Kun lajien sanotaan muuttuneen satojen miljoonien vuosien aikana aivan erinäköisiksi, niin välimuotojen fossiileja pitäisi löytyä paljon.
Dinosaurusten tuhon jälkeen ihmiseen johtava kehitys alkoi pienestä koiran kaltaisesta nisäkkäästä.
Kyllähän välimuotoja pitäisi löytyä lukemattomia.
Välimuotojen fossiileja pitäisi löytyä enemmän
35
91
Vastaukset
- Anonyymi
Jostakin syystä erittäin harvoin välimuotoja löydetään.
- Anonyymi
Fossiloituminen on aina harvinaista.
Toinen seikka, mikä vaikuttaa välimuotofossiilien vähäiseen määrään on se, että lajiutuminen tapahtuu usein pienissä populaatioissa, joille on syntynyt isolaatio kantapopulaatioon. Tällöin välimuotoja ei ole paljoa ollutkaan. Lisäksi lajit pysyvät pitkiäkin aikoja suunnilleeen samanlaisina ja siihen nähden lajiutuminen voi olla nopea tapahtuma. Eli välimuotoja on todennäköisesti paljon pienempi populaatio kuin kantalajia ja lisäksi niitä on huomattavasti lyhyemmän aikaa. Nämä seikat huomioiden välimuotoja on löytynyt hyvinkin se määrä, mitä on odotettavissakin.
- Anonyymi
Luiden luolasta on löytynyt yli kolmenkymmenen yksilön fossiileja. Kyseiset Homo suvun edustajat olivat Heidelbergin ihmisen ja Neandertalin ihmisen välimuotoja. Kuin kreationistien kiusaksi myös Afrikasta on löytynyt vastaavia välimuotoja, mutta nyt Heidelbergin ihmisen ja nykyihmisen välimuotoja.
Kaikki eliöthän ovat "välimuotoja". Ei ole olemassa "valmista" eliölajia.
- Anonyymi
Tuossa olisin kanssasi eri mieltä. Lajin viimeinen sukupuuttoon kuoleva yksilö on valmis. Muunlaista ei enää tule.
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa olisin kanssasi eri mieltä. Lajin viimeinen sukupuuttoon kuoleva yksilö on valmis. Muunlaista ei enää tule.
Sukupuuttoon kuoleminenhan todistaa muuttuneista olosuhteista, joihin ei eliö ole ehtinyt sopeutua. Uusissa oloissa joko muututaan tai kuollaan pois. Monesti laji ehtii lajiutua ennenkuin se "kantalaji" kuolee sukupuuttoon.
- Anonyymi
Kollimaattori kirjoitti:
Sukupuuttoon kuoleminenhan todistaa muuttuneista olosuhteista, joihin ei eliö ole ehtinyt sopeutua. Uusissa oloissa joko muututaan tai kuollaan pois. Monesti laji ehtii lajiutua ennenkuin se "kantalaji" kuolee sukupuuttoon.
Toisaalta on myös lajeja, jotka ovat evolutiivisessa umpikujassa. Kehityslinja on saavuttanut huippunsa, eikä voi kehittyä pidemmälle.
Tästä käytetään vertauskuvana kukkuloita, joita evoluutio kiipeää ylöspäin. Kun huippu on saavutettu, ei enää ylemmäs pääse, vaikka vieressä olisi korkeampui kukkula. Sinne pääsy kun vaatisi laskeutumista alas ja jo hankittujen ominaisuuksien häviämistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisaalta on myös lajeja, jotka ovat evolutiivisessa umpikujassa. Kehityslinja on saavuttanut huippunsa, eikä voi kehittyä pidemmälle.
Tästä käytetään vertauskuvana kukkuloita, joita evoluutio kiipeää ylöspäin. Kun huippu on saavutettu, ei enää ylemmäs pääse, vaikka vieressä olisi korkeampui kukkula. Sinne pääsy kun vaatisi laskeutumista alas ja jo hankittujen ominaisuuksien häviämistä.Missä se on säädetty, että ei voi kehittyä pitemmälle? Tarvitaan vaan hitosti aikaa.
Ihmisen perspektiivi on niin lyhyt. Anonyymi kirjoitti:
Missä se on säädetty, että ei voi kehittyä pitemmälle? Tarvitaan vaan hitosti aikaa.
Ihmisen perspektiivi on niin lyhyt.Todistettavasti niitä umpikujia on. On myös lajeja jotka pysyvät samana vaikka olosuhteet muuttuvat ja toisaalta lajeja jotka muuttuvat vaikka olosuhteet eivät.
- Anonyymi
Ja se pieni koirankaltainen otus taas oli kehittynyt mistä? Ja koirahan kai oli ennen susi, ei jokin pieni koirankaltainen otus? Ja ennen kuin susi oli susi, oli sekin jotain muuta jne.
Mahdollisesti kaivattuja fossiilien välimuotoja saattaa löytyä huonosti monestakin syystä. Fossiloituminen ja fossiilien pitkäaikainen säilyminen vaatii monen tekijän ihanteellisen yhteensattuman. Pallollamme voi olla vielä löytämättä niin paljon asioita, maaperäämme on sittenkin pengottu vasta hiuksenhienon pintaraapaisun verran.
Saatamme vielä joskus törmätä sellaisiin ihmissivilisaationkin jälkiin, että koko käsityksemme ihmisen kehityksestä menee uusiin puihin. Käytännössä olemme tuollaisen törmäyksen jo tavallaan kokeneetkin, emme tunne emmekä tiedä mitään väestä joka rakenteli hyvin vaikeasti nykytekniikallakin tehtävissä olevia juttuja, myös muuten tarkkuudella johon ei ollut mahdollista päästä työkaluilla ja menetelmillä jotka miellämme heille kuuluneiksi. On ollut kauan sitten hyvin kehittyneitä sivilisaatioita: Bosnian suurimman pyramidin päällyste on paljastunut betonilaatoiksi joiden lujuutta ei oikeastaan osata nykybetoneilla saavuttaa. Rakenteiden iäksi on ajoitettu 25- 35000 vuotta (siellä on eri paikoissa ja eri vaiheissa tehtyjä muitakin rakenteita). Oletamme automaattisesti tuolloin eläneiden ihmisten olleen hyvin takapajuisia taapertajia, sellaiset taapertajat vaan eivät olisi kyenneet tekemään kaikkea sitä mitä meille vähin erin on paljastumassa. On täytynyt olla hyvin pitkälle kehittyneitä sivilisaatioita, joista ei ole toistaiseksi löydetty tai edes jäänyt fossiilin fossiilia, syystä tai toisesta.- Anonyymi
Höpö höpö taas kerran. Itse oletat ettei ennen osattu mitään ja pidät ihmeenä että osattiin. Ei ihminen ole muuttunut niin paljon kuin luulet aina on niitä jotka osaa ja niitä jotka eivät osaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö taas kerran. Itse oletat ettei ennen osattu mitään ja pidät ihmeenä että osattiin. Ei ihminen ole muuttunut niin paljon kuin luulet aina on niitä jotka osaa ja niitä jotka eivät osaa.
Perustelisitko väittämäsi? Et sitten ymmärtänyt kommenttiani alkuunkaan ja oman keskustelun tasosi paljastat olemalla kertomatta yhtään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustelisitko väittämäsi? Et sitten ymmärtänyt kommenttiani alkuunkaan ja oman keskustelun tasosi paljastat olemalla kertomatta yhtään mitään.
Et vain halua ymmärtää vastaväitteitä, koska olet niin vahva uskossasi.
Siinäpä ne tärkeimmät perustelut. Mutta kiva kun pidit omasta kommentistasi.
Neil deGrasse Tyson on kuvannut vastaavaa määrään ja kokoluokkaan liittyvää ongelmaa osuvasti: "Rannalla, otat merestä lasin täyteen vettä. Tarkastelet lasia hetken, ja toteat varmalla äänellä: Meressä ei ole valaita."
- Anonyymi
Hyvin sanottu tavallaan tuokin, siihen vaan sisältyy eräs mutta: Kun ihminen päättelee ettei meressä ole valaita, hän on joskus jossain määritellyt mikä se valas olisi jos niitä meressä olisi, hän on todennäköisesti nähnytkin eläimen ( nisäkkään) jonka on nimennyt valaaksi.
Sen sijaan emme tiedä millaiset sivilisaatiot tekivät edelleen löytyviä suurta osaamista ja mitä ilmeisimmin konevoimaakin vaatineita projekteja kauan sitten. Miten he tekivät joskus yli 20000 vuottakin sitten asioita sellaisilla työkaluilla kuin mitä heillä museoissa sun muualla kerrotaan olleen vielä 3000- 4000 vuotta sitten, aivan mahdotonta. Emme edes tiedä etsiäkö jälkiä ihmissivilisaatiosta vai jostain pallomme ulkopuolelta tulleista ja sinne poistuneista olioista, meidän valaallamme ei tässä tapauksessa ole edes varmaa lajimääritelmää. - Anonyymi
Täsmälleen noin on asia. Maailma luotiin 23. päivänä syyskuuta 6023 vuotta sitten. Tuo osattiin laskea jo 1600-luvulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin sanottu tavallaan tuokin, siihen vaan sisältyy eräs mutta: Kun ihminen päättelee ettei meressä ole valaita, hän on joskus jossain määritellyt mikä se valas olisi jos niitä meressä olisi, hän on todennäköisesti nähnytkin eläimen ( nisäkkään) jonka on nimennyt valaaksi.
Sen sijaan emme tiedä millaiset sivilisaatiot tekivät edelleen löytyviä suurta osaamista ja mitä ilmeisimmin konevoimaakin vaatineita projekteja kauan sitten. Miten he tekivät joskus yli 20000 vuottakin sitten asioita sellaisilla työkaluilla kuin mitä heillä museoissa sun muualla kerrotaan olleen vielä 3000- 4000 vuotta sitten, aivan mahdotonta. Emme edes tiedä etsiäkö jälkiä ihmissivilisaatiosta vai jostain pallomme ulkopuolelta tulleista ja sinne poistuneista olioista, meidän valaallamme ei tässä tapauksessa ole edes varmaa lajimääritelmää.Olet katsonut liikaa hömppävideoita. Ei oikeassa arkeologiassa ole mitään tuollaisia arvoituksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet katsonut liikaa hömppävideoita. Ei oikeassa arkeologiassa ole mitään tuollaisia arvoituksia.
Mikä osa tarinassani on hömppää? Mikä on "oikeaa" arkeologiaa? Mikä on "väärää" arkeologiaa? Onko enää oikein uskoa esim. radiohiiliajoitusmenetelmään? Voidaan toki, ja käytetäänkin, tarpeen vaatiessa käyttää muidenkin alkuaineiden puoliintumisaikoihin pohjaavia menetelmiä, mutta ovatko kaikki nuo ajoituksetkin sitä hömppää, vaikka tuloksia julkistaisivat yleisesti ja laajasti arvostetut laboratoriot ja tiedemiehet?
Mitä sinusta, "oikeasta" arkeologista on oikea ikä maapallolta löydetyille vanhimmille ihmisen tai jonkin muun taitavan tekijän tekemille rakennelmille ja esineille tms? Pidätkö uskottavana että ne rakennelmat ja esineet tehtiin kuparitalttoja ja puunuijia käyttäen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä osa tarinassani on hömppää? Mikä on "oikeaa" arkeologiaa? Mikä on "väärää" arkeologiaa? Onko enää oikein uskoa esim. radiohiiliajoitusmenetelmään? Voidaan toki, ja käytetäänkin, tarpeen vaatiessa käyttää muidenkin alkuaineiden puoliintumisaikoihin pohjaavia menetelmiä, mutta ovatko kaikki nuo ajoituksetkin sitä hömppää, vaikka tuloksia julkistaisivat yleisesti ja laajasti arvostetut laboratoriot ja tiedemiehet?
Mitä sinusta, "oikeasta" arkeologista on oikea ikä maapallolta löydetyille vanhimmille ihmisen tai jonkin muun taitavan tekijän tekemille rakennelmille ja esineille tms? Pidätkö uskottavana että ne rakennelmat ja esineet tehtiin kuparitalttoja ja puunuijia käyttäen?Radiohiiliajoitukset pitävät paikkaansa, mikäli kohde ei ole kontaminoitunut. Menetelmää voidaan kuitenkin käyttää vain eloperäiseen materiaaliin. Myös muiden menetelmien käyttäminen on joskus hankalaa. Menetelmä saattaa kertoa kiven iän, mutta ei sitä, milloin se on työstetty. Yleensä vanhojen rakennelmien iänmäärityksessä pyritään käyttämään eri menetelmiä.
Historia: "Vanhimpana säilyneenä rakennelmana maailmassa pidetään yleisesti Maltalla sijaitsevaa arviolta 5 600 vuotta vanhaa Hagar Qimin temppeliä, joka on Egyptin pyramideja ja Stone-hengen kivikehiäkin vanhempi."
Sitä paljonkin vanhempia artefakteja löytyy ja myös jälkiä rakennelmista, mutta tuo on vanhin säilynyt rakennus. Vanhimmat merkit H. sapiensista ja hänen työkaluistaan ovat yli 200 000 vuoden takaa.
Ainoatakaan tieteelliset kriteerit täyttävää todistusta arkoelogeille käsittämättömän edistyksellisistä vanhoista kulttuureita, Maan ulkoisten tahojen artefakteista puhumattakaan, ei ole löydetty. Netti on pullollaan videoita, joissa väitetään esimerkiksi pyramidien tekoa nykytekniikallakin mahdottomaksi. Isohko kivirakentamiseen perehtynyt rakennusfirma rakentaisi melko nopeasti ja paljon tarkemmin vastaavat pyramidit.
Ja kyllä. Ennen rautakautta tehdyt on tehty kupari- ja kivityökaluilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Radiohiiliajoitukset pitävät paikkaansa, mikäli kohde ei ole kontaminoitunut. Menetelmää voidaan kuitenkin käyttää vain eloperäiseen materiaaliin. Myös muiden menetelmien käyttäminen on joskus hankalaa. Menetelmä saattaa kertoa kiven iän, mutta ei sitä, milloin se on työstetty. Yleensä vanhojen rakennelmien iänmäärityksessä pyritään käyttämään eri menetelmiä.
Historia: "Vanhimpana säilyneenä rakennelmana maailmassa pidetään yleisesti Maltalla sijaitsevaa arviolta 5 600 vuotta vanhaa Hagar Qimin temppeliä, joka on Egyptin pyramideja ja Stone-hengen kivikehiäkin vanhempi."
Sitä paljonkin vanhempia artefakteja löytyy ja myös jälkiä rakennelmista, mutta tuo on vanhin säilynyt rakennus. Vanhimmat merkit H. sapiensista ja hänen työkaluistaan ovat yli 200 000 vuoden takaa.
Ainoatakaan tieteelliset kriteerit täyttävää todistusta arkoelogeille käsittämättömän edistyksellisistä vanhoista kulttuureita, Maan ulkoisten tahojen artefakteista puhumattakaan, ei ole löydetty. Netti on pullollaan videoita, joissa väitetään esimerkiksi pyramidien tekoa nykytekniikallakin mahdottomaksi. Isohko kivirakentamiseen perehtynyt rakennusfirma rakentaisi melko nopeasti ja paljon tarkemmin vastaavat pyramidit.
Ja kyllä. Ennen rautakautta tehdyt on tehty kupari- ja kivityökaluilla.Mutta kun esim. Bosnian pyramidit ja alueelta jo löydetyt muut rakenteet on radiohiilimenetelmällä arvioitu 25000- 35000 vuoden ikäisiksi, plus miinus 200- 400 vuotta. Tuolla olevista isomman pyramidin massaksi on laskettu muistaakseni noin 18 miljoonaa tonnia. Että on siinä ollut kuparitaltoilla ja puunuijilla nylkyttämistä.
Rakentaisiko, siirtelisikö ja asettelisiko paikoilleen se iso kivirakentamiseen perehtynyt firma rakenteensa ilman konevoimaa ja noilla mainituilla perinnetyökaluilla miten "melko nopeasti"? Mistä materiaalista he valmistaisivat alueen luolastoista löytyneet keraamiset paadet, kiveä ei voi käyttää sillä ne eivät ole kiveä.
En tiedä netin videoista, en suinkaan pidä pyramidien valmistamista nykytekniikoilla mahdottomana, päinvastoin, varsinkin kun meillä olisi jo jopa valmiit mallit olemassa. Millaiset mallit oli ensimmäisten pyramidien rakentajilla, vissiin tietokoneen suunnitteluohjelmilla tehdyt...
Entä miten ihan eri puolilta maapalloa löytyy hyvin vanhoja samoilla tekniikoilla tehtyjä ja paljonkin toisiaan muistuttavia rakenteita? Oliko joku maailmaa ristiin rastiin kiertävä mestari, yhdestä puusta veistetyllä kanootilla kulki isojenkin vesien halki neuvomassa ja valvomassa rakentajia, vai miten tämä meni.
Muistetaan että kaikista tuhansien ja ehkä kymmenienkin tuhansien, ehkä vieläkin vanhemmista rakenteista lienee löydetty toistaiseksi vain pieni osa. Esim. em. Bosnin alue hoksattiin vasta tällä vuosituhannella ja kaivaukset siellä ovat vielä alkutekijöissään. Köyhä Bosnian valtio on hiljan myöntänyt puoli miljoonaa Euroa alueen infran kehittämiseen, esim. tiestön parantamiseen ja myös siihen, että ihan lähituntumassa asuville ihmisille vähän erin löydettäisiin uudet kodit jotta heidän nykyisillä asuinpaikoillaan voitaisiin jossain vaiheessa tehdä myös kaivauksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kun esim. Bosnian pyramidit ja alueelta jo löydetyt muut rakenteet on radiohiilimenetelmällä arvioitu 25000- 35000 vuoden ikäisiksi, plus miinus 200- 400 vuotta. Tuolla olevista isomman pyramidin massaksi on laskettu muistaakseni noin 18 miljoonaa tonnia. Että on siinä ollut kuparitaltoilla ja puunuijilla nylkyttämistä.
Rakentaisiko, siirtelisikö ja asettelisiko paikoilleen se iso kivirakentamiseen perehtynyt firma rakenteensa ilman konevoimaa ja noilla mainituilla perinnetyökaluilla miten "melko nopeasti"? Mistä materiaalista he valmistaisivat alueen luolastoista löytyneet keraamiset paadet, kiveä ei voi käyttää sillä ne eivät ole kiveä.
En tiedä netin videoista, en suinkaan pidä pyramidien valmistamista nykytekniikoilla mahdottomana, päinvastoin, varsinkin kun meillä olisi jo jopa valmiit mallit olemassa. Millaiset mallit oli ensimmäisten pyramidien rakentajilla, vissiin tietokoneen suunnitteluohjelmilla tehdyt...
Entä miten ihan eri puolilta maapalloa löytyy hyvin vanhoja samoilla tekniikoilla tehtyjä ja paljonkin toisiaan muistuttavia rakenteita? Oliko joku maailmaa ristiin rastiin kiertävä mestari, yhdestä puusta veistetyllä kanootilla kulki isojenkin vesien halki neuvomassa ja valvomassa rakentajia, vai miten tämä meni.
Muistetaan että kaikista tuhansien ja ehkä kymmenienkin tuhansien, ehkä vieläkin vanhemmista rakenteista lienee löydetty toistaiseksi vain pieni osa. Esim. em. Bosnin alue hoksattiin vasta tällä vuosituhannella ja kaivaukset siellä ovat vielä alkutekijöissään. Köyhä Bosnian valtio on hiljan myöntänyt puoli miljoonaa Euroa alueen infran kehittämiseen, esim. tiestön parantamiseen ja myös siihen, että ihan lähituntumassa asuville ihmisille vähän erin löydettäisiin uudet kodit jotta heidän nykyisillä asuinpaikoillaan voitaisiin jossain vaiheessa tehdä myös kaivauksia.Useimpien asiantuntijoiden mukaan Bosnian pyramidit ovat luonnonmuodostelmia, joita ihminen on korkeintaan muokannut. Kuparitaltoilla kukaan täysipäinen ei ole väittänyt sellaisia tehdyksi.
Kerron nykyaikaisista firmoista. Usei kuulee väitteen, ettei nykytekniikalla kyetä rakentamaan pyramideja.
Netissä pyörii video, jossa mies nostaa aivan yksin useita tonneja painavia kiviä varsin yksinkertaisilla laitteilla.
Yksi hyvin yleinen rakenne on kartio (pyramidi) . Sen saa aikaan pikkulapsikin kaatamalla hiekkaa hitaasti ämpäristä samaan kohtaan. Myös ympyrät ja neliöt ovat varsin luonnollisia muotoja.
Keraamisista paasista olisi hyvä saada ihan tutkimustietoa; ei mitään dänikenroskaa. Toki keramiikkaa osatteein valmistaa jo ennen rautaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Useimpien asiantuntijoiden mukaan Bosnian pyramidit ovat luonnonmuodostelmia, joita ihminen on korkeintaan muokannut. Kuparitaltoilla kukaan täysipäinen ei ole väittänyt sellaisia tehdyksi.
Kerron nykyaikaisista firmoista. Usei kuulee väitteen, ettei nykytekniikalla kyetä rakentamaan pyramideja.
Netissä pyörii video, jossa mies nostaa aivan yksin useita tonneja painavia kiviä varsin yksinkertaisilla laitteilla.
Yksi hyvin yleinen rakenne on kartio (pyramidi) . Sen saa aikaan pikkulapsikin kaatamalla hiekkaa hitaasti ämpäristä samaan kohtaan. Myös ympyrät ja neliöt ovat varsin luonnollisia muotoja.
Keraamisista paasista olisi hyvä saada ihan tutkimustietoa; ei mitään dänikenroskaa. Toki keramiikkaa osatteein valmistaa jo ennen rautaa.Kävin äsken hiekkalaatikolla ja tein tuon ämpäritempun useita kertoja: Ei vain syntynyt siistiä säännöllisen nelikulmion muotoista pyramidia...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Useimpien asiantuntijoiden mukaan Bosnian pyramidit ovat luonnonmuodostelmia, joita ihminen on korkeintaan muokannut. Kuparitaltoilla kukaan täysipäinen ei ole väittänyt sellaisia tehdyksi.
Kerron nykyaikaisista firmoista. Usei kuulee väitteen, ettei nykytekniikalla kyetä rakentamaan pyramideja.
Netissä pyörii video, jossa mies nostaa aivan yksin useita tonneja painavia kiviä varsin yksinkertaisilla laitteilla.
Yksi hyvin yleinen rakenne on kartio (pyramidi) . Sen saa aikaan pikkulapsikin kaatamalla hiekkaa hitaasti ämpäristä samaan kohtaan. Myös ympyrät ja neliöt ovat varsin luonnollisia muotoja.
Keraamisista paasista olisi hyvä saada ihan tutkimustietoa; ei mitään dänikenroskaa. Toki keramiikkaa osatteein valmistaa jo ennen rautaa.Kun Bosnian pyramidit ensi kerran huomattiin nykyisin elävien ihmisten toimesta, käytännössä lähes kaikki asiantuntijat pitivät niitä oikopäätä luonnonmuodostelmina. Merkillisesti alle 20 vuodessa äänet kelloissa ovat alkaneet muuttua ja kieltäjien ryhmä supistuu supistumistaan.
Turhaa jankata siitä mitä nykyaikainen firma voisi tehdä kun kyse on siitä miten joskus yli 10- 30000 vuotta sitten eläneet ihmiset tekivät heillä olleilla kuvittelemillamme alkeellisilla työkaluilla. Asiahan nimittäin on niin, ettei kaikkia ihmettelemiämme ja paljolti vielä löytymättömiä ja salaisuuksiaan paljastamattomia rakenteita ole tehty kuvittelemallamme alkeellisella osaamisella vaan on ollut ihan jotain muuta. Se jokin muu on sittemmin poistunut ja kadonnut ties minne emmekä ole toistaiseksi löytäneet siitä muita merkkejä kuin juuri ko. rakenteita.
Turhaa myöskin puolustella noiden rakenteiden muotojen helppoutta, pitää tajuta ettei se ole niiden oleellisin juttu, niin paljon suurempia merkillisyyksiä niihin liittyy. Pyramideja on jo löydetty maailmalta satoja, niiden muodot ja mitat vaihtelevat, pohjaltaan neliönmuotoiset taitavat toki olla lukuisampia.
Esim. miltei koko entisen Jugoslavian (sis. myös Bosnia) alue on täynnä vielä tutkimattomia ja iältään määrittelemättömiä jäänteitä. Jos tuolta yhdeltä alueelta löytyneet pyramidit ovat iältään luokkaa 12000- 35000 vuotta, tuskin ne ovat sen kulmakunnan ainoita noin vanhoja rakenteita, että on siellä joskus kuparitaltat ja puunuijat heiluneet, tai sitten ihan jotkin muut vempeleet.
Minulla ei ollut leikkilaatikkohiekkaa, jouduin kokeilemaan hieman karkeammalla pihan ja tonttitien hiekoitukseen käytetyllä hiekalla, mutta hyvää pyöreänkään pyramidin muotoa terävine huippuineen siinä ei syntynyt, syntyi lähinnä hiekkakasa. Ehkä en ole riittävän lapsellinen, jos kerran kuitenkin leikkivä lapsi tämän tekee... Anonyymi kirjoitti:
Kun Bosnian pyramidit ensi kerran huomattiin nykyisin elävien ihmisten toimesta, käytännössä lähes kaikki asiantuntijat pitivät niitä oikopäätä luonnonmuodostelmina. Merkillisesti alle 20 vuodessa äänet kelloissa ovat alkaneet muuttua ja kieltäjien ryhmä supistuu supistumistaan.
Turhaa jankata siitä mitä nykyaikainen firma voisi tehdä kun kyse on siitä miten joskus yli 10- 30000 vuotta sitten eläneet ihmiset tekivät heillä olleilla kuvittelemillamme alkeellisilla työkaluilla. Asiahan nimittäin on niin, ettei kaikkia ihmettelemiämme ja paljolti vielä löytymättömiä ja salaisuuksiaan paljastamattomia rakenteita ole tehty kuvittelemallamme alkeellisella osaamisella vaan on ollut ihan jotain muuta. Se jokin muu on sittemmin poistunut ja kadonnut ties minne emmekä ole toistaiseksi löytäneet siitä muita merkkejä kuin juuri ko. rakenteita.
Turhaa myöskin puolustella noiden rakenteiden muotojen helppoutta, pitää tajuta ettei se ole niiden oleellisin juttu, niin paljon suurempia merkillisyyksiä niihin liittyy. Pyramideja on jo löydetty maailmalta satoja, niiden muodot ja mitat vaihtelevat, pohjaltaan neliönmuotoiset taitavat toki olla lukuisampia.
Esim. miltei koko entisen Jugoslavian (sis. myös Bosnia) alue on täynnä vielä tutkimattomia ja iältään määrittelemättömiä jäänteitä. Jos tuolta yhdeltä alueelta löytyneet pyramidit ovat iältään luokkaa 12000- 35000 vuotta, tuskin ne ovat sen kulmakunnan ainoita noin vanhoja rakenteita, että on siellä joskus kuparitaltat ja puunuijat heiluneet, tai sitten ihan jotkin muut vempeleet.
Minulla ei ollut leikkilaatikkohiekkaa, jouduin kokeilemaan hieman karkeammalla pihan ja tonttitien hiekoitukseen käytetyllä hiekalla, mutta hyvää pyöreänkään pyramidin muotoa terävine huippuineen siinä ei syntynyt, syntyi lähinnä hiekkakasa. Ehkä en ole riittävän lapsellinen, jos kerran kuitenkin leikkivä lapsi tämän tekee...https://en.wikipedia.org/wiki/Bosnian_pyramid_claims
Bosnian pyramideja voisi lähinnä verrata Korvatunturiin Joulupukin oikeana kotina ja turistien vetonaulana.
<<Välimuotojen fossiileja pitäisi löytyä enemmän<<
Kummallista kreationismia. Välimuotojen MÄÄRÄSTÄKÖ olisi kyse? Välimuotofossiileja on tuhansia. Eivätkö ne riitä? Jo yksikin välimuoto osoittaa, että kehitystä on tapahtunut.- Anonyymi
Kreationistit vetoavat joskus vieläkin tietoon, että kaikki ihmissuvusta kertovat fossiilit mahtuisivat ruokasalin pöydälle. Näin oli ehkä 1900 luvun alussa, mutta nyt pelkästään neandertalilaisten fossiileja on löydetty yli 400 yksilöstä yli sadasta eri paikasta. Homo sapiensin fossiileja on vielä paljon enemmän.
Kreationistit eivät halua päivittää tietojaan, koska kaikki uusi tieto kyseenalaistaa heidän oppiaan yhä vahvemmin.
Nykyisessäkin eliöstössä on niin, että vain pieni määrä lajistosta muodostaa suuren osan biomassasta.
Kun sitten tarkastellaan jonkun tietyn alueen tietynikäistä fossiilistoa, niin tietenkin siinä on parhaiten edustettuna ne sen ajan runsaimmat lajit, ja joista ylipäätään fossiileja voi jäädä.
Harvinaiset, eli pienten populaatioiden edustajat, on sitten harvinaisia fossiilistossakin.- Anonyymi
Ongelma on se, että välimuotoja pidetään samana lajina.
Eivät uskalla luokitella. - Anonyymi
Mikähän laisia Aatami ia Eeva olivat sillä muutosta varmasti taopahtui kun he hakivat puolisosa vieraalta maalta
Mikä olisi sopiva fossiilien määrä? Miten se havaitaan oikeaksi?
- Anonyymi
Aivan kuten pitäisi myös löytyä enkeleiden fossiileja... edes se yksi kappale.
Vai oliko se langennut yksilökin valhetta?- Anonyymi
Mikä on enkelin koostumus ? Joidenkin mukaan ihmisellä on seitsemän kehoa: Fyysinen keho, astraali- eli tunnekeho, mentaali- eli älykeho, kausaali- eli syykeho, sekä kolme asteittain korkeammilla tasoilla toimivaa henkikehoa.
- Anonyymi
Teoriassa kyllä mutta on ihme, että fossiileja löydetään niin paljon kuin on löydetty ja aina vaan löytyy lisää. Vaaditaan tietynlaiset olosuhteet, jotta jotakin voisi säilyä satojatuhansia vuosia.
Aina välillä sitä uutta tietoa tulee yhä edelleen löytöjen ansiosta. - Anonyymi
Halu uskoa asioiden olevan jollain lailla ja tulleen tähän aikaan jostakin lähtöpisteestä on teoriaa,jos tiede ei voi sitä todistaa.
Yli 90% fosiileista on löytynyt meren pohjista ja se fosiiliaineisto kertoo äkkikuolemasta monen eläinlajin kohdalla.
Ihmislöydöt fosiiliiaineistona ei ole tulkinnallisesti yksinkertaisia, kallonmuodot ovat nykyisilläkin ihmisilläkin hyvin erilaisia.
Halusta löytää välimuoto kertoo useat kymmenet luunkappaleiden leikkaa/liimaa väärennökset joita osin esitelty museoissa miljoonille ihmisille todisteina ja nämä eivät tee tieteen uskottavudelle hyvää.
Kuten sekin että mediassa esiintyvät eräät evoluutiobiologit ovat hyvinkin tunneperäisesti jotkut jopa kiihkomielisesti esiintyviä.
Tiede ei ole tunnetta ja sopii huonosti tieteelliseen tutkimukseen,jossa pitäisi avoimesti kyseenalaista ja altistaa tutkimukset arvioitavaksi.
On tutkimuksia luettavissa jotka hipovat Ylen uutisointia .
Ilmastotiede on hyvä esimerkki miten epätieteellisesti lähestytään asioihin poliitikot ja media veturina
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä963387Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3041843Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471687- 961547
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111506Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4291414Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21350Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381157Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun348997Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden276983