa läpi EU:ssa. Onko hallitus nyt luopumassa tästäkin periaatteesta? Hakkarainen kysyy.
      Neuvoston ehdotuksessa elpymispaketille kriittiset maat Ruotsi, Tanska, Hollanti ja Itävalta sekä Saksa ovat odotetusti saamassa jäsenmaksuhelpotuksia. Myös Irlannille ja Belgialle ynnä muille Brexitistä kärsiville maille tulisi erityistukea. Suomen maksuosuus siis kasvanee edelleen ja asema EU:n nettomaksajana vahvistuu.
      – Miksei Suomi neuvotellut itselleen samoja jäsenmaksualennuksia kuin muut nettomaksajat? Hakkarainen kysyy.
      Muun muassa hallituspuolueet ovat väittäneet elvytyksen hyödyttävän Suomea vientivetoisena maana ainakin epäsuorasti. Hakkarainen ei näe asiaa varmana.
      – Suuri osa tuista jaettaisiin kuitenkin maille, joihin Suomella ei ole juurikaan vientiä – Italia, Espanja, Ranska ja Kreikka saisivat tuesta noin puolet, Hakkarainen laskee.
      – Osalla EU-maista, esimerkiksi Espanjalla, ei ole edes kykyä käyttää niin paljon uusia EU-tukia kuin ne olisivat saamassa. Eikö tällainen talouden ohjailu ja epäsymmetrinen tuki tietyille jäsenmaille häiritse jo EU:n yhteismarkkinan toimintaa? Hakkarainen kummastelee jäsenmaita eriarvoistavaa tukipolitiikkaa.
      Komission ehdotuksessa on myös esitetty oikeusvaltioperiaatteen noudattamista tukien saamisen ehtona. Näin komission olisi tarkoitus pakottaa Itä-Euroopan kansallismieliset maat EU:n liekaan ja muun muassa vastaanottamaan turvapaikanhakijoita. Unkari on kuitenkin ilmoittanut ykskantaan, että se ei tule hyväksymään minkäänlaisia oikeusvaltiomekanismia osana EU:n rahoituskehystä.
      – Miten oikeusvaltiokriteerin kannattajana tunnettu Suomen hallitus suhtautuu tähän muutokseen eli vieläkö Suomi voi kannattaa pakettia? Hakkarainen kysyy.
      Jäsenmaiden valtaa kaventaisi myös mekanismi, jossa komissio ja muut jäsenmaat hyväksyisivät yhdessä tukea saavien maiden kansalliset elvytyssuunnitelmat. Suomi muiden mukana antaisi siis yhä lisää kansallista päätösvaltaansa komissiolle.
      – Koronapaketissa on myös komponentti, josta jaettaisiin jopa kehitysapua EU:n ulkopuolelle. Näitä rönsyjä pitäisi neuvotteluissa karsia EU:n tutkimusrahojen leikkaamisen sijaan, Hakkarainen vielä toteaa.
      Perussuomalaisilla on elpymisvälineeseen selkeä kanta.
      – Suomen ei tule lähteä mukaan elpymisrahastoon nettomaksajaksi ja EU:n yhteisen velan takaajaksi. EU:sta tulisi puhdas tulonsiirtounioni, jossa taloudeltaan heikompia Etelä-Euroopan maita tuettaisiin loputtomiin muiden toimesta. Tämä ei kannusta maita jatkossakaan minkäänlaiseen budjettikuriin ja poliittisesti epämukaviin rakenteellisiin uudistuksiin, Hakkarainen linjaa.
      Yhteisen velan ottaminen tarkoittaisi myös EU:n tasapainotetusta budjetista luopumista, kun tulojen ei enää täytyisi kattaa menoja.
      – Pitkä velan maksuaikataulu kaventaisi maksajien, mukaan lukien Suomen, suvereniteettia vuosikymmeniksi. Lisäksi moraalikadon riski EU:ssa on ilmeinen, kun lainan voi jättää seuraavan sukupolven maksettavaksi.
      Hakkarainen kiteyttää viestinsä Eurooppa-neuvoston kokoukseen valmistautuvalle Marinin hallitukselle:
      – Suomen ei tule luovuttaa enää yhtään finanssipoliittista valtaa eli valtaa julkisista menoista ja veroista kansallisvaltion ulkopuolelle.

      Ainoa hanke, joka näyttä toteutuvan! Saamme ympäristöystävällistä energiaa ja ilman tukia!

    • Anonyymi

      https://www.google.com/url?sa=i&source=imgres&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwiHzJPz3pzmAhWt0KYKHXlCBa8QjRx6BAgBEAQ&url=https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jannesalonen11/229042-kun-tuulivoimala-syttyy-sen-annetaan-palaa-loppuun/&psig=AOvVaw3gmtrIWhYf7pPGhadQyHqO&ust=1575574597309560

      https://www.google.com/url?sa=i&source=images&cd=&ved=2ahUKEwj_iOKt35zmAhWJfZoKHZZwCFYQjRx6BAgBEAQ&url=https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jannesalonen11/229042-kun-tuulivoimala-syttyy-sen-annetaan-palaa-loppuun/&psig=AOvVaw1P3ymlsZ8TqCWxa4jCnKh6&ust=1575574487910468

      Kaksi asentajaa kuoli tulipalossa=28 v.-21 v.

    • Anonyymi

      Niin, ja mitenkäs oli niiden generaattorin kylmäaineiden ympäristövaikutukset? Sitähän on helposti toistatuhatta litraa joka nupissa tuota kiellettyjä freoneita monikymmenkertaisesti vaarallisempaa ja ilmastonmuutosta kiihdyttävää litkua.

      ”Tuuliwatti Oy:llä on Simossa 37 voimalaa. Yksinomaan näistä voimaloista syntyy kuuden vuoden väliajoin 2 220 tonnia ongelmajätettä, jota ei pysty kierrättämään Suomessa eikä muuallakaan Euroopassa.”

      Näistä tuuliteollisuuden aiheuttamista ympäristöongelmista on alkanut tulla maakuntien lehtiin hyvinkin yksityiskohtaisia kirjoituksia. Huoli kasvaa sitä mukaa kun vauhti kiihtyy tuuliteollisuuden lisäämisessä.

      Valtiovalta on täysillä mukana tuulibisneksen vauhdittamisessa, eikä sitä näytä surettavan ympäristöongelmat lainkaan.

      Ympäristöministeri Krista Mikkosta (vihr.) ei harmita ongelmajätteen syntyminen. Häntä harmittaa maanpuolustuksen tarpeet, jotka itäisessä Suomessa jarruttavat tuulibisneksen nopeaa laajenemista.

      Näin Krista Mikkonen Helsingin Sanomien mainosliitteessä:

      ”Tuulivoiman rakentamista itäisessä Suomessa hidastaa puolustusvoimien tutkaverkosto, jonka toiminnan pelätään häiriintyvän tuuliturbiinien pyörivistä lavoista.”

      Toinen huolenaihe ministerille on lupaprosessien liian hidas vauhti:

      ”On tärkeää, että lupaprosessit ovat jouhevia ja ennakoitavia. Toisaalta ympäristökysymykset tulee ottaa tarkasti huomioon kaikissa hankkeissa.”

      Johan nyt vallan, että ympäristöministerin mielestä ympäristökysymykset tulee ottaa tarkasti huomioon. Olen yrittänyt etsiä Mikkosen teksteistä, mitä tarkkuus hänen mielestään tarkoittaa. En ole löytänyt tuon tarkempaa tarkkuutta, mikä äskeiseen lainaukseen sisältyy.

      Ei mitään viitteitä siitä, että syntyvän ongelmajätteen määrä pitäisi Ojaniemen esimerkin tapaan jopa pyrkiä laskemaan ennen kuin koko maa on täynnä tuulivoimaloiden teollisuusalueita.

    • Anonyymi

      Ei saa olla vesivoimaa, ei ydinvoimaa, ei aurinkovoimaa, ei tuulivoimaa ja puuta ei saa polttaa. Mistä sitten saadaan sähköä?
      Yksi vaihtoehto olisi se, että näitten vastustajilta sähköt poikki, energiaa säästyy tätä kautta muille.

    • Anonyymi

      Kemijärvellä on ollut vaikka minkälaista projektia, mutta mitään jatkuvuutta ei ollut. Yksityisellä rahalla onnistuu, tästä esimerkkinä Keiteleen saha ja Nuolivaaran tuulipuisto. Toivotaan, että Boreal Biorefin hanke onnistuu myös.

      • Anonyymi

        No ei onnistu, kun yksityistä rahaa ei kukaan suostu hönöjen hankkeeseen sijoittamaan. On tuo jo kymmenessä vuodessa nähty.

    • Anonyymi

      Kyllä tämä on energia tuotannon kannalta hyvä asia, että saadaan tuulipuisto.
      Maailma muuttuu ja Kemijärvi muuttuu myös 2000 luvulla...! Niin se vaan on!

    • Anonyymi

      Valtiotalouden tarkastusvirasto VTV:n mukaan tuulivoimatuotannon tukeminen on osoittautumassa ennakoitua kalliimmaksi. Nykyisellä hintakehityksellä tukimenot ovat nousemassa arviolta yhteensä 2–3 miljardiin euroon vuodesta 2017 vuoteen 2030 mennessä.

      Tuulivoimaa tuetaan maksamalla valtion varoista tuottajille tukena tavoitehinnan ja markkinahinnan erotus.

      Tukijärjestelmällä todennäköisesti saavutetaan tavoiteltu tuulivoimaloiden 2 500 megavolttiampeerin kokonaiskapasiteetti, mutta tuen kustannustehokkuus pysyy heikkona niin kauan kuin sähkön markkinahinta on alhaalla, VTV toteaa.

      Vuonna 2011 tuulisähkön markkinahinta oli 50 euroa megawattitunnilta ja on siitä laskenut 30 euroon. Tuulisähkön tavoitehinta on ollut vuodesta 2016 alkaen 83,50 euroa megawattitunnilta. Tuottajille maksettava osuus on noussut yli 60 prosenttiin tavoitehinnasta.

    • Anonyymi

      Tuulivoimalat tappavat satoja merikotkia Pohjoismaissa – Joukkotuhoa yritetään vähentää maalaamalla voimaloiden siipiä mustiksi
      Julkaistu 28.10.2020 10:44, 2081 lukukertaa

      Ruotsissa uutisoidaaan, että kiistanalaisten poliittisten päätösten jälkeen tuulivoimaloista on tullut lintujen kuolemanloukkuja. Usein tämä koskee suojeltuja eläinlajeja, joita nyt tuhoutuu paljon, kuten merikotkia.

      • Anonyymi

        Lintujen vihaajat kannattavat tuulivoimaa.

        Katsokaa myös valtuuston äänijakauma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintujen vihaajat kannattavat tuulivoimaa.

        Katsokaa myös valtuuston äänijakauma.

        Miten Pirkka Aalto, lintumies viimosen päälle ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Pirkka Aalto, lintumies viimosen päälle ?

        Lintujen tosi ystävät vastustavat tietysti tuulivoimaloita!

    • Anonyymi

      Tällä hetkellä ainoa iso rakennushanke, joka valmistuu kemijärvellä!
      Pulinat Pois!

    • Anonyymi

      Sallalaisten tuulivoimalat tulevat Suomun lähelle.
      Näitä tuulivoimaloita vastustavat vain eräät asoita ymmärtämättömät kyläpoliitikot, joille Joutsijärven kylämaisemat on kaikki kaikessa. Tuollainen kyläpahanen, joka ei ole edes Kemijärven rannalla, meinaa nyt edustaa kaikkia kemijärveläisiä. Tuo suunniteltu tuulivoimapuisto ei edes näkyisi näiden Joutsijärveläisten "arvokkaaseen" kylä -maisemaan.
      Kemijärveläiset asuvat Kemijärven rannalla, eivätkä vastusta Suomun läheistä tuulivoimalaa, kun se tuottaa hisseihin ja rinnevalaistukseen luontoystävällistä ja edullista sähköä. Suomun nousun kannalta tuulivoimalat olisivat juurikin se piste iin päälle.

    • Anonyymi

      Wpd:n nettisivujen mukaan, rakentaminen voisi alkaa kesällä v.2021.

      • Anonyymi

        Voisi ja saisi alkaa tulevana kesänä. Paikallisten maansiirtokalusto, nosturit kuskeineen, rautakaupan tavaratoimitukset, betoniasemaat, majoittajat ja lukuisien paikallisten ihmisten työllistyminen näkyisi heti suuresti positiivisena vaikuttajana näin hiljaisella seudulla.
        Ei voi kuin toivoa että tuulivoimalat pystytetään mahdollisimman pian Joutsijärven kylän asukkaita pahemmin rassaamatta. Kyläkauppa voi toki boikotoida tuulivoimalan rakentajia jos haluaa.

    • Anonyymi

      Hyvä, että tässä kaupungissa tulee jotain uutta ja työllistää urakoitsijoita.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/tuulivoimala-kaatui-ruotsissa-1.135552
        Tuulivoimala kaatui Ruotsissa

        Veikko Niittymaa
        Syytä voimalan tuhoutumiseen ei toistaiseksi tiedetä.
        https://yle.fi/uutiset/3-11663489
        Katso video onnettomuuspaikalta: 230-metrinen tuulivoimala rojahti nurin Pohjois-Ruotsissa
        Upouuden tuulimyllyn runko petti ja mylly kaatui Skellefteåssa sijaitsevassa Aldemyrbergin tuulipuistossa.

        Työllistävä vaikutus.

        Jos tuulivoimalan omistaja menee konkurssiin,eikä konkurssipesän varat riitä jälkien siivoamiseen, joutuu maanomistaja purkamaan voimalan omalla kustannuksellaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tuulivoimalan omistaja menee konkurssiin,eikä konkurssipesän varat riitä jälkien siivoamiseen, joutuu maanomistaja purkamaan voimalan omalla kustannuksellaan.

        No maanomistaja säästää titennii saamansa vuokratulot jotta voi niillä purkaa ongelmajätteet ?
        Paljonkos kemijärven yhteismettä aikoo tallentaa purkurahastoon kaiken varalta ? Sit ei jääkkään joululle jakoja osakkaille ?? Näinkö se menee nuolivaarat son muut ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No maanomistaja säästää titennii saamansa vuokratulot jotta voi niillä purkaa ongelmajätteet ?
        Paljonkos kemijärven yhteismettä aikoo tallentaa purkurahastoon kaiken varalta ? Sit ei jääkkään joululle jakoja osakkaille ?? Näinkö se menee nuolivaarat son muut ?

        Yli 200 metriä korkea tuulivoimala on romahtanut lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Pohjois-Ruotsin Skellefteåssa. Voimala oli yksi 16 myllyn tuulipuistossa, jota ei ollut vielä edes ehditty kytkeä valtakunnanverkkoon.
        Paljon kerkesi saada vuokratuloja?
        Työllistävä vaikutus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yli 200 metriä korkea tuulivoimala on romahtanut lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Pohjois-Ruotsin Skellefteåssa. Voimala oli yksi 16 myllyn tuulipuistossa, jota ei ollut vielä edes ehditty kytkeä valtakunnanverkkoon.
        Paljon kerkesi saada vuokratuloja?
        Työllistävä vaikutus.

        Eihän tuollaisesta vuokrasopimus katkea. Paremminkin tulee lisää vuokra-aikaa ja rahaa.

    • Anonyymi

      Kemijärvelle kun on jotain uutta tulossa, keskitytään heti hakemaan heti jotain negatiivistä. Kemijärvi ei ole varmaan maailmassa ensimmäinen paikka johon tuulivoimaloita on tulossa ja tuskin viimeinenkään.

      Jostain on sähköä saatava ja puhdasta energiaa.

    • Anonyymi

      Ei taida tulla tukea, omarahotteisia. Mitä sitä sitten purkaamiseen, purkurahat voidaan esim rahastoida..

      Niin se vain maailma muuttuu, muuttuu se kemijärvikin..

    • Anonyymi

      Kunnan saama kiinteistövero on vuosikymmenten saatossa sitä luokkaa, että on aivan turhaa olla huolissaan tuulivoimaloiden purkutöiden kustannuksista. Perustukset ja masto noin 30 vuoden välein vahvistettuna kestävät käyttöä vaikka sata vuotta. Ei niitä tarvitse olla heti purkamassa maanomistajien kustannuksella ja kunnan vuokratulot ovat kymmenien vuosien aikana sitä luokkaa, että tolpat kaatuvat tarvittaessa hyvinkin kepeästi. Voimaloiden hyötysuhde paranee yhäkin energiatuotannon ja voimansiirron teknisellä osalla. Sen vuoksi tuulivoimalapuistoja pitää rakentaa kiireesti lisää.

      • Anonyymi

        Ei kunnan tarvi purkaa härveleitä toisten mailta. Maanomistajat vastuussa. Kunta vain silloin purkuvastuussa jos mylllyt ovat kunnan mailla.
        Kunnan kiinteistöveroilla ei pureta esim. Yhteismettän mailla olevia myllyjä. Yritetään sumuttaa noilla kirjootuksilla.

        Maston purku tapahtuu pulttiryhmän aukaisulla ja maahan laskemalla, jos purkamisen tarvetta olisi esim. 2040 luvulla. Sen jälkeen poiskuljetus keskitetysti järjestettyyn hävittämis- tai materiaalinmuuntopaikkaan edullisesti. Kunta valvoo toimenpiteitä ja tarvittaessa järjestää ulosmittauksen tai maan haltuunoton. Yhdysvalloissa, Australiassa ja Keski-Euroopassa tämä asetelma on selkokielellä vuokrasopimuksessa. Eiköhän meillekin laskeudu länsimaat tässäkin asiassa.
        Perustusten purkuun ei ole kiirettä lähimpään tuhanteen vuoteen. Turha noilla kuluilla on pelotella.

        Niin mutta maksaa " maltaita". Ongelmajätteitä. Turha elvistellä et heleppoa ja halpaa. Siinä moni maanomistaja konkkaan kopsahtaa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta maksaa " maltaita". Ongelmajätteitä. Turha elvistellä et heleppoa ja halpaa. Siinä moni maanomistaja konkkaan kopsahtaa ?

        Jätettäkin mastoissa on, mutta ...kustannusongelmaa mastoista ei tule. Vrt. Länsimainen yhteiskuntajärjestelmä, jossa kirjallisessa sopimuksessa ja laissa on myös purkuasiat selkeästi huomioitu.

    • Anonyymi

      Teitä tehdään jo, on hyvä että kemijärvelle rakennetaan jotain. Saahan kaupunki kiinteistöverotuloja ja yhteismetsä maavuokraa.

      Uusia hankkkeita kehittämään, niissä on mahdollisuus!

      • Anonyymi

        Niin eikä nykyisin rakennettavien myllyjen tuista tarvitse murehtia, kun ne ei enää tukia saa, eikä tarvitse. Nykyiset isot myllyt tuottaa moninkertaisesti sen mitä entiset, joiden tukemisia vieläkin maksetaan.
        Nykyiset tuulivoimalat tuottaa sähköä hyvin ja halvalla, joten luulisi kemppulaisten olevan tyytyväisiä, kun heillekin jotain nykyaikaista tulossa.

      • Anonyymi

        Kaikkien sähkövoimaa tuottavien laitosten riski on sellaiset onnettomuudet, joissa loukkaantuu ihmisiä tai eläimiä. Sitten on vielä harmittavat aineelliset tappiot.
        Tämä on niin vesivoiman, ydinvoiman, tuulivoiman, jopa aurinkovoiman jne. kaikkien voimien huono puoli, enemmän tai vähemmän.
        Tuulivoiman hyötysuhde on nykytekniikalla kuitenkin paras, kun huomioidaan energian saanti sijoitettuun pääomaan ja punnitaan tekniikasta aiheutuneet ympäristön vähäiset vaivat.

        Yksi ongelma vain on:Kun ei tuule,niin mitä sitten?
        ps.Kiinalainen sananlasku:Tyhmäkin viisaasta käy,niin kauan,kun hiljaa on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin eikä nykyisin rakennettavien myllyjen tuista tarvitse murehtia, kun ne ei enää tukia saa, eikä tarvitse. Nykyiset isot myllyt tuottaa moninkertaisesti sen mitä entiset, joiden tukemisia vieläkin maksetaan.
        Nykyiset tuulivoimalat tuottaa sähköä hyvin ja halvalla, joten luulisi kemppulaisten olevan tyytyväisiä, kun heillekin jotain nykyaikaista tulossa.

        Kerro.
        Montako myllyä on rakennettu ilman tukia?
        On aiottu rakentaa,mutta se on eriasia,kuin rakentaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro.
        Montako myllyä on rakennettu ilman tukia?
        On aiottu rakentaa,mutta se on eriasia,kuin rakentaa.

        http://i.imgur.com/YHoiqz7.jpg

        Näin kävi Hollannissa.

    • Anonyymi

      Paljonko kaupunki saa kiinteistöverotuloja?

    • Anonyymi

      On tuo Persujen aivopesu tehokasta. Mitä järkeä on vastustaa tuulivoimaa Kemijärvellä jossa on erämaata eikä voimala häiritse ketään. Tulisi kuitenkin paikkakunnalle tuloja mikä olisi pelkästään hyvästä.

      Nyt nämä Persut ovat saaneet päähänsä vastustaa tuulivoimaa, vaikka firmat rakentaisivat ilman valtion tukijaisia.

      Halla-aho on iskenyt kultasuoneen vetää tyhmää kansaa kuin pässiä narussa. Persujen johto on huomannut sen että yksi ääni on yhtäarvokas tulipa se keneltä tahansa.

    • Anonyymi

      Kemissä rakennetaan isoa sellutehdasta ja Kemijärvellä tuulipuistoa..

      • Anonyymi

        Aivan hyvä ajatus. Tuulimyllyjä mahtuu Kemijärvelle eikä ne saastuta. Muissa kunnissa tämä on ymmärretty osa saa jo miljoonien kiinteistöverot. Täällähän vastustetaan kaikkea, mikä toisi varallisuutta.

        Tuulimyllyt on ONNEN tuojia, kun iso lapa pyörähtää, niin positiivinen enrgia saa mielen virkeäksi. Ihanaa kun saadaan tuulimyllyjä, ne on ANTI-NEGAN tuojia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan hyvä ajatus. Tuulimyllyjä mahtuu Kemijärvelle eikä ne saastuta. Muissa kunnissa tämä on ymmärretty osa saa jo miljoonien kiinteistöverot. Täällähän vastustetaan kaikkea, mikä toisi varallisuutta.

        Kyllä, näille selkosille mahtuu myllyjä.

    • Anonyymi

      Tuulipuistoa rakennetaan kovalla vauhdills ja biosellutehdasta odotellasn..

      • Anonyymi

        Kumpi valmistuu nopeammin Kemijärvelle: tuulipuistot vai biotuotetehdas...? Siinäpä kysymystä pohdittavaksi.

    • Anonyymi

      Rahalla saa tuulipuiston, sitä WPD yhtiöllä riittää.

    • Anonyymi

      Ei saa Nuolivaaran tuulipuisto valtion tukiaisia, markkinalähtöisellä rahalla tekevät..

      • Anonyymi

        Tavoite kyllä toteutuu, mutta hinta on aivan hurja. Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioi pari vuotta sitten, että tuki maksaa veronmaksajille jopa 3 miljardia euroa 14 vuoden aikana. Tämänkin summan tietää tarkasti vasta sitten, kun tuetut jaksot ovat ohi, koska markkinahintojen ennustaminen on perin vaikeaa. Ja kysehän oli siis markkinahinnan ja takuuhinnan erotuksesta.

        Markkinahinta on juuri kaksinkertaistunut,herätys paljonko maksetaan tasoitusta?
        https://www.videoman.gr/fi/48278
        Eipä tämä mylly ainakaan kannattanut.

      • Anonyymi

        Päästövähennystavoitteet kuitenkin kiristyvät jatkuvasti ja loppuvuodesta 2018 kilpailutettiin uusiutuvan sähkön tuotantoa uuden tuotantotukilain mukaisesti.

        Myönteisen tukipäätöksen sai 7 hanketta. Kukin myönteisen tukipäätöksen saanut sähköntuottaja saa oman tarjouksensa mukaisen preemion (pay-as-bid) ja tukea maksetaan 12 vuoden ajan. Tukiaika alkaa viimeistään kolmen vuoden kuluttua hyväksymispäätöksen antamisesta.
        Merituulivoiman kokeiluhanke
        Jotta merituulivoiman rakentamisesta saataisiin kokemuksia, työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) valitsi yhdeksästä tarjolla olevasta hankkeesta Suomen Hyötytuuli Oy:n Porin Tahkoluotoon suunnitteleman tuulivoimapuiston merituulivoiman kokeiluhankkeeksi. Merituulivoiman kokeiluhankkeessa on tarkoitus demonstroida Itämeren olosuhteisiin sopivia tuulivoimala- ja perustusratkaisuja, jotka mahdollistavat tulevaisuudessa laajamittaisen merituulivoimarakentamisen Itämeren jääolosuhteissa.

    • Voisiko joku kertoa jonkin todellisen syyn miksi tuulivoimaa pitää rakentaa?

      No, kyllähän se veroparatiisissa lymyävä ulkomainen sijoittaja tekee hyvän tilin, mutta kertokaa nyt joku muu syy. Itse en keksi, vaikka olen aiheesta tuhansia sivuja eri selvityksiä lukenut.

      • Anonyymi

        Todellinen syy tuulivoimalle on tarve päästä hiilineutraaliin energiaan.

    • Anonyymi

      Maansiirto hommia tehdään, rakentaminen etenee kovaa vauhtia. Ensi vuoden lopussa jo toiminnassa.
      Tässä näkee mitä tapahtuu, kun rahoitus on kunnossa.

    • Anonyymi

      https://tekniikanmaailma.fi/veronmaksajien-kolmen-miljardin-tuki-tuulivoimalle-on-hukkainvestointi-jolla-on-jopa-surkuhupaisia-seurauksia/

      Negatiivinen hinta hyödykkeelle on kummallisuus, joka johtuu avokätisestä uusiutuvan sähkön, tässä tapauksessa tuulivoiman tuesta. Sen valtio eli veronmaksajat maksavat tuulivoiman tuottajille.

      Vuoden 2017 marraskuun alkuun mennessä käyttöönotetut tuulivoimalat saavat vähintään 83,5 euron hinnan tuottamastaan megawattitunnista. Syöttariffijärjestelmän alkuaikoina hintalupaus oli jopa 105,3 euroa. Markkinahinnan ja taatun hinnan erotuksen maksaa siis valtio.

      6.4.2017

      Valtiotalouden tarkastusvirasto VTV:n mukaan tuulivoimatuotannon tukeminen on osoittautumassa ennakoitua kalliimmaksi. Nykyisellä hintakehityksellä tukimenot ovat nousemassa arviolta yhteensä 2–3 miljardiin euroon vuodesta 2017 vuoteen 2030 mennessä.

      Tuulivoimaa tuetaan maksamalla valtion varoista tuottajille tukena tavoitehinnan ja markkinahinnan erotus.

      Tukijärjestelmällä todennäköisesti saavutetaan tavoiteltu tuulivoimaloiden 2 500 megavolttiampeerin kokonaiskapasiteetti, mutta tuen kustannustehokkuus pysyy heikkona niin kauan kuin sähkön markkinahinta on alhaalla, VTV toteaa.

      Vuonna 2011 tuulisähkön markkinahinta oli 50 euroa megawattitunnilta ja on siitä laskenut 30 euroon. Tuulisähkön tavoitehinta on ollut vuodesta 2016 alkaen 83,50 euroa megawattitunnilta. Tuottajille maksettava osuus on noussut yli 60 prosenttiin tavoitehinnasta.

      VTV:n mukaan tuulivoiman tukijärjestelmä on tuottajalle turvallinen, mutta valtion menojen hallittavuuden kannalta jäykkä järjestelmä.

    • Anonyymi

      Leikataan kaikilta kuluttajilta sähkön kulutusta 50 % nykyiseen kulutukseen verrattuna, niin alkaa tuulivoima kiinnostamaan?

      • Anonyymi

        https://yle.fi/uutiset/3-9806357
        Tuulipuiston hintalappu oli aikanaan 6 miljoonaa markkaa. Rahoituksesta osa tuli valtiolta ja osa yrityksiltä sekä kansalaisilta ympäri Suomen.
        Tuulivoimala=ongelmajätevoimala?
        19 kommenttia
        Vihreästä kierrätysunelmasta vihreään toksiseen painajaiseen …

        Nykyään tuulivoimaloiden purkukuluihin on varattu 0,2 senttiä/kWh. Osoitan seuraavassa saksalaisen ja yhdysvaltalaisen tiedon perusteella tuulivoimaloiden purku/kierrätyskulut 7-kertaisesti alimitoitetuiksi: tuulivoimalateollisuus esittää purku/kierrätyskuluarvioksi 0,2 senttiä; todellinen purku/kierrätyskuluvaraus tulisi olla 1,4 senttiä/kWh.

        Liberaalit poliitikot ja tietyt intressiryhmät antavat erikoisesti uusiutuvan energian osalta vapaalipun mm. jälkikulujen osalta. Paitsi, että energiasta maksetaan paljon (syöttötariffi kallistaa energiaa) myös tuotantorakenteiden (itse tuulimyllyt) ja muun infran osalta (esim. tuulivoimaloiden kantaverkkoon yhdistävät kaapelirakenteet syvällä maaperässä) kuluarviot esitetään hyvin konservatiivisina/ylioptimistisina. Lopputulema on, että kansalaiset joutuvat maksamaan enemmän energiastaan ja sen lisäksi maksamaan ympäristöstä.

        Saksalaisten tutkimusten mukaan seuraavien vuosien aikana purettavista tuulivoimaloista muodostuu vuositasolla keskimäärin 50000 tonnia vaikeasti kierrätettävää GRP-jätettä, huippuvuonna 2030 luvulla vuosittainen GRP-jätemäärä nousee jopa 70000 tonniin. Yhtä tuulivoimalaa kohden muodostuu keskimäärin noin 20 tonnia vaikeasti kierrätettävää jätettä. Vuonna 2020 tuulivoimatuki loppuu 5700 saksalainen tuulivoimalan osalta.

        Saksalaisten viranomaisten mukaan kuitulujitetun muovin purkaminen ja kierrättäminen vastaa riskiltään asbestin tasoista terveysriskiä. Saksalaisten viranomaisten tutkimuksissa kierrätysjätteen ’käsittely kohtuullisin taloudellisin kustannuksin on tuskin mahdollista’.

        Saksalaisten tutkimusten mukaan noin vuodesta 2025 alkaen tuulivoimaloiden purkamisessa on merkittävä rahoitusvaje, joka vuosi vuodelta pahenee. Saksan liittovaltion ympäristöministeriö vaatii jo toimenpiteitä rahoitusvajeiden korjaamiseksi.

        Seuraavassa osiossa osoitan purku- ja kierrätysvarausten riittämättömyyden nykyisellä kustannusmallilla. Ilman massiivisia kierrätyskuluihin kohdistuvia tukia, tuulivoimala yritykset tullaan ajamaan konkurssiin, jolloin jälkityö jää yhteiskunnan tehtäväksi.

        Seuraavassa käsitellään kokemuksia Saksan ja Yhdysvaltojen Iowan saatuja kokemuksia tuulivoimaloiden lapojen, turbiinien, runkojen ja perustuksien kierrätyskuluista.

        LAPOJEN JA TURBIINIEN HÄVITYS

        Yhdysvaltojen Minnesotan kokemusten mukaan yhden turbiinin esimerkiksi Xcel Energyn ja Chippanewan tuulivoimalaprojektien kokemusten mukaan turbiinien kierrätyskulut vaihtelivat 532000-410000 dollarin välillä (483000-373000 euron). Nämä arviot konservatiivisia. Kierrätyskulut muodostuvat toksisesta muovista ja lasikuidusta rakennetuista lavoista (paino 10-15 tonnia), öljystä, liukasteista, metalleista, tornin lasikuidusta ja 400-500 kuutiometristä (m3) teräksellä vahvistettua betonia perustuksissa.

        Saksassa yksistään vuonna 2020 yhteensä 5700 turbiinia (nimellisteho 4500 MW=>nimellinen roottoriteho) jää tukien ulkopuolelle. ( https://www.bazonline.ch/ausland/europa/abbruchstimmung-in-deutschland/story/18862585 ) . Turbiinien kierrätyskulut yhdysvaltalaisilla valuutta korjatulla kustannuksella yhteensä 2753100000 euroa (2,7531 miljardia euroa). Näiden turbiininen vuosittainen sähkötuotanto Saksan keskimääräisellä käyttö prosentilla (10% ) on noin 39 420 000 MWh= 39 429 000 000 kWh/vuosi. (Kierrätyskulut 2,7531 miljardia)/( vuosisähkötuotanto )/10 vuodenkäyttöikä=0,007 e/kWh.

        Purkukuluihin on tällä hetkellä keskimäärin varattu 0,2 senttiä/kWh (alla oleva viite). Oletusarvona tällöin käyttöiälle on 20 vuotta tai enemmän, yleisesti 30 vuoteen saakka. http://www.prizz.fi/sites/default/files/asiakaskuvat/Julkaisut/Tuulivoimaloiden huoltokäytännöt Saksassa.pdf

        Näiden lukujen valossa taloudellinen yhtälö vaatii julkisen vallan 250% tukea kierrätyskuluihin!

        PERUSTUKSIEN HÄVITTÄMINEN/KIERRÄTTÄMINEN:

        Perustuksien kierrättäminen. Normaalisti saksalaisissa laskelmissa on oletettu poistettavan tuulivoimalan perustuksien hävittämisen koskevan rakenteita, jotka ulottuvat korkeintaan noin 1-2 metrin syvyyteen. Loput perustuksista on ollut tarkoitus kätkeä peitetyn maan alle. Saksalaisissa tuulivoimaloissa ankkuriperustus yltää jopa 20 metrin syvyyteen. Massaa perustuksissa noin 3000 tonnia. Näiden perustuksien poisto kulut Saksassa arviolta useissa sadoissa tuhansissa euroissa. Tätä ankkuroinnin hävittämistä ei yleensä ole otettu huomioon kierrätys laskelmissa. https://stopthesethings.com/2018/05/10/green-energys-poisonous-legacy-millions-of-toxic-turbine-blades-destined-for-african-landfills/

        Tätä taustaa vasten perustusten purku suoritetaan luonnollisesti yhteiskunnan varoista.

    • Anonyymi

      Iso on työmaa ja valmista tulee! Kohta päästään nauttimaan puhtaasta sähköstä!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei vesivoimaa, ei tuulivoimaa, ei ydinvoimaa ja niin edelleen. Näitten vastustajat käyttävät sähköä, ajavat autolla ja niin edelleen..
      Joten näiltä vastustajilta autot ja sähköt pois, alkaa ilmasto ja ympäristö puhdistumaan..

      • Anonyymi

        Niin mutta, eikös se sähkö tule pistorasiasta?

      • Anonyymi

        Eipä noita edes viitsi lukea. Jokainen tietää ettei tuulivoimaa laitettaisi jos siitä ei olisi kansallista hyötyä. Ennen uskon asiantunijoihin kuin Persujen trollitehtaaseen.

        Näin se on.

        Tuulivoiman ongelmat Saksassa saavat syöksykierteessä olevat tuulifirmat tarttumaan Suomeen kuin oljenkorteen
        Hiilidioksidipäästöt eivät ole vähentyneet tuulivoimaloista huolimatta ja sähkön hinta on Euroopan korkein.

        Jaa

        Kommentoi
        Hannu Heinonen
        18.1.2020 18:52
        Saksan energiakäänne on osoittautumassa suureksi poliittiseksi virheeksi. Sen kustannukset kansalaisille on arvioitu 1 000 miljardin euron luokkaan kun on päätetty ajaa alas ydinvoima ja luopua hiilestä niin, että nämä korvataan uusiutuvalla energialla kuten tuulivoimalla sähkön tuotannossa.

        Maan hiilidioksidipäästöt eivät ole vähentyneet 29 000 tuulivoimalasta huolimatta ja sähkön hinta on Euroopan korkein. Koko tuulivoimala-ala on ajautunut kriisiin. Tuulivoimaloiden valmistajia on mennyt konkurssiin, on jouduttu raskaisiin toimialarationalisointeihin ja alalta on hävinnyt 26 000 työpaikkaa.

        Totuus tulee aina esiin.

        Suomi tarvitsee sähköenergiaa jatkossa enemmän öljyä korvaamaan.

        Jospa vaihteeksi kertoisitte oman näkemyksen mistä sitä saadaan. Helppohan on vastustaa kaikkea , mutta näinhän se todellisuudessa mene.

    • Anonyymi

      Kun tuulivoimala syttyy, sen annetaan palaa loppuun.

      Haminassa paloi viime yönä napakorkeudeltaan 100-metrinen tuulivoimala. Palopaikka eristettiin 500 metrin säteellä ja pelastuslaitos varmistui siitä, että palo ei leviä. Henkilövahingoilta onneksi selvittiin.

      Tuulivoimalapalon sammuttamiseksi ei pelastuslaitoksella ole mitään tehtävissä. Voimalan konehuoneen kuori palaa sytyttyään roihuna ja se pudottaa palavaa lasikuitua ympäristöönsä, lisäksi turbiinista voi valua pahimmillaan satoja litroja hydrauliikka- ja voiteluöljyä. Pelastusalan mukaan voimalapaloa ei sammuteta pelastustoimen voimin, vaan mahdollisesti puolustusvoimien avulla. Viime yönä se ei ollut mahdollista.

      Tuulivoimapaloja syttyy maailmalla parisenkymmentä vuodessa. Suomessa sellainen tapahtui ennen Haminaa Uudessakaupungissa vuonna 2004., onneksi teollisuusalueella eikä metsässä tai keskellä asutusta. Yksi vakavimmista on vuonna 2013 Hollannissa tapahtunut turbiinipalo, jossa kaksi asentajaa jäi loukkuun tuulivoimalaan ja paloi kuoliaaksi. Kuva 19- ja 21-vuotiaasta huoltomiehestä halaamassa toisiaan palavan tuulivoimalan konehuoneen katolla hetkeä ennen kuolemaansa levisi maailmalle, jätän sen nyt linkin taakse.

      Lisää totuuksia.

      • Anonyymi

        https://i.imgur.com/YHoiqz7.jpg

        Tuulimyllyjen verotuki on 500 miljoonaa vuodessa. Miksi sitä ei käytetä luonnon hyväksi?

        Vihreiden kaikki toiminta on taloutta tuhoavaa hömppää.

        Tuulivoima nyt ei ole mikään vihreiden hörhöilyä, vaan lisääntyvä tapa tuottaa energiaa korvaamaan fossiilisilla polttoaineilla tuotettua energiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://i.imgur.com/YHoiqz7.jpg

        Tuulimyllyjen verotuki on 500 miljoonaa vuodessa. Miksi sitä ei käytetä luonnon hyväksi?

        Vihreiden kaikki toiminta on taloutta tuhoavaa hömppää.

        Persujen ropakanta puree juurikin yksinkertaisiin ihmisiin. Vihreät ovat pääsääntöisesti korkeastikoulutettua . Eiköhän Vihreät juurikin ole puolue joka yrittää suojella luontoa.

        Mitähän tuo Persu ajatteli kun kirjoitti "Miksi sitä ei käytetä luonnon hyväksi?"

    • Anonyymi

      Jospa nyt vihdoikin kertoisitte oman esityksenne mistä sitä sähköenergiaa saataisiin.
      Onko teillä vieläkin se harhaluulo että se tulee pistorasiasta?

      On aivan turhaa linjittää tänne noita "sepostuksia" jos ei pysty esittämään korvaavaa vaihtoehtoa.

      • Anonyymi

        Kysytkö noita vaihtoehtoja tosissasi ? Ei niitä tältä sivustolta löydy, kun oikeastikaan ei toimivia vaihtoehtoja paljoa ole. Kun haetaan hiilineutraalisuutta, niin siihen voidaan päästä vain käyttämällä kaikkia vaihtoehtoisia energian tuottomuotoja yhdessä. Yhtenä suurimmista se on juurikin tuulivoimaa. Sitä on kehitetty toimivaksi viime vuosikymmenellä. Nykyisten suurten myllyjen tuotto on jo sitä luokkaa, että tuotantotukia ei niille tarvita. Mikäli vastustajia olisi kuunneltu, niin ei olisi kehitystä tullut. Kaikki uusi vaatii aikansa kehittyäkseen. Oikein yksinkertaisille auto on hyvä esimerkki siitä. T-Fordista on pitkä matka nykyautoihin, Aikanaan jos oltaisiin vastustajia kuunneltu, niin vielä mentäisiin hevoskärryillä, siitä toki olisi luonto tykännyt. Nyt taas luonto tykkää jos päästään fossiilisten poltosta eroon.
        Välillä sitä ihmettelee, mihinkä se vastustus perustuu ? Usein ihmiset vastustaa kaikkea uutta, koska se jotenkin pelottaa. Tuulimyllyissä se toki voi olla ulkonäkö kysymys.
        Oli niin tai näin, niin joka tapauksessa tuulimyllyjä tulee jatkuvasti lisää, koska ne ovat nykyaikaa.

        Juurikin näin. Kansalaisten kannattaisi miettiä tulevaisuutta jos lähdettäisiin Perussuomalaisten ehdoilla menemään. Ilmastonmuutos on tosiasia jota he nimittävät ilmastohömpäksi. Maailman on kuitenkin mentävä eteenpäin energiaa tarvitaan jos työllisyyttä ja elintasoa halutaan pitää yllä.

    • Anonyymi

      Tuulimyllyt tulee Nuolivaaraan, se on vaihtoehto sähkön tuottamiseen. Maailma muuttuu ja muuttuu se Kemijärvikin siinä ohessa.. onneksi...

      • Anonyymi

        Kuka siellä Nuolivaarassa tarvitsee sähköä?
        Myllyt pitää tehdä sinne,missä sitä sähköä tarvitaan.
        Siirtokstannukset vievät miinukselle koko homman.
        Mitä yhteistä on;jatkoroikalla ja perestroikalla.

    • Anonyymi

      Tässä hyvä esimerkki rakentamisesta. Suunnittelu, luvat, rahoitus. Siinä rakentamisen malli. Nuolivaarassa täysi vauhti päällä, valmista 2022 syksyllä ja sähköä valtakunnan verkkoon.

      • Anonyymi

        Selvityksestä ilmenee, että puhtaan sähkön hintalappu on 64-70 miljardia euroa vuoteen 2050 mennessä.

    • Anonyymi

      Täällä haukutaan tuulivoimaa. Sähkön kulutus lisääntyy koko ajan, vaihtoehtoja pitää olla.
      Moniko on valmis maksamaan säännösteltyä sähkön kulutusta?

      Esimerkiksi, tietty kwh/kk.

      Alkaa arki mutkistumaan...

      • Anonyymi

        Suomen "sähköistämisen" investointitarpeiksi arvioitu haarukka on väljä mutta korkealla: puhtaan sähkön tuotantoon nykyrahassa 60–70 miljardia euroa 30 vuodessa ja lisäksi koko tuon ajan viitisen miljardia euroa vuosittain kantaverkon vahvistamiseen.

        Kuluttaja maksaa.

    • Anonyymi

      Yhteismettän syksyinen reissu suuntautuu nyt Nuolivaaraan, sanokaa mitä sanotte.
      Lisää mettätietoutta saa jatkoilla Suomulla, jossa juontajana on meijän kylän Matti.
      Repikää siitä!

    • Anonyymi

      Nyt uutisissa juttua, että tuulivoima tuplattava!
      Tuleeko lisää tuulivoimaa Kemijärvelle?

      • Anonyymi

        Non nuo vihreet jännää porukkaa. Ne vaativat valtavasti lisää tuulimyllyjä mutta vastustavat Vuotoksen altaan rakentamista. Mistähän ne aikovat säätöenergian tehä ? Vihreet aikovat nukittaa lapin kairat täyteen myllyjä jot nei hesaa häiritse. Kaikkia sitä hassishöyryissä tulee mieleen.

        Tuulimyllyjä tullaan rakentamaan tosi paljon, koska tulevaisuuden energiasta iso osa tullaan tuottamaan tuulimyllyillä, sanoi persut niistä mitä tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulimyllyjä tullaan rakentamaan tosi paljon, koska tulevaisuuden energiasta iso osa tullaan tuottamaan tuulimyllyillä, sanoi persut niistä mitä tahansa.

        24.11.2020

        Yli 200 metriä korkea tuulivoimala on romahtanut lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Pohjois-Ruotsin Skellefteåssa. Voimala oli yksi 16 myllyn tuulipuistossa, jota ei ollut vielä edes ehditty kytkeä valtakunnanverkkoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        24.11.2020

        Yli 200 metriä korkea tuulivoimala on romahtanut lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Pohjois-Ruotsin Skellefteåssa. Voimala oli yksi 16 myllyn tuulipuistossa, jota ei ollut vielä edes ehditty kytkeä valtakunnanverkkoon.

        No mitä sitten ? Tuulivoimaa tullaan rakentamaan enenevässä määrin Suomeen ja muualle, siinä ei yhden rakennusvirheen sattuminen mitään vaikuta.
        Suomen energiasta 2050 luvulla on visioitu tehtävän tuulisähköllä jotain 70%.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Non nuo vihreet jännää porukkaa. Ne vaativat valtavasti lisää tuulimyllyjä mutta vastustavat Vuotoksen altaan rakentamista. Mistähän ne aikovat säätöenergian tehä ? Vihreet aikovat nukittaa lapin kairat täyteen myllyjä jot nei hesaa häiritse. Kaikkia sitä hassishöyryissä tulee mieleen.

        Eikö Kemijärven säännöstely riitä jolla koko vesistö on pilattu. Säännöstely lisättynä soiden ojituksella on pahimpia ympäristö rikoksia mitä Lapissa on tehty.

        Kemijärven vesi on vuosikymmeniä ollut kuin tamman kusta, nyt suo-ojien rehvyityessä ja tukkeutuessa vesi alkaa paranemaan.
        Tuulimyllyt eivät pilaa luontoa.

    • Anonyymi

      Olen ihmetellyt tyhmyyttäni miksi Perussuomalaiset vastustaa tuulivoimaa, eilenhän se selvisi.
      Venäjä käyttää energiasta saamia varoja Euroopan äärioikeistolaisten puolueiden rahoittamiseen jolla saadaan horjutettua EU-n yhtenäisyyttä.
      Putinin listaan kuuluu EU-vastaisuus ilmastomuutoksen mitätöinti rokotevastaisuus ja salaliittoteoriat. Elikkä juurikin ne jotka on Perussuomalaisten listalla.

      Mielenkiintoista on onko Putiini käynyt salkkuineen Suomenkin äärioikeiston juttusilla Halla-aho voisi tietää onko asia näin mitä virallinen media sanoo.

      • Anonyymi

        Kukapa olisi arvannut kolmekymmentä vuotta sitten että Venäjäkin on oikeistolainen valtio.
        On Venäjällä kommareitakin mutta pieni vähemmistö. Putiinin puoluehan edustaa oikeistoa vaikka harva sitä ymmärtää.
        Vakoinaan Suomen vasemmisto jumaloi Venäjää, nyt kainalossa ovat Perussuomalaiset ja Euroopan muut oikeistopuolueet. Trumpp ja Putiinihan olivat ystäviä ja suojelivat toisiaan.

        Maltahan Venäjän poliittisesta painopisteestä.
        30...40 luvun Saksan polittinen painopiste (kansallis Sosialistinen Työväen puolue) oli vankasti vasemmalla, vaikka kaikki ei eivät sitä vieläkään tajua tai tunnusta.
        Venäjän nykyhallinnossa valta on muutamilla, kuten oli kommunistisella Nevostoliitollakin
        aikoinaan. Siellä maassa ei valta vaihdu, kuten meillä lännen demokratioissa. Ja Venäjää hallitsevat nykyään entiset KGB.n nokkamiehet, jotka olivat kommunisteja. Ei ole siis malli muuttunut maassa, jossa teknologia on valovuosia jaljessä lännestä.

        Tuulivoimalat ovat globaalimpi ilmiö kuin Putin, Suomi tai Eurooppa.
        Siksi Sallaan tulee lisää tuulivoimaloita vaikka Kemijärvi yrittikin vastustaa.
        Ja Untamoon ei!!!!

      • Anonyymi

        Tuulisähkön tukijärjestelmä on tuottajalle turvallinen, mutta valtiolle kallis ja joustamaton
        6.4.2017 09:00:00 EEST | VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto

        Jaa

        Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) selvitti, onko tuulisähkön syöttötariffi ollut kustannustehokas keino lisätä uusiutuvien energialähteiden käyttöä. Tuotantotukilaissa tavoiteltu tuulivoimaloiden 2 500 megavolttiampeerin kokonaiskapasiteetti todennäköisesti saavutetaan, mutta tuen kustannustehokkuus pysyy heikkona niin kauan kuin sähkön markkinahinta on alhaalla. Nykyisellä hintakehityksellä tukimenot ovat nousemassa arviolta yhteensä 2–3 miljardiin euroon vuodesta 2017 vuoteen 2030 mennessä.

        Ehkä tuolta löytyy syy vastustukseen. 1-miljardi on=1000-miljoonaa,tiedoksi vain.

    • Anonyymi

      Saattaa se Untamon seutu tullakkin selvitykseen..
      Isot yhtenäiset maa-alueet, helppo rakentaa!

      • Anonyymi

        Kemijärveläinen tuulivoiman voimallinen, läpinäkyvä vastustus taitaa olla syntyjään aivan Untamon liepeiltä.

    • Anonyymi

      Korkein oikeus päätti Norjassa: tuulivoimalat rikkovat saamelaisten oikeuksia
      Tuulivoimayhtiö tuomittiin noin puolen miljoonan euron vahingonkorvauksiin. Vielä on epäselvää, mitä tuulivoimaloille käy.

      • Anonyymi

        Saamelaiset ovat alkuperäiskansaa jotka elävät luonnosta eivätkä ole riippuvaisia toisten verorahoista. Heidän elinkeinoa voi myllyt haitatakkin. Kemijärvellä onneksi ei ole tätä ongelmaa tänne sopii myllyjä.

        Heh,heh, uskotko itse tuohon ? Että elävät luonnosta. Kelkka ja mönkkäri kun pärisee, niin luonnossa elävä on lähellä. Peräkärryllä haetaan jäkälää Hailuodolta porojen purtavaksi, siinä se on kovin homma luonnosta elävälle alkukansalle.
        Myllyt ei haittaa paitsi ainoastaan ulkonäöllä, siinä se.

    • Anonyymi

      Sama se norjassa! Nyt ollaan suomessa!

    • Anonyymi

      Lisää tuulivoimaa kemijärvelle, täällä on tilaa!

    • Anonyymi

      Tuulivoima on puhdasta energiaa!

      • Anonyymi

        Tuulivoima saastuttaa – SF6-päästöt 1 300 000 henkilöauton verran

        Englannissa tehdyn laajan tutkimuksen mukaan pahin saastuttaja tuulivoimarakentamisessa on muuntamoasemien ja kytkinlaitteiden eristeenä käytetty rikkihexafluoridikaasu (SF6), joka on 23 500 kertaa pahempi kasvihuonekaasu kuin CO2. Tutkimuksen mukaan vuonna 2017 tämän kaasun lisäys ilmakehään yksinomaan Euroopassa vastaa 1 300 000 henkilöauton päästöjä.

        Totuutta kehiin.

        Totuuttapa sitä kaivataan. Persut on saaneet päähänsä vastustaa kaikkea sitä mitä muut pitää järkevänä. Vastustetaan rokotuksia, vastustetaan koronapassia, vastustetaan tuulivoimaa.
        Tuulivoima on puhtainta energiaa näitä hörhöjä löytyy joka lähtöön lausuntoja antamaan, ja te uskotte kuin pukki sarviin.

        Ihmettelen sitäkin kun Turtiaiseen uskotaan paremmin koronalausunnoissa kuin Aki Lindeniin joka on lääkäri ja entinen Husin johtaja.

        Tuulivoiman hiilineutraalisuutta ja hiilijalanjälkea on alettu myös Saksassa kritisoimaan kun lasketaan nettopäästöjä. Tuulivoimahan vaatii varavoimaa kun ei tuule ja tästä tulee vaikeuksia kun ydin- ja hiilivoimalat on päätetty ajaa alas. Tätä ongelmaa on lähes mahdotonta ratkaista, ellei osaa hiilivoimaloista tulla kuitenkin jättämään käyttöön varavoimaa varten.

        Mukaan pitäisi laskea päästöt, jotka aiheutuvat tuulivoimaloiden valmistuksesta, kuljetuksista, pystyttämisestä (betonin valmistus ja teräs) sekä purkamisesta. Kun tähän lisätään vielä käytön ajan hiilijalanjälki sekä rakennuspaikkojen hiilinielujen häviäminen, niin herää kysymys onko tuulivoima kestävää kehitystä siinä muodossa kuin sitä mainostetaan ja mikä sen todellinen vaikutus ilmaston muutoksessa on.

        6 000 tuulimyllyn purkaminen alkaa jo tänä vuonna. Tästä ja jättimäisestä jäteongelmasta lisää kertoo Ndr.de/nachrichten 20.01.2020.

        Suomen suurin jätteenkäsittelylaitoskaan ei voi ottaa vastaan voimaloiden lapoja. Missään ei ole vielä ratkaistu, miten kertamuovista valmistettuja komposiittilapoja voitaisiin romuttaa ja kierrättää ekologisesti ja taloudellisesti järkevästi.

        Totuus tulee esiin aina,tavalla tai toisella.

    • Anonyymi

      Aijaijaaai! 😝

      🍺🍺🍺

    • Anonyymi

      Saksan energiakäänne on osoittautumassa suureksi poliittiseksi virheeksi. Sen kustannukset kansalaisille on arvioitu 1 000 miljardin euron luokkaan kun on päätetty ajaa alas ydinvoima ja luopua hiilestä niin, että nämä korvataan uusiutuvalla energialla kuten tuulivoimalla sähkön tuotannossa.

      Maan hiilidioksidipäästöt eivät ole vähentyneet 29 000 tuulivoimalasta huolimatta ja sähkön hinta on Euroopan korkein. Koko tuulivoimala-ala on ajautunut kriisiin. Tuulivoimaloiden valmistajia on mennyt konkurssiin, on jouduttu raskaisiin toimialarationalisointeihin ja alalta on hävinnyt 26 000 työpaikkaa.

    • Anonyymi

      Tuulivoimaloiden vaikutukset lähialueen asukkaille
      Kuuluva melu. ...
      Infraääni ja pitkäaikainen altistuminen. ...
      Välkkyminen, lentoestevalot ja häiriöt radioverkoille. ...
      Ongelmia linnuille. ...
      Ongelmia poronhoidolle ja riistalle. ...
      Onnettomuudet. ...
      Tuulivoimaloista ei ole merkittävää tuloa kunnalle eikä alueelle.

      Tuulivoimalat eivät ole ongelmaton tapa tuottaa energiaa
      Tällä sivulla käsittelemme yleisesti tuulivoimalan ongelmia, joista on näyttöä eri voimaloista Suomessa ja maailmalla, sekä käsittelemme myös voimaloiden aiheuttamia riskejä. Löydät vielä erilliset sivut Palovaaran ja Reväsvaaran voimaloiden osalta, jossa otetaan nimenomaan kyseisten hankkeiden ongelmat käsittelyyn.

      Tuulivoima on uusiutuvaa energiaa, eikä se aiheuta suoraan suoria päästöjä ympäristöön. Tuulivoimaloiden paras hyötysuhde on siellä missä tuuliolosuhteet ovat hyvät ja tasaiset ympäri vuoden, sekä ympäristössä missä niiden toimintaa ei tarvitse rajoittaa ympäristön asukkaille aiheutuvan haitan vuoksi.

      Maanomistajan riskit ja vastuut

      Tuulivoimyhtiö maksaa vuokraa tuulivoimalan alueelta maaomistajille sekä hankealuuen maanomistajille.

      Tuulivoimaloiden taloudellinen käyttöikä on vain 10 - 15 vuotta, jonka jälkeen voimalan tuotto ja hyötysuhde laskee huomattavasti kulumisen ja vikojen vuoksi. Tuulivoimaloiden käyttöikä valmistajien mukaan olisi jopa 20 - 25 vuotta, mutta se tuskin toteutuu meidän olosuhteissa kun Tanskassakin nuoremmatkin tornit puretaan. (lähde)

      Kuka omistaa voimalat vuosien kuluttua?

      MTK:n laatimassa tuulimyllyjen vuokrasopimusmallissa (lähde) on kohta, joka sallii tuulivoimayhtiön siirtää vuokrasopimus vapaasti kenen tahansa nimiin pelkällä ilmoituksella maanomistajalle. Tämä mahdollistaa voimaloiden myynnin ja vuokrasopimuksen siirtämisen kenelle tahansa vuokranantajaa kuulematta.

      Kukaan ei vuokraisi edes asuntoaan, mikäli vuokralainen voisi vain ilmoittaa, että on siirtänyt vuokrasopimuksen Heikki Hampuusille joka asuu siellä huomisesta lähtien ehkä seuraavat 20 vuotta.

      Tuulivoimaloiden purkamisesta vastaa viimekädessä maanomistaja

      Tämä on todella suuri riski siihen, että tulevaisuudessa tornien purkamisesta aiheutuvia kustannuksia tulee kaatumaan maanomistajien vastuulle.

      Koska jo 10 vuottakin on pitkä aika nykymaailman vaihtuvissa tilanteissa, ehtii siinä aikana tapahtua jo paljon muutoksia niin taloudessa kuin tekniikan kehityksessäkin. Mikäli elämän ehtoopuolella oleva tuulivoimapuisto ei olisikaan syystä tai toisesta enää omistajalleen tuottoisa bisnes ja se siirtyisikin esim. perustettavan tytäryhtiön tai jonkin kasvottoman "loppusijoitusyhtiön" omistukseen. Yhtiön omistukseen päätyisi vanhoja purkuiässä olevia voimaloita ja se ajautuisi konkurssiin.

      Varattomalla yhtiöllä ei olisi varaa tai edes alkujaan aikomustakaan purkaa myllyjä, joten voimalat jäävät sijoilleen. Voimaloiden purku on tällöin kokonaan maanomistajan vastuulla. Käytännössä maa-alueesta vuosien mittaan saadut vuokrat eivät riittäisi alkuunkaan kattamaan tuulivoimalan tai voimaloiden purusta aiheutuvia kustannuksia.

      Isojen yli 200 metriä korkeiden tuulivoimaloiden purkamiseen tarvittava nosturi tulisi olla 600 - 750 tonnia ja pelkästään sen kustannuksen yhden tornin purkamista maantasolle maksaisi n. 300 000 euroa, sen lisäksi työkustannukset sekä kuljetus ja jätteenkäsittelykustannukset ja laskelmien mukaan yhden tornin osalta kustannukset nousisivat jopa 600 000 euroon. Kierrätettävän metalliromun myynnillä ei purkuoperaatiota makseta.

      Maanomistajan vastuu onnettomuustilanteissa?

      Vastuu onnettomuuksien osalta on myös ongelmallinen. Jos tuulimyllyt heittävät vaikka jäätä niiden lähistöllä hiihtävän henkilön päälle ja aiheuttaa pysyvän vamman, niin laki ei määrittele tarkkaan kuka on tällaisessa tapauksessa vastuullinen. Tuulivoimayhtiöt eivät ole velvoitettuja ottamaan vastuuvakuutusta, jolloin korvausvelvollisuus voi kaatua lopulta maanomistajan korvattavaksi. Maanomistajan on hyvä käyttää lakimiehiä apunaan, ennen kuin laatii vuokrasopimuksen voimalayhtiön kanssa.

      • Anonyymi

        Erinomainen perusteltu kirjootus. Meijän Yhteismettän viisaat edusmiehet on varmaan varmistaneet ettei romumyllyt aikanaan kaadu sen kontolle ?

      • Anonyymi

        Helppo kopioida juttuja jonkun "vastarannan kiiskin" ajatusmaailmasta tuulivoimaa kohden.

        - ei saa olla ydinvoimaa..
        - ei saa kivihiiltä ja turvetta polttaa..
        - ei saa olla voimalaitoksia..

        Mistä otetaan energia tulevaisuudessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erinomainen perusteltu kirjootus. Meijän Yhteismettän viisaat edusmiehet on varmaan varmistaneet ettei romumyllyt aikanaan kaadu sen kontolle ?

        Eiköhän hoitokunta ole esittänyt osakaskunnan kokoukselle, että vuokrataanko maita..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän hoitokunta ole esittänyt osakaskunnan kokoukselle, että vuokrataanko maita..

        "Viisaat edusmiehet " varmastikko ? Kuinkahan paljon kerätty yhtiöiltä tai aijotaanko kerätä ns. romutusrahastoon varoja `?

    • Anonyymi

      Uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotukena valtion
      budjetista maksettavien menojen määrä on ollut paljon esillä julkisuudessa, erityisesti tuulivoiman osalta. Maksettavaksi kertyvä summa on kohonnut sähkön markkinahinnan laskun seurauksena; markkinahinnan ja tuottajille maksettavan tavoitehinnan erotus maksetaan budjettivaroista. Tuen
      kokonaiskustannus kaudella 2011–2030 on noin 2–3 miljardia euroa.
      Tarkastus kohdistui vain tuulivoiman tukeen. Tuulivoiman tuki on yksinään yli kaksi kolmasosaa tuen kokonaismäärästä. Tuotantotukilaki sisältää myös muita uusiutuvan energian tuotantomuotoja ja niiden tukia, mutta niitä ei tarkastettu.

    • Anonyymi

      Meksikossa räjäytettiin 90 tuulimyllyä nurin, tuulisähkön tuottaminen kannattamatonta

      Vastaavia merkkejä ilmassa muuallakin. Saksan ja Britannian tuulisähkön tuotantoluvut kääntyneet laskuun ja kyse ei vain muutamista tyynistä päivistä vaan trendi jatkunut jo viime talvesta. Kävikö näin kun tuulisähkön tuki poistui?

      • Anonyymi

        Vai että meksikossa, kaukaa pitää vertailu kohtaa hakea... Voi hyvänen aika!

      • Anonyymi

        Tuulivoimaa ei tueta, sijoittajat huolehtii kannattavuudesta, sinun ei siitä kannata murehtia.

    • Anonyymi

      Sallassa menee hyvin Persutkin siellä ovat viisaampia, he osaavat ajatella asioita talouden kannalta eikä mennä hörhö Persujen perässä.

    • Anonyymi

      Tuulivoimaa ei tueta, tuulimylly yhtiöt rakentavat suomessa omalla rahalla. Ei veromaksajain rahalla!

      • Anonyymi

        Uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotukena valtion
        budjetista maksettavien menojen määrä on ollut paljon esillä julkisuudessa, erityisesti tuulivoiman osalta. Maksettavaksi kertyvä summa on kohonnut sähkön markkinahinnan laskun seurauksena; markkinahinnan ja tuottajille maksettavan tavoitehinnan erotus maksetaan budjettivaroista. Tuen
        kokonaiskustannus kaudella 2011–2030 on noin 2–3 miljardia euroa.
        Tarkastus kohdistui vain tuulivoiman tukeen. Tuulivoiman tuki on yksinään yli kaksi kolmasosaa tuen kokonaismäärästä. Tuotantotukilaki sisältää myös muita uusiutuvan energian tuotantomuotoja ja niiden tukia, mutta niitä ei tarkastettu.

      • Anonyymi

        Kerro,missä on ilman tukia rakennettu tuulimylly.
        On eri asia,aikoa ja rakentaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotukena valtion
        budjetista maksettavien menojen määrä on ollut paljon esillä julkisuudessa, erityisesti tuulivoiman osalta. Maksettavaksi kertyvä summa on kohonnut sähkön markkinahinnan laskun seurauksena; markkinahinnan ja tuottajille maksettavan tavoitehinnan erotus maksetaan budjettivaroista. Tuen
        kokonaiskustannus kaudella 2011–2030 on noin 2–3 miljardia euroa.
        Tarkastus kohdistui vain tuulivoiman tukeen. Tuulivoiman tuki on yksinään yli kaksi kolmasosaa tuen kokonaismäärästä. Tuotantotukilaki sisältää myös muita uusiutuvan energian tuotantomuotoja ja niiden tukia, mutta niitä ei tarkastettu.

        https://youtu.be/nemy4TD4I3A

        Tuuli tuo ja tuuli vie.

    • Anonyymi

      Kemijärvellä on tilaa tuulimyllyille Nuolivaaran lisäksi. Yhteismetsällä on maita Joutsijärven suunnalla, minne aikanaan suunniteltiin tuulivoimapuistoa. Sinne vain rakentamaan, on hyvä että täällä jotain tehdään..!

      • Anonyymi

        Itärajalla on asumatonta seutua. Sinne rakentamaan tuulimyllyjä,niin karhut ja sudetkin pysyvät rajan takana.
        Olisi "itätuulestakin" jotain hyötyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itärajalla on asumatonta seutua. Sinne rakentamaan tuulimyllyjä,niin karhut ja sudetkin pysyvät rajan takana.
        Olisi "itätuulestakin" jotain hyötyä.

        Puolusvoimat kieltävät myllyjä itärajan läheisyyteen. Sallahan olisi jo erämaansa tikuttanut myllyjä täyteen jos olisivat saaneet luvat. Sallassako eletään jo tällävuosisadalla.

      • Anonyymi

        Yhteismettän kannataisi keskittyä olennaiseen elikkä Boreal Biorehvin lisäsiemenrahoitukseen ? Ensimmäinen erä ei oikein "itänyt "...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolusvoimat kieltävät myllyjä itärajan läheisyyteen. Sallahan olisi jo erämaansa tikuttanut myllyjä täyteen jos olisivat saaneet luvat. Sallassako eletään jo tällävuosisadalla.

        Kyllä Sallassa ollaan ainakin valtavasti edellä Kemijärveä.

        Kemijärvi on jämähtänyt maatalousyhteiskuntaan ja taantuu kokoajan kohti kädestä suuhun yhteiskuntaan. Tai oikeammin valtiolta suuhun.

        Eiku sellutehasyhteiskuntaan ! 10 navettaa taitaa enää olla koko kylässä ? Niin ja ei yhtään sellutehasta .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolusvoimat kieltävät myllyjä itärajan läheisyyteen. Sallahan olisi jo erämaansa tikuttanut myllyjä täyteen jos olisivat saaneet luvat. Sallassako eletään jo tällävuosisadalla.

        Tarkoitat varmaan,että Putini on kieltänyt.
        Pelokkaat sallaiset on muuttaneet Kemijärvelle,möivät Vennamon antamat metsät sileäksi ja muuttivat nykyaikaiseen elämään .

    • Anonyymi

      Tuulimyllyt kuuluu tulevaisuuden energiatuotantoon, tämä vasta alkusoittoa tuulivoiman rakentamiselle. Tuulivoimapuistojen määrä kasvaa kovaa vauhtia ja samalla tuulivoimaloiden koko kasvaa. Tämän on Kemijärven yhteismetsälle tuottoisa sopimus, metsämaasta ei saa tälläistä tuottoa!

      • Anonyymi

        Saksa sulkee tänäänkin ydinvoimaloita – enää kolme jää jäljelle.

        Tämänpäiväiset sulkemiset jopa puolittavat ydinvoimalla tuotettavan sähkön määrän ja vähentää tuotettavan energian määrää noin neljällä gigawatilla.

        AFP kertoo, että yhtä suuren määrän tuottamiseen tuulisähköllä tarvittaisiin tuhat tuuliturbiinia.

        Ajatteleppa ite!

      • Anonyymi

        Onkohan näin ? Tuulimyllyilläkin on elinkaarensa. Minkähänlaisia sopimuksia yhteismettä on allekirjoottanut ? Ettei vaan purkukustannukset " tuottoissa sopimuksesessa " ole jääneet ns. " mopen osaan " ? Kuka maksaa ? Näistä ei oo paljon kertoiltu.

        Maanomistaja vastaa viimekädessä mm. kaikesta jätteestä maillaan. Myös puhdistuskustannuksista. Jos vuokrasopimuksessa on tuulimyllyn käyttäjä velvoitettu kustantamaan, niin hyvä, jos varsinkin vuokralaisella on aidosti varaa vastata jätteistä, kun voimalan käyttö loppuu. Ympäristöviranomainen valvoo. Ja maanomitaja vastaa. Piste.

    • Anonyymi

      Eiköhän nämä ole sopimuksissa huomioitu. Metsämaan tuotto esim. Nuolivaaraassa ei ole siellä päinkään mitä saadaan tuulivoimapuiston vuokratuloista.. Niin se vaan on!

      • Anonyymi

        Kyllä. Ja yksittäinen kunta nauttii monenlaista verotuottoa tuulivoimaloista. Käytännössä kunnan kaavoituskulut asiakas maksaa melko pian.
        Eniten voimaloista ovat huolissaan he, joilla ei ole maita ja metsiä mitä vuokrata. Tällainen nopen osa tuottaa tuskaa ja kateutta, joka huokuu hyvin läpinäkyvästi kaikessa.

        100-hehtaaria meni metsää Nuolivaarassa sileäksi,eikä kasva enään yhtään kuutiota/ha. (Myllyalueet,tiet ja siirtolinjat.)
        Joko on vuokratuloja tullut tilille, rakentaja niitä ei ainakaan maksa.
        On hyvä luvata,mutta eriasia maksaa.

        Kaksi turverekkakuormaa sisälsi yhtä paljon energiaa, kuin Suomen kaikkien tuulivoimaloiden energiatuotto yhteensä 14. tammikuuta yhden tunnin ajan.
        Tuulivoiman ongelmat Saksassa saavat syöksykierteessä olevat tuulifirmat tarttumaan Suomeen kuin oljenkorteen
        Hiilidioksidipäästöt eivät ole vähentyneet tuulivoimaloista huolimatta ja sähkön hinta on Euroopan korkein.

        Saksa sulkee tänäänkin ydinvoimaloita – enää kolme jää jäljelle.

        Tämänpäiväiset sulkemiset jopa puolittavat ydinvoimalla tuotettavan sähkön määrän ja vähentää tuotettavan energian määrää noin neljällä gigawatilla.

        AFP kertoo, että yhtä suuren määrän tuottamiseen tuulisähköllä tarvittaisiin tuhat tuuliturbiinia.

        Ajatteleppa ite!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        100-hehtaaria meni metsää Nuolivaarassa sileäksi,eikä kasva enään yhtään kuutiota/ha. (Myllyalueet,tiet ja siirtolinjat.)
        Joko on vuokratuloja tullut tilille, rakentaja niitä ei ainakaan maksa.
        On hyvä luvata,mutta eriasia maksaa.

        Kaksi turverekkakuormaa sisälsi yhtä paljon energiaa, kuin Suomen kaikkien tuulivoimaloiden energiatuotto yhteensä 14. tammikuuta yhden tunnin ajan.
        Tuulivoiman ongelmat Saksassa saavat syöksykierteessä olevat tuulifirmat tarttumaan Suomeen kuin oljenkorteen
        Hiilidioksidipäästöt eivät ole vähentyneet tuulivoimaloista huolimatta ja sähkön hinta on Euroopan korkein.

        Saksa sulkee tänäänkin ydinvoimaloita – enää kolme jää jäljelle.

        Tämänpäiväiset sulkemiset jopa puolittavat ydinvoimalla tuotettavan sähkön määrän ja vähentää tuotettavan energian määrää noin neljällä gigawatilla.

        AFP kertoo, että yhtä suuren määrän tuottamiseen tuulisähköllä tarvittaisiin tuhat tuuliturbiinia.

        Ajatteleppa ite!

        Miten Tanskassa?

        Taitaa olla se kuuluisa kemijärveläinen kateus takana...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Ja yksittäinen kunta nauttii monenlaista verotuottoa tuulivoimaloista. Käytännössä kunnan kaavoituskulut asiakas maksaa melko pian.
        Eniten voimaloista ovat huolissaan he, joilla ei ole maita ja metsiä mitä vuokrata. Tällainen nopen osa tuottaa tuskaa ja kateutta, joka huokuu hyvin läpinäkyvästi kaikessa.

        Kiinteistövero kunnille lakkaa 10 v. kuluttua voimalan käyttöönotosta. Eli se siitä verotuotoista, Yhteismettän herrojen silmät kiiluu vuokrissa. Muutama kymppitonni panee päät sekasin .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinteistövero kunnille lakkaa 10 v. kuluttua voimalan käyttöönotosta. Eli se siitä verotuotoista, Yhteismettän herrojen silmät kiiluu vuokrissa. Muutama kymppitonni panee päät sekasin .

        Maanvuokratuloista on myös maksettava veroa myös KUNNAN kassaan. Samoin myyntituotosta jne jne. Tiestön lumitöiden ja mm. kiinteistöhuoltohenkilöiden tulot ovat myöskin verollisia.
        Kunnalle suorastaan varisee rahaa tilille pitkäkestoisesti.
        Untamon voimalat eivät toteutuneet PAIKALLISEN vastustaessa kiihkeästi kunnan verotuloja. Ja onhan sitä höperöä ja kunnalle kallista todistelua ja valituksia riittänyt jopa naapuri Sallan kohteisiin viimeisen 10 vuoden aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinteistövero kunnille lakkaa 10 v. kuluttua voimalan käyttöönotosta. Eli se siitä verotuotoista, Yhteismettän herrojen silmät kiiluu vuokrissa. Muutama kymppitonni panee päät sekasin .

        "Utunuijan" vouhotusta koko homma.
        Kyllä tulevat sukupolvet noituvat isien pahat teot,syvimpään h-vettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinteistövero kunnille lakkaa 10 v. kuluttua voimalan käyttöönotosta. Eli se siitä verotuotoista, Yhteismettän herrojen silmät kiiluu vuokrissa. Muutama kymppitonni panee päät sekasin .

        Mistä tuommosen keksit taidat puhua pehmoisia.

    • Anonyymi

      IS-selvitys: Yksi tuuli­voima­yhtiö on saanut tukia 283 miljoonaa euroa – tuulivoimaa tuettu yhteensä lähes 1,5 miljardilla
      Suurimman tukirohmun Tuuliwatin pohjalta syntyi Tuulivoltti, joka myi välittömästi tuulipuistonsa. Energiayhtiö St1 sai kaupasta yli 73 miljoonan euron voiton.

      Totuus alkaa tulla esiin.

      • Anonyymi

        TUULIVOLTIN hallituksessa istuu myös Miika Johansson, joka tunnetaan vihreiden puheenjohtajan ja tulevan ympäristö- ja ilmastoministerin Maria Ohisalon puolisona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TUULIVOLTIN hallituksessa istuu myös Miika Johansson, joka tunnetaan vihreiden puheenjohtajan ja tulevan ympäristö- ja ilmastoministerin Maria Ohisalon puolisona.

        UUSIA tuulivoimaloita ei ole hyväksytty syöttötariffijärjestelmään vuoden 2017 jälkeen.

        Syöttötariffia maksetaan silti viimeisille järjestelmän piiriin päässeille hankkeille aina vuoteen 2029 asti.

        Kansa maksaa tukirahaa tuulimyllyistä.

    • Anonyymi

      Tuulivoiman vastustus ja negatiivinen asenne on Kemijärven erikoispiirre. Kuitenkin on väistämätön tosiasia, fossiivisita polttoaineista on luovuttava maailmanlaajuisesti.

      Tuulivoima on yksi varteenotettava energiamuoto josta normaali kunnat kilpailevat kuka niitä alueillensa saa. Tuulivoimasta tulee tuloja kunnalle kiinteistöverojen muodossa ja maanvuokraajalle vuokratuloja Olisiko kemijärviläisten asenteet muuttuneet kun valtio tyrkyttää tukijaisia. Mitä huonommin menee sitä enemmän tippuu tukieuroja. Eikös tämä juurikin ole sitä sosialismia, jota Venäjällä harrastetaan.

    • Anonyymi

      Kemijärvellä viisi eri tuulivoima toimijaa hakee paikkoja myllyille, Tonkopuron suuntaan suunnitteilla jopa 70 kpl tuulivoimapuisto! Nyt alkaa rakentaminen Kemijärvellä!

    • Anonyymi

      Tässä kuussa alkaa infot tuulivoimasta kaupungin puolesta, toivotaan että valtuusto tekee myönteisen päätöksen kaavoitukselle!

      • Anonyymi

        Eikä puolustusvoimat rajoita Kemijärven voimaloita, kun ne eivät häiritse ilmavalvontatutkien näkyvyyttä idän suuntaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d92ecfea-a788-459b-9d85-f895c082206b
        Ei paljon tutkat auta.

        Avaruudesta, satellitteista ammuttavia ydinohjuksiakaan ei voi torjua ilmavalvontatutkalla.
        Mutta kaikki sotilaallinen ilmaliikenne on havaittavissa tutkan näytöllä, kunhan ei ole tuulivoimaloita idän suunnassa. Sitä puolustusvoimat valvoo, kun jollakin on Itäisessä Suomessa tuulivoimaloiden rakentamisen tarkoitus.

    • Anonyymi

      Kymmenen vuoden kuluttua Kemijärvellä pyörii satoja myllyjä. Toivotaan suunnitelmien etenevän nopeasti jauhaahan myllyt varallisuutta niin maanomistajille, kuin kunnallekkin.

      • Anonyymi

        Kyllä etelän vihreet nauravat Lapin hölmöjä. Eivät rakentele Katjanokalta näkyviä myllyjä haitakseen Hesan edustalle. Lappilaiset päättäjät enimmäkseen haluavat ns. pikavoittoja maanvuokrista ja lyhytaikaisista kiinteistöveroista.
        Vuosien kuluttua kun kiinteistöverojen tuotot tippuvat ja myllyt vanhenevat "käsiin " ja paskat ovat housuissa niin ihmetellään et näikös tässä kävikin.
        Syyllisiä ei tietenkään ole. Oli vain pakko ? Miksi ?
        Energiamuodoissa tapahtuu näet fiksumpia menetelmiä jo aika pian. Mm. vetyteknolokia. Tän jälkeen Lappiin jää luonnon pilaamat myllyt töröttämään . Kuka ja millä rahoilla ne puretaan ?

        Sinne annetaan kaatua maahan.
        Vähemmän haittaa luonnolle kuin metsien ojituksesta ja turvetuotannosta tulevaisuudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinne annetaan kaatua maahan.
        Vähemmän haittaa luonnolle kuin metsien ojituksesta ja turvetuotannosta tulevaisuudessa.

        Todellinen asiantuntija astui esiin. Ei vihreät ja luonnonsuojelijat hyväksy roskaamista.

    • Anonyymi

      Kemijärvellä alkaa tuulivoima kuukausi. Mitäköhän mieltä on kaupunkilaiset? Tuleeko lisää tuulivoimapuistoja?

      • Anonyymi

        Eteläsäsä on tuulivoimaloita ja lisää halutaan. Ei toki niitä Katajanokalla ole kun siellä on muutakin. Lapissa on ihan joutilasta maata missä myllyt saavat pyöriä. Etelämpänä myllyjä on jouduttu sijoittamaan lähelle asutusta. On se ihme lappilainen kansa kieltäisi kaikki, paitsi tukijaiset jotka tulevat etelästä.

    • Anonyymi

      Jaakko Ojaniemen kirjoitus Lapin Kansan Mielipide sivulla(14.03.2022) koskien tuulivoimaa!
      On täysin väärä ajattelumalli, että maanomistajilla ei ole mitään sanomista tuulivoiman tulemisesta maillensa? Puhutaan maakuntakavaasta ja niin edelleen!
      Tällä ajettelumallilla ollaan tänä päivänä hukassa!

      Kemijärvellä maanomistajien on herättävä nyt viimeistään korvaus asioissa! On neuvoteltava kunnon korvaukset tuulimyllyjen pohjien, siirtolinjoista ja teistä!

      Metsämaan arvo muodostuu monesta eri asiasta, joten korvaukset neuvoteltava maanomistajan vaatimusten mukaisesti!

      Tuulimyllyn rakentaminen ilman maanomistajan suostumusta ei onnistu! Sähkönsiirtolinjan tekeminen kyllä onnistuu.

      • Anonyymi

        Ojaniemellä oli perusteltu kirjootus. Tulee muistaa et täällä asuu muitakin kuin "manttaalimeihiä". Laajan järven rannoilla ja kylien asumuksissa asuu ihmisiä jokka ei hyödy mitenkään myllyistä Sen sijaan vain menettävät rauhansa ja kiinteistöjensä arvot.
        Yhdenvertaisuuden käsitteen mukaan tulisi kaupunkinvaltuuston käsitellä myllyjen sijoittelussa. Valtuustolla on yksin kaavoitusvalta
        Myllyjä ei tule sijoitella Kemijärven rantavaaroihin. Juuri sinne Nuolivaaran seuduille lisää jos tarve.

        Typeryyttä on taistella tuulimyllyjä vastaan, eiköhän siinä suurin syy ole se lappilainen kateus. En kirjoita maanomistajana vaan tavallisena kansalaisena. On kaikkien etu jos saamme niitä myllyjä varsinkin kun energiatilanne pitäisi saada fossiilivapaaksi.

        Kemijärvellä on tilaa myllyille kun sitä on löytynyt ruuhkasuomestakin. Näillä kalkkiksilla vaan ei ole mitään menetettävää, kunhan vain itselle eläkkeet tulevat säännöllisesti.

        Typeryyttä on lyhytnäköisten teot. Tuulimyllyt eivät ratkaise fossiilivapaan energian solmuja. Ne ovat aivan muut keinot. Vetyteknolokia on jo "ovella ". Se on tulevaisuuden energiaratkaisu. Nääs vettä riittää josta vety otetaan.
        Nää myllyt ovat välivaiheen osaratkaisuja ja huonoja . Nää manttaalipösöjen pienet pikavoitot hämäävät. Tulevat sukupolvet ja jopa nykylapset eivät kaipaa ruostuvia myllyntörötyksiä silmiinsä ja luontoonsa.

        Pitäisi perehtyä asioihin ennenkuin tänne antaa lausuntoja. Vedyn valmistuksen ongelma juurikin on suuri sähkön kulutus. Viisaimmat ovat nähneet tuulivoiman tarpeelliseksi.

        "Puhtainta vetyä saadaan hajottamalla vettä vedyksi ja hapeksi elektrolyysissä sähköenergian avulla. Reaktio on periaatteessa sama kuin polttokennossa, mutta käänteinen. Suuren sähkönkulutuksen vuoksi tuotetun vedyn hinta on kuitenkin paljon korkeampi kuin kemiallisilla tuotantotavoilla"

        Siinä tutkittua tietoutta.

        Tulevaisuus perustuu vedyn erottelu- fotolyysiin. Halpa ja riittää . Myllyt jää ruostumaan ja töröttömään ? Onko esim. yhteimettä vaatinut myllyfirmoilta purkurahaston keräämiseen purkutilille kunnes purkuaika koitta. Myllyjen elinkaari on 20-30 vuotta. Sen jälkeeen myllyt purettava ja jätteet hoidettava. Kuka yhteimettässä osaa laskea ko. kustannukset ?

    • Anonyymi

      Tuulimyllyille on tilaa kemijärvellä joka ilmasuunnalla, luusua, joutsijärvi, soppela, ylikylän seutu. Armeijan alueet rajoittava tekijä vain!
      Onko tosi, että maanomistajille ei raha kelpaa?

      • Anonyymi

        Suomalainen tukipolitiikka on pöhöttänyt manttaalimiehet ja muut. Valtio aikoinaan lahjoittanut nämä maat, nyt on varaa kieltää kaikki josta yhteiskunta kokonaisuudessa hyötyis.

        Nykyiset myllyt ei enää tarvitse tukea, se on jo vanha asia. Tuulivoimaa tarvitaan yhtenä energian muotona, siitä ei yli pääse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyiset myllyt ei enää tarvitse tukea, se on jo vanha asia. Tuulivoimaa tarvitaan yhtenä energian muotona, siitä ei yli pääse.

        Tarkoitin että maanomistajat ovat pöhöttyneet erilaisten tukien muodossa, eivätkä ole pikkurahanpuutteessa ja siksi suhtautuvat myllyihin kielteisesti.

        Tuulivoimahan tulee vaikka pakkolunastuksella koska se on saasteeton energiamuoto.
        Tulevaisuudessa erilaisilla akkuratkaisuilla sähköä pystytään varastoimaankin, mutta se on tulevaisuutta.

    • Anonyymi

      Taitaa täällä maattomat omistella jo toistenkin maat... Valitettavaa...

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kerrankin positiivisiä uutisia, köyhälle kunnalla. Verotulot ovat enemmänkin kuin tarpeen.

    • Anonyymi

      Kaupunki tarvii verotuloja tuulimyllyistä, mistä muualta niitä voi saada?
      Kyllä nyt kuntalaisten pitää vihdoin uskoa, sähköenergiaa tarvitaan entistä enemmän joka vuosi. Venäjältä tulevan sähkön varaan ei voi luottaa enään.

    • Anonyymi

      Nyt se tapahtui: Ensimmäiset tuulivoimalat ilman yhteiskunnan tukea rakennetaan Suomeen
      Ei ole vielä tapahtunut.
      Ensi vuonna valmistuva Viinamäen puisto on yhtiön mukaan niin kannattava, että sen rakentamiseen ei tarvita yhteiskunnan tukea.
      Käyttöikä;20-vuotta ja purkukustannuksaet maksaa maanomistaja.
      Katso video onnettomuuspaikalta: 230-metrinen tuulivoimala rojahti nurin Pohjois-Ruotsissa
      Upouuden tuulimyllyn runko petti ja mylly kaatui Skellefteåssa sijaitsevassa Aldemyrbergin tuulipuistossa.
      https://yle.fi/uutiset/3-11663489

    • Anonyymi

      Vanhoille tuulivoimaloille maksetaan tänä vuonna ennätystuet – vuosia sitten solmituista sopimuksista ei päästä täysin eroon vielä 10 vuoteen
      Energiavirasto arvioi, että uusiutuvan energian syöttötariffimenot ovat noin 335 miljoonaa euroa tänä vuonna.
      Veronmaksajien kolmen miljardin tuki tuulivoimalle on hukkainvestointi, jolla on jopa surkuhupaisia seurauksia.

      • Anonyymi

        Uusille voimaloille ei makseta tukijaisia. On ihmeelistä miten viisaita henkilöitä täällä on neuvoja antamassa, varsinkin näissä talousasioissa. Minkähänlaisessa kunnossa se omatalous on, kun pystyy antamaan noin päteviä neuvoja sijoittajille.

        Montako on rakennettu ilman tukia?
        EI YHTÄÄN ole valmiina vielä ,aikominen ja rakentaminen on kaksi eri asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montako on rakennettu ilman tukia?
        EI YHTÄÄN ole valmiina vielä ,aikominen ja rakentaminen on kaksi eri asiaa.

        Kemijärvellekkin on tulossa useita tuulivoima firmoja. Nykyisin eivät tarvitse yhteiskunnan tukea, pystyvät vielä maksamaan hulppeat korvaukset maanvuokraajille.

        Kun vuokrasopimuksen tekee alkavat heti maksamaan vuokraa, vaikka hanke ei toteutuskaan.

    • Anonyymi

      Vuotos rakennettava ja vesivoima tuottamaan sähköä.
      Mitä järkeä on tulvanaikana juoksuttaa vettä (vesivoimaa) tulvaluukkujen kautta perämereen?
      Varastoidaan vettä vuotoksen altaaseen ja käytetään säätösähkönä,silloin kun ei esim. tuule.
      Varastoidaanhan vettä joka kaupungissakin;vesitornit esim.
      Vesivoimaa voi ihminen hallita,mutta ei tuulivoimaa.

    • Anonyymi

      Vanhoja tuulivoimaloita puretaan pian kiihtyvää tahtia – tuulivoimakriitikon mielestä rahaa ei ole tarpeeksi ja maksajaksi voivat joutua maanomistajat
      Kun tuulivoimalan käyttö loppuu, maanomistaja voi joutua vastuuseen purkamisesta ja ympäristön siistimisestä.

    • Anonyymi

      Tietoa sähkö akuista. Lukekaa tarkkaan. Org. Engl. teksi alla.
      Tämä on erinomainen erittely.
      Akut eivät tuota sähköä – ne varastoivat sähköä, joka on tuotettu muualla, ensisijaisesti hiilellä, uraanilla, maakaasuvoimaloilla tai dieselgeneraattoreilla. Joten se, että sähköauto on päästötön ajoneuvo, ei ole ollenkaan pätevää, se on vitsi.
      Lisäksi, koska esim. 40 prosenttia Yhdysvalloissa tuotetusta sähköstä on peräisin hiilivoimaloista, tästä seuraa, että 40 prosenttia tien päällä olevista sähköautoista on hiilikäyttöisiä, (Sama Suomessa)
      Mutta se ei ole puoliakaan siitä. Niille teistä, jotka ovat innostuneet sähköautoista ja vihreästä vallankumouksesta, haluan teidän katsovan lähemmin akkuja sekä tuulimyllyjä ja aurinkopaneeleja.
      Tyypillinen sähköauton akku painaa n. 500 kiloa, noin matka-arkun kokoinen. Se sisältää 13 kiloa litiumia, 30 kiloa nikkeliä, 25 kiloa mangaania, 15 kiloa kobolttia, 100 kiloa kuparia ja 200 kiloa alumiinia, terästä ja muovia. Sisällä on yli 6 000 yksittäistä litiumionikennoa.
      Jokaisen sähköauton akun valmistamiseksi sinun on käsiteltävä 13000 kg suolaliuosta litiumia varten, 15000 kg malmia kobolttia varten, 2500 kg malmia nikkeliä varten ja 13000 kg malmia kuparia varten. Kaiken kaikkiaan kaivat 250 000 kg maankuoresta yhtä akkua varten.
      Aurinkopaneelien suurin ongelma on kemikaalit, joita tarvitaan silikaatin prosessoimiseen paneeleissa käytettäväksi piiksi. Riittävän puhtaan piin valmistaminen edellyttää sen käsittelyä kloorivetyhapolla, rikkihapolla, typpihapolla, fluorivetyllä, trikloorietaanilla ja asetonilla. Lisäksi he tarvitsevat myös galliumia, arsenidia, kupari-indium-gallium-diselenidia ja kadmiumtelluridia, jotka ovat myös erittäin myrkyllisiä. Piipöly on vaaraa työntekijöille, eikä paneeleja voi kierrättää.
      Tuulimyllyt ovat upotettujen kustannusten ja ympäristötuhojen ykkönen. Jokainen painaa 1 688 tonnia (vastaa 23 taloa) ja sisältää 1 300 tonnia betonia, 295 tonnia terästä, 48 tonnia rautaa, 24 tonnia lasikuitua ja vaikeasti erotettavia harvinaisten maametallien neodyymiä, praseodyymiä ja dysprosiumia. Jokainen terä painaa 41000 kg ja kestää 15-20 vuotta, jolloin se on vaihdettava. Emme voi kierrättää käytettyjä teriä.
      Näille teknologioille voi olla sijaa, mutta sinun on katsottava nollapäästöjen myytin ulkopuolelle.
      "Going Green" saattaa kuulostaa utopistiselta ihanteelta, mutta kun katsot piilotettuja ja upotettuja kustannuksia realistisesti avoimin mielin, huomaat, että Going Green on varmasti tuhoisampi maapallon ympäristölle kuin miltä näyttää.
      En vastusta kaivostoimintaa, sähköajoneuvoja, tuulta tai aurinkoa. Mutta näytän tilanteen todellisuuden.
      Tämä on kopioitu/liitetty. Kehotan sinuakin välittämään sen eteenpäin.

      • Anonyymi

        Aivan turhaan täällä haaskaat aikaasi sähköauton akkuihin, koska täällä ei ole yhtään sähköautoa, ja tuskin heti tuleekaan. Noin viisasta ropakantaa voit levitellä sinne jolla näistä on enemmän tietoa, ja jotka voi sinun väitteesi haastaa paikkaansa pitämättöminä.

        Sen voi kertoa, että tuulimyllyistä ja sähköautoista on enemmän tietoutta joka niihin sijoittaa, ja joka niitä rakentaa.

        Pohjois-Ruotsissa
        Upouuden tuulimyllyn runko petti ja mylly kaatui Skellefteåssa sijaitsevassa Aldemyrbergin tuulipuistossa.
        https://yle.fi/uutiset/3-11663489

        Sutta ja sekundaa.

        Lentoloneita putoilee, ja laivoja uppoaa, ei mikään kumma jos tuulimyllykin kaatuu. Onneksi sen nostaminen ei meidän kukkarosta ole pois.

    • Anonyymi

      https://tuulivoimayhdistys.fi/tietoa-tuulivoimasta-2/tuulivoimasta-kunnille/taloudelliset-vaikutukset/tuulivoimaloiden-kiinteistovero

      Täytyy ihmetellä kemijärviläisten suhtautumista tuulivoimaan. Haetaan vain negatiivisiä asioita ja muutenkin asenne on negatiivinen.

      Harvoin ollaan iloisia verotuloista mitä kaupungille on tulossa, vai luottaanko siihen että sitä tulee tukien muodossa ilman myllyjäkin.

      Kuitenkin kaupunki saisi miljoonien kiinteistöverotulot, ja toisenmokoman saisi maanomistajat.

      • Anonyymi

        Jos saisi,tai jos tulisi ja jos,jos.
        Kuka on saanut ja kuka on purkanut vanhat (20-25v.)myllyt.
        Rakentaja niitä ei pura ja kiinteistövero ei kata edes purkukustannuksia.
        Nuolivaarassa 100-ha, metsää sileäksi,vuosituotto metsästä miinukselle.
        Tervolassa valitetaan tuulivoimaloiden melusta
        Lähialueen asukkaat vaativat, että tuulivoimapuistosta kantautuva melu selvitetään mittaamalla. Meri-Lapin ympäristölautakunta käsittelee asiaa tiistaina.
        Tuulivoimayhtiöt pyrkivät tuulivoiman tuen piirin uusimalla alle kymmenen vuotta vanhoja voimaloita. Kemin Ajoksessa Innopowerilla on rakennuslupa uusia kymmenen voimalaa.
        Vikoja on paljastunut konkurssiin hakeutuneen kotimaisen Winwindin toimittamista laitteistoista
        Tuulimyllyn purku on viime kädessä maanomistajan vastuulla
        MTK:n asiantuntijan mielestä tuulivoima-alan pitäisi ottaa tuulimyllyjen purkamisesta yhteinen vastuu. Pahimmassa tapauksessa maanomistajan saamat vuokratulot voivat mennä purkukustannuksiin.
        Tuulivoimaverotuksen valuvika halutaan korjata – kunnat menettävät jopa miljoonia
        Pelkästään Perämeren pohjukassa Meri-Lapin kuntien alueella on puolensataa sähköenergiaa tahkoava tuulimyllyä, joita kunnat eivät voi kiinteistöverottaa samalla tavalla kuin muita voimalaitoksia.

        Onko ne muissa kunnissa niin tyhmiä vai miksi ne niitä myllyjä haluavat. Jos Kemijärvi on konkurssikypsä kunta eikä vieläkään myllyt kiinnosta. Kyllä kun näitä kirjoituksia lukee tulee tulokseen paikkakunta olisi varmaankin hyvä mutta ihmiset pitäisi vaihtaa.

        Puhut tuulimyllyjen purkamisesta, vuokrasopimuksissa on ehto takuusummasta jolla aikanaan myllyille löytyy varat vaikka operaattori menisi konkurssiin.

        Kemijärvellä löytyy joutilasta erämaata ja tuulta, mutta liikaa kateutta.

    • Anonyymi

      Pitää toivoa tältä "uudelta valtuustolta", että se alkaa kaavoittamaan eri alueita tuulivoimayhtiöille.
      Onhan tämä uskomaton asia, jos aletaan vastustamaan.

      • Anonyymi

        Pitää toivoa että valtuusto ajattelee tulevaisuutta eikä hetkellisiä ns. "pikavoittoja ". Pitää muistaa et tuulivoima on vain väliaikaisratkaisu energian tuottamisessa. Uudet puhtaat enerigairatkaisut ovat jo "ovella "
        Lapsillemme ja jälkipolville jäävät ruostuvat myllyromut riesaksi. Rahat käärineet ulkomaiset myllyfirmat poistuvat nautiskelemaan neitsytsaarille ja nauravat "partaansa " tyhmiä lappilaisia.

        Jos yhteen tuulipuistoon sijoitetaan 600 miljoonaa ei se ole väliaikaisratkaisu. Mylly pyörii 30-40 jolloin ne uusitaan.

    • Anonyymi

      Jättimäisten tuulimyllyjen saama ärhäkkä vastustus Tornionlaaksossa kertoo, mistä pohjimmiltaan on kyse: kodista, rauhasta ja maisemasta – ei vain rahasta
      Historiasta tuttu toteamus "tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku" pätee hyvin tässäkin asiassa. Tuulivoimahankkeiden vastustaminen ei ole nimbyilyä, vaan asukkailla on vastustukselleen pätevät perusteet ja syyt. Haittojen tunnustaminen ja niiden tehokas ehkäiseminen on ainoa kestävä tie pyrittäessä kohti tuulivoiman sosiaalista hyväksyttävyyttä
      Jos henkilöllä on muutenkin palkkatuloa tai eläkettä, ansiotulojen veroprosentti voi yhdessä tuulivoimatulojen kanssa nousta paljon korkeammaksi kuin pääomatulojen veroprosentti, joka on 30 tai 34.

      • Anonyymi

        Onhan ihmisiä jotka eristäytyy ja haluaa elää täysin omavaraisesti luonnon ehdoilla. Hyväksyn ja ihailenkin heidän asennettaan. He ei käytä yhteiskunnan palveluita missään muodossa.

        Kemijärvellä ihmisillä on väärä käsitys kaikki kiellettäisiin mutta kaikki apu kelpaa. Ei se vaan mene niin että osa maasta saa haitat ja toiset kerää rusinat pullasta.

    • Anonyymi

      15. maaliskuuta kello 18.03 ·
      Tietoa sähkö akuista. Lukekaa tarkkaan. Org. Engl. teksi alla.
      Tämä on erinomainen erittely.
      Akut eivät tuota sähköä – ne varastoivat sähköä, joka on tuotettu muualla, ensisijaisesti hiilellä, uraanilla, maakaasuvoimaloilla tai dieselgeneraattoreilla. Joten se, että sähköauto on päästötön ajoneuvo, ei ole ollenkaan pätevää, se on vitsi.
      Lisäksi, koska esim. 40 prosenttia Yhdysvalloissa tuotetusta sähköstä on peräisin hiilivoimaloista, tästä seuraa, että 40 prosenttia tien päällä olevista sähköautoista on hiilikäyttöisiä, (Sama Suomessa)
      Mutta se ei ole puoliakaan siitä. Niille teistä, jotka ovat innostuneet sähköautoista ja vihreästä vallankumouksesta, haluan teidän katsovan lähemmin akkuja sekä tuulimyllyjä ja aurinkopaneeleja.
      Tyypillinen sähköauton akku painaa n. 500 kiloa, noin matka-arkun kokoinen. Se sisältää 13 kiloa litiumia, 30 kiloa nikkeliä, 25 kiloa mangaania, 15 kiloa kobolttia, 100 kiloa kuparia ja 200 kiloa alumiinia, terästä ja muovia. Sisällä on yli 6 000 yksittäistä litiumionikennoa.
      Jokaisen sähköauton akun valmistamiseksi sinun on käsiteltävä 13000 kg suolaliuosta litiumia varten, 15000 kg malmia kobolttia varten, 2500 kg malmia nikkeliä varten ja 13000 kg malmia kuparia varten. Kaiken kaikkiaan kaivat 250 000 kg maankuoresta yhtä akkua varten.
      Aurinkopaneelien suurin ongelma on kemikaalit, joita tarvitaan silikaatin prosessoimiseen paneeleissa käytettäväksi piiksi. Riittävän puhtaan piin valmistaminen edellyttää sen käsittelyä kloorivetyhapolla, rikkihapolla, typpihapolla, fluorivetyllä, trikloorietaanilla ja asetonilla. Lisäksi he tarvitsevat myös galliumia, arsenidia, kupari-indium-gallium-diselenidia ja kadmiumtelluridia, jotka ovat myös erittäin myrkyllisiä. Piipöly on vaaraa työntekijöille, eikä paneeleja voi kierrättää.
      Tuulimyllyt ovat upotettujen kustannusten ja ympäristötuhojen ykkönen. Jokainen painaa 1 688 tonnia (vastaa 23 taloa) ja sisältää 1 300 tonnia betonia, 295 tonnia terästä, 48 tonnia rautaa, 24 tonnia lasikuitua ja vaikeasti erotettavia harvinaisten maametallien neodyymiä, praseodyymiä ja dysprosiumia. Jokainen terä painaa 41000 kg ja kestää 15-20 vuotta, jolloin se on vaihdettava. Emme voi kierrättää käytettyjä teriä.
      Näille teknologioille voi olla sijaa, mutta sinun on katsottava nollapäästöjen myytin ulkopuolelle.
      "Going Green" saattaa kuulostaa utopistiselta ihanteelta, mutta kun katsot piilotettuja ja upotettuja kustannuksia realistisesti avoimin mielin, huomaat, että Going Green on varmasti tuhoisampi maapallon ympäristölle kuin miltä näyttää.
      En vastusta kaivostoimintaa, sähköajoneuvoja, tuulta tai aurinkoa. Mutta näytän tilanteen todellisuuden.

      • Anonyymi

        Kovin on sinulla mennyt jutut vähään kun samaa sepustusta postailet jota kukaan ei viitsi edes lukea, menee pahasti asian vierestä.

    • Anonyymi

      Tuulimyllyissä on Kemijärven tulevaisuus

    • Anonyymi

      On se kumma juttu, kun ei raha kelpaa...
      Vai, onko se syy, että joku pärjää...?

      • Anonyymi

        Muuta järkevää selitystä ei ole kuin silmitön kateus. Kauhulla olen ajatellut olisiko se Kemijärven loppu jos joku lottoporukka saisi ison miljoona voiton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuta järkevää selitystä ei ole kuin silmitön kateus. Kauhulla olen ajatellut olisiko se Kemijärven loppu jos joku lottoporukka saisi ison miljoona voiton.

        Kateus ? Tyhmyys ? Ulkomaalaiset mylly-yhtiöt käärivät kermat päältä. Lappilaiset saavat murusia ja antavat pilata Lapin luonnon lopullisesti.
        Kemijoki valjastettiin voimaloilla pakon edessä jotta saataisiin sähköä teollisuudelle jotta saatiin raskaat sotakorvaukset "stalinisteille "maksettua. Sit on kymmeniä vuosia vaadittu lohta takasin jokeen. No voimayhtiö ei suostu portaita tahi ohikanavia rakentamaan .
        Kuis sitten kun myllyt ovat työnsä tehneet ? Ruostuvat törötykset pitkin Lappia "imevät " varmasti luontoturisteja ympäri maailman ? Voisko ajatella aikoja vähän kauemmas eteenpäin eikä höyrähtää ns. pieniin pikavoittohin ? Täällä Lapissa asuu muitakin kuin manttaalimiehiä " !

        Olisihan se hienoa elää koskemattoman luonnon keskellä jossa ei tehtaanpiilut tupruttelisi savuja eikä tuulimyllyt pyörisi. Ei otettaisi yhteisön ulkopuolisia ihmisiä korkeintaan vain käymään ja silloinkin kun heistä olisi jotakin hyötyä. Ulkomaalaiset eivät saisi muuttaa pysyvästi paikkakunnalle. Tietenkin valtiovallan tulisi huolehtia ihmisten hyvinvoinnista.
        Tätähän me kaikki haluaisimma.

    • Anonyymi

      Yhteismetsän maille Tunturipaloon tulossa tuulivoima puisto. Onkohan kuinka paljon tuulivoimaloita?

    • Anonyymi

      Katsokaa poistettujen viestien määrä, mistähän se johtuu. Ollaanko liian innokkaita puiston puolustajia, vai vastustajia.

    • Anonyymi

      https://www.youtube.com/watch?app=desktop&v=viu3rjBYmAg
      Ei ole ihan turvallista!!! Saksassa syttyneet tuulimyllyt kun öljyt palaneet!!!

      Jos sun kotisi lähelle on tulossa tuommonen vastusta! Ajatelkaapa muuten jos tuommoset laipat pyörivät ja irtoilevat millaista jälkeä tulee!
      https://www.google.com/search?rlz=1C1ONGR_fiFI977FI977&sxsrf=APq-WBvFr79zkaduXafziuI3jGMPVfBaLw:1648887299151&source=univ&tbm=isch&q=palavia tuulimyllyjä&fir=90Zae-UsKOxh_M,FbKTxOSG4g2B_M,_;A0i2tWnqumhnfM,KgS8GdIjLS5oEM,_;n16QVUiJfQ87jM,P7ULy7RvqT8oLM,_;_UzBKEtn7s2YzM,MDLdMDnnIqP3RM,_;WUdPlhlrQQFPuM,P-kBp6AxH3GADM,_;AgoDzwgxvqK2VM,osSsE9wzE8zAKM,_;WGWs-_T4LjAvVM,gCoiPpic0r3pNM,_;NLYKXFCR_0eQPM,c6SjlOzY_5fCfM,_;gVGyooMnhXA0pM,Yxr2YccFAYZS-M,_;QXvw37L6RVpHBM,xG0_3r5Xc-w3CM,_&usg=AI4_-kR_z2syU9NGCV_pWIWmKcNxqIb4Qw&sa=X&ved=2ahUKEwj1_vXt9_T2AhXLo4sKHRrlAmsQjJkEegQIEBAC&biw=1360&bih=625&dpr=1

      • Anonyymi

        Laivoja uppoaa ja lentokoneita putoilee. Tuulimyllykin voi joskus rikkoontua, mutta en tiedä uhtään tapausta että se olisi vaaraksi ihmisille. Myllythän ei pyöri ihmisten seassa, Kemijärven tapauksissa kaukana erämaassa.
        Toivotaan että puolustusvoimat laittaisi paremmat tutkat joita myllyt ei häiritse. Myllyistähän hyötyy kaikki. Huomattavat verotulot paikkakunnalle. Maanomistajista tulisi ökyisäntiä, poromiehetkin saisi haitoista osansa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyllä se niin on. Kun ulkopuolinen tulee rahoittamaan ja rakentamaan, valmista tulee!
      Ainoa huono puoli tässä on se, yksityiset maanomistajat joiden maat jäi sähkönsiirtolinjojen alle, eivät saaneen kuin nimellisen korvauksen maistaan.

      • Anonyymi

        Vanhoja ja huonosti kannattavia tuulivoimaloita puretaan lähivuosina runsaasti. Osa niistä korvataan uusilla suurvoimaloilla ja osa puretaan pois.

        Tuulivoimakriitikoiden mukaan purkukustannukset voivat jäädä maanomistajan kustannettavaksi. Tuulivoima-kansalaisyhdistyksen hallituksen jäsenen Sari Murron mukaan useimmissa tapauksissa vakuuksia ei ole tai jos onkin, se on liian pieni.

        – Se on yleensä 25 000 euroa. Sillä ei edes nosturi liikahda mihinkään.

        Sehän on maanomistajan oma vika kun ei ole tehnyt sopimusta missä on varattu rahaa purkuhommiin....... Taitaa olla kepulaisia kuten maanviljelyssä nyt kun itkevät että ei rahat riitä vaikka on itse tehneet huonot sopimukset.

        No totta se meijän Yhteismettä kuitennii on vaatinu todellisen suuruiset purkurahastot myllyfirmoilta ? Ettei kävis niiku Biorehvin satatonniselle ?

    • Anonyymi

      Lisää tuulivoimaa Kemijärvelle,.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?app=desktop&v=viu3rjBYmAg
        Ei ole ihan turvallista!!! Saksassa syttyneet tuulimyllyt kun öljyt palaneet!!!

        Tuo nyt on aika hassua ropakantaa. Silloin kun on tekniikasta kyse aina sattuu että joku kärähtää, ehkä muutama romille.
        Se tiedetään että joku käryää vieläkin. Tiedetään myös että lentokoneta tippuu ja junat ajaa yhteen, ja vielä laivojakin uppoaa. Onko siis kumma jos joku tuulimylly palaa tai kaatuu.

    • Anonyymi

      Kateellista hommaa. Tänne ei saa tulla mitään uutta, jos vielä sattuu pärjäämään..!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tällä Norjan hommalla ei mitään merkitystä Kemijärven tuulivoimapuistoihin. Esim. Nuolivaaran luvitukset on kunnossa. Eli vuoden 2023 keväällä valmistuu loputkin linjat. Sähköntuotanto jo syksyllä vuonna 2022.

    • Anonyymi

      Sarrioon tulee tukikohta ja Ketolan lentokenttä laajennetaan toimivaksi.Nuolivaaran tuulivoimalat puretaan (ennenkuin ovat valmiitakaan),tutkien toiminnan vuoksi.
      Norjan malliin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sähköteollisuuden likainen salaisuus - SF6-eriste on 23 500 kertaa hiilidioksidia pahempi kasvihuonekaasu ja sen päästöt lisääntyvät nopeasti, syynä vihreä energia
      SF6-kaasua käytetään eristeenä esimerkiksi tuulivoimaloissa.
      Tuulivoimaloiden lisääntyminen johtaa lisääntyneisiin kytkinlaitoksiin ja se johtaa lisääntyneisiin SF6-päästöihin. AOP

    • Anonyymi

      Tuulivoimapaloja syttyy maailmalla parisenkymmentä vuodessa. Suomessa sellainen tapahtui ennen Haminaa Uudessakaupungissa vuonna 2004., onneksi teollisuusalueella eikä metsässä tai keskellä asutusta. Yksi vakavimmista on vuonna 2013 Hollannissa tapahtunut turbiinipalo, jossa kaksi asentajaa jäi loukkuun tuulivoimalaan ja paloi kuoliaaksi. Kuva 19- ja 21-vuotiaasta huoltomiehestä halaamassa toisiaan palavan tuulivoimalan konehuoneen katolla hetkeä ennen kuolemaansa levisi maailmalle, jätän sen nyt linkin taakse.

      • Anonyymi

        Eikö sinulla ole muuta ajankulua kun kertoa jos kaksi ihmistä seisoo tuulimyllyn päällä kun tuli siellä. Maailmassa sattuu ja tapahtuu paljon. Tuhansia vuodessa palaa omassa kotonaan.
        Tuulimyllyjä palaa mutta linja-autoja palaa satoja kertoja enemmän. Lentokoneita tippuu ja laivoja uppoaa.
        Maailmassa on paljon murheita joten muutamaa tuulimyllyä ei kannata murehtia.

    • Anonyymi

      Tuleeko Untamovaaraan myllyjä?

    • Anonyymi

      Vihreiden tuulivoimauskovaisille uusi myytti murrettavaksi. Tuulimylly tappaa hyönteisiä. Hyönteiset ovat pikkulintujen ja muiden lentävien otuksien ruokaa. Mehiläisiä eli elintärkeät pölyttäjät kuolevat vielä pois. Ottavatko tuulivoiman kannattajat nyt alueen sukupuuttokuolemat paikallisessa eläinlajistossa harteilleen? Tunnetusti ihmisenkin olemassaolo on riippuvainen pölyttäjistä, pörriäisistä, mehiläisistä, kimalaisista.

      Onhan toki tärkeää, että kunta saa kiinteistöverotuloja ja ahne maanomistaja saa lompakkoonsa täytettä. Kuinka tyhymä ja idiootti ihmisen pitää olla, että kun etukäteen tiedetään ongelmat, niin silti se tyhymä pää jatkaa saman paskan jauhamista yhä uudelleen ja uudelleen ja lyö päätä Karjalan mäntyyn!

      Tuulimyllyn ympärille on jo tieteellisesti todistettu hirveä nippu ongelmia, joita tuulivoimauskovaiset eivät voi myöntää. Ajetaan kuin käärmettä pyssyyn hokien samoja mantroja! Pää ei ole pelkkä hatunkantoteline, sitä voi käyttää myös ajatteluun.
      Lisäksi oksettaa näiden kunnanjohtajien kerho tuolla tuulivoimayhdistyksessä .
      Kyllä tämä tuulimyllytoiminta haisee pahasti korruptiolle ja mafialle.

      Tällaiseen toimintaan on kansalaisten puututtava! Kunnanjohtajat ja myös luottamushenkilöt ovat MEILLÄ töissä!

      https://youtu.be/zUOXqmEC9Nw

      https://vapaudenliitto.fi/eun-sahkomarkkinoista-on-irtauduttava-ja-suomen-sahkoverkko-kansallistettava/

      • Anonyymi

        Olisit ottanut linkin MV-lehdestä siinä on vielä uskottavammat jutut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisit ottanut linkin MV-lehdestä siinä on vielä uskottavammat jutut.

        On se kumma juttu kun täällä jauhetaan Nuolivaaran tuulipuistosta vaikka myllyistä tulee suurinosa Sallan puolelle. Salla ottaisi näitä myllyjä enemmänkin jos vain saisi, siellä näyttää kelpaavan muukin raha kuin yhteiskunnan avustukset.

        17 myllyä tulee ja 2 (kaksi) niistä tulee Sallan puolelle.

        Tuli mieleen kiinalainen sananlasku: Tyhmäkin viisaasta käy, niin kauan, kun hiljaa on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisit ottanut linkin MV-lehdestä siinä on vielä uskottavammat jutut.

        Vedä sinä Kokoomuslainen siel vaan käteen!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Näin käy, kun luvattiin rakentaa tuulimyllyt ilman tukia.

        Tuki määräytyy takuuhinnan (83,50 euroa megawattitunnilta) ja sähkön markkinahinnan erotuksena: jos markkinahinta on vuosineljänneksellä 40 euroa megawattitunnilta, maksetaan tuulivoimatukea 43,50 euroa megawattitunnilta. Mitä matalampi sähkön markkinahinta on, sitä enemmän tukia maksetaan.21.2.2022
        IS-selvitys: Yksi tuuli­voima­yhtiö on saanut tukia 283 miljoonaa euroa – tuulivoimaa tuettu yhteensä lähes 1,5 miljardilla

      • Anonyymi

        Jos tämä kehitys olisikin ollut lappilaisten varassa, vielä ajeltaisi hevosella, ja kolakärryillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tämä kehitys olisikin ollut lappilaisten varassa, vielä ajeltaisi hevosella, ja kolakärryillä.

        Lapin laki, jolla ei ole hevosta se kävelee.
        Ottaako käveleminen päähän.

    • Anonyymi

      Tuulivoiman tuotanto jäi viime viikon aikana merkittävästi kantaverkkoyhtiö Fingridin ennusteista. Vähäinen tuotanto nostaa sähkön hintaa. Esimerkiksi tiistai-iltana 29.11. pörssisähkön hinta oli jälleen 60 sentin tuntumassa kilowattitunnilta. Keskiviikkona pörssisähkö oli vielä tiistaitakin kalliimpaa.

      Syynä ei ole erityisesti se, että ei tuulisi. Syynä on se, että tuulivoimalat ovat jäätyneet.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Vesivoimaa on yli omankin tarpeen.
        Suomi joutuu ostamaan sähköä ulkomailta. Minkä takia saasteetonta energiaa (vettä) juoksutetaan joka kevät tulvaluukuista perämereen,koneistojen ohi,noin 500GWh.Se vastaa lähes 114000 kotitalouden vuotuista sähkönkulutusta.

        Tuulivoima on ongelmien ratkaisijana hiukan samanlainen kuin työperäinen maahanmuutto.
        Kummassakin on *potentiaalia* ja *nimelliskapasiteettia*, joiden realisoituminen ratkaisisi ongelman, tässä tapauksessa energian saatavuusongelman ja taloudellisen huoltosuhdeongelman.
        Sekä tuulivoiman rakentamista että työperäisen maahanmuuton lisäämistä koskevat päätökset perustuvat tiettyihin oletuksiin; tuulivoima siihen, että tuulee eikä ole liikaa lunta, jäätä ja pakkasta, maahanmuutto siihen, että tulijat työllistyvät vähintään yhtä hyvin kuin maassa jo oleva väestö.
        Kumpikin oletus on kokemusperäisesti väärä, mutta niistä pidetään sitkeästi kiinni ja päätökset perustuvat edelleen niihin. Lopputulos on, että pelloilla seisoo toimettomia tuulimyllyjä ja Kampissa toimettomia maahanmuuttajia. Energiapula ja työvoimapula jatkuvat.

        Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) sanoo ministeriön tiedotteessa.

        Vastuunjako on vapaaehtoista ja väliaikaista. EU- ja Schengen-maista 13 on ilmaissut olevansa valmis osallistumaan siirtoihin. Maat ovat sitoutuneet yhteensä noin 8 000 ihmisen siirtoon.

        Mikäli Suomeen aioittaisiin siirtää enemmän ihmisiä, se vaatisi uuden päätöksen, sisäministeriöstä vahvistetaan Ylelle.

        Sieltä ne on tänne tulleet ja Helsingissä päättävissä asemissa. Olkaa iloisia.

        (Vihreät) perustettiin Offenbachissa vuonna 1979. Sen perustivat karkeasti ottaen kaksi poliittista ryhmää: 1) marxismiin pettyneet äärivasemmistolaiset ja 2) vanhat natsit.

        Äänestä

    • Anonyymi

      Joko alkaa olemaan valmista. Loppuvuoden aikana piti olla tuotannossa?

    • Anonyymi

      Olkiluoto 3:n tuotanto vastaa noin 14:ää prosenttia Suomen sähkön kokonaiskulutuksesta.
      Enämpi kuin Suomen tuulivoimalat yhteensä.

      • Anonyymi

        Ei ole viikkon tuullut eikä taida tuulla kuukausiin ehe eeeehehe.

      • Anonyymi

        Suomen tuulivoimalat tuottivat vuonna 2021 sähköä 8,1 TWh, mikä vastasi Suomen sähkönkulutuksesta vajaata 10 prosenttia.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olkiluoto tuottaa enämpi, kuin suomen kaikki tuulimyllyt yhteensä.
        Tietoa tulevasta: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tuulivoimalat-romahtavat-oudosti-ympari-maailmaa-valmistajat-avaavat-ilmion-syita/8619186#gs.o7zwsb

        Tuulivoimalat romahtavat yhä useammin. Päävalmistajat myöntävät, että valmistusvirheet ovat lisääntyneet. Asiasta uutisoi Suomessa Kauppalehti pohjautuen Bloombergin raporttiin.

        Joko niitä Nuolivaaran myllyjä puretaan, siipiä kuskataan jo kohti Rovaniemeä.

    • Anonyymi

      Normaali korjaus toimenpiteitä...

    • Anonyymi

      Kohta alkaa olemaan valmista ja kaupunki saa kiinteistöverotuloja.

      • Anonyymi

        Joko on saanut?
        Kerro sitten, kun verotulot on tulleet tilille.
        Käytäntö on vähän eri juttu, mitä teoria ja lupaukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko on saanut?
        Kerro sitten, kun verotulot on tulleet tilille.
        Käytäntö on vähän eri juttu, mitä teoria ja lupaukset.

        Kiinteistöverotuksessa kiinteistön omistaja on verovelvollinen.
        Ota selvää asioista, ennenkuin alat lässyttää tyhjänpäiväistä.

    • Anonyymi

      Tuki määräytyy takuuhinnan (83,50 euroa megawattitunnilta) ja sähkön markkinahinnan erotuksena: jos markkinahinta on vuosineljänneksellä 40 euroa megawattitunnilta, maksetaan tuulivoimatukea 43,50 euroa megawattitunnilta. Mitä matalampi sähkön markkinahinta on, sitä enemmän tukia maksetaan.21.2.2022
      IS-selvitys: Yksi tuuli­voima­yhtiö on saanut tukia 283 miljoonaa euroa – tuulivoimaa tuettu yhteensä lähes 1,5 miljardilla

      Syöttötariffia maksetaan viimeisille sen piiriin päässeille hankkeille vuoteen 2029 asti.
      Purkukustannukset voivat kuitenkin jää- dä maanomistajan kustannettaviksi.

      • Anonyymi

        Maataloustukiin joka vuosi valtavasti enemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maataloustukiin joka vuosi valtavasti enemmän.

        Kehitysavusta :1 343 miljoonaa euroa .
        Maahanmuutto maksaa Suomelle 3,2 miljardia euroa vuodessa – ”Viimeinen hätähuutoni suomalaisille päättäjille”.
        Puolueet, paikkamäärät suluissa ja myönnetyt avustukset:
        Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. (40): 7 127 000 euroa
        Perussuomalaiset r.p. (39): 6 948 825 euroa
        Kansallinen Kokoomus r.p. (38): 6 770 650 euroa
        Suomen Keskusta r.p. (31): 5 523 425 euroa
        Vihreä Liitto r.p. (20): 3 563 500 euroa
        Vasemmistoliitto r.p. (16): 2 850 800 euroa
        Svenska Folkpartiet i Finland r.p. (9): 1 603 575 euroa
        Suomen Kristillisdemokraatit r.p. (5): 890 875 euroa
        Liike Nyt r.p. (1): 178 175 euroa
        Puolueet yhteensä (199): 35 456 825 euroa

        Ahvenanmaan maakunnan hallitus: 178 175 euroa

    • Anonyymi

      Kohta valmista Nuolivaarassa. Saamme vihreää energiaa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        On sitä metsää kaadettu varmaan muunkin rakentamisen takia..?.
        Miten maatalous?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sitä metsää kaadettu varmaan muunkin rakentamisen takia..?.
        Miten maatalous?

        Pellot on pantu paklettiin ja istutettu kasvamaan puita.
        Metsää kaadetaan tuhansia hehtaareita tuulivoimaloiden sekä niistä johdettavien sähkön siirtolinjojen vuoksi.
        Siis tuhotaan metsämaata, ei kasva ikänä puuta, tiet ja sähkölinjat.

        Suomi elää metsästä, tästä on kysymys.

        Tuulivoima tuottaa maanomistajalle moninkertaisesti enemmän kuin metsämaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoima tuottaa maanomistajalle moninkertaisesti enemmän kuin metsämaa.

        Tuulivoiman ikä ,noin 20-v. Metsän kasvulle ei ole ikärajaa.
        Tuulimyllyn purku on viime kädessä maanomistajan vastuulla
        MTK:n asiantuntijan mielestä tuulivoima-alan pitäisi ottaa tuulimyllyjen purkamisesta yhteinen vastuu. Pahimmassa tapauksessa maanomistajan saamat vuokratulot voivat mennä purkukustannuksiin.
        Että tällainen tapaus, ajatteleppa ite.

        Jos tuulivoimalan vuokratuotto bruttona esim. 50 000 € vuosi/kpl.
        20 v x 50 000 € = 1 000 000 €.
        20 vuoden vuokratuotto 1 000 000 euroa.
        Missä on Kemijärvellä metsämaan puuntuotto tälläistä, ei missään..
        Kateus vastustaa tuulivoimaa, jos se naapuri saa tuulivoimalan maillensa.

        Onko joku saanut. Lupaus ja käytäntö, on kaksi eri asiaa.
        Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.
        Mistä tuo 50 000 € tulee.
        Sehän vois olla vaikka 500 000€/v kpl. ja 100 kpl.x 500 000= 50 000 000 € x 20 v=miljardi,
        1000-miljoonaa, siis riihikuivana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoiman ikä ,noin 20-v. Metsän kasvulle ei ole ikärajaa.
        Tuulimyllyn purku on viime kädessä maanomistajan vastuulla
        MTK:n asiantuntijan mielestä tuulivoima-alan pitäisi ottaa tuulimyllyjen purkamisesta yhteinen vastuu. Pahimmassa tapauksessa maanomistajan saamat vuokratulot voivat mennä purkukustannuksiin.
        Että tällainen tapaus, ajatteleppa ite.

        Jos on tollo eikä sopimuksessa velvoita asettamaan pankkitakausta purkukustannuksista eikä sopimuksessa ole voimalan purusta käytön loputtua niin omaa tyhmyyttä ja kustantakoon itse.

        Sinun ja MTK:n mielipiteessä paistaa kepulaisuus voimakkaasti läpi että muiden pitäisi taas maksaa haitat ja itse saada tuotot.

        Eihän kepulaiset ole ikinä osanneet edes maata viljellä kuin toisten rahoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tuulivoimalan vuokratuotto bruttona esim. 50 000 € vuosi/kpl.
        20 v x 50 000 € = 1 000 000 €.
        20 vuoden vuokratuotto 1 000 000 euroa.
        Missä on Kemijärvellä metsämaan puuntuotto tälläistä, ei missään..
        Kateus vastustaa tuulivoimaa, jos se naapuri saa tuulivoimalan maillensa.

        Paljonko maanomistaja saa Tuulimyllystä?
        Yhdestä tuulivoimalasta maksetaan Etelä-Suomessa noin 70 000 euron vuosikorvaukset maanomistajille. Vuokrasumma jakautuu yleensä niin, että tuulimyllyn tontin omistaja saa 30–50 prosenttia vuokratulosta ja loppu jaetaan lähikiinteistöjen kesken.

        Siis maanomistaja voi saada korkeintaan; 21 000 € vuosivuokraa .
        Kannattaa käyttää Ojalan-laskuoppia, niin ei tule pettymyksiä.
        Nuista summista menee vielä pääoma-tulovero 30-34%.
        Alkaa nettosummat kutistumaan.

    • Anonyymi

      Kateus kiihdyttää tunteet, jos joku rikastuu tuulivoimalla..

    • Anonyymi

      Nuolivaaran tuulivoimapuisto toimii markkinaehtoisesti, ei saa tukea.

      • Anonyymi

        Tuki määräytyy takuuhinnan (83,50 euroa megawattitunnilta) ja sähkön markkinahinnan erotuksena: jos markkinahinta on vuosineljänneksellä 40 euroa megawattitunnilta, maksetaan tuulivoimatukea 43,50 euroa megawattitunnilta. Mitä matalampi sähkön markkinahinta on, sitä enemmän tukia maksetaan.
        Syöttötariffia maksetaan viimeisille sen piiriin päässeille hankkeille vuoteen 2029 asti.

    • Anonyymi

      Kohta valmista. Näin se aika muuttuu ja päivittyy Kemijärvellä.

    • Anonyymi

      Hyöty menee ulkomaille, mitä hyötyy suomalainen veronmaksaja? Sähköhinta halpuu, tuskin. Aika näyttää, tuleeko loppulaskut vielä veronmaksajille.

    • Anonyymi

      Päivän Kotilapissa juttua, että Pöyliön perälle(Saarivaara)tulisi tuulivoimapuisto?

    • Anonyymi

      Jättimäisiä tuulivoimaloita puretaan ennen aikojaan – Ellin, Esterin ja Hugon elinkaari jäi vain puoleen suunnitellusta.
      Suomessa purettu 50 tuulivoimalaa
      Haminan Energian tuulivoimalat otettiin käyttöön vuonna 2010. Käyttöikä olisi pitänyt olla noin 25 vuotta. Elinkaari jäi vain noin puoleen suunnittelusta.

      – Suomessa on tilastojen mukaan purettu yhteensä 50 tuulivoimalaa,
      Viranomaiset pulassa palavien ja villiintyneiden tuulivoimaloiden kanssa – eivät pysty tekemään mitään
      IS-selvitys: Yksi tuuli­voima­yhtiö on saanut tukia 283 miljoonaa euroa – tuulivoimaa tuettu yhteensä lähes 1,5 miljardilla
      Suurimman tukirohmun Tuuliwatin pohjalta syntyi Tuulivoltti, joka myi välittömästi tuulipuistonsa. Energiayhtiö St1 sai kaupasta yli 73 miljoonan euron voiton.
      Melu on pahinta saastetta ja siihen ei totu.
      Tuulimyllyjen siivistä irtoava mikromuovi ym.
      Tuulivoimala syttyi palamaan Ruotsissa – Syynä todennäköisesti myrskytuulet
      https://youtu.be/viu3rjBYmAg

      Tuleeko saastetta.

      • Anonyymi

        Vanhat pois ja nykyaikaiset tilalle, tuulienrgian kehitys on ollut huimaa ja näkyy siinä miten entisiä puretaan nykyisten alta.
        Kun kerran sähköä tarvitaan, niin sitä on myös tehtäväkin ja tuulivoimalat on siinä päästöttöminä isossa roolissa nykyään.

      • Anonyymi

        Halpaa on sähkö= Tämän hetken hinta: 35,20 snt/kWh 11.9.2023. klo;9.19

        Tulvaluukut auki ja ilmaista energiaa juoksutetaan perämereen.
        Tämä on sitä vihreää siirtymää.

        Vesivoimalla tuotetty sähkö ,on edullisinta.
        Kyllä Vuotos on rakennettava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhat pois ja nykyaikaiset tilalle, tuulienrgian kehitys on ollut huimaa ja näkyy siinä miten entisiä puretaan nykyisten alta.
        Kun kerran sähköä tarvitaan, niin sitä on myös tehtäväkin ja tuulivoimalat on siinä päästöttöminä isossa roolissa nykyään.

        Metsät hakattava sileäksi ja "tuulipuistoja" tilaale.
        Ei voi sanoa enään, että Suomi elää metsästä.
        Metsää voi hakata ja aina kasvaa uutta tilalle, mutta myllyjen ikä on noin; 15-vuotta ja mitä sitten.
        Suomessa tuhotaan metsämaata yli; 1000-ha , joka vuosi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Metsät hakattava sileäksi ja "tuulipuistoja" tilaale.
        Ei voi sanoa enään, että Suomi elää metsästä.
        Metsää voi hakata ja aina kasvaa uutta tilalle, mutta myllyjen ikä on noin; 15-vuotta ja mitä sitten.
        Suomessa tuhotaan metsämaata yli; 1000-ha , joka vuosi.

        Myllyjen ikä ei ole ongelma, kun ovat halpoja rakentaa, toista se on joku ydinvoimala.

    • Anonyymi

      Kemijärven yhteismetsä tekee täysin oikein, hoitaa metsiä ja rakentaa tuulivoimaa. Osakaskunta on kokouksessa hyväksynyt tuulivoiman.
      Maailma muuttuu ja yhteismetsä myös.

      • Anonyymi

        100-ha tuhottiin metsämaata, joko on tullut rahaa tilille.

      • Anonyymi

        IS-selvitys: Yksi tuuli­voima­yhtiö on saanut tukia 283 miljoonaa euroa – tuulivoimaa tuettu yhteensä lähes 1,5 miljardilla
        Suurimman tukirohmun Tuuliwatin pohjalta syntyi Tuulivoltti, joka myi välittömästi tuulipuistonsa. Energiayhtiö St1 sai kaupasta yli 73 miljoonan euron voiton.
        Melu on pahinta saastetta ja siihen ei totu.
        Tuulimyllyjen siivistä irtoava mikromuovi ym.
        Tuulivoimala syttyi palamaan Ruotsissa – Syynä todennäköisesti myrskytuulet
        https://youtu.be/viu3rjBYmAg

        Tuleeko saastetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        100-ha tuhottiin metsämaata, joko on tullut rahaa tilille.

        Tuulivoiman rakentamiseen käytetty maapohja tuottaa moninkerroin enemmän kuin pelkkä metsämaa. Eurot ratkaisee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoiman rakentamiseen käytetty maapohja tuottaa moninkerroin enemmän kuin pelkkä metsämaa. Eurot ratkaisee.

        Metsä kasvaa satoja vuosia, vuodesta toiseen.
        Tuulimylly 15-20-vuoteen ja sitten ei tuota mitään, joutomaaksi alue jää.
        Ymmärrys ho, äly älä jätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Metsä kasvaa satoja vuosia, vuodesta toiseen.
        Tuulimylly 15-20-vuoteen ja sitten ei tuota mitään, joutomaaksi alue jää.
        Ymmärrys ho, äly älä jätä.

        Juuri niin, äly älä jätä.

    • Anonyymi

      Kuka maksaa tuulivoimalan purkamisen?
      Kun tuulivoimalan käyttöikä päättyy tai voimala muista syistä puretaan, vastaa purkamisesta voimalan omistaja. Purkukustannukset voivat kuitenkin jää- dä maanomistajan kustannettaviksi. Tuulivoimayhtiön mahdollisen maksukyvyttömyyden ja konkurssin sattuessa omaisuus siirtyy konkurssipesälle.

    • Anonyymi

      Tuulivoimarakentamisen kulta-aika on ohi: Suurin kysyntä on tyydytetty ja uudet investoinnit jäissä
      Muun muassa voimalavalmistajat kirjasivat raskaita tappiota viime vuonna. Uusia investointipäätöksiä jarruttavat kustannustason ja korkojen nousu. Hankkeet eivät enää ole automaattisesti kannattavia.

    • Anonyymi

      Paljonko maanomistaja saa Tuulimyllystä?
      Yhdestä tuulivoimalasta maksetaan Etelä-Suomessa noin 70 000 euron vuosikorvaukset maanomistajille. Vuokrasumma jakautuu yleensä niin, että tuulimyllyn tontin omistaja saa 30–50 prosenttia vuokratulosta ja loppu jaetaan lähikiinteistöjen kesken.

      Siis maanomistaja voi saada korkeintaan; 21 000 € vuosivuokraa .
      Kannattaa käyttää Ojalan-laskuoppia, niin ei tule pettymyksiä.
      Nuista summista menee vielä pääoma-tulovero 30-34%.
      Alkaa nettosummat kutistumaan.

    • Anonyymi

      Tänä vuonna ei ole tehty yhtään investointipäätöstä tuulivoimaan.

      Tuet kun loppui, niin kannatus meni miinukselle ja rakentaminen loppui.

      • Anonyymi

        Onko Kemijärvellä keskusta- tai muut pääpäättäjät rakentanut tuulivoimakaavoitussopimusten allekirjoituksien myötä uusia omakotitaloja tai huviloita, kuten esimerkiksi Puolangalla.

        Missä on Puolanka?
        Täällä Kemijärvellä oli aikoinaan nimismies, joka oli kuulemma tullut jostakin; Puolangalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä on Puolanka?
        Täällä Kemijärvellä oli aikoinaan nimismies, joka oli kuulemma tullut jostakin; Puolangalta.

        80 vuotta sitten saksalaiset poltti Lapin. Nyt 80 vuotta myöhemmin jälleenrakennettu Lappi lahjoitetaan saksalaisille tuuliteollisuusalueiksi. Ei hyvä tule olemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        80 vuotta sitten saksalaiset poltti Lapin. Nyt 80 vuotta myöhemmin jälleenrakennettu Lappi lahjoitetaan saksalaisille tuuliteollisuusalueiksi. Ei hyvä tule olemaan.

        Mistä johtuu, että sähkön hinta heiluu 0-35 snt/kwh.
        Kuka ja mikä taho ,määrää Suomen sähkön pörssihinnan.

    • Anonyymi

      Mahtuukohan kaikki tuulivoimapuistot Kemijärvelle, joita suunnitellaan?
      On niitä sen verran suunniteilla. Toki Nuolivaara toimii jo täydellä teholla.

    • Anonyymi

      Vuokrasumma jakautuu yleensä niin, että tuulimyllyn tontin omistaja saa 30–50 prosenttia vuokratulosta ja loppu jaetaan lähikiinteistöjen kesken.
      https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/56bbf515-c292-5495-81d2-c6a445f5cd09
      Monella metsätilanomistajalla on merkittävät ansiotulot palkasta tai työeläkkeestä. Kun näiden ansiotulojen päälle saadaan tuulivoimavuokratuloa niin kyseistä tuloa verotetaan niin sanotulla marginaaliveroprosentilla (henkilökohtaisen verokortin lisätuloveroprosentti), ja näin tuulivoimavuokratulosta peritään todellisuudessa 40–50 prosenttia veroa. Tämä on merkittävästi korkeampi verokanta kuin pääomatulojen 30–34 prosentin verokanta.

      Paljonko jää myllyn maan vuokraajalla?
      Tuulivoimakriitikoiden mukaan purkukustannukset voivat jäädä maanomistajan kustannettavaksi. Tuulivoima-kansalaisyhdistyksen hallituksen jäsenen Sari Murron mukaan useimmissa tapauksissa vakuuksia ei ole tai jos onkin, se on liian pieni.

      – Se on yleensä 25 000 euroa. Sillä ei edes nosturi liikahda mihinkään.
      Sen mukaan 10 tuulivoimalan puistossa yhden voimalan purkukustannus on tapauskohtaisesti vaihdellen noin 60 000–120 000 euroa, kun kaikki voimalat puretaan samalla kertaa.

    • Anonyymi

      Tuulivoimapuisto hankkeita on Kemijärvellä paljon, koska tulee rakentamispäätöksiä?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kemijärvellä on on suunnitteilla isoja hankkeita tuulivoiman suhteen. Moniko sitten valmistuu, on sitten eri asia.

      • Anonyymi

        Omakotin (sähköllä) vuorokausi 300€.
        Ruotsissa samat pakkaset ja hinta huomattavasti alempi koska heillä on vesivoimaa?

    • Anonyymi

      https://www.lapinkansa.fi/tuulivoimaan-ei-kannata-investoida/6174028

      Suomen tuulivoimarakentamista tuetaan viidellä miljardilla eurolla, vaikka päästöjä sillä ei saada aikaan. Kun huomioidaan tuulimyllyjen rakentamiseen tarvittavien harvinaisten metallien, teräksien ja betonin sekä kuljetuksien päästöt ja hiilinielujen vähentyminen, tuulivoimarakentaminen vain lisää Suomen päästöjä.

      • Anonyymi

        Onks Yhteimettä varautunu purkamaan myyllyt ko mylly-yhtiöt konkkaan menee ? Se on sitä tulevaisuutta.

    • Anonyymi
      UUSI

      Kemijärvelle lisää tuulivoimaa, täällä on tilaa.

    Ketjusta on poistettu 59 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      194
      1987
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      64
      1386
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      59
      1135
    4. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      63
      1053
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      152
      1016
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      84
      966
    7. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      83
      827
    8. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      54
      818
    9. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      749
    10. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      62
      744
    Aihe