Elintasopakolaisten kulut miljardiluokkaa...Suomi nousuun!

Anonyymi

Kela maksoi viime vuonna maahanmuuttajataustaisille Suomessa asuville työttömille 411 miljoonaa euroa työttömyysturvaa, ilmenee Iltalehden Kelalta saamista tiedoista. Kelan maksaman työttömyysturvan menot olivat viime vuonna yhteensä noin 1 964 miljoonaa euroa. Siitä maahanmuuttajien osuus oli 20,9 prosenttia.

Maahanmuuttajien osuutta voi pitää suurena, sillä Tilastokeskuksen mukaan ulkomaan kansalaisten osuus oli viime vuoden lopussa 4,7 prosenttia koko väestöstä.

11

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja me veronmaksajat maksamme se.

      • Eikä nyt pelkästään niitä vaan harkinnavaraiset tuet siihen päälle ja sen lisäksi pöytälaatikkofirmoilla huijatut arvonlisäverot.
        Ja eiköhän siihen samaan piikkin mene tulkit, tuomarit, opettajat ja kaikki muu rekvisiitta, mitä tuo vaatii.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Maksetaan työttömyysturvaa millä oikeudella kun eivät ole tehneet päivääkään työtä suomessa kyllä johonakin nyt valskaa ei muutaku kenkää persuksille ja sillä siisti

    • Anonyymi

      Suomen perustuslaissa lukee "Suomen sosiaaliturva kuuluu kaikille"

      Muutama vuosi sitten asiasta väiteltiin että mitä se tarkoittaa.
      Vasemmistolaisten ns. oikeusoppineiden kanta voitti sen väitettiin tarkoittavan koko maapalloa ja jokaista sen asukasta sekä myöhemmin löydettävien muiden maailmojen asukkaita ja muita olentoja. Jokaiselle olennolle maailmankaikkeudessä siis kuuluu suomalaisten veronmaksajien kustantama sosiaaliturva.

      Olen kyllä ihan varma että ne jotka perustuslain aikanaan kirjoittivat tarkoittivat sillä SUOMALAISIA.

    • Anonyymi

      Helevetti tänne saa tulla kaiken maailman vinkuintiaanit tekemättä yhtään mitään ja saavat työttömyyskorvauksia ja tavalliset suomalaiset duunarit joutuuvat kaiken maailman kikyt kärsimään kuka sika on nämä hyväksynyt

      • Anonyymi

        Äänestäjäsika tämän on hyväksynyt. Jos suomalaiset tulisivat järkiinsä saisi Perussuomalaiset yksin enemmistön eduskuntaan ja onhan PS jo nyt kovassa nousussa koska on ainoa puolue joka haluaa puolustaa SUOMALAISIA.

        Äänestämisen voi aloittaa jo nyt EU vqaaleista.


    • Anonyymi

      ÄÄNESTÄMÄLLÄ ja vain äänestämällä EU-vaaleissa viimeistään 26.5.2019 voit vaikuttaa, minkälaisessa EUROOPASSA sinä haluat elää. Nämä ovat listavaalit kattaen koko Suomen, ja eri puolueilla on hyvinkin erillainen näkemykset meidän tavallisten suomalaisten osalta, mikä on Suomen ja suomalaiten osuus yhdentyvän EUROOPAN taakanjaossa. Käytä äänivaltaasi ÄLÄ NUKU.

      • Anonyymi

        Vaasan vaalipiirin osalta ennakkoäänestys tilanne ( 18.5.2019) on 9,5 % ja se on Manner-Suomen pienin.


    • Anonyymi

      Uusi punavihreä hallitus räjäyttää maahanmuuton uusiin sfääreihin. Puoli Afrikkaa syö kohta pöydässäsi. Lii Andersson snoi jo, että nyt verotetaan kaikkea mitä tähän asti ei vielä ole keksitty verottaa!

      • Anonyymi

        Pian suomi on siliä jos ei ruveta vastatoimiin, kantaväki ei yksinkertaisesti näilli lilliputeille ole mitään ja vielä värkkäävät lakeja sanomisten estämiseksi.

        SUOMEMME ON LOPUN EDELLÄ


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      59
      798
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      773
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      650
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      213
      588
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      42
      543
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      526
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      506
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      483
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      480
    Aihe